Elämän mysteeri – kiinnostaako se ketään?

Kättä pystyyn: kuinka montaa teistä kiinnostaa elämän mysteeri?

Kuinka moni ihminen ainoastaan elää elämäänsä ajattelematta sitä, mistä hitosta tässä hommassa on kyse? Enkä nyt sinänsä meinaa mitään elämän tarkoituksen pohtimista, vaan ehkä jopa vähän syvemmin.

Kuinka moni teistä vierailee elämän syvissä vesissä miettimässä, että mitä pitäisi tehdä ja miten. Että mitkä ovat ne onnen avaimet ja miksi ja miten minusta tuli tällainen. Miten maksimoida potentiaalinsa ilman, että pyrkii koko ajan parempaan ja käyttää nykyhetkeä pelkkänä välinearvona.

Eihän tämmöinen pohdiskelu ihmisten käyttäytymisessä paljon näy. Jos jotain, niin ihmiset usein näyttävät siltä, että he ovat liian kiireisiä ajattelemaan moisia. Helsingissäkin porukka paahtaa menemään niin kuin ei mitään. Kyllä meikäläinen usein siinä ratikanpenkissä kelailee, että mikä tässä on se juttu ja mitä nuo muutkin ihmiset hommaavat, minne ovat menossa ja mistä tulossa. Ja miksi.

Oltiin eilen parin ystin kanssa Itäkeskuksessa McDonaldsissa istumassa. Minä ostin kolmen euron kokiksen, toinen kaveri kahvin ja kolmas kaveri kahvin sekä jätskin. Siinä katselin kolaa ryystäessä ihmisiä. Oli pariskuntia, kaveriporukoita ja perheitä. Kaikki olivat siellä aivan kuin ei mitään. Nauroivat, hymyilivät, puhuivat kovaan ääneen. Oli kuin kukaan ei olisi edes huomannut, että olemme kaikki siellä samassa tilassa ja hengitämme samaa ilmaa. Oli kuin kaikki olisivat olleet omassa kuplassaan, ja tämä roskaruuan pyhättö oli niiden kuplien kokoontumispaikka.

Ylipäätään Helsingin kaltaisessa isossa kaupungissa kokee tuollaisia fiiliksiä. Sitä kuljetaan kaduilla ja väistellään muita, mutta harvoin edes katseet kohtaavat. Ollaan kaikki samassa veneessä, mutta melotaan eri suuntiin sen kummemmin edes huomaamatta muita. Millainen olisi todellisuus, jossa jokaiseen vastaantulijaan kiinnitettäisiin huomiota – ei väistettäisi katsetta, vaan vastattaisiin siihen hymyllä ja hiljaisella hyväksynnällä. "Minäkin olen matkalla."

Onko ihminen kuitenkin lopulta onnellisimmillaan, kun se ei mieti, vaan ainoastaan virtaa veden lailla eteenpäin.

Nähdä vaiko nähdä? Kuulla vaiko kuulla?

Moikkelis, poikkelis sekä tyttelis!

Siinä heti alkuun vähän kielisirkusta ja varsinaista verbaaliakrobatiaa! Jotkut arvostaa, jotkut ei.

Paloni kirjoittaa on tällä hetkellä kovempi kuin aikoihin. Liekö johtuu siitä, että pitäisi olla tekemässä ruotsin esitelmää perjantaille ja muutakin paljon tärkeämpää kuin jauhaa ulostetta täällä. Eikö ole muuten hassua, kun ottaa jonkun vanhan sanonnan ja rikkoo sen? Oikeasti, kuka "paskanjauhamisesta" puhuessaan enää edes tuottaa mieleensä ajatuksen henkilöstä, jolla on suussa ulostetta, jota hän purkan tavoin mäyhystää hampaillaan ja pyörittelee leikkisästi kielellään?

Heh, äskeisen jutun ällöttävyyden taso riippuu omasta mielikuvituksestasi – minä vain salakavalasti istutin siemenet!

Mutta niin, eksyinpäs taasen aiheesta.

Sellaisen ajatuksen ajattelin teille tässä antaa, että eikö olekin mielenkiintoista, kuinka voimme nähdä asioita näkemättä niitä ja kuulla asioita kuulematta niitä? Näin siis silloin, kun olemme omissa maailmoissamme.

Usein sitä huomaa kävelleensä kaverinsa kanssa kaupungilla pitkän matkan ilman, että on oikeastaan käyttänyt silmiään tai korviaan yhtään sen enempää kuin on ollut pakko. No okei, myönnettäköön, että aika harvoin kävelen kavereitteni kanssa yhtään missään, mutta pointti varmaan tuli perille!

Silmät ovat päässämme koko ajan, emmekä sulje niitä silloinkaan, kun keskittymisemme on ihan muualla. Korvat toimivat vielä parempana esimerkkinä: hiljennypä nyt hetkeksi ja kuuntele. Kenties kuulet talosi ohi kulkevan auton, seinäkellon tikityksen tai jääkaappipakastimen äänen. Äsken et kiinnittänyt niihin mitään huomiota, eikö täysin totta?

Jos joku saa sinut kiinni siitä, ettet kuunnellut hänen selityksiään, saattaa hän kysyä "kuulitko". Kumpi on kielen kannalta enemmän oikein vastata: kyllä vai en? Oletettavastihan kyllä kuulit, vaikket kuunnellutkaan! Siinäpä usein toistuva paikka viisastella taikka tyhmistellä.

Ei mulla tällä kertaa tän enempää. Jos haluatte nähdä parempia postauksia, niin katsokaa aiempiani tai vaihtakaa vaikka blogia.