Viljami ryömii yleisön pyynnöstä – hulvattomia videoita!

Blogini toiseksi suurin fani eli äitini pyysi videota Viljamin ryömimisestä. Tässä kaiken kaikkiaan neljä, NELJÄ videota Viljamin päivän kolttosista. On kyllä hauskin tyyppi koskaan tämä poika. Jopa parempi huumorintaju kuin minulla!

Pahoittelut siitä, että osa videoista on nihkeässä kuvasuhteessa. Klikatkaa kuitenkin koko ruudulle (full screen) se filmi sieltä videon oikeassa alakulmassa olevasta ikonista, niin edes hieman suurenee eikä tarvitse tihrustaa.

Lontoon-matkan kuvapäiväkirja!

Tässä blogissa aion jättää pidemmät pulinat pois ja keskittyä lähinnä kuviin. Lontoossa tuli tosiaan käytyä viikko pari sitten, joten tyrkkäänpä tänne näkyviin jokusen kuvan reissusta!

Sky Garden oli hieno paikka. Liput piti varata hyvissä ajoin ennakkoon, mutta koko touhu oli ilmaista!

Kuvankauniissa Brightonissa (1,5 h Lontoosta junalla) oli ihan sumuista! Toista oli viimeksi kun kävin tuolla 7–8 vuotta sitten.

Brightonin tivolialueen suurin vetonaula on laite nimeltä The Booster. Ei sovellu todellakaan heikkohermoisille!

The Boosterin huippu hädin tuskin näkyi maasta käsin.

Brightonista tämäkin. Aika nättiä seutua.

Brightonin juna-asemalla sai soittaa pianoa odotellessaan – tai ottaa muuten vain kuvan pianon kanssa, vaikka ei osaisi soittaa ollenkaan.

Bruce Springsteen makoili liikkumatto Brightonin kolealla rannalla.

Brightonissa vastaan tuli myös helsinkiläinen tuttava Molly Malone's.

Tykkäätkö buffet-ruuasta? Brightonissa oli kattavin buffet, mitä olen koskaan nähnyt. Täynnään itämaisia ruokia ja muutakin.

Kovia huumeita.

Ei se nyt ihan sama asia kyllä ole...

Aijaa. Minä kun luulin, että on nimenomaan turvallista, sallittua ja suositeltua hypätä, sukeltaa ja uida tuolta noin 8 metrin korkeudesta tuonne matalalta näyttävään veteen. Aina oppii uutta.

Hiivatin' S-ketju on valloittanut jo Brightoninkin.

Sieltä buffet-paikasta. Juoksevaa suklaata sai ottaa vaikkapa jäätelönsä päälle.

Eikö jäde maistu? Miten olisi vaahtokarkit? (Täytyy muuten sanoa, että vaahtokarkit näyttävät kyllä hiton paljon paremmilta kuin miltä ne lopulta maistuvat. Tuovat kunnon yltäkylläisen pröystäilyfiiliksen.

Taidekuva otsikolla Ankeus.

Terveisiä Lindalle Lontoosta?

Kuka haluaa kahvia, kun kaakao näyttää tältä? Voi kunpa voisin edelleen maistaan tuon juoman suussani...

Mainioita katumuusikoita. Pakko oli heittää lanttia. Tai ei pakko, mutta pakottava tarve.

Tämä perinteinen viihdyttäjä jauhoi jonninjoutavia noin 25 minuuttia, kunnes viimein pyöri hieman päällään. Turhautti kuunnella kuivia juttuja niin pitkään, mutta pakko oli vähän palkita kuitenkin lanteilla. Ja kylläpäs hän vain pitikin lanteistani. (Tajusitko vitsin?)

Ääh, tällaiset ovat aina niin surullisia tapauksia. Toivottavasti Groove on kunnossa!

Yhtenä aamuna vedin tällaisen aamupalan. Veripohjainen "black pudding" jäi syömättä, mutta pekonin, kananmunat, makkaran, tomaatin ja sienet vedin naamaani.

Camden on siistiä hippiseutua. Kyllä vain Lontoostakin on moneksi.

Erittyykö kuolaa jo? Ostin tuolta kuvan keskeltä tuollaisen kookospullan. Ei ollut kyllä erityisen hyvää saati halpaa.

Kaunis ja värikäs kuva kirsikkapuineen.

Meillä oli useampi Groupon-diili ostettuna, joten pääsimme nauttimaan monista matkan ruuista todella edulliseen hintaan. Tämän yllättävänkin herkullisen pizzan (ehkä jopa 4/5) mukana tuli suhteellisen vapaavalintainen juoma. Maksoi aika vähän.

Myös tämä hamppariateria juomalla lähti halvalla. Nyhtöpossua burgerin sisällä. Mmm-mm!

Testasin myös uutta Coca-Cola Lifeä. Vähän kuin Pepsi Next vissiinkin. (Tajusin muuten vasta, että tuossa logossa on tosiaan tuo yhdysviiva Coca-sanan jälkeen.)

Kuvateksti kyltistä, joka ei ole mistään.

Harvinaislaatuinen vauvapäivitys

Huzaah!

En tiedä, mistä tuo aloitus tuli, mutta jotain oli laitettava. Kaikki kirjoittajathan tietävät, että kaikkein vaikeinta on saada aloitettua. Valkoisen paperin pelko on aito asia, mutta minä en siihen liiaksi tahdo jäädä jumiin.

Harvinaislaatuisen tästä päivityksestä tekee se, että päivitän nykyään paljon muustakin kuin Viljamiin liittyvistä asioista. Aikanaan meinasin kertoa poikani kehityksestä tasakuukausin, mutta se tapa jäi kahdesta syystä. Ensinnäkin olen suhteellisen saamaton, ja toiseksi ei vauvakaan niin silmin nähden kehity kuukausi kuukaudelta. Nyt on kuitenkin taas muutama taito tullut lisää, joten kerronpa teille niistä.

1. Kaksin käsin kiskominen

Ei, en tarkoita tällä kännäämistä enkä edes maidon ryyppäämistä. Viljami on oppinut aika vasta hallitsemaan molempia käsiään samanaikaisesti. Hän saattaa esimerkiksi kiskoa vyötä tai jotain lehteä lähemmäs molempia käsiä käyttäen. Ovelasti hän myös näyttäisi tajuavan, että jos jokin esine on jonkin pinnan päällä, voi hän vetää siitä pinnasta sen lähemmäs. Hittolainen, en varmaan edes itse tajuaisi tehdä tuota!

2. Ryömiminen

Yksi päivä makoiltiin sängyllä, ja Viljami lähti ryömimään. Vähän hassusti hän näyttäisi vielä välillä kyntävän päällään eteenpäin, mutta liikettä tapahtuu joka tapauksessa. Annoin silloin siellä sängyllä hänelle maidonkorviketta tuttipullosta, kunnes hän ei näyttänyt haluavan enää – vaan kohtapa hän jo ryömi sivuun laittamani pullon luo kuin nääntyvä autiomaassa!

3. Uusia ääniä ja ensimmäisiä tavuja

Viljami osaa nykyään sanoa jo tavun -ka, ja sitä hän toistaakin toisinaan, kun Linda esimerkiksi sanoo ensin sukka. Lisäksi poika on oppinut tekemään suussaan jotain napsutusääntä sekä korinaa. Ja jokainen näistä äänistä on vieläpä sellainen, jota poika osaa matkia. Upeaa!

Noh, ei tästä tämän pidempää päivitystä nyt tullut... Lopuksi laitan näytille videon äskeisestä kiljumiskisastamme. Voi vaikuttaa vähän omituiselta, mutta poika kyllä nauroikin välillä kisallemme.

EDIT: Pian blogin jälkeen menin vaihtamaan Viljamin vaippaa sängylle. Poika yritti koko ajan kääntyä vatsalleen ja ryömiä johonkin. Nauroin panikoituneena ja Viljami repeili samalla. Monen minuutin naurukonsertti oli! Lopulta sain kuin sainkin vaipan Viljamin päälle – väärinpäin.

Keskusta haluaa keskikaljan pois kaupoista – antaa mennä vaan!

Jatketaanpas tänään poliittisin linjauksin, kun kerran vaali-iltakatsaukseni upposi kansaan kuin häkä! (On muuten melkoisen mauton sanonta tuo – hään (?!) uppoaminen ihmiseen kun kuulostaa sangen kuolettavalta tapahtumalta. Yhtä hyvinhän voisi sitten sanoa, että vaali-iltakatsaukseni upposi kansaan kuin luoti lihaan tai kuin veitsi kylkeen!)

Asiaan. 

Facebookissa on tänään kierrellyt linkki uutiseen, jonka mukaan vaalit vasta voittanut Suomen Suurin Puolue eli Keskusta tahtoo poistaa kolmosoluen kaupoista. Uutinen, kuten kaikki muutkin alkoholinkulutuksen rajoittamiseen liittyvät uutiset aina ja ikuisesti, on herättänyt kansassa närää.

Tässä linkki tuohon kohtalokkaaseen uutiseen: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/77617-keskusta-vahvistaa-tavoitteena-iii-oluen-poisto-kaupoista

On huvittavaa, miten muutamista aiheista nousee yhteiskunnassa haloo tasaisin väliajoin. Alkoholin suurkuluttajat tahtovat pitää kiinni pahasta tavastaan, ja jopa varovainen puhe muutoksesta nostattaa karvat pystyyn ja kylmän hien otsalle. Viekää vaikka vaimo ja lapset, mutta kaljaani ette saa!

Kielisirkus on sitä mieltä, että antaa mennä vaan – kaljat pois kaupoista ja kieltolaki takaisin! Onhan sitä tsuippaa välillä ihan kiva kaataa kitusista alas – sitenhän se on suunniteltu –, mutta isossa mittakaavassa koko myrkyn voisi hävittää vähin äänin koko maasta. Viattoman huvittelun lisäksi alkoholin kittaamisella on kuitenkin seuraavia ikäviä lieveilmiöitä:

1. Alkoholi rappeuttaa terveyden.

2. Ihmiset tekevät kännissä tyhmyyksiä ja tappavat.

3. Useat perheet kärsivät alkoholinkäytöstä.

4. Alkoholi edesauttaa tilannetta, jossa ihmiset eivät opettele olemaan omia itsejään selvinpäin, koska humala on helppo oikotie onneen.

Toisaalta totuus on, että Suomi elää ja kuolee alkoholista. Viinakset ovat iso osa elämäämme ja kulttuuriamme. Masentunut varjoissa kulkeva kansa yksinkertaisesti tarvitsee alkoholia – kun eihän aurinkoakaan voi pullottaa! Helppohan se on saatana Etelä-Euroopassakin, kun päivä paistaa aina ja ultraviolettisäteet värjäävät pigmentin kestovärillä mokanruskeaksi. Toista se on täällä kylmässä pohjolassa, kun rakkauden lisäksi myös ihonväri on ympäri vuoden lumivalkoinen.

Asioita tarkasti punnittuani ja laskettuani olen tullut siihen tulokseen, että ei alkoholia ole tarpeen ehkä kokonaan poistaa – ainakaan vielä. Keskustan idea siirtää oluet Alkoihin on kuitenkin askel parempaan. Tuskin se kuitenkaan kulutusta lisäisikään.

Edit: Jaa tää oli tää vanha uutinen. Noloa! ._.

Kielisirkuksen vaali-illan poliittinen kannanotto

Luvassa todella räikeä ja tietämätön katsaus eduskuntavaaleihin.

Keskustan maalaiset näyttäisivät voittaneen vaalit. 14 paikkaa enemmän kuin viime vaaleissa. Se on kova saavutus. Ihmiset näemmä kaipaavat lisää landepaukkuja päättämään. Ei muuta kuin heinähatut päähän ja kumpparit jalkaan ja kaskeamaan!

Perussuomalaiset ovat saamassa jatkojytkyn. Vain yksi paikka pudotusta viime kerran jättimenestysvaaleista. Ei auta – on se Soini vaan karismaattinen kaveri. Timppa on suomalaisen duunarikansan kasvot ja puhuu kielellä, jota tavallinen tallaajakin pystyy ymmärtämään. Jotenkin aika vastakkainen hahmo Kokoomuksen huikentelevalle Stubbille. Timo Soini on rehdin oloinen jätkä, joka ei turhia kiertele tai kuvia kumartele. Puolue itsessäänhän on tietysti virallisesti pahojen puolella maahanmuuttokriittisyytensä ja Leijona-paitojensa kanssa.

Stubbin ohjastama rikkaiden puolue Kokoomus on ottamassa kovasti takkiin. Hyväosaisten ja rahan asiaa ajavan puolueen herättämät mielikuvat ovat kyseenalaisia. Suomalaiset perusduunarit kaipaavat Robin Hoodin kaltaista sankaria, eivät rahanahnetta ja ylitrendikästä pääministeriä. Kiiltokuvamaisella Kokoomuksella on silti kannattajansa, eivätkä puolueen puoltajat nuku, sillä opportunismista ja valppaudestahan heille on maksettu tähänkin asti.

SDP:stä en paljon osaa sanoa. Antti Rinteen puolue on kuitenkin yksi illan suurimpia häviäjiä. Melko väritön puolue, josta ei monta mielikuvaa ole jäänyt meikäläisen vähäisellä seuraamisella.

Vihreät on Keskustan lisäksi tämän vuoden suuria menestyjiä. Niin sanotut hyvikset ovat saamassa viisi uutta paikkaa ja torkkupeittoa. Ihmisoikeudet ja tasa-arvoinen avioliittolaki ovat olleet paljon pinnalla ja nostaneet puolueen profiilia. Suvaitsevaisuuden asialla oleva viherpiipertäjäjoukko saa historiansa parhaan sijoituksen samalla kun maailma kansainvälistyy ja toisaalta kaikenlainen pahuuskin nostaa päätään. Taistelu hyvyyden, idealismin ja luonnon puolesta jatkuu, ja liito-oravat saanevat viimein liitää rauhassa.

Vasemmisto on menettämässä kaksi paikkaa. Mielikuvani puolueesta on anarkistinen ja asioita rajusti ajava. Vähän kuin Vihreät, mutta vallankumouksellisemmin keinoin.

RKP eli hurrit eivät ole hievahtamassa, vaan säilyttävät yhdeksän paikkaansa. Suomenruotsalaisuus on sairaus, joka ei pesemällä parane. Ei siis ole ihmekään, että rantaruotsalaiset pysyvät kannassaan.

KD eli kristillisdemokraatit ovat menettämässä yhden paikan. Shokeeraavista lausunnoistaan tunnetulla Päivi Räsäsellä ei käytännössä ollut juuri vähennettävää. Suomessa kaikki kuuluvat kirkkoon, mutta vain paperilla. Vaikka Rikkinen (vai mikä olikaan) sai karkotettua kansaa kirkosta sankoin joukoin, ei puolueella tosiaan ollut paljon mistä karsia.

Sepä siitä sitten. Tällaiset vaalit tällä kertaa. Saa nähdä, muuttuuko jokin Suomessa seuraavalla vaalikaudella. Oma näkemykseni on, että aika vähän nämä asiat ihmisten elämässä näkyvät. Eduskunta, hallitus ja koko poliittinen järjestelmä pyörii jossain tuolla taustalla, mutta aika vähän meille siitä tietoa kantautuu – ellemme seuraa haukan lailla. En siis täten ihan ymmärrä sitäkään, miten jotkut niin kovasti ovat sanomassa, että Suomi on niin ja niin kuopassa ja meillä menee niin ja niin paskasti. Ovatko kaikki olevinaan niin poliittisesti valveutuneita, vai esittävätkö vaan? Negatiivisuudessa on helppo velloa, mutta kuinka paljon siitä on kiinni eduskuntatalon päätöksistä? Jos minua masentaa ja elämä potkii päähän, niin onko syy Stubbissa vai jossain ihan muussa? Mene ja tiedä!

Voice of Finland -finaalin arviot ja muuta jorinaa

Kielisirkus nousee taas feeniks-linnun lailla! Lontoon-matka tuli, oli ja meni, mutta toistaiseksi jätän jälkiruotimiset myöhemmälle. Matka-aikataulu oli armottoman intensiivinen, eikä hotellin netillä jaksanut paljon videoita tai kuviakaan julkaista. Täältä koti-Suomesta tulen vielä palaamaan noihin suuren maailman tunnelmiin, mutta nyt sanon sanasen Voice of Finland -finaalilähetyksestä, joka juuri päättyi.

Jani Klemola

Janin iskelmäsetti ei oikein aiemmin ollut jaksanut innostaa meikäläistä, vaikka mies mukavalta ja rehdiltä jätkältä aina vaikuttikin. Tällä kertaa pääsin kuitenkin viimein sisään sällin laulullisen annin hienouteen. Ollin kanssa vedetty duetto oli mainio alku illalle ja näytti hyvin Klemolan-jantterin herkempää puolta. Mahtipontinen Suomi-laulanta kumahti kauniisti, ja Ollin ja Janin saundit soivat nätisti yhteen. Kuten Michael myöhemmin sanaili, oli tässä jotain isä ja poika -tyylistä, ja se toimi.

4-/5

Jari Sillanpää on ollut omalle sukupolvelleni aina eräänlainen vitsi, mutta voi juku, että kyseessä on taitava ja monimuotoinen artisti – viimeistään edellisvuoden Tähdet, tähdet -ohjelma ja sen voittaminen sen todistivat! Jartsan upean biisin sanoitukset kuulostivat Jantsankin tulkitsemina oikein hyvältä. Kaiken muun lisäksi tykkäsin myös todella paljon bändin tunnelmaa luovasta pimputuksesta. Kyseessä oli mielestäni ehdottomasti Klemolan kovin veto koko kisassa – ja kuinka makeaan paikkaan! Jälleen Michael kommentoi hienosti siihen suuntaan, että tässä tyypin iskelmässä on jotain kivan nykyaikaista.

4+/5

Jesper Anttonen

Jesperiä olen fanittanut kaksintaistelujaksoista alkaen, sillä nuorimies antoi itsestään todella nöyrän ja hyvän kuvan ollessaan tuolloin vielä Michaelin kaitsettavana ja karaistavana. Päädyttyään Monroen näpeistä Redraman tiimiin kadotti rokki-Jesper mielestäni kuitenkin osan särmästään. Anttosesta tuli poppari, jonka vedot olivat edelleen hyviä, mutta minusta potentiaalia olisi ollut parempaankin. Duetto Redraman kanssa ei ihan toiminut, sillä mielestäni Jesper jäi vähän räppärin varjoon. Pidän Ramasta, mutta en fanita hänen tuotantoaan tai ole kuullut sitä kovin paljon, joten keskittymiseni kääntyi jotenkin ehkä senkin vuoksi enemmän hänen puoleensa.

3-/5

Jälkimmäinen veto oli Jesperin ja kuuntelijoiden onneksi kerrassaan loistava. Heppu kehui inserteissä Miian ja Jennien maailman luokan meininkiä, mutta eipä tämä hänenkään touhunsa kamalasti kalvennut. Hienoa laulua, hyvää tunnelmointia ja virheettömän kuuloista lausumista. On helppo toivoa Jesperille menestystä uralla tämän jälkeen. Rehti ja suorapuheinen tyyppi, josta nyt vuorostaan Redrama puhu hienoja sanoja. Suosittelisi Jesperiä kuitenkin luonteen, ulkonäön ja lauluäänen puolesta kallistumaan aiempaa rokimpaan suuntaan, sillä ei tästä jantterista minusta kannata väen vängällä mitään maitopartapopparia leipoa.

4,5/5

Miia Kosunen

Miia lähti sekä Ilta-Sanomien yleisöäänestyksen että vedonlyöntitoimistojen mukaan finaaliin ennakkosuosikkina, mitä minun ei ollut vaikea käsittää. Aikanaan arvostelin Miian She Wolf -vedon viiskauttaviideksi, sillä kylmät väreet vilistivät tuolloin pitkin kroppaani. Tietynlainen hevisetti kuitenkin sai minut aina suhtautumaan Miian tuotantoon vähän varauksella, vaikka viikko viikolta innostuinkin enemmän. Parin viikon takainen The Power of Love oli minusta aivan liian vanhanaikainen, mutta muut vedot olivatkin sitten olleet aika timanttisia. Tästä Turusen kanssa vedetystä duetosta en kuitenkaan aivan täpöllä tykännyt, vaan se tuntui vähän oudolta valinnalta mimmin ennakkosuosikkiasemaan nähden – vaikka riskinottoa sinänsä arvostankin. Vähän vaikea biisi minulle ja oletettavasti valtayleisöllekin.

3,5/5

Ralf Gyllenhammarin Bed on Fire -veto oli valintana todella iloinen yllätys! Muistan kuunnelleeni kappaletta vuosi tai pari sitten, kun se oli Melodifestivaleneilla ehdolla Ruotsin Euroviisu-edustajaksi. Kappaleessa oli alkukantaista voimaa, hienot sanat ja eeppisiä nousuja ja laskuja sekä taattua laatua olevaa rokkiasennetta. Olin hieman epäileväinen, tekisikö Kosunen kappaleelle oikeutta, mutta hitto vie: hänhän teki siitä melkeinpä paremman! Erinomainen lopetus Miian valmiiksi nousujohtoiselle Voice of Finland -taipaleelle.

5/5

Jennie Storbacka

Jennie kiinnitti huomioni knockout-jaksojen aikana. Muikkelista tuli tuolloin mieleen Alanis Morissette, joka myös kuuluu suuriin suosikkeihin. Suloinen ulkonäkö yhdistettynä eteeriseen ja vaaralliseen tunnelmaan ja uskomattomiin korkeisiin ääniin ja laulukykyyn säväytti suuresti. Hanoi Rocks -duetto Michaelin kanssa oli myös kerrassaan upea. Ainoaksi miinukseksi sanoisin, että vanhana Monroe-fanina jäin vääjäämättä fiilistelemään enemmän Michaelin mahtavuutta kuin Jennien messevää suoritusta. Siltikin kyseessä oli kerrassaan hulppea kokonaisuus ja luonnollisestikin illan paras duetto. Sokerina pohjalla oma ylistävä twiittini näkyi ruudussa bäkkäriskriinillä pitkän aikaa esityksen jälkeen!

5-/5

Valitettavasti Jennien oma veto oli mielestäni neidin ehkä koko kisan heikoin – vaikkakin aivan mainio sekin! Ongelmaksi muodostui oma pettymykseni siitä, että näin mahtava balladilaulaja ja haavoittuvainen tulkitsija päätyi vetämään moisen Vegas-tyylisen diivashow'n, josta toisaalta tuli kyllä mieleen, että Helsingin Kasino totisesti saa Jenniestä loistavan tähden. Toki tässä nähtiin jälleen uusi ja toimiva puoli Jenniestä, mutta näin finaaliin olisi toivonut jotain viime viikkojen kaltaista korkeilla äänillä revittelyä ja selkäpiitä riipivää eläytymistä. Kyse lienee makuasioista, mutta mielestäni tässä valinnassa ei aivan tanssittu sen alkuperäisen kavaljeerin kanssa. (Dance with the one that brought you – ehkä vähän monimutkainen käännöslaina tähän väliin.)

4-/5

–––

Voittaja on Miia Kosunen!

Poikkeuksellista kyllä, kisa äityi aivan loppumetreillä hyvällä tavalla niin tasalaatuiseksi, että voittajalla ei ollut minulle suurta merkitystä. Jani Klemolan hyvyys yllätti myönteisesti, Jesper Anttonen saavutti viimein osan potentiaalistaan, Miia Kosunen jatkoi tasavahvaa loistavaa linjaansa ja suosikkini Jennie oli vakuuttanut minut jo aikaisemmilla meriiteillään. Kyseessä oli siis kaikin puolin kovatasoinen kisa, jonka kaikki osallistujat voivat olla iloisia suorituksistaan.

Eipä minulla muuta sanottavaa tästä kaudesta sitten olekaan. Mieluusti saisivat nämä tähtivalmentajat jatkaa ensi kaudellekin!

Lontoo-blogi #2 – huikeita kuvia!

Toinen blogi Lontoosta lähtee käyntiin nyt ja jatkaa siitä, mihin viimeinen jäi!

Kun olin hieman rentoutunut hostellilla, oli taas aika jatkaa matkaa. Tarkoitukseni oli hakea kylältä jotakin ruokaa tai pientä purtavaa, ja päädyinkin lopulta Arlington Cafe -nimiseen mestaan tässä lähellä. Listalla oli aamupalojen lisäksi kaikenlaisia voileipiä, paahtiksia ja muuta hiukopalaa.

”A cheese and ham sandwich and a light coke, please!” sanoin harvinaista kyllä täydellisellä intonaatiolla – tai ainakin kerrankin oli sellainen olo, että sain äänenkorkeuteni kulkemaan hyvinkin uskottavalla ja oikeankuuloisella tavalla. Vaikeahkoa aksenttia mumiseva naikkonen vastaili ”Jotainjotainjotain, je? Jotainjotainjotain, je?” Muistaakseni varmistin hänelle tämän jälkeen vielä tilaukseni uudemman kerran. Seuraavaksi minua pyydettiin valitsemaan paikka ja menemään istumaan.

Istahdin lähelle ikkunaa, josta kajasti kaunis auringonvalo. Lämpötila on kuulemma ollut täällä viime päivinä sellaista 18 asteen luokkaa, eli täällä eletään jo alkukesää. Päähäni tuli hassu ajatus, että koska osaan tätä kieltä hyvin, niin minähän voisin teoriassa vaikka asuakin täällä. Ainoa vain, että tarjoilija tuli luokseni kahvikuppi kädessä! Sanoin tilanneeni dieettikokista (vaikka vahingossa olin kai suomalaisittain puhunutkin ”lightti-kokiksesta”), minkä jälkeen tarjoilija kantoi kahvin pois ja toi minulle hitto vie tavallista kokista! Toistin vielä tilaukseni, ja tarjoilija toi minulle vihdoin ja viimein dieettikokista. Jäin miettimään, oliko amerikkalaisittain lausumani englannin kieli liian vaikeaa näille ihmisille.

Läheltä The Woodberry -hostelliamme

Syötyäni maittavan leipäni kävin viereisessä kaupassa harkitsemassa virvoitusjuoman hankkimista. Totesin, että voisin mahdollisesti ostaa jotain juotavaa reppuun evääksi – ja tajusin samalla, että olin unohtanut reppuni äskeiseen ruokapaikkaan! Huh, siellähän se oli nurkassa! Vaan ei saakeli, en todellakaan tahdo toistaa viimekertaisen Britti-reissuni katastrofia, kun menin hukkaamaan laukkuni ja siinä samassa esimerkiksi passini!

Minulla oli todella monta tuntia kulutettavana ennen kuin Juuso saapuisi Lontooseen ja Antin ja Janin potkupallomatsi loppuisi. Siispä lähdin tutkimaan kaikenlaisia poikkikatuja täällä Seven Sistersin lähimaastossa. Yllätyksekseni huomasin, että tämä paikkahan on kuin Lontoon oma Kontula! Köyhyyttä, ankeutta, kerjääjiä, alkoholisteja ja etnisyyttä. Tuntui, että olin valkoisena miehenä vähemmistössä, ja jokaisella kulmalla oli jokin erikoinen ravintola. Oli karibialaista, pakistanilaista ja jopa ugandalaista ruokapaikkaa, ja nekin harvat eurooppalaista ruokaa tarjoavat liikkeet mainostivat islaminuskoisten halal-lihaa. Pienoinen kulttuurishokki tällaiselle suomalaissällille!

Rasismi on ilmeisesti jonkinlainen ongelmakin täällä alueella

Pitkällisen vaeltelun jälkeen päädyin makoisaan herkkupuotiin, jonka menusta tilasin valkosuklaakrepin. Menu oli kuitenkin vanhentunut, joten jouduin tyytymään valkosuklaavohveliin – mutta ai että miten herkullista se olikaan! Maiskutellessani vohvelia katselin televisiosta musiikkivideota, jonka naisartistia en tunnistanut. Maksun yhteydessä kysyin myyjältä laulajan nimeä, mutta hän oli jotenkin nihkeänä eikä kuulemma tiennyt. Ei sitten.

Rupesin miettimään rahatilannettani. Ulkomailla on se ongelma, että mitä enemmän kiertelee paikkoja, sitä enemmän tekee mieli kuluttaa rahaa ja ostaa syötävää. Päätin, että nyt oli aika rauhoittua ja mennä vieressä olevaan kauniiseen puistoon istuskelemaan. Hetken aikaa ihastelin silmieni edessä avautuvaa maisemaa ja fiilistelin sitä, että olin yksin Lontoossa vailla minkäänlaista kiirettä. Muiden odottaminen ei tuntunut enää työläältä, vaan pystyin kerrankin nauttimaan joutilaisuudesta täysin siemauksin.

Kyltit ja maamerkkien tekstit kertoivat minulle, että olin tullut Tottenhamiin. Siellä sitten kiertelin ympäriinsä ja talsin jalkapohjani puhki asti, kunnes jossain vaiheessa kavereille alkoi olla ajankohtaista suunnitella kohtaamispaikkaa. Muutama epämääräinen puhelu soiteltiin, kun sovitettiin menoja yhteen, mutta silti oikein mitään järkevää tai lopullista ei saatu lyötyä lukkoon. Päädyin viettämään vielä pitkän aikaa yksin ja käymään esimerkiksi paikallisessa Alepassa eli Tescossa hieman shoppailemassa.

Tescon pihalla joku yllättäen naputti minua selkään ja sitten osoitti huppariani, jossa minulla on vanhojen Sega-laitteiden kuvia. En tajua, mistä oli kyse, sillä henkilö ei hymyillyt eikä vastannut kyselyihini mitään, vaan jatkoi vain matkaansa. Eikä hän kyllä oikein takaa voinut nähdä hupparianikaan ennakkoon, joten tuskin oli kyse Sega-fanista. Todella omituinen kohtaaminen.

Kun vihdoin saimme köörimme kasaan, kävimme vielä majoituksella huoahtamassa ja päädyimme pian joukolla etsimään ruokaa. Menimme muiden kolmen toiveesta epämääräiseen burgeripaikkaan, jonka ruualle itse annoin 1,5/5, mutta muut puhuivat kolmesta tai jopa tilanteeseen nähden viidestä! En kyllä oikein ymmärtänyt kamujen kiintymistä mokoman paikan burgereihin, joissa oli kaiken kukkuraksi kaikista kauheinta makua eli punajuurta sisällä, yök! Lisäksi meinasin vielä tuonnekin paikkaan unohtaa reppuni! Mitä ihmettä?!

Muut alkoivat mieliä keskustaan baarien suuntaan, mutta minä totesin, että en yksinkertaisesti jaksa. Univelkoja olisi hyvä maksella takaisin, ja muutenkin minulla on liian raskas olo moiseen humputteluun ja valvomiseen. Ei tänään, ei.

Tällä hetkellä istuskelen yksin huoneessamme. Muutkaan eivät lopulta jaksaneet lähteä kauemmas, vaan tyytyivät hostellimme aulapubiin, jossa he oletettavasti pelaavat biljardia ja ottavat ehkä yhden tai kaksi. Itse olen sen verran sippi, että ei oikein innosta. Askelmittarikin kertoo karua tarinaa: kävelin tänään noin 19 000 askelta!

Nyt voisi alkaa vähitellen käydä unille. Huomenna luvassa jotain ihan muuta! Loppuun kuitenkin vielä satunnaisia kuvia tältä päivältä. Se on moro!

Lontoo-blogi #1 – sisältää todella hyvää huumoria ja videon

No okei, tavallaan tämä on jo numero 2, koska vastahan yöllä ilmoittelin tulevani tänne. Nyt olen kuitenkin vasta saapunut, joten tavallaan tämä on ensimmäinen varsinainen Lontoo-blogini. Ja jo nyt on paljon ehtinyt tapahtua!

Heräilin puhelimeni herätykseen Lindan ja Viljamin vierestä kello 4.15. Olin ehtinyt nukkua 4,5 tuntia, ja olin juuri niin unessa, että etsin lattialla ollut kännykkääni aluksi pöytälaatikosta, jossa ei ole koskaan säilytetty yhtään mitään. Lindakin vähän virkosi romuamiseeni, mutta nukahti heti uudestaan. Siirryin lopulta vähin äänin ulos huoneesta ja rupesin laittautumaan valmiiksi. Ulko-ovesta astelin ulos vähän ennen aamuviittä, ja aloitin heti ripeän aamukävelyn kohti Rautatieasemaa ja lentokentälle lähtevää bussia. Tuntui siistiltä olla niin aikaisin hereillä, kun osa vasta ryömi baarista kotiin.

Vähän reippaan 20 minuutin kävelyn jälkeen olin jo saapunut bussipysäkille. Matka kentälle sujui kivasti, ja löysin netistä sivuston, joka osasi kertoa tulevan lentoni terminaalin ja portin jo ennakkoon. Lentoasemalla ei mitään ihmeellistä tapahtunut, mutta koneessa kylläkin.

Suunnistin Norwegianin koneessa perälle ikkunapaikalle 29A. Vieressäni istui arviolta noin viisikymppinen nainen ja hänen vieressään tyttö, jonka arvioin hieman itseäni vanhemmaksi. Tulkitsin heidän small-talkistaan, että he eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, ja minutkin he ottivat iloisesti vastaan, kun möngin paikalleni. Tavalliseen tapaani päätin kuluttaa osan lentoajasta ottamalla lepiä, eikä mennyt kauankaan, kun olin jo unessa.

Kun noin tunnin unien jälkeen heräilin, vieressäni istuvat naiset keskustelivat keskenään jo varsin innokkaasti. Kohta vanhempi eukko kysyi jo minultakin, että olenko menossa lomalla vai mitenkä. Kerroin olevani matkalla katsomaan kavereidddfffd

Huh! Eikös loppunutkin oudosti tuo kappale? Johtuu siitä, että d-näppäin läppärissäni jäi hieman jumiin, koska alla oli jokin roska. Kampesin sitten kirjaimen hetkellisesti irti ja kaadoin samalla lähes täyden teemukin pöydälle, läppärini alle sekä housuilleni! Voi vitt*! Onneksi d-kirjain sentään toimii nyt ilman ongelmia...

Mutta niin siis, kerroin eukolle olevani matkalla katsomaan kavereideni kanssa showpainia, mikä on tietenkin totta. Siinä sitten turistiin loppumatka (noin 1,5 tuntia) kaikennäköisistä asioista kolmistaan. Kunnon bondausta, vaikkei edes nimiä kerrottu – paitsi Viljamin nimen kerroin ja kuvankin näytin! Sivuhuomiona keksin myös idean kirjasta, joka olisi pelkkää kahden lentokoneessa toisiinsa tutustuvan ihmisen dialogia. Voisi olla aikamoinen taideteos! (Käytin siis tuota yhdyssanaa nyt eri merkityksessä kuin mitä sillä tavallisesti tarkoitetaan – en halunnut toistaa sanaa kirja sanomalla taidekirja.)

Kolmikkomme ei hajonnut lentokoneen laskeutumiseenkaan, vaan lähdimme porukalla suunnistamaan tietämme ulos Gatwickilta. Oli hassua talsia kentällä kahden käytännössä tuntemattoman ihmisen kanssa, kun kuka tahansa meistä olisi koska tahansa voinut sanoa, että "no niin, morjens" tai muuten vain kadota paikalta pahemmin ilmoittamatta.

25-vuotiaaksi paljastunut nuorempi nainen putosi porukasta ensin. Hän jäi odottamaan matkalaukkujaan ja tokaisi, että eihän meidän tarvitsisi odottaa. Minulla ei olisi sinänsä mikään kiire ollut, mutta eukko totesi nopeasti, että "no ei sitten muuta kuin soronoo!" (no ei ihan noin, mutta kuitenkin). Vanhan rouvan kanssa päädyin sitten jatkamaan aina London Victorialle asti, eli vielä noin tunnin. Nuori tyttö halasi porukasta jäädessään meidät molemmat, mutta vanhempi päätyi lopulta lähtemään paljon vähemmillä fanfaareilla. On se elämä silti ihmeellistä, kun tuosta vain voi päätyä keskustelemaan ja hengaamaan tuiki tuntemattomien kanssa!

London Victorialla riittää aina hulinaa

London Victorian asemalla varroin hieman yli tunnin, kunnes paikalla jo keskiviikosta asti olleet kamuni Antti ja Jani saapuivat. Hassua nähdä niin suuressa ja ruuhkaisessa paikassa yhtäkkiä kaksi tuttua kasvoa – voihan ne tärskyt sopia siis näköjään ulkomaillekin! Vaihdettiin ihan muutama sana, kunnes Antti vuorostaan lähti omille teilleen tapaamaan jotain vaihdossa olevaa kaveriaan. Janin kanssa aloitettiin matka kohti The Woodberry -majoitustamme, jossa meikäläinen istuu parhaillaankin. Tämä Seven Sisters -niminen alue on kyllä todella mukava ja pikkukylämäinen, vaikka onkin vain 17 minuutin päässä keskustassa.

Täällä Woodberryllä ajattelin istuskella hetken aikaa. Jani lähti täältä jo pois ja Anttia vastaan, sillä he menevät tänään katsomaan englantilaista jalkapalloa. Minun kaiketi on määrä tavata porukkamme neljättä hahmoa (Juusoa) siinä vaiheessa, kun hän saapuu omalla lennollaan Tampereelta Lontooseen. Tämän pitäisi tapahtua vasta joskus kahdeksan maissa.

Huoneemme täällä ei ollut vielä valmiina, joten minä jäin vartomaan sinne pääsyä ja Jani jätti kamansa respaan. Tarkoitukseni olisi hieman suoristaa jalkojani ja ladata luuriani ennen lähtöä seikkailemaan yksin. Kello on täällä vasta 13.31, mutta uunituore Polar-aktiivisuusmittarini kertoo minun ottaneen tänään jo 8325 askelta. Aika hyvin!

Niin ja tuo tee, jonka kaadoin, oli ilmainen, koska huoneessamme on kestänyt. Harmillista kyllä, että menin kaatamaan sen ja vieläpä syliini. :((((((((((((( Pitäisiköhän ostaa uudet housut?

Kielisirkus sanoo thanks ja quittaa. Myöhemmin tulossa kuvia ja toivon mukaan jännittävämpiä blogeja...

Ps. Huone on valmis nyt! 34 minuuttia myöhässä.

Lontooseen

Meikä se lähtee Lontooseen aamuyöstä. Voice-arviot ovat vähän jääneet, mutta sanotaanko sen verran, että Jennie Storbacka voittoon ehdottomasti!!! Historiallisen hyvä Jenni Vartiainen -veto tänään!

Matkapäiväkirjaa saatan pitää, mutta ans kattoo. Keskiviikkoyönä takas kotimaahan. Se on moro!

Pitkäperjantai englanniksi – aikamoista kielisirkusta!

Onkos kukaan koskaan miettinyt, mikä tämä päivä on englanniksi? Suomeksihan elämme nyt siis pitkäperjantaita, joka kristillisesti ajateltuna on päivä, jolloin Jeesus ristiinnaulittiin, kuoli ja kaulittiin.

Aiheesta toiseen... Tajunnanvirta palaa otsikon aiheeseen myöhemmin!

Pahoittelut tuosta äskeisestä riimittelystä. Olen jonkin verran uskonnollinen itsekin, mutta ei kai sen tarvitse sitäkään tarkoittaa, että otetaan uskonto ja kuolema ihan... noh, kuolemanvakavasti. Kielisirkusta se on tämäkin, ja täällä jokainen sana, asia ja konsepti on vain jonglöörattava pallo muiden joukossa!

(Linda muuten äsken jotain horisi, että lumi teki enkelin eteiseen ja Viljami teki pökäleen vaippaan. Älä kysy [ellei sitten kiinnosta erityisen paljon].)

Blogi lähti nyt taas ihan toisille raiteille, mutta kerronpa teille mielenkiintoisen mietteeni huumorista. Minusta törkeät, ilkeät ja mauttomat jutut voivat olla ihan hauskoja, mutta kaikki riippuu kertojasta. Jos tiedän vitsailijan olevan hyvä tyyppi, otan hänen kieroutuneen huumorinsa tavallaan itsetietoisena parodiana. 

Kun näen televisiossa ylipainoisen 200-kiloisen miehen, saatan vitsillä heti huudahtaa "Oho, onpas lihava!" Kun tämän tekee tarpeeksi nopeasti, nauravat kanssaihmiset, koska kyseessä on spontaani reaktio, johon tarttuminen on tavallaan tragikoomista. Onhan se aika surullista, että arvosteleva dialogi päässämme on niin nopeaa ja automaattista, mutta ennemmin nauran asialle kuin teeskentelen, ettei sitä ole olemassa.

Suhtaudun tällaiseen vitsailuun paljon epäileväisemmin, jos kertoja on yleisesti ottaenkin negatiivisen oloinen ja kyyninen tyyppi. Uskontoasioilla ja muilla tabuaiheilla pilaileva pappi tai muuten vain järkevä aikuinen voi siis olla hauska tavoilla, joilla muut vaikuttaisivat junteilta. Tärkeintä ei ole hyvä juttu, vaan se, että juttu esitetään hyvässä hengessä.

Takaisin varsinaiseen aiheeseen

Hetken kiertelyn jälkeen palaan takaisin päivän polttavaan aiheeseen eli pitkäperjantaihin. Pitkäperjantai tuntuu nimenä tavallaan osuvalta, sillä se viittaa Jeesuksen vaiheikkaaseen kuolinpäivään ja kärsimykseen. Vitsikkyyttä tähän luo kuitenkin se, että eihän päivä oikeasti sen pidempi ole, vaikka se olisikin erityisen tuskallinen. Vuorokausi on poikkeuksetta 24 tuntia, joten nimitys pitkäperjantai tuntuu kansankielisyydessään enemmän huvittavalta kuin asialliselta. Eikö totta?

Vaan mikä pitkäperjantai on englanniksi? Long Friday! No ei sentään – en kirjoittanut näin pitkää postausta paljastaakseni lopulta, että englanninkielinen nimitys tälle päivälle on sanasta sanaan sama kuin suomeksi. Ei, vaan pitkäperjantai on englanniksi Good Friday, eli hyväperjantai! Tämä jos jokin tuntuu nimenä varsin väärältä – mitä ihmeen hyvää noissa tapahtumissa sitten oli? Vai onko tässä kyseessä Suomen sisällissodan kaltainen tapaus, jossa nimitys kertoo enemmänkin historiankirjoittajista kuin varsinaisesta tapahtumasta? Suomen sisällissotaahan kutsutaan lähteestä riippuen kansalaissodaksi, luokkasodaksi, veljessodaksi, vapaussodaksi, punakapinaksi ja vaikka miksi. Jospa siis Good Friday -nimitys tuleekin Jeesuksen epäilijöiltä, joille pitkäperjantain tapahtumat olivat voitto väärää profeettaa vastaan?

Google on kaveri! Lyhyt googletus paljastaa, että englanninkielinen nimitys juontaa juurensa sanan good alkuperäiseen merkitykseen. Hyvän sijasta tämä edelleenkin tuiki tavallinen sana tarkoitti ennen pyhää. Good Friday suomentuisi siis täten pyhäperjantaiksi, ei hyväperjantaiksi. Se siitä sitten.

Tietämättömyyden tunnustus, hyvän pääsiäisen toivotus ja satunnainen vauvavideokevennys

Saatan kirjoittaa tänne tänään vielä arvostelut illan Voice of Finland -esityksistä, mutta aion kuitenkin jo tässä vaiheessa toivottaa hyvää pääsiäistä kaikille (tämä ei ollut se vielä, mutta kohta se tulee!). Lisäksi on pakko totuuden nimissä tunnustaa, että tietämykseni Suomen historiasta ja historiasta ylipäätään on suhteellisen kehnoa ja nuo sisällissodan nimitykset löysin myös Googlen avulla. Se tosin oli jäänyt valmiiksi päähän, että tuosta nimityksestä on vääntöä ollut.

Hyvää pääsiäistä toivottaa myös fiksu Viljami!

Viljami-vauva rakastui?

Terve taasen, blogikansa! Täällä sitä turistaan toista päivää putkeen, vaikka vasta oli kahdeksan päivän tauko. Inspiraatio on siitä hauska juttu, että se voi iskeä ihan koska vain. Tänään halu kirjoittaa...

Edellinen kappale loppui äkisti ja kesken, koska inspiraatio lakkasi tuosta vain. Olin kertomassa, kuinka halu kirjoittaa iski tänään heti herätessä, mutta olin jo käyttänyt sanaa "iskeä" edellisessä lauseessa. Aloin pohtia muita vastineita, kuten "halu kirjoittaa kaatui päälleni" tai "singahti", mutta mikään ei tuntunut oikein järkeenkäyvältä. Väkisin on vaikeaa kirjoittaa.

Taidankin jättää tämänkertaisen päivityksen tähän. Olkoon tuo ratkiriemukas video siis se tämän päivän juttu!

Myöhästyneet Voice of Finland -arviot ja kuulumisia!

Olen todella pahoillani. Edellisestä postauksestani on kulunut kokonaista kahdeksan päivää, ja tiedän, että olen lähestulkoon syyllistynyt rikokseen. Kielisirkuksen päivittämättä jättäminen on vakava asia, josta on kirjoitettu pykälä Suomen vuoden 2000 perustuslakiinkin.

"Kielisirkuksen päivittäminen 8 luku 6 § 1 mom.

Kielisirkuksen, eli maailman parhaan blogin päivittäminen on vastuu, jota tulee hoitaa säännöllisesti. Kielisirkuksen lukeminen kuuluu jokaisen suomalaisen perusoikeuksiin, joten blogin ajantasaisena pitäminen on erittäin tärkeää. Yli viikon päivittämättä jättäminen voi johtaa vankeusrangaistukseen, kuolemantuomioon tai jopa karkoitukseen Suomesta Ruotsiin."

Suhteellisen kovat sanktiot voi tästä saada, joten jos voisitte olla ihan hissun kissun, niin arvostaisin. Virkavaltaa on muutenkin aivan turha tällaisella vaivata, sillä kyllähän he nyt tietävät tästä jo itsekin – eivät vain uskalla pistää meikäläistä edesvastuuseen, koska siinähän päättyisi päivittäminen stop tykkänään!

Varsin harvoin kuultu sanontatapa tuo ylemmän kappaleen "stop tykkänään", eikö? On se ihme, miten paljon ihmisellä voikin olla pääkopassa piilossa sellaisia sanoja, joita tulee käytettyä keskimäärin kerran vuodessa. Tästä on Kielisirkuksessa kyse; hermoratojen rasvaamisesta ja passiivisen sanaston herättelystä! Ja vissiin aika monesta muustakin asiasta...

Niin joo, sitten se Voice of Finland.

Voice of Finland – LIVE 2

Ensi alkuun tahtoisin osoittaa jo toiset nöyrimmät anteeksipyyntöni teille, rakkaat lukijat. Toissaviikolla syyllistyin kertomaan väärän todistuksen Voice of Finland -arviointiblogissani. Se kuului seuraavalla tavalla:

"Ensi viikolla lisää arviointia tulossa, joten pysykäähän lukijat kuulolla!"

Iloa ja toivoa luovasta tekstinpätkästäni huolimatta en edellisviikolla julkaissutkaan luvattuja arvioitani Michael Monroen ja Olli Lindholmin esiintyjäkahdeksikosta. Melkomoinen moka, sillä olihan edellinen VoF-blogini kaikkien aikojen luetuin tekstini Kielisirkuksessa – äitini ja veljeni lisäksi myös avopuolisoni luki sen! Laitan nyt kuitenkin esille pika-arviot vielä näin useampi päivä esitysten jälkeen. Yksittäisten esitysten arvosanat ja kokonaisvaltaisemmat kannatusarvot skriivasin ylös jo aiemmin, mutta sanalliset mietteeni tykitän nyt ruudulle hatarasta muististani.

Maria Höglund – Let it go

Eipäs oikein muistu paljon mieleen kertsin lisäksi. Tämän suomenruotsalaisen suurin ongelma (suomenruotsalaisuuden lisäksi [vitsi!]) on tietynlainen unohdettavuus. Jonkinlaista räväkkyyttä pitäisi saada lisää, jotta Maria voittaisi minut puolelleen – tai sitten hän ei vain ole artisti minun makuuni. Omaa artistiuttaan etsii hän! Esitys oli joka tapauksessa parempi kuin olisin odottanut tai mitä kokonaiskannatukseni ehkä antaa ymmärtää.

Arvosana: 3+

Kannatusarvo: 2+

Kimmo Blom – In the air tonight

Kimmo, Kimmo perskuta! Kimmo on täyttä dynamiittia. Tämä Uuden musiikin kilpailussa Angelo De Nilena tunnettu tyyppi vastaa Tarjan Paolon rinnalla tämän vuoden hevikattauksesta. Toisin kuin pitkätukkaisella kilpaveljellään, on Blomin pojalla loistavasti myös matalat äänet hallussa. Kyseessä on kerrassaan monipuolinen esiintyjä, joka osaa tulkinnallaan rakentaa todella eeppisiä vuoristoratamaisia kokonaisuuksia. Harmi kyllä en ole koskaan pitänyt Phil Collinsin "In the air tonight" -kappeleesta, joten se ei minusta ollut kovinkaan sopiva ensimmäinen livekappale Kimmolle. Kimmo on yksinkertaisesti kovempi kuin tuo kulahtanut hitti, eikä hänen olisi missään nimessä pitänyt olla putousuhassa!

Arvosana: 4-

Kannatusarvo: 4,5

Minna Hautakangas – Tuuleksi taivaan rantaan

Nyt on kyllä pakko sanoa, että minulle tämä esitys ei uponnut. Ollin tiimi on ylipäätään miusta se vähiten kiinnostava, vaikka Ollista itsestään tykkäänkin perin runsaasti. Minulle iskelmämusiikki on laji, joka on jo lähtökohtaisesti tylsähkö – siinä ei edes yritetä laulaa voimalla ja se häviää suurelle suosikilleni kantrimusiikille myös tunnelmassaan. Minnan esitys kuulosti korvaani keveältä lauleskelulta vailla kunnianhimoa. Ainakaan vielä ei siis tähti syttynyt, mutta alhaisesta arvosanastani huolimatta on pakko sanoa, että en minä tätä huonona pitänyt – en vain nähnyt esityksessä mitään erityistä.

Arvosana: 1,5

Kannatusarvo: 1

Kevin Stocks – Fire

Michael Monroe on ikisuosikkini niin muusikkona kuin ihmisenäkin (voi että sitä eläinhoitolajuttuakin! <3), mutta Kevin Stocksin suhteen olen vähän varautunut. Kevari vaikuttaa kyllä kaikin puolin sympaattiselta ja hyvältä hepulta, mutta hänen esittämänsä musiikkilaji ei niin sanotusti ihan putoa omaan laariini. Vertaisin kuitenkin Kevinin musiikkia Suomessa erittäinkin hyvin menestyneeseen The Baseballs -yhtyeeseen, joten kysyntää varmastikin on. Linda oli tarjoilemassa tälle esitykselle arvosanaksi jopa 4,5, mutta itse lähden nyt liikkeelle miedommin. Toivon kuitenkin ehdottomasti kaikkea hyvää miehelle itselleen!

Arvosana: 2,5

Kannatusarvo: ? (kannatan toistaiseksi enemmän Keviniä kuin hänen musiikkiaan)

Ari Puro – Elämän nälkä

Vasta kun pääsin toteamasta, että iskelmä ei ole minun juttuni, niin Puron Arska antoi kaikkensa Logomon lavalla. Siinä missä Ollin muu tiimi veti minusta turhan konservatiivisesti, näin Arin esityksessä selvää tunteenpaloa. Harmi homma, että nälkäinen Ari joutui jättämään kisan, sillä hänen edesottamuksiaan olisin mieluusti seurannut pidemmällekin. Noh, eipä ole Ollin tiimi tosiaan minua varten – ainakaan vielä näiden jo nähtyjen esitysten perusteella.

Arvosana: 3+

Kannatusarvo: 2,5

Björn Sumuvuori – A whiter shade of pale

Kisasta pudonnut Bear Mistmountain (nimi englanniksi käännettynä) oli kyllä mielenkiintoinen tyyppi. Kauppiksen käynyt mies, jolla intohimot kuitenkin vetivät muualle ja ainakin musiikin suuntaan. Tykkäsin kovasti Björnin epätavallisuudesta, ja hänen luonteensa kuulosti mielenkiintoiselta ja "rock-musiikkiin sopivalta", jos näin voi sanoa. Kiinnostava persoona, jota olisin mieluusti katsonut jatkossakin, mutta valitettavasti tämä karhu paini tällä kertaa liian kovassa sarjassa. Inserttien aikana tuli tosin sellainen kuvakin, että veri tuntui vetävän enemmän sanoittamisen kuin keikkailun puoleen. Pitää tutkia tämän tyypin musajuttuja kyllä syvemmälle, kun Michaelkin suositteli! Esityksessä itsessään oli sen verran vähän laulua, etten toisaalta ihmettele, että tämä jäi inserttiin yhdistettynä Sumuvuoren joutsenlauluksi.

Arvosana: 2-

Kannatusarvo: 3-

Jani Klemola – Tuulilasin nurkkaan

Kirkasotsainen jätkä veti kiiltokuvamaisen esityksen, josta ei oikein tahtonut jäädä minulle mitään mieleen. Kyseessä oli taas kunnianhimottomalta kuulostavaa iskelmälaulantaa, joka ei kyllä iskenyt. Yksi ongelma tämmöisissä vedoissa on myös se, että koska kyseessä on eräänlainen tunnelmapala, vetoaa se eri tavalla eri katseluympäristöissä. Logomon vastaanottavainen yleisö saattaa kaivaa sytkärit esiin ja fiilistellä, mutta esimerkiksi meikäläisen vilkkaassa vauvakodissa tämän esityksen hienous ei välittynyt. Kristiina Brask on vetänyt tästä oivallisen version, mutta Klemolan laululle en nyt lämmennyt, vaikka häiskä itse vaikuttaakin hyvältä jätkältä.

Arvosana: 1,5

Kannatusarvo: 2-

Jennie Storbacka – Sun oon

Kahvi mukista ehtyi, mutta vielä oli sokeri odottamassa pohjalla. Jennien veto oli sanalla sanoen mainio. Jo Knockout-jaksojen lopussa olin valmis julistamaan, että niissäkin viimeiseksi esiintyjäksi jätetty Isoperuutus (nimi suomeksi hatarasti käännettynä) tulisi voittamaan koko jätteen/roskan. Jenniellä on kyky saada jokainen kappale kuulostamaan paremmalta kuin se onkaan, sillä hänen äänensä ei ole ainoastaan pääruoka – se on mauste, joka lisää erinomaisuutta entisestään. Tällä kerralla ainoa ongelmani oli, että kappale ei ollut ihan niin hyvä, että maustaminen olisi voinut tehdä siitä hekumallisen makuelämyksen. Oli miten oli, hemskutin hyvän kattauksen Jennie meille tälläkin kertaa tarjoili. Ensi viikkoa odotan innostuneena, innokkaana ja innolla.

Arvosana: 4

Kannatus: 5-

–––

Ylihuomenna eli pitkänä perjantaina uusi Voice of Finland ja ehkä uudet arviot! Ehkä. On se vaan niin hieno kilpailu!

Ps. Laittakaa jakoon tämä artikkeli jos haluatte. Jos ette halua, niin älkää sitten laittako! (Tyhmäähän se olisi väkisten.)

Pps. Kuva ei liittynyt oikeastaan millään lailla itse kirjoitukseen.