maanantai 14. joulukuuta 2015

Extreme-kokemuksia ja tuntemuksia Dubaissa

Maanantai 14.12.2015 oli todella erikoinen päivä elämässäni. Eikä kyllä ainoastaan hyvässä mielessä. Vastoinkäymisiä löytyi sen verran, että taidanpa ihan nostaa ne numeroilla esiin.

Sunnuntain ja maanantain välisen yön tapahtumia en tähän kattaukseen ehkä kuitenkaan laske. Tajusin nimittäin melko myöhässä, että eihän se paini täällä tullutkaan 00–04, vaan koska olemme Suomea kaksi tuntia edellä, se tulikin vasta 04–08. Tästä huolimatta päätin katsoa tapahtuman suorana ja nukkua pari tuntia sitä ennen ja sitten jokusen tunnin sen jälkeen. Tables, Ladders, Chairs -niminen tapahtuma oli kyllä erittäin hyvä ja nosti pitkästä aikaa showpainifanituksen hyvinkin korkealle tasolle. Hyvällä mielellä sai mennä unille siinä kasin jälkeen.

Heräilin muistaakseni hieman yli 12, mikä tarkoitti, että minulla oli edelleen paljon aikaa tehdä vaikka ja mitä ennen kuin oli määrä mennä katsomaan Song of Lahorea. Latailin juttuja taistelukuntoon, kävin kylpyammeessa ja suihkussa ja lähdin lopulta taas ulos talsimaan. Ei kumma kyllä väsyttänyt.

Tämä hotelli on ollut kyllä loistava

Päätin kävellä vaihtelun vuoksi pitkän kadun toista puolta. Olinpas hurjalla päällä! Sattumalta huomasin kiinalaisen ravintolan, jota päätin testata. Liian paljon olen täällä syönyt jenkkiketjujen burgereita ja pizzoja, vaikka ruokakulttuuriahan täällä on vaikka millä mitalla!

Kiva, kun nää kinkkimestat monesti on tämmösiä kunnon temppeleitä

Kun kävelin portaita kinkkimestan yläkertaan, huomasin jotakin todella erikoista. Nenääni tuli tuoksu, jonka olen haistanut kymmeniä kertoja aiemminkin. Siitä ei voinut erehtyä! Se oli mukava, muistoja mieleen tuova tuoksu.

LINNANMÄEN VEKKULAN TUOKSU! Siis ihan uskomaton juttu, mutta tuoksui ihan Linnanmäen Vekkulalta ja olen aika varma, että kuka tahansa kyseisessä touhutalossa käynyt voisi tuon väitteen allekirjoittaa! Missään muualla en vastaavaan tuoksuun ole törmännyt – enkä nytkään törmännyt, mutta you know.

Ruuaksi tilasin maailman suosituimman annoksen eli Kungpao-kanaa sekä riisiä ja diettikolan. Hinnaksi tuli noin kahdeksan euroa. Voi pojat, kuinka hiton hyvää ja tulista oli! Nenä vuosi, mutta kokemus oli suorastaan taivaallinen. Mätin riisiä ja kanaa suuhuni ihan onnessani – niin hyvää se oli! Annoin vajaan euron verran tippiä ja kiittelin vuolaasti, kuinka herkullista olikin. Ulkona teki melkein mieli laulaa tai tanssia. Kirjoitin jopa kännykkääni ylös, että pitää muistaa kertoa, kuinka teki mieli laulaa (ja kuinka siellä tuoksui ihan Vekkulalta). Uskomattoman mahtava startti päivälle!

Pitää ehkä käydä toistekin!

Missäkö ne vastoinkäymiset ovat? Kärsivällisyyttä!

Taivaallisen kinkkisafkan jälkeen saavuin metroasemalle, ja päätin taas mennä jonnekin tuntemattomille seuduille katselemaan maisemia ja mantuja (mikä on mantu?). Meinasin vetää taas aina päätepysäkille eli Etisalatiin asti, mutta se oli niin kaukana, että luovuin ideasta ja meninkin Unioniin. Union on Burjumanin lisäksi ainoa asema, jolla vihreä ja punainen linja yhdistyvät, joten oletin, että kyseessä olisi astetta merkittävämpi paikka. Etisalat puolestaan on ilmeisesti paikallinen teleoperaattori – siis vähän kuin Elisa tai Sonera.

Unionissa näin heti alkajaisiksi muutaman tummaihoisen. Onhan täällä porukkaa joka puolelta maailmaa, mutta pienellä otoksella tuli mieleen, että olisiko tämä vähän köyhempää aluetta. Eipä se tainnut kuitenkaan olla, koska oli siellä paljon menoa ja vilskettä ja monenkirjavaa porukkaa. (Googlasin äsken ja totesin, että kyllä monenkirjava vain on sana! Aika varmasti ensimmäinen kerta kun olen koskaan käyttänyt tuota!)

Kello taisi olla hieman yli kolme, joten tiesin, että aurinkoa olisi tarjolla enää reippaat pari tuntia. Näinpä päätin suuren aukion nähdessäni mennä penkille istumaan. Aukiolla oli melko hiljaista, mutta joku arviolta 50-vuotias mustaan kaapuun pukeutunut isokokoinen äijänkäppänä istui siellä penkillä kuin itsekin aurinkoa ottaen. Otin hyvän paikan hieman kauempaa ja päätin pitkästä aikaa tehdä rentoutumisharjoituksia ja meditoida. Suljin silmäni ja hengittelin nenän kautta sisään ja suun kautta ulos samalla kun aurinko helli kasvojani ja mukava tuulenvire puhalteli ohitse. Tunsin oloni varsin tyyneksi ja rauhalliseksi. Istuin tässä paikalla hyvän tovin, kunnes päätin lähteä liikkeelle katsomaan aukion keskellä olevaa kivipaatta (perusmuoto paasi, taipuu kyllä partitiivissa myös paasia).

Paasikivi Dubaissa

Tuossa penkillä meditoin

Yllättäen se aiemmin mainitsemani äijänkäppänä (musta kaapu, arviolta 50-vuotias, isokokoinen – ei tarvitse etsiä enää tuosta ylemmästä kappaleesta näitä!) ilmaantui jostain paikalle. Hän tuli kyselemään, mistä olen kotoisin.

– Finland.
– Oh, England!
– No, Finland.
– Oh, Finland!

Päättelin jotenkin miehen kaavusta ja aiemmasta paikoillaan istumisesta, että kyseessä on jäbä, joka osaa arvostaa meditointia tai muuten vain luontoa ja läsnäoloa. En oikein enää muista, miten keskustelumme eteni, mutta hän taisi kysellä, että mitä pidän Dubaista. Sanoin nauttivani siitä, että täällä näkee pitkälle ja voi tämän vuoksi rentoutua hyvin ja katsella maisemia. Päätin myös kysyä häneltä, mistä hän oli kotoisin, ja hän kertoi olevansa Afganistanista. Pian hän puolestaan ehdotti, että voisin tulla hänen luokseen teelle.

Vastoinkäyminen numero 1. Tyyppi vaikutti asialliselta, eikä minulla ollut oikein mitään tekemistä ja olin muutenkin ajatellut teenjuomista aiemmin, joten sanoin, että mikäpäs siinä! Vastoinkäymisen tästä jo tässä vaiheessa teki siis se, että aloin katua vastaustani saman tien. Olihan tämä kuitenkin hyppy tuntemattomaan – riskikäs veto siinä missä new driverin kyytiin hyppääminenkin (lue edellinen blogi). Toisaalta uhkarohkeaa oli myös lähteä yksin vieraaseen maahan, jossa on erilainen kulttuuri kuin mihin on tottunut. Toisaalta uhkarohkeaa on myös kulkea kaupungilla arabien keskellä, kun silloin tällöin mieleen saattaa juolahtaa muuan terroristijärjestön olemassaolo ja maailman tämänhetkinen varsin konfliktiherkkä tilanne. Tällä matkalla olen siis ottanut jo monia "riskejä" ja joutunut päivittäin taistelemaan ohjelmoitujen ennakkoluulojeni kanssa.

Oli miten oli, tämä tuntui jo turhan suurelta riskiltä, mutta kävely miehen kotia kohti oli jo alkanut. Mielikuvissani kyseessä oli kiva pikku hökkeli kaiken keskellä ja siinä pöydän ääressä otettaisiin kuppi teetä ja puhuttaisiin Suomesta ja Dubaista ja muusta. En myöskään tiennyt, oliko tällainen teelle kutsuminen tässä kulttuurissa jopa tuiki tavallista. Kenties kyseessä olisi arvoitettu tilanne ja kunnia, josta kieltäytyminen olisi hieman ikävästikin tehty.

Kysyin, asuiko mies lähellä. Hän sanoi asuvansa. Hän kyseli minulta, matkustanko yksin vai onko minulla seuraa. Jännitys vain kasvoi. Kerroin olevani vaimoni ja poikani kanssa liikenteessä. (Vaimon, koska täällä kulttuurissa ei esimerkiksi avovaimoa tunneta ja eri sukupuolta olevan ei-sukulaisen kanssa ei saisi edes yöpyä – jopa jotkut hotellit kysyvät pareilta vihkitodistusta.) Ukko kyseli myös ammattiani, ja sanoin olevani freelancer ja tekeväni journalistihommia. Tuo nyt on aika yksinkertaistettu versio totuudesta, mutta mitäpä sitten. Kysyin, oliko miehen asu "national clothing", koska olen nähnyt vastaavia kiiltäviä kaapuja joskus aiemminkin. Kielimuuri tuli tielle, enkä tainnut saada oikein kunnon vastausta. Vähitellen aloin siis huomaamaan, että hänen aksenttinsa oli vaikea. Aloin myös sen verran empiä koko äijän kämpille menoa, että mainitsin jo ajoissa, kuinka en sitten ehtisi olla kauan.

Aika keskeisessä paikassa hepun koti oli, mutta kyllä sinne käytävää pitkin mentiin ja muistaakseni hissillä. Kävelimme huoneistoon sisään, ja eteisessä oli paritkin kengät. Tila näytti hieman joltain toimistolta, mutta heti eteisen jälkeen tuli olohuone, jossa oli sohva. Seinillä oli sheikin tauluja ja lattialla teepannu ja vissiin pari tupakka-askia. Ei ollut ihan suomalaisen kodin näköinen, mutta ihan legitiimiltä kodilta vaikutti kuitenkin. Mies viittoi minut istumaan sohvalle ja tuli sitten viereeni. Minun teki mieli lähteä pois.

Afganistanilainen kysyi, haluanko teetä vai sittenkin jotain muuta – esimerkiksi viskiä. Kännissä ei täällä kulttuurissa saa esiintyä, eivätkä muslimit saa juodakaan. En sitten tiedä, mitä uskontokuntaa tämä mies edusti, jos hänellä viskiä oli. Sanoin haluavani vain teetä, joten ukko laski teetä lasiin ja antoi sen minulle. Oli ilmeisesti teepannu kuumana valmiiksi, kun ei sitä kärsinyt heti juodakaan. Tämän jälkeen mies tarjosi minulle myös taateleita, mistä kieltäydyin ensin, mutta otin sitten kuitenkin yhden. Kun kerran täällä asti olin, niin kai yhden taatelin voin ottaa – ei vaikuttanut siltä, että nämä tarjoiltavat olisivat myrkytettyjäkään olleet, vaikka päässä jyskyttikin pelkoja.

Ukko otti televisio-ohjaimen käteen ja kysyi, haluaisinko kuulla musiikkia. Sanoin, että miksipäs ei. Kyseli sitten kanavia selatessa, että minkälaista musiikkia tykkään kuunnella. Totesin, että mikä vain kelpaa ja että hän saisi päättää. Alkoi tuntua jo aika omituiselta koko visiitti. Äijä valitsi jonkin arabialaisen kanavan, jossa vatsatanssija tanssi ja häntä oli kuvattu vähän oudosti lähinnä rintavarustuksen kohdalta. Kerroin, että arabialainen musiikkikin on minusta ihan hyvää ja että tämä taitaa olla vatsatanssia. Mies kysyi, tykkäänkö tanssista. Yritin juoda kuumaa teetäni nopeammin pois ja totesin tykkääväni tanssista, mutta en niinkään tanssimisesta itse. Mainitsin myös pitäväni villisti pyöriviä tanuratanssijoita todella taitavina. Jossain vaiheessa sain myös selvitettyä, että heppu itse on turismialalla ja pyörittää myös yritystään kotoaan – tai asuu yrityksessään.

Jossain vaiheessa ukko kyseli, olenko käynyt klubeilla Dubaissa. Sanoin, että en ole oikein kiinnostunut sellaisista. Totesin myös taas, että pitää tosiaan kohta lähteä.

Sitten homma meni aivan hiton oudoksi.

– Tykkäätkö hieronnasta? äijänkäppänä kysyi puristaen oikeaa reittäni.
– Eenpä oikein.
– Etkö? Voisin hieroa sinua, jos haluat...?
– Ei tarvitse. Ja oikeastaan minulla on vähän tekemistä...

Vedin teeni loppuun.

– Mitä tekemistä?
– Pitäisi nauttia auringosta ja nähdä perhettäni itse asiassa ihan kohta.

Aloin nousta sohvasta ja jatkoin:

– Mutta kiitos teestä ja kutsusta.

Mies vähän harmistui.

– Oletko jo lähdössä? Oletko varma, ettet jäisi vielä? [Taisi sanoa tarkalleen "for an hour".]
– En voi jäädä, minun täytyy nähdä perhettäni. Mutta kiitos kaikesta!
– Mutta minä todella pidän sinusta, Jouni... [But I really like you, Jouni. – Oltiin siis tosiaan joo tehty sinunkaupatkin ennen asunnolle tuloa; tämä mies oli kai Sajjad tai vastaava.]

Ja siis kyllä, tämä kaikki tapahtui ihan oikeasti!

– Kyllä minun täytyy nyt lähteä...
– Haluaisitko tulla joku toinen päivä uudestaan käymään?
– Hmm, pitää miettiä, nyt kun tiedän, missä asutkin... Pitää katsoa...
– Onko sinulla puhelinnumeroa? [Kaivoi vähitellen hitaasti puhelinta esiin.]
– Ooon, mutta se ei toimi täällä.
– Ai sinulla ei ole Dubai-numeroa? [Laittaa puhelimen takaisin taskuun.]
– Ei ole... Mutta saatan tulla jonain päivänä käymään, pitää vähän katsoa.

Siinä tarjosin kai kättä kättelyä varten, niin äijä kätteli ja antoi poskisuudelman ja totesi vielä kerran pitävänsä minusta.

– Kiitos hei!

HUH HUH... Ja joo, olihan se tosi hölmöä mennä sen ukon luo, mutta vaikutti kuitenkin harmittomalta – ja lopulta selvästi olikin. Tämä oli kuitenkin sen verran kuumottava tilanne, että halusin heti puhua Lindan kanssa puhelimessa kalliilla hinnalla asiasta. Lindakin totesi tarinani jälkeen, että tein hänestä tosi tyhmästi ja minun pitäisi olla varovaisempi. :((((((((((((( Tottahan se on, mutta äh... Olin niin syvässä tyyneyden tilassakin sen meditoinnin jälkeen, niin menin myöntymään siihen juttuun. Hittolainen. Ahdisti koko loppupäivän jotenkin tuo kokemus...

Oli Unionilla hienoakin maisemaa

Oli Unionilla hienoakin maisemaa 2

Kävelin hetken vielä ympäriinsä ja lähdin sitten metrolla taas Mall of the Emiratesiin, josta ajattelin vähitellen lipua leffapaikalle. Tällä kertaa sain istua metromatkalla, koska nousin niin periferiasta (hieno sana) kyytiin. Pelailin melko paljon kännykällä ja jossain vaiheessa hokasin, että vaikka minulla on extra-akku mukana, ei minulla ole mukana johtoa, jolla voisin saada sen käyttöön, jos illan aikana menee känny pimeäksi. Olkoon tämä unohdus vastoinkäyminen numero 2.

Mall of the Emiratesissa menin Food Courtille eli ruokaosastolle ja tyydyin lopulta joihinkin New York -ranskiksiin ja hodariin. Oli aika huono annos, josta jätin puolet syömättä – mikä on vastoinkäyminen numero 3.

Näyttääkö muka hyvältä?

Kiertelin Mall of the Emiratesia ja tajusin, että enhän edes tiedä, missä Song of Lahore -elokuvaa näytettäisiin. Jossain oli lukenut "Public Screening at The Beach", mutta tajusin, etten tiennyt missä tämä The Beach olisi. Alun perin oletin sen olevan lähellä leffafestivaalin paikkaa, mutta wifin kautta selvisi, että eihän se ollutkaan siellä, vaan joutuisin ottamaan taksin, sillä aika alkoi käydä vähiin. En kuitenkaan tiennyt, kuinka pitkä tämä taksimatka tulisi olemaan.

Seuraavaksi tajusin, että eihän minulla ollut piru vie sitä pressipassianikaan mukana, vaan olin unohtanut sen hotellille! Vastoinkäyminen numero 4. Kuumeisesti googlailin, olisiko The Beach oikea avoin ranta ja public screening täten ilmainen, mutta en oikein saanut asiaa selville. Niinpä päätin hypätä kiireen vilkkaa taksiin, vaikken tiennyt matkan pituutta enkä olisiko minulle edes elokuvakokemusta tarjolla.

Taksikuski oli tällä kertaa luotettava ja old driver (vaiko seasoned driver) ja vastaili heti alkuun, että matka ei ole niin kovin pitkä, mutta saattaa olla ruuhkaa. Noh, matkan pituus tietysti oli suhteellinen käsite! Olin varautunut alun perin siihen tyypilliseen 10–15 dirhamin matkaan, mutta nyt luvassa oli reippaan 30 dirhamin reissu! Yhdessä kohtaa mittari myös hypähti neljällä dirhamilla, kun menimme ilmeisesti jonkin tietullirajan yli. Vastoinkäyminen numero 5.

Jumeirahin Beach oli kuitenkin ihan huikean hieno paikka, josta tuli ensimmäisenä mieleen Las Vegas, jossa en ole koskaan käynyt. Upeat valaistukset, palmuja, vilpoinen yö, vettä... Yksi hienoimpia paikkoja, mitä olen koskaan nähnyt! Ja onnekseni kyseessä myöskin oli ilmainen ulkoilmateatteri veden rannassa. Lisäksi elokuvakävijöille oli tarjolla lokoisia säkkituoleja, joista yksi onneksi riitti minullekin. Kyllä siinä kelpasi leffaa katsella! Mahtava kokemus moiseen raskaaseen päivään!

Leffa alkakoon!

Nämä kuvat tekevät vääryyttä

Vääryyttä tekee tämäkin

Elokuvasta en ehkä tällä kertaa turise paljon, sillä saatan kirjoittaa siitä jotain johonkin mediaan. Siinä oli kuitenkin vanhoja pakistanilaisukkoja, joilla oli todella pitkä musiikkiperinne, jota he halusivat vaalia, vaikka jossain vaiheessa islam maassa kielsi musiikin syntisenä asiana. Ne heput kuitenkin soittivat salassa ja vähitellen myös varioivat vanhaan kansanmusiikkiinsa piirteitä yhdysvaltalaisesta jazzista. Kaverit laittoivat Youtubeen videon, joka sai suurta menestystä ja he pääsivät Pakistanin ankeista oloista New Yorkiin vetämään keikkaa. Kyseessä oli vieläpä dokumenttitarina, ja ne jäbät olivat nyt tuolla elokuvan jälkeenkin vetämässä biisejään sekä esimerkiksi Vaaleanpunaisen pantterin teeman! Todella taitavia ja musikaalisia tyyppejä, jotka kuulemma ensi vuonna julkaisevat albumin Yhdysvalloissakin. Melkoinen sensaatio!

Leffan ohjaaja myös puhui siitä, kuinka Pakistanissa on nykyään asiat paremmin kuin pitkään aikaan. Yleisö hurrasi ja taputti ja selvästi paljon pakistanilaisia oli mukana katsomassa. Moni kyselysession aikana hehkuttikin Pakistania ja toisaalta harmitteli sitä, että heistäkin on mediassa niin terroristikuva. Yleinen ongelma näillä leveysasteilla selvästi! Sääliksi käy näitä kansoja.

Keikka itsessään ei ollut ihan niin super kuin mitä olin illalta odottanut, koska mitään sähkökitaraujellusta ja laulua ei kuultu, vaan tarjolla oli kevyellä kokoonpanolla soitettua rentoa jazzia, josta oletettavasti lähipiiristäni ainakin Lindan isä olisi toisaalta pitänyt. (Olen kuullut, että sielläkin näitä blogeja luetaan, joten tässä maininta sinnekin!)

Ihan hyvä leffa kyllä oli...

...vaikka keikka olikin vähän vaisu

Kello tuli jo yli yhdeksän, kun keikka päättyi. Vastoinkäyminen numero 6 oli se, että kaikki keikasta ja ehkä muutenkin tuolta hienoista paikoista kuvaamani ei tallentunut, koska ilmeisesti kamerani ei taaskaan tykännyt siitä, kuinka muistikorttini on niin iso ja siinä on jo niin paljon tallennustilaa käytettynä. Todella ikävää menettää hyvää matskua, onneksi tuhot ulottuvat lähinnä musiikkiosuuteen.

Leffapaikan lähellä oli vessa, jonka ovessa oli tällaista triviaa

Vastoinkäyminen numero 7 oli sitten se, että jouduin tarpomaan pari tuntia pimeässä Dubaissa ennen kuin viimein pääsin hotellille takaisin. Eksyilin, kysyin tietä, luin tienviittoja väärin ja niin edespäin. Mutta hittolainen, täällä sitä nyt kuitenkin taas ollaan!

Vastoinkäymisten lisäksi päivään mahtui siis kuitenkin myös mainio elokuvakokemus, upea Jumeirahin yöllinen rantamaisema ja äärimmäisen maukas Kungpao-ateria! Ennen hotellilta lähtöä olin miettinyt sitä, miten joka päivältä olisi hyvä saada edes jotain "jälkipolville kerrottavaa", ja kyllähän tuo afgaanimiehen kohtaaminen ainakin oli sellainen kokemus, joka jää mieleen – hyvässä ja pahassa!

Tämä onkin sitten viimeinen yöni tässä hotellissa. Linda ja tänään ensimmäisen nelitavuisen sanansa (KAK-KA-HÄ-TÄ, lol!) kuulemma lausunut Viljami saapuvat kello 2.50 keskiviikon puolella tänne. Tiistaina päivällä vaihdan siis hotellin toiseen valmiiksi varaamaamme, jossa on tilaa meille kaikille kolmelle. Tuon yön jälkeen puolestaan siirrymme hotelliin, jossa olemme lopun ajastamme täällä. Toivottavasti nämä hotellit tarjoaisivat yhtä lailla näin erinomaisen netin, jotta voin jatkaa bloggailua Viljamin nukkuessa!

Kiitos lukemisesta ja palataan taas!

(Ai niin, se piti vielä sanoa, että homoushan on täällä maassa siis "laissa kielletty". Ja sekin piti sanoa, että se leffatyyppi ei ole vastaillut siitä Shaggyn keikasta mitään. Höh.)

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Neljäs päivä Dubaissa toi mukanaan aivan käsittämättömän uskomattomia asioita

No ei nyt oikeasti, mutta jollainhan näitä tekstejä täytyy markkinoida koukuttaakseen ihmiset lukemaan. Melko jänskiä juttuja kyllä tapahtui, mutta aika kaukana aivan käsittämättömän uskomattomista kuitenkin.

Päivä alkoi heräämisestäni, kuten melko lailla jokainen päiväni tähän mennessä. Tai siis ei vuorokausi, mutta siis... Noh, päivän suuremmat tapahtumat (kuten silmien avaaminen, sängystä nousu, hammaspesu yms.) alkoivat ainakin heräämisestäni.

En ollut laittanut edes herätystä päälle, koska mihinpä minulla täällä kiire olisi. Olin kuitenkin siinä vissiin kympin maissa ylhäällä, vaikka vähän teki mieli jatkaa lepäilyä. Päätin sitten kuitenkin lähteä Madinat Jumeirahia kohti tavatakseni sen leffahepun, joka edellisessä blogissani pyysi minua juttelemaan aikatauluasioista ja kaiketi haastattelumahdollisuuksista.

Metrossa seisoskelu alkoi tuntua tänään jo melko puuduttavalta – alan selvästikin siis kotoutua tähän paikkaan vähitellen! Päätin jonkin aikaa kuikuilla taas ympärilleni Mall of the Emiratesilla, kunnes lähdin taksilla leffamestalle.

Ymmärretään täälläkin näemmä joulun päälle

Kaupoissakin myydään joulukoristeita samalla tavoin kuin Suomessakin

Jee jee

Tässä kuva liikkeestä, jossa kamuni Kirmo ja Olli mielellään varmasti vierailisivat

Tällaisen kuvan otin viimekin Dubai-reissullani. Yksi hienoimmista kuvista, mitä täältä (tai paljon mistään) saa

Meitsi ite

Dubai Film Festivalille saapuessani näin joukon kuvaajia passissa. Paikalla oli alkamassa Halal Loven (Sallittu rakkaus) kuvaustilaisuus. Kyselin järjestäjänaiselta, saisinko liittyä kuvaajien joukkoon. Siinä sitä sitten napsittiin kuvia kuuluisista tyypeistä, joista en tiennyt hölkäsen pöläystä.  Tosin olin edellisenä päivänä katsonut osan elokuvan trailerista. Elokuvan pressinäytös oli niin aikaisin aamulla (muistaakseni kello 9.00), että en jaksanut lähteä sitä katsomaan kaukaisesta hotellistani.

Kuvaajat sanoivat toinen toisensa jälkeen "Katso tänne – tänne kiitos seuraavaksi", kuten kunnon reportteritouhuun kuuluu. Salamavalot välkkyivät ja jopa Jouni-poikakin (minä) oli ympäröivästä glamourista innoissaan.

Montako sinä näistä tunnistat? (Ja miksi kuva on näin mössöinen?) [Ei ollutkaan mössöinen kuin esikatselussa. Kyllä mun kamera handlaa!]

Kuvaustilaisuuden jälkeen järjestettiin elokuvan lehdistötilaisuus, jota ennen se email-heebo tuli sattumoisin vastaan. Hän kertoi, että niistä USA-leffoista, joista olin kiinnostunut, ei ollut jengiä paikalla ja että kaikki suuremmat maailmanlaajuiset tähdet olivat luultavasti lähteneet jo alkuseremonian ja -juhlallisuuksien jälkeen. Joitain siellä oli siis ollut, mutta silloin en itse vielä ollut edes saapunut. Sen sijaan heebo lupasi järjestää minulle liput Jake Gyllenhaalin iltamaan keskiviikolle. Gyllenhaal saa jonkin palkinnon, puhuu urastaan ja vastailee yleisön kysymyksiin. Mieluustihan minä tuonne toki paikalle menen!

Se heebo myös tenttasi, olinko tänään katsomassa jotain elokuvia ja missä ja mitä. Vastailin vähän epämääräisesti, koska en ollut ihan varma, mutta olin joitain leffoja silmäillyt luettelosta ennakkoon. Olen täällä kuitenkin samalla lomalla, joten en ihan hirveän paljon jaksa näistä stressiä ottaa ja istua pitkiä aikoja sisällä katsomassa tuntemattomia intialaisleffoja, joista en kuitenkaan oikein voi Suomen medioihin kirjoittaa. Näin en siis kuitenkaan hepulle sanonut, vaan totuudenmukaisesti kerroin, että aikoisin ehkäpä jotain katsella, mutta en ihan tiennyt vielä mitä.

Päätin käydä tsekkaamassa Halal Loven lehdistötilaisuuden, ja kyllähän se kannatti. Siellä sitä istuttiin täysin vieraassa seurassa kuuntelemassa tekijätiimin ja yhden naisnäyttelijänkin puheita leffasta. Suurin osa puhui arabiaa (sehän se arabic on, eikö?), mutta tulkki tulkkasi aina lopuksi taitavasti englanniksi. Erityisen mielenkiintoista oli, kun yleisö pääsi kysymään asioita ja elokuva selvästi oli herättänyt tunteita. Halal Lovessa ilmeisesti käsitellään varsin tabumaisia aiheita, kuten muslimien rakkausasioita ja sitä, mikä on ok ja mikä ei. Moneen otteeseen tuli ilmi, miten ohjaaja oli halunnut ottaa humoristisen asenteen, jotta voi helpommin käsitellä vakavia asioita ja saada viestejä perille.

Pressii, pressii

Tekijätiimissä oli myös Roman Paul -niminen eurooppalainen, jolta kysyttiin, mitä hän oli tahtonut saavuttaa elokuvalla. Hän kertoi asioita, jotka saivat minut nyökyttelemään. Hän puhui siitä, kuinka Euroopassa ja Yhdysvalloissa arabit ovat saaneet terroristien, murhaajien ja raiskaajien maineen, mutta hän idässä käydessään aina koki hauskoja ja mukavia hetkiä. Hän siis halusi olla mukana levittämässä hyvää sanomaa ja toivoi, että myös kansainväliset elokuvalevittäjät saattaisivat viedä leffaa eteenpäin. Tätä toivon minäkin ja nyt surettaa, että jäi moinen elokuva näkemättä ja samalla tuotantotiimi haastattelematta. Tuosta olisi sittenkin saanut hyvää näkökulmaa jopa Suomen mediaankin kirjoitettavaksi!

Darine Hamze, jota tulkkaaja luonnehti sanoin "the beauty of the beauties" tms.

Lehdistötilaisuuden jälkeen olisi ilmeisesti saanut haastatella jengiä, mutta kysymyksiähän minulla ei ollut enkä elokuvaakaan edelleenkään ollut nähnyt. Niinpä menin koneella katselemaan, menisikö tänään jotakin kiinnostavia filmejä, kun eihän minulla loppujen lopuksi paljon muutakaan tekemistä iltasella ole. Sivuja selatessani se heebo toi minulle Gyllenhaal-lipun kouraan. Mukava dude kyllä!

Tällä saa kaikkee

Esim tällasen

Innostuin elokuvasta nimeltä Mountain Cry. Kyseessä oli kiinalainen leffa, jossa joku mies tappaa vahingossa ansalla erään naisen miehen ja sen jälkeen joutuu pitämään naisesta huolta ja vähitellen lähenee hänen kanssaan. Kuulosti jännältä! Netissä sanottiin, että leffaa esitettäisiin Mall of the Emiratesissa auringon jo laskeuduttua (oli siinä tarkka aikakin, 18.30). Samalla googletin, että näiden festivaalien loppujuhlassa esiintyy kuuluisa räppäri Shaggy! Kyselin neuvonnasta ja ilmeni, että loppujuhla on vain kutsuvieraille. Eipä siis muuta kuin tutulle heebolle emailia elokuvasuunnitelmistani ja kyselyä siitä, miten sinne Shaggya katsomaan pääsisi, kun musiikki kiinnostaa ja siitäkin olen kirjoitellut. Ei ole tähän hetkeen mennessä vielä vastannut.

Menin automaatilta hakemaan Mountain Cryhin lippuja, mutta ne oli jo myyty loppuun. :((( Muitakin elokuvia oli, mutta ne joko eivät kiinnostaneet minua tai menivät nihkeään aikaan – kuten jo piakkoin alkava Decent Man. Ei sitten. :(((((((((((((((( Maanantaina haluan ainakin nähdä Song of Lahoren, joka esitetään Jumeirahin rantanäyttämöllä, ja sen jälkeen on luvassa elävää musiikkia kyseisestä elokuvasta! Musiikki ulkomailla = KIVAA!

Pitkän leffajorinan jälkeen luvassa on tämän blogin jännittävin osuus. Nimittäin TAKSIMATKA HELVETISTÄ!

Tällä kertaa en aikonut kävellä koko matkaa Mall of the Emiratesille, vaan päätin ottaa taksin. Jouduin etsimään kuumeisesti paikkaa, josta taksit ottaisivat kyytiin, sillä alueella oli varsin ruuhkaista. Kävelin kahden kaveriselfietä kuvanneen naisen vierestä ja tarjouduin kuvaamaan heitä. Olivat onnesta soikeina. On se vaan kivaa, kun joku tulee tuollaisessa tilanteessa auttamaan!

Lopulta pääsin hyppäämään yhteen taksiin, jonka ystävällisen näköinen kuski sanoi heti kärkeen olevansa uusi kuski sekä pyysi kertomaan, minne haluaisin mennä. No mikäs siinä, kyllähän nyt Mall of the Emirates olisi helppo löytää kelle vain, kun minäkin sinne vasta pari päivää sitten kävelin! Eikö niin? Eikö? No joo, luitte jo, että tämä olisi TAKSIMATKA HELVETISTÄ, joten lienee turha juksata!

Se kaveri ajoi oikeaan suuntaan, mutta ihan liian kauan. Jossain vaiheessa katsoin mittaria, että ei prkl, kun sen piti olla se 10–15 dirhamia, ja mittari näytti jo 19,50. Maisematkin näyttivät väärältä, joten kyselin takapenkiltä, että minne jäbä oikein ajaa. Ei oikein vastaillut, mikä sai lähestulkoon elämän kulkemaan silmiein edestä, vai miten se menee. Oli sellainen fiilis, että nyt se vie jonnekin sivukujalle nyljettäväksi. Hyvästi, nähtävästi julma maailma!

Kohta huomasin, että sällillähän on kuulokkeet korvilla. Sanoin hieman voimallisemmin, että excuse me ja että en usko tämän olevan oikea suunta. Kaveri kääntyi katsomaan minua, hymyili vienosti ja totesi:

"I'm a new driver."

Ei helv, repesin itse nyt kirjoittaessa tuolle tilanteelle. :DDD

Sitten se kohta jotain vastaili, että "I forget" ja oli selvästi aika paiseissa. Sanoin, että se on ihan ok, kunhan nyt jonnekin metroasemalle pääsisi. Ei sillä Mall of the Emiratesilla niin väliä ollut, sillä metrokorttihan minulta löytyy. Noh, eiköhän se tyyppi muninut tämänkin homman ja ajanut vaikka kuinka pitkään toiselle metroasemalle. Oli myös selvästi hieman epävarma kaistanvaihtojen suhteen, kun tööttiä tuli hyvällä tahdilla ja jotain fuckiakin se taisi vähän tapailla siinä, jos en väärin kuullut.

Välillä ehdin taas pelkäämään, että viekö tämä jannu sittenkin minut jonnekin, missä minusta tehdään pihviä Mäkkärin hamppariin, mutta sitten taas muistin, että taitaa kaveri vain olla varsin hukassa. Taksimittarikin sen kun raksutti. Tässä vaiheessa tuli mieleen muutamakin ajatus siitä, miten maksutapahtuma voisi edetä:

1) Kaveri päästää minut maksutta menemään.
2) Kaveri veloittaa minulta ainoastaan sen 15 dirhamia.
3) Kaveri veloittaa minulta koko hemmetin summan.

Noh, koska tämä on TAKSIMATKA HELVETISTÄ, saatat jo arvata loppuratkaisun.

– I don't think this is fair, koitin sanoa. It's normally 10 to 15 dirhams.
– Taxi meter... So many problem if less... So many problems.
– I will pay half; this isn't even where I was supposed to go.
– So many problems... Please, sir... So many problems...
– ...Are you sure about this?
– Yes... 43 dirhams... Problems...
– Well, this isn't fair, but here you go... Give me change.
– Thank you, sir.
– Thanks, bye...

Maksoin siis noin nelinkertaisen summan, ja kaveri vei minut kaiken lisäksi pysäkille, joka oli pari väliä kauempana hotellistani kuin Mall of the Emirates! Otin taksin rekkarin talteen, mutta sitten alkoi mietityttää.

Matkan piti maksaa noin 3–4 euroa, nyt se maksoi noin 11 euroa. Ero on melko suuri, mutta jos jokin täällä on halpaa, niin taksit. Kaiketi se jätkä oli myös köyhä, tai jos ei köyhä, niin jotenkin muutoin hukassa. En varmaankaan viitsi ilmoittaa häntä mihinkään, vaikka mielestäni hän hoiti homman kyllä huonosti. Saattoi tosin jossain välissä yrittää pysäyttää sen mittarin, koska hakkasi sitä yhtä nappia ja taksi alkoi jossain välissä toistelemaan, että muista ottaa kamat mukaan poistuessasi. Suhteellisen turhaa rahanmenoa, mutta kaipa tällaisella eurooppalaisella turistilla sitten on varaa?

Seuraavaksi vedin metrolla aina Dubai Malliin asti. Ajattelin alun perin mennä tuonne vasta Lindan ja Viljamin kanssa, mutta totesin, että tuo on niin iso paikka, että voi siellä käydä useamminkin. Muutenkaan minulle ei täällä järin paljon tekemistä ole, enkä jaksanut mennä vanhojakaan ostareita kiertelemään taas.

Dubai Mallissa kävelin paljon, kävin syömässä ja viestittelin kavereille ja Lindalle ilmaisen wifin kautta. Hauska muuten huomata, että iPhone 4S -puhelimeni muistaa edelleen monia näitä paikkoja noin 1,5 vuoden takaa edelliseltä reissultani – liittyi nimittäin automaattisesti Dubai Mallinkin verkkoon, kun pistin wifin päälle. :DDD (En muuten yleensä laita hymiöitä näihin postauksiin, mutta ihan sama!)

Legoista tehtyjä, usko pois!

Tämmönen isä mäkin haluan olla

Kävin vanhassa kunnon Sega Republic -huvipuistossa Dubai Mallin sisällä. Siellä näin Sonic-siilin, jonka kanssa halusin saman tien ottaa kuvan. Hinnaksi paljastui 50 dirhamia (eli noin 12,5 euroa). Mieleni sumeni hetkeksi ja suostuin tähän hintaan. Kuva otettiin ja sain kivan Sonic-vihkosen, jossa tuo kuva nyt makaa! Puisto itsessään oli varsin paljon muuttanut järjestystään viime kerrasta. Kävelin paikan lävitse ja lähdin pois, mutta saatan myöhemmin tulla ostamaan Sonic-kojusta jotain. Edellisvisiitillä peleistä saattoi voittaa lippusia, joita sai vaihtaa mageisiin palkintoihin, mutta nyt parhaat palkinnot olivat myyntitiskin puolella. Höööh. :((((((((((( Muutoin olisin koittanut onneani pelien parissa, mutta nyt ei napannut.

Eräästä liikkeestä ostin veljelleni Jannelle yhden lahjan. Jos luet tätä, niin nytpä tämän tiedät! Kyseessä ei kuitenkaan mikään megalahja ole, vaan enemmänkin semmoinen yksi siisti jutskendaali!

Kohta huomasin kiertäneeni nätin kehän ja tulleeni takaisin uloskäyntikäytävän kohdille. Eipä siis muuta kuin Niagara-niminen hedelmäsmoothie matkalta mukaan ja kohti metroa!

Metroja meni Burjumaniin muutaman minuutin välein, mutta ne olivat aivan tajuttoman täynnä. Kuulutus asemalla kertoi, että metroverkostossa on ollut myöhästymisiä. Siltäpä näytti! En jaksanut ahtautua ensimmäisiin juniin, vaan istuin hetken penkillä Soda Crush Sagaa pelaten. Kun pelissä elämäni loppuivat ja ruuhka ei näyttänyt hellittävän, päätin nousta junaan joka tapauksessa. Oli kyllä todella tiivis kokemus! Lapset peittäkää silmänne seuraavalta lotkautukselta – oli kuin koko metro olisi ollut sukupuoliyhteydessä keskenään, koska niin kiinni porukka siellä toisissaan oli!

Lopulta saavuin Burjumaniin ja kävin viereisessä kaupassa ostamassa yhden kauluspaidan ja hieman vettä lisää. Huomenna voi siis pukeutua upouuteen paitaan ja vasta myös ostettuihin boksereihin. Gylä kelpaa!

Semmoinen tarina siis tänään! Tänään aion vielä katsoa WWE-showpainilähetyksen suorana tietokoneeltani! Olen toisinaan katsonut noita suomessakin välillä 02.00–06.00, mutta täällä se siis lähetetään jo 00.00–04.00. Onneksi Song of Lahore onkin sitten vasta illalla! Jos jotain olen oppinut, niin kyllähän täällä välillä aika matelee. Alun perin aioin viettääkin enemmän aikaa hotellilla töitä tehden, mutta nyt duunia ei olekaan tullut odotettua määrää. Ja niin, onhan minulla vielä kahdeksan päivää täällä jäljellä, joten kiirettä ei ole.

Linda ja Viljami tulevat tänne keskiviikkoaamuyöstä, mikä nopeuttanee ajan kulumista jokseenkin. Lindan puheiden perusteella Viljami on jo huudellut iziä vieraasta roskia vieneestä miehestä, kun luuli häntä minuksi. :(((((( Tämän kun kuulin, niin silmä kostui.

Huomiseen!

lauantai 12. joulukuuta 2015

Dubain turinoita – osa II

Noinnikkaasti oikein roomalaisella numerolla tuo kakkososa tuossa! On tää vaan hienoo.

Tuli eilen vähän semmoinen "Dubai, we have a problem" -tilanne, jonka vuoksi en kyennyt kirjailemaan blogia, vaikka alun perin piti. Ongelma nimittäin oli siinä, että se meikäläisen ostama uusi good price -akku lahosi!

Hah hah haah, joo-o, hahha... Ei ollut vitsi! Kipinät vain sinkoilivat, eikä sen koommin enää toiminut, vaikka kuinka renkkasi. Näinpä jäi stoorit kertomatta. Mennäänpä nyt siis kuitenkin eilisen alkuun.

––

En enää muista, moneltako heräsin, mutta sen totesin samoin tein, että täällä huoneessa kyllä uni maistuu. On meinaan sen verran tukevat nuo verhot, että tulee ihan pilkkopimeää täällä. Olen yrittänyt vähän enemmän päästää aurinkoa sisään, mutta aika hankalaa se on. Tähän kun yhdistetään pieni flunssailu, niin kyllähän sitä uni maittaa helposti reippaat 10 tuntiakin putkeen.

Herättyäni lähdin kuitenkin etsimään Dubai Film Festivalin päämajaa, josta minun oli määrä hakea kulkulupani ja muut pressijuttuni. En kuitenkaan tajunnut vielä hotellilla tarkastaa, mikä se tarkempi paikka oli, vaan muistin sen ainoastaan olevan jossain Jumeirahin suunnilla. Burjumanin metroasemalla aloin katsella mahdollista pitkäaikaisempaa matkakorttia itselleni, ja joku avulias aatu tuli siihen neuvomaan. Kovasti paasasi intialaistyylisellä aksentilla siitä, kuinka kannattaisi ottaa Silver Card, hopea kortti. En aluksi ollut ihan vakuuttunut, koska Red Cardin kerrottiin taulussa olevan turisteille, mutta tarpeeksi kauan kun se ukko siinä jauhoi, niin sain juuri sen verran selvää, että ei se taida paska* puhua. Ostin siis hopeakortin ja otin sen heti käyttöön.

Näkymiä metroaseman ikkunasta

Viimeisestä Dubai-matkastani ei ole kuin hieman yli 1,5 vuotta (viimeksi 2014 huhtikuussa), mutta tänäkin aikana on täällä jonkin verran tapahtunut muutoksia. Jebel Alin pysäkki on nykyään UAE Exchange ja Dubai Marina on DAMAC Properties. Nettisivut ja metroasemien kaikki maininnat eivät ole ajan tasalla, joten vähän saa välillä raaputtaa päätä. Menin nyt kuitenkin summittaisesti suunnilleen sinne, minne oletin, että minun pitää mennä.

Metrossa oli ihan perhanan täyttä, ja matka kesti varmaankin lähes puoli tuntia. Jalkoja kivistivät sekä edellisen päivän kävelyt että tämä väkijoukossa seisoskelu. Silti oli tavallaan aika nastaa olla yksi muiden Dubaissa asustavien joukossa.

Nousin DAMAC Propertiesin kohdalla ulos, mutta toki olin aivan väärässä paikassa. Tästä tietämättömänä päätin kuitenkin nauttia auringosta. Täällä on ulkona isot tiet ja pitkät etäisyydet, joten on helppo vain pällistellä ympäriinsä ilman, että kelailee turhuuksia päässään. Toista on esimerkiksi ahtaassa Helsingissä.

Otin videota metroaseman läheltä, minkä jälkeen tapahtui jotakin odottamatonta. Nuoret arabijannut kysyivät minulta jotakin. Ihmettelin asiaa hymyillen, minkä jälkeen he toistivat ja sitten sanoivat banaania ojentaen "You want a banana?" Sanoin, etten halua, mutta taisin kiittää myös. En tiedä yhtään, mistä oli kyse. Joka näytin heistä apinalta, hyvännäköinen banaani oli läpimätä tai sitten he olivat vain ystävällisiä. Jos tämä olisi tapahtunut Suomessa, niin valitsisin jomman kumman ensimmäisistä vaihtoehdoista. Täällä en osaa edes arvata.

Seurasin opasteita, jotka näyttivät, että jostain löytyy vettä. Hupsista keikkaa ja molskahdin veteen! No ei sentään, vaan hupsista keikkaa ja olin seuduilla, joissa Lindan ja masussa olleen Viljamin kanssakin aikanaan seikkailtiin. Olin saapunut Dubai Marinaan, joka näytti todella kauniilta päiväsaikaan. Jonkin ajan kuluttua saavuin vieläpä Dubai Marina Malliin, jonka pihalla viime reissulla oli ollut bändi soittamassa erinomaista musiikkia.

Marinaa, mutta kaunista sellaista

Marina Moolissa (onko se nyt siis malli, maali vai moolimassa?) päätin, että oli aika syödä jotakin ja menin burgerimestaan. Siellä tilasin Blazing Sombrero -nimisen tulisen burgerin, ranskikset ja kevyt-Pepsin. Pienet aasialaistytöt siellä hymyilivät ja olivat todella ystävällisen oloisia. Minulle tarjottiin myös pähkinöitä, joita haukkasin tajuamatta, että jukolauta, avatahan ne pitäisi ensin! Yksi tyttö siihen kyseli hymyillen, että onko tämä ensimmäinen kerta kun syön niitä. No ei edes ollut, lol. En tiedä, mitä ajattelin.


Laihduta siinä sit...

Ruokakokemuksesta jäi hyvä mieli, ja pienet aasialaiset näpyttivät puhelimeeni myös wifi-koodin, jotta pääsin toteamaan, että elokuvafestivaalien pääkallopaikka on Madinat Jumeirah Conference Centerissä – eli aivan muualla! Seuraavaksi kirjoitin minulle tuotuun palautelomakkeeseen hyvät palautteet henkilökunnalle, kävin vielä ostarilla ostoksilla (ostin Kirmolle syntymäpäivälahjankin) ja läksin sitten pihalle ottamaan taksin.

Taksikuski arvioi matkan maksavan 30–35 dirhamia, eli 7,5–8,75 euroa. Maksoi mittarin mukaan 31, ja annoin loput neljä dirhamia tippiä.

Sisällä oli aikamoinen pörinä, mutta tuntui nastalta, kun sain oman kulkulupani nimeäni ja passikuvaani vastaan. Lisäksi sain hakea aulasta säkin, jossa oli asiaan kuuluvaa materiaalia, ja sainpa bonuksena vielä valita mukaani leffajulisteenkin. Kivaa! Kaikenlaisista infolapuista en oikein meinannut ottaa selvää, vaan juttelin hieman jonkin länsimaalaisen näköisen hepun kanssa lisää. Hän osasi arvata sukunimestäni, että olen Suomesta, mitä ihmettelin ääneen! Kävi ilmi, että ilmeisesti haastatteluja täällä voisi saada aika helpostikin ja ettö luvassa on kaikenlaisia tilaisuuksia ja lehdistönäytöksiä, minkä lisäksi saan päivittäin käydä neljässä elokuvassa ilman maksua.

:- )

Ongelma on, että tarkoitukseni oli kirjoittaa Suomeen ehkä kahteenkin eri julkaisuun näistä festareista, mutta suurin osa elokuvista ei ole tulossa Suomeen. Tenavat-elokuva olisi kiinnostanut, mutta se ehti mennä jo. Tämän lisäksi on joitain jenkkiläisiä leffoja, joissa esiintyy muun muassa Meryl Streepin, Brad Pittin, Will Smithin ja Christian Balen kaltaisia megastaroja. Joitain noita elokuvia voisin arvioida Suomeenkin, mutta en tiedä, ovatko nuo tyypit täällä haastatteluja antamassa.

(Myöhemmin kyselin asiasta siltä ukolta vielä sähköpostilla, ja hän sanoi, että voisi kertoa vähän lisää, jos olen sunnuntaina maisemissa. Enpä kuitenkaan usko, että luvassa on mitään tuollaisia haastatteluja, kun ei noilla leffoilla taida olla täällä lehdistötilaisuuksiakaan erikseen. Elämäni olisi toisaalta kyllä valmis, jos Batman-näyttelijä Balen kanssa pääsisin sanankin vaihtamaan!!!!!!!!!!!!! Noh, olisi se Pittikin ihan ok kai.)

Päätin lähteä leffapaikalta ja jättää leffajutut suosiolla seuraavaan kertaan. Kyselin, missä olisi lähin metroasema, ja minulle sanottiin, että kannattaisi ottaa taksi Mall of the Emiratesin metrolle, sillä matka on liian pitkä ja blaa blaa blaa! Pah, kävellen vain!!! Kohta jotkut oudot japanilais-/korealais-/orientaalimuorit tulivat luokseni hölöttämään jotain kielellään. He halusivat selvästi kysyä minulta tietä ja osottelivat puhelinta, jonka näytöllä luki "MALL OF THE EMIRATES". Totesin, että minulle oli sanottu, että pitää ottaa taksi. Siis englanniksi totesin. He puolestaan jatkoivat omalla kielellään ja naureskelivat oudosti. Hulluja muoreja! Lähtivät hekin kävelemään, ja jonkin aikaa meninkin melko lailla heidän vanavedessään (heh, kuin olisivat etanoita?).

Kelpaa näissä maisemissa kävellä

Bussipysäkkejä ei sitten by the way tärvellä

Tulin risteykseen, josta käännyin vasemmalle. Taivalsin pitkän aikaa, kunnes saavuin huoltsikalle, josta ostin jätskiä ja vettä sekä kysyin tietä. Nuori gimma suositteli hänkin taksia, mutta tarjosi myös ohjeet 30–40 minuutin kävelyä varten. Aurinko oli edelleen ylhäällä, joten mieluusti kävelin! Ja piiiiitkän tarpomisen jälkeen saavuinkin perille Mall of the Emiratesiin, jossa kävin vielä hieman kaupoilla ja juomassa jääkaakaota!

Nuo muorit jatkoivat jo ekalla kerralla oikeaan suuntaan risteyksestä
Kuvasin tällaisiakin, kun lensivät ylitte

You are the next

NAMS.

Oli tullut jo pimeää, joten seuraavaksi suuntasin hotellille. Pitkä päivä pulkassa, joten nyt oli luvassa töitä ja netissä möyrimistä. Päätin jopa tilata Pizza Hutista ruokaa hotellille, eikä kyllä paljon maksanut ja hyvää oli! Kuljetus maksoi itsessään 1,25 euroa! Lopuksi vielä hieman töitä koneella ja – ZAP! Sinne meni se läppärin laturi! Lauantaina sitten vaihtamaan...

Tämän Pizza Hut -ruokakuvan laitoin pienempänä, kun tuli liikaa kerran mässättyä

––

Käyn tämän lauantain vielä tässä lävitse, koska tänään ei paljon tapahtunut. Nukuin nimittäin taas varsin pitkään. Suunnitelmani oli hieman säästää tänään rahaa, käydä vaihtamassa laturi ja tehdä hotellilla eräs peliarvostelu, joka oli ollut rästissä aivan liian pitkään ja jonka halusin alun perin nimenomaan jo ennen Dubaita hoitaa.

Laturimestassa vanha tuttu myyjä kävi takahuoneessa toteamassa, että eihän se toimi joo. Sanoi, että voi antaa minulle joko uuden samanlaisen tai vaihtaa Applen viralliseen, joka maksaisi lisää. Jouduin latomaan 120 dirhamia (30 euroa) lisää tiskiin, jotta sain virallisen laturin, jonka hinnaksi nyt siis kokonaisuudessaan tuli 300 dirhamia (75 euroa) – mikä nyt kuitenkin oli 50 dirhamia vähemmän kuin pari päivää sitten sanottu virallisen hinta. Kyselin toki myös rahahyvityksen perään, mutta tämä ei onnistunut. Sitten myyjä toi esille validin pointin – voi olla, että laturi hajosi, koska käyttämäni adapterit eivät olleet yhteensopivia! Tämä voi olla, sillä olin joutunut latomaan kiinni kaksikin adapteria, jotta sain palikan kiinni seinään. Otinkin nyt tilalle kolmipiikkisen Dubai-pään, jota varten en joudu täällä maassa edes adapteria käyttämään.

Hieman sekoilua siellä kaupassa taas oli, kun tavarantuoja toi aluksi Magsafe 2 -laturin ja taas jouduttiin venailemaan. Eipä siinä – lyötiin lopussa kuitenkin kättä päälle ja kiitin palvelusta. Oli kuitenkin ihan mukava heppu – lähinnä ne tavarantoimittajat olivat kuhnailleet aiemminkin.

Seuraavaksi päätin lähteä vain seikkailemaan ympäriinsä. Kävelin siellä sun täällä ja vierailin paikallisessa McDonaldsissa. Syömäni mausteinen kanaburgeri oli tulisempi kuin mitä 90 % suomalaisista kestäisi syödä! Seuraavaksi lähdin hortoilemaan paikkoihin, joissa ei varmasti olisi mitään erityistä nähtävää – juuri tällaista epäerityisyyttä nimittäin lähdinkin etsimään! Kävin muun muassa metron päätepysäkillä Dubai Creekissä. Lopulta vetäydyin jo neljän maissa tänne, ja olen tehnyt duunia ja tätä blogia siitä asti (eli kuusi tai seitsemän tuntia?!).

Jos pidin yhdestä, rakastan kaikkia kolmea?

Lentäisitkö tällaisella srilankalaisella yhtiöllä, joka ei edes tiedä, mihin lanka?

Kävin ei missään

Juna kulkee vaan

Huomenna sitten taas vähän enemmän actionia! Johan oli kirjoitusurakka!!!















torstai 10. joulukuuta 2015

BAI-BAI BEIBI-BEIBI DUBAI

Hehehehehehheheheheh, mikä otsikko!

No joo. Mutta onpahan kivaa pitkästä aikaa kirjoittaa omaa blogia! Lähestulkoon kaksi kuukautta olin hiljaa, mutta enpäs ihan kuitenkaan! Nyt kun kaikille on varmasti tullut selväksi, mikä on mielipide, niin on aika antaa uusien tuulten puhaltaa hirmumyrskyn lailla.

Meikäläinen on nimittäin Dubaissa! Jep, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa – ja aivan yksin vielä! Istun parhaillaan pöntöllä London Crown Hotel 2:ssa. Eijei, toi ei nyt kuulostanut oikealta! Istun siis suljetun WC-pöntön päällä, koska vieressä oleva kylpyamme täyttyy kovalla tahdilla, enkä uskalla tuolta makuuhuoneen puoleltakaan sen liplatusta kuunnella, ettei käy hassusti. Sehän nyt vielä olisi, että joutuisin huomaamaan, kuinka sänky lähtee kellumaan, kun vesi on tullut ammeesta yli äyräiden!

Kello on täällä 19.06, joka on kaksi tuntia enemmän kuin siellä Suomessa. Kesäaikana Dubai on vain tunnin edellä, mutta talviaikana kaksi. Aika hassua sinänsä sekin.

Viimeiset 24 tuntia elämässäni ovat olleet sangen mielenkiintoiset.

Kello 17.55 lähti koneeni kohti Dubaita. Lento kesti 6 tuntia 50 minuuttia, joista sain nukuttua ehkä nippa nappa 1,5 tuntia – aivan maksimissaan 2, vaikka aikamoista mikrounta kyllä tuntui olevan... Muun ajan olin pääasiassa tekemättä yhtikäs mitään. Pitkiä tunteja, sen voin sanoa! Norwegianille erittäin karvaisia, likaisia ja karheita pyyhkeitä siitä, että mitään ruokaa ei ollut lennolla minulle tarjolla! Onneksi olin käynyt Subissa pari tuntia aikaisemmin, sillä muuten olisi todella tullut suru puseroon. Pikkupurtavaa sai ostaa, mutta ainoastaan luottokortti kävi maksuvälineeksi! Yhdessä vaiheessa olin ostamassa jotain paahtisruokaa ja vettä, mutta kun maksu ei mennyt läpi, niin sain kuitenkin sen veden pitää. No sentään!

Saavuin Dubaihin 2.50 eli aikamoisen hulluun aikaan. Raukean väsyneenä ja yksin olin aluksi pelokas kuin pieni pupu. Kun taksimiehet kutsuivat minua kyytiinsä, niin säikyin. Älkää puhuko minulle! Antakaa minun olla! Saatte kaiken, älkää satuttako!

Lisäjännitystä koko hommaan toi se, että minulla ei ollut ennakkoon varattu hotellia, koska olin nohevana poikana päättänyt säästää ekasta yöstä. Matkan lähestyessä olin kuitenkin tullut toisiin aatoksiin ja todennut, että 30–40 euroa sinne tänne, kunhan saa nukkua ja herätä sitten uuteen päivään energisenä. Yksi ongelma kuitenkin oli, että moiseen aikaan on aika vaikea päästä kirjautumaan sisään mihinkään hotelliin, vaikka viimeisiin asti sähköposteja paiskoinkin ja vastauksia odottelin vielä Dubain kentälläkin.

Ensimmäisenä kentällä kaikista turvatarkastuksista ja muista päästyäni menin kuitenkin johonkin irkkukahvilaan tai vastaavaan ostamaan jonkinlaisen kana-ciabattan ja kokiksen. Hinta oli kova, mutta koitin silti tarjota vitosen tippiä kiinalaismuorille. Hymyili ja nauroi vain, että ei tarvitse. Yllättävää – sillä oli kuitenkin semmonen tippisysteemi siinä!

Koitin nukahtaa penkille, mutta totta maar vaikeaa se oli! Puolisen tuntia kaiketi sain ummistettua. Pian kentällä vartominen alkoi kuitenkin tympiä, joten päätin siinä kuuden maissa lähteä metrolla suhaamaan. Ammattilaisen elkein tilasin myyjältä single-tiketin Burjumaniin ja menin ehkä noin 18 minuuttia kestäneen matkan ongelmitta perille. Aika paljon oli jengiä liikenteessä, eikä minuakaan enää oikein jaksanut pelottaa. Pimeää oli kuitenkin.

Kun nousin metrosta ja pääsin lopulta maan pinnalle, olikin tullut valoisaa. Kaunis Dubain aurinko oli noussut ja tunsin itseni aikaiseksi aamunkulkijaksi, enkä niinkään yövirkuksi valmiiksi uhriksi. <3 Vähän jo alkoi ilostuttaa! Jokusen vaiheen jälkeen löysinkin viimein hotellilleni, joka kuitenkin oli vielä täynnä. Sain kuitenkin ladata kännykkäni, josta oli jo Dubain lentokentällä mennyt akku sangen loppuun. Annoin akun ladata jonkin aikaa ja lähdin sitten vielä seikkailemaan kaupungille.

Vastavalokuva, ei kerro niin mitään LOL

Kaupungilta löysin sekä Subwayn että tietokoneliikkeitä, mikä oli aika jees, sillä minulla oli nälkä ja suuri tarve uudelle tietokoneen laturille, koska aiempi oli räsä! (Olin kotimaassa ollut jo hetken ilman laturia, koska Dubaista saisi halvemmalla vaikkapa muutaman.)

Subway ei ollut kovin kiva kokemus, sillä paahtopaistiani mainostettiin 100 % halalina, mikä on tietenkin täällä maassa tyypillistä. Halal-lihahan on siis valmistettu muslimitavoille uskollisesti niin, että eläimeltä on vedetty kurkku auki ja veret vuodatettu Allahin nimeen pois. Muistaakseni sanana halal tarkoittaa sallittua. Oli jotenkin vaikea syödä sitä lihaa, kun mieleen tulvahti kurkku auki olevia eläimiä. Pieni osa menikin roskiin.

Seuraavaksi menin tietokoneliikkeeseen, jossa kauan käänneltiin ja väänneltiin läppäriäni sarjanumeron toivossa. Lopulta mukavan oloinen filippiiniläisjäbä sanoi, että hinta laturille olisi 400 dirhamia (eli noin 100 euroa). Tähän en millään muotoa suostunut, joten jäbä pudotti 350 dirhamiin. Ei kelvannut edelleenkään, oli ihan Suomen hintoja! No se jäbä sitten diilasi minulle 180 dirhamilla vastaavan mallin, joka ei ole kuitenkaan Applen oma. Tämä oli ihan ok, vaikka edelleen hinnaksi tuli 45 euroa... Uskon, että tuosta päästäisiin täällä alemmaksikin, mutta kun siinä oli sen verran turistu ja tarve oli kuitenkin akuutti, niin päätin yhden ostaa...

Filippiiniläisjäbä soitti jollekin ja totesi minulle, että 20 minsaa menisi. Sitten jutteli kanssani mukavia ja puhuttiin Suomesta ja Angry Birdsistä ja Clash of Clansista ja lämpötiloista ja työviikoista. Kuulemma Dubaissa työviikko on yleensä kuuden päivän mittainen ja jengi tekee jopa 12 tunnin vuoroja!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Eipä tällaisia tuolla kaupungilla kuljeskelemalla opi, joten oli ihan mainiota kyllä jubata!

MUTTA. Aikaa vain kului ja kului. Vähitellen rupesi risomaan. Jäbä toi parit pienet vesipullot minulle eli tarjosi vettä odotellessa. Ihan jees, mutta kestää kestää edelleen... Jumatsuikka, se otti siinä uuttakin puhelua. Kun oli mennyt ehkä noin 40 minuuttia, niin sanoin, että nyt pitää kyllä vähitellen pyytää alennusta. Hymyili vaivautuneesti, että good price on jo. Joo-o... Kesti vieläkin, joten kohta totesin, että varron vielä kuusi minuuttia, mutta sitten kyllä lähden! Ukaasista peloissaan jäbä vieläkin soitteli, että täällä on odotettu melkein 50 minuuttia, että mikä kestää...

Lopulta joku tuli tuomaan sen laturin, mutta oli siinä mennyt varmaan 52 minuuttia tai jotain. Katsoin pokkana sitä filippiiniläistä silmiin ja sanoin, että "I am still wanting for that discount" tai jotain semmoista... Pitkä katsekontakti, vaivautunut hymy ja "it's a good price................" Ladoin suurieleisesti 200 dirhamia pöytään sanomatta oikein mitään. Jäbä kirjotti kuitin ja kiitteli, kun odotin  sekä pahoitteli. Sanoin vielä it's okay ja bye.

Lähdin takaisin hotellia kohti ja viimein pääsin huoneeseeni, joka on kyllä aika MAGEE. Kyllähän täällä kelpaa olla ja asustaa ja töitä tehdä. Hyvä sijainti myös. Päätin vetää noin 4 tunnin tirsat, mutta vedinkin vain noin 2 tunnin tirsat. Päätin lähteä kaupungille ja ostin vähän halpoja vaatteita (jotka Lindan mielestä todennäköisesti ovat rumia) ja jotain namiskuukkelia sun muuta. Oli kyllä niin nastaa kulkea tuolla ulkona ehkä noin 25 asteen lämmössä! Niin kaunis kaupunki ja isot tiet. Näkee kauas ja on vaaleita mukavia värejä. Kaupoissakin on tosi kiva kuljeskella ja kaikki ovat niin ystävällisiä. Aina sanotaan söör ja kiitetään. Kaupassakin kun maistoin jonkun naisen tarjoamaa tonnikalaleipää, niin kun sanoin, että pitää vähän miettiä mutta hyvää oli, niin vastaus oli että thänk juu söör. Tulee olo kuin kuninkaalla, kun kunnioitetaan näin.

Mutta huomenna sitten lisää! Tänään vetäydyin aika aikaisin, jotta sain vähän duunia tehtyä ja lepuutettua jalkojanikin. Harmi, etten ollut saanut aktiivisuusrannekettanikaan ladattua kotona hetkeen, niin en saanut tästä päivästä kuin pienen määrän askelia ylös. Oli kuitenkin todella toiminnallinen päivä!

Huomenna sitten Dubai Film Festivaleilla, jonne pääsen pressinä! Jepujee! Tulee mukavaa! Seuraavaksi kuitenkin kylpyyn ja sitten melko pikapuoliin nukkumaan, niin jaksaa huomenna olla skarppina auringon aikaan!

Kiitos lukemisesta! Tuli aika pitkä paasaus... Seuraavalla kerralla enemmän huumoria messiin ja muutenkin paremmat jutut! MOIKKA!

(Noin vajaa 40 minsaa meni kirjottaa tää.)