Viljami keikalla ja voitokkaana!

Tämä ei pitkä blogi tule olemaan, mutta kerronpa teille nyt kuitenkin kahdesta Viljami-pojan uudesta suuresta saavutuksesta!

Ensinnäkin rakas Viljami-poikamme kävi vastikään ihka ensimmäisellä musiikkikeikallaan! Muusikko Tommi Kaleniuksen Kale-klubilla järjestettiin Maunulan kirkossa Voice of Finland -voittajan Sirun keikka! Ensin muutaman kappaleen esitti Kalenius itse, ja sen jälkeen päästiin nauttimaan Sirun konsertoinnista! Viljamilla oli luonnollisestikin söpöt pinkit kuulosuojaimet, mutta – luonnollisestikaan – hän ei oikein meinannut aluksi malttaa pitää niitä päässä. Vähitellen poju kuitenkin tottui suojaimiinsa, mutta noin muuten väsymys vaivasi ja itku kaikui. Linda hieman hyssytteli poikaa ja kävi välillä ulkona salista rauhoittelemassa. Hyvin kuitenkin meni ensimmäinen keikka, eikä kirkko ollut akustiikaltaan huonoin mahdollinen vaihtoehto.

Keikan jälkeen kävimme morjestamassa Sirua, jota olen kertaalleen haastatellutkin. Siru, kuten myös moni muu keikkapaikalla, piti kovasti pikkuhurmuristamme ja totesi, ettei hänen keikallaan koskaan ollut ollut noin nuorta kuuntelijaa. Ja eipä ollut Viljamikaan koskaan ollut kenenkään muun keikalla – paitsi Englannissa Billy Joelin keikalla kohdussa ollessaan. Siru myös sanoi kertoneensa jo ennakkoon kaikille, että häntä olisi tulossa katsomaan keikalle moinen söpöläinen. (Olin siis keikan Facebook-sivuilla ennakkoon kysellyt, uskaltaisiko paikalle tulla pienoisen Viljami-pojan kanssa. Jo silloin Viljamin kuva herätti innostusta.)

Toinen merkittävä Viljami-meriitti on, että hän voitti juuri kuvakilpailun! Ihana kanelipullafirma Cinnabon rantautui Suomeen (Helsingin Arabian kauppakeskukseen) ihan vasta, ja Facebook-sivuilla järjestettiin kisa, jossa oli tarkoituksena kerätä omalla Cinnabon-kuvalla mahdollisimman paljon tykkäyksiä. Osallistujia oli Viljamia ennen vain yksi, ja pirteä poikamme päätyikin jyräämään kisan voittoon! Lienee sanomattakin selvää, että kisa ei ollut mikään jättimenestys, mutta uusi asiahan Cinnabon Suomessa onkin! Viljami voitti 15:n mini-Cinnabonin paketin, jonka hinta kaiketi lähentelee noin 30 euroa. Onnea, Viljami!

Tässä vielä Viljamin voittokuva, joka olisi kyllä varmasti pärjännyt kovatasoisemmassakin kisasssa:

Myöhästyneet Voice of Finland -arviot ja kuulumisia!

Olen todella pahoillani. Edellisestä postauksestani on kulunut kokonaista kahdeksan päivää, ja tiedän, että olen lähestulkoon syyllistynyt rikokseen. Kielisirkuksen päivittämättä jättäminen on vakava asia, josta on kirjoitettu pykälä Suomen vuoden 2000 perustuslakiinkin.

"Kielisirkuksen päivittäminen 8 luku 6 § 1 mom.

Kielisirkuksen, eli maailman parhaan blogin päivittäminen on vastuu, jota tulee hoitaa säännöllisesti. Kielisirkuksen lukeminen kuuluu jokaisen suomalaisen perusoikeuksiin, joten blogin ajantasaisena pitäminen on erittäin tärkeää. Yli viikon päivittämättä jättäminen voi johtaa vankeusrangaistukseen, kuolemantuomioon tai jopa karkoitukseen Suomesta Ruotsiin."

Suhteellisen kovat sanktiot voi tästä saada, joten jos voisitte olla ihan hissun kissun, niin arvostaisin. Virkavaltaa on muutenkin aivan turha tällaisella vaivata, sillä kyllähän he nyt tietävät tästä jo itsekin – eivät vain uskalla pistää meikäläistä edesvastuuseen, koska siinähän päättyisi päivittäminen stop tykkänään!

Varsin harvoin kuultu sanontatapa tuo ylemmän kappaleen "stop tykkänään", eikö? On se ihme, miten paljon ihmisellä voikin olla pääkopassa piilossa sellaisia sanoja, joita tulee käytettyä keskimäärin kerran vuodessa. Tästä on Kielisirkuksessa kyse; hermoratojen rasvaamisesta ja passiivisen sanaston herättelystä! Ja vissiin aika monesta muustakin asiasta...

Niin joo, sitten se Voice of Finland.

Voice of Finland – LIVE 2

Ensi alkuun tahtoisin osoittaa jo toiset nöyrimmät anteeksipyyntöni teille, rakkaat lukijat. Toissaviikolla syyllistyin kertomaan väärän todistuksen Voice of Finland -arviointiblogissani. Se kuului seuraavalla tavalla:

"Ensi viikolla lisää arviointia tulossa, joten pysykäähän lukijat kuulolla!"

Iloa ja toivoa luovasta tekstinpätkästäni huolimatta en edellisviikolla julkaissutkaan luvattuja arvioitani Michael Monroen ja Olli Lindholmin esiintyjäkahdeksikosta. Melkomoinen moka, sillä olihan edellinen VoF-blogini kaikkien aikojen luetuin tekstini Kielisirkuksessa – äitini ja veljeni lisäksi myös avopuolisoni luki sen! Laitan nyt kuitenkin esille pika-arviot vielä näin useampi päivä esitysten jälkeen. Yksittäisten esitysten arvosanat ja kokonaisvaltaisemmat kannatusarvot skriivasin ylös jo aiemmin, mutta sanalliset mietteeni tykitän nyt ruudulle hatarasta muististani.

Maria Höglund – Let it go

Eipäs oikein muistu paljon mieleen kertsin lisäksi. Tämän suomenruotsalaisen suurin ongelma (suomenruotsalaisuuden lisäksi [vitsi!]) on tietynlainen unohdettavuus. Jonkinlaista räväkkyyttä pitäisi saada lisää, jotta Maria voittaisi minut puolelleen – tai sitten hän ei vain ole artisti minun makuuni. Omaa artistiuttaan etsii hän! Esitys oli joka tapauksessa parempi kuin olisin odottanut tai mitä kokonaiskannatukseni ehkä antaa ymmärtää.

Arvosana: 3+

Kannatusarvo: 2+

Kimmo Blom – In the air tonight

Kimmo, Kimmo perskuta! Kimmo on täyttä dynamiittia. Tämä Uuden musiikin kilpailussa Angelo De Nilena tunnettu tyyppi vastaa Tarjan Paolon rinnalla tämän vuoden hevikattauksesta. Toisin kuin pitkätukkaisella kilpaveljellään, on Blomin pojalla loistavasti myös matalat äänet hallussa. Kyseessä on kerrassaan monipuolinen esiintyjä, joka osaa tulkinnallaan rakentaa todella eeppisiä vuoristoratamaisia kokonaisuuksia. Harmi kyllä en ole koskaan pitänyt Phil Collinsin "In the air tonight" -kappeleesta, joten se ei minusta ollut kovinkaan sopiva ensimmäinen livekappale Kimmolle. Kimmo on yksinkertaisesti kovempi kuin tuo kulahtanut hitti, eikä hänen olisi missään nimessä pitänyt olla putousuhassa!

Arvosana: 4-

Kannatusarvo: 4,5

Minna Hautakangas – Tuuleksi taivaan rantaan

Nyt on kyllä pakko sanoa, että minulle tämä esitys ei uponnut. Ollin tiimi on ylipäätään miusta se vähiten kiinnostava, vaikka Ollista itsestään tykkäänkin perin runsaasti. Minulle iskelmämusiikki on laji, joka on jo lähtökohtaisesti tylsähkö – siinä ei edes yritetä laulaa voimalla ja se häviää suurelle suosikilleni kantrimusiikille myös tunnelmassaan. Minnan esitys kuulosti korvaani keveältä lauleskelulta vailla kunnianhimoa. Ainakaan vielä ei siis tähti syttynyt, mutta alhaisesta arvosanastani huolimatta on pakko sanoa, että en minä tätä huonona pitänyt – en vain nähnyt esityksessä mitään erityistä.

Arvosana: 1,5

Kannatusarvo: 1

Kevin Stocks – Fire

Michael Monroe on ikisuosikkini niin muusikkona kuin ihmisenäkin (voi että sitä eläinhoitolajuttuakin! <3), mutta Kevin Stocksin suhteen olen vähän varautunut. Kevari vaikuttaa kyllä kaikin puolin sympaattiselta ja hyvältä hepulta, mutta hänen esittämänsä musiikkilaji ei niin sanotusti ihan putoa omaan laariini. Vertaisin kuitenkin Kevinin musiikkia Suomessa erittäinkin hyvin menestyneeseen The Baseballs -yhtyeeseen, joten kysyntää varmastikin on. Linda oli tarjoilemassa tälle esitykselle arvosanaksi jopa 4,5, mutta itse lähden nyt liikkeelle miedommin. Toivon kuitenkin ehdottomasti kaikkea hyvää miehelle itselleen!

Arvosana: 2,5

Kannatusarvo: ? (kannatan toistaiseksi enemmän Keviniä kuin hänen musiikkiaan)

Ari Puro – Elämän nälkä

Vasta kun pääsin toteamasta, että iskelmä ei ole minun juttuni, niin Puron Arska antoi kaikkensa Logomon lavalla. Siinä missä Ollin muu tiimi veti minusta turhan konservatiivisesti, näin Arin esityksessä selvää tunteenpaloa. Harmi homma, että nälkäinen Ari joutui jättämään kisan, sillä hänen edesottamuksiaan olisin mieluusti seurannut pidemmällekin. Noh, eipä ole Ollin tiimi tosiaan minua varten – ainakaan vielä näiden jo nähtyjen esitysten perusteella.

Arvosana: 3+

Kannatusarvo: 2,5

Björn Sumuvuori – A whiter shade of pale

Kisasta pudonnut Bear Mistmountain (nimi englanniksi käännettynä) oli kyllä mielenkiintoinen tyyppi. Kauppiksen käynyt mies, jolla intohimot kuitenkin vetivät muualle ja ainakin musiikin suuntaan. Tykkäsin kovasti Björnin epätavallisuudesta, ja hänen luonteensa kuulosti mielenkiintoiselta ja "rock-musiikkiin sopivalta", jos näin voi sanoa. Kiinnostava persoona, jota olisin mieluusti katsonut jatkossakin, mutta valitettavasti tämä karhu paini tällä kertaa liian kovassa sarjassa. Inserttien aikana tuli tosin sellainen kuvakin, että veri tuntui vetävän enemmän sanoittamisen kuin keikkailun puoleen. Pitää tutkia tämän tyypin musajuttuja kyllä syvemmälle, kun Michaelkin suositteli! Esityksessä itsessään oli sen verran vähän laulua, etten toisaalta ihmettele, että tämä jäi inserttiin yhdistettynä Sumuvuoren joutsenlauluksi.

Arvosana: 2-

Kannatusarvo: 3-

Jani Klemola – Tuulilasin nurkkaan

Kirkasotsainen jätkä veti kiiltokuvamaisen esityksen, josta ei oikein tahtonut jäädä minulle mitään mieleen. Kyseessä oli taas kunnianhimottomalta kuulostavaa iskelmälaulantaa, joka ei kyllä iskenyt. Yksi ongelma tämmöisissä vedoissa on myös se, että koska kyseessä on eräänlainen tunnelmapala, vetoaa se eri tavalla eri katseluympäristöissä. Logomon vastaanottavainen yleisö saattaa kaivaa sytkärit esiin ja fiilistellä, mutta esimerkiksi meikäläisen vilkkaassa vauvakodissa tämän esityksen hienous ei välittynyt. Kristiina Brask on vetänyt tästä oivallisen version, mutta Klemolan laululle en nyt lämmennyt, vaikka häiskä itse vaikuttaakin hyvältä jätkältä.

Arvosana: 1,5

Kannatusarvo: 2-

Jennie Storbacka – Sun oon

Kahvi mukista ehtyi, mutta vielä oli sokeri odottamassa pohjalla. Jennien veto oli sanalla sanoen mainio. Jo Knockout-jaksojen lopussa olin valmis julistamaan, että niissäkin viimeiseksi esiintyjäksi jätetty Isoperuutus (nimi suomeksi hatarasti käännettynä) tulisi voittamaan koko jätteen/roskan. Jenniellä on kyky saada jokainen kappale kuulostamaan paremmalta kuin se onkaan, sillä hänen äänensä ei ole ainoastaan pääruoka – se on mauste, joka lisää erinomaisuutta entisestään. Tällä kerralla ainoa ongelmani oli, että kappale ei ollut ihan niin hyvä, että maustaminen olisi voinut tehdä siitä hekumallisen makuelämyksen. Oli miten oli, hemskutin hyvän kattauksen Jennie meille tälläkin kertaa tarjoili. Ensi viikkoa odotan innostuneena, innokkaana ja innolla.

Arvosana: 4

Kannatus: 5-

–––

Ylihuomenna eli pitkänä perjantaina uusi Voice of Finland ja ehkä uudet arviot! Ehkä. On se vaan niin hieno kilpailu!

Ps. Laittakaa jakoon tämä artikkeli jos haluatte. Jos ette halua, niin älkää sitten laittako! (Tyhmäähän se olisi väkisten.)

Pps. Kuva ei liittynyt oikeastaan millään lailla itse kirjoitukseen.

5/5 – Parhaat asiat maailmassa!

Tiedätkö sen tunteen, kun elämässä tulee vastaan jotain aivan mielettömän laadukasta? Se voi olla oikeastaan melkein mitä vain, mutta tärkeintä on tuntemuksesi siitä, että "nyt ei olisi oikein enää paremmin voinut mennä". Jokin, mitä olet juuri kokenut, on ollut kuin pala taivasta, ohikiitävä ohut hetki täydellisyyttä...

Erityisen kiinnostavaa on, että täydellisyys – niin sanottu viiskauttaviis – voi tulla vastaan tajuttoman monessa erilaisessa muodossa. Se voi olla ruokakokemus, se voi olla jokin ohjelma tai jakso jostain sarjasta, se voi olla kirja, se voi olla artisti, albumi tai vaikkapa vain yksittäinen kappale albumilta.

http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=1905

Tuossa yläpuolella on linkki Amusa-sivustolle kirjoittamaani Miten menestyä vaivatta liike-elämässä -teatteriarvioon. Seuraavassa on keskeinen lainaus arviostani:

"Teatteri on viihdettä, ja viihteen tehtävänä on tuoda lisäiloa elämäämme rutiiniemme ja arkemme keskelle. Joskus ani harvoin viihteen parissa tulee kuitenkin vastaan helmiä, jotka suorastaan häikäisevät meidät.

Nämä tällaiset näytelmät ovat viihteen valioyksilöitä, jotka venyttävät rajoja olemalla enemmän kuin osiensa summa. Yhtäkkiä emme puhukaan enää vain viihteestä, vaan puhumme elämyksistä ja hetkistä. Hetkistä, jotka ovat täällä nyt ja jotka kohta jo ovat kadonneet tavoittamattomiin. Tällaisia ajatuksia minussa herätti musikaalikomedia Miten menestyä vaivatta liike-elämässä, joka ei ole ainoastaan hyvä teatterinäytelmä, vaan se on yksi niistä syistä, miksi ylipäätään rakastamme teatteria."

–––

Niin sanotussa viiskauttaviidessä on nimenomaan tämä ajatus taustalla. Asiat, jotka saavat arvioksi tämän korkeimman arvosanan ovat oman alueensa valioyksilöitä, jotka muistuttavat meitä siitä, miksi pidämme asioista. Joskus saatamme esimerkiksi uusissa ruokapaikoissa käydessämme saada eteemme niin herkullisen ruuan, että tajuamme, että juuri tuollaisia kokemuksia kaipaamme elämäämme. Tai kenties näemme Voice of Finlandissa loistavan esityksen, jonka jälkeen toteamme "this is what it's all about" eli "juuri tällaisten esitysten toivossa katson tätä ohjelmaa".

Viimeisin iso viiskauttaviis juttu elämässäni on ollut muuan muassa Xbox Onelle julkaistu peli Dragon Age: Inquisition. Kyseessä on niin hyvä peli, että se toimii eräänlaisena suunnannäyttäjänä tulevaisuudelle. Dragon Age: Inquisitionin kaltaisten helmien löytäminen on mainio syy pelata ja ostaa uusia pelejä. Toisinaan viiskauttavitoset tosin voivat olla myös sellaisia, että niihin voi jäädä pidemmäksikin aikaa nautiskelemaan. Esimerkiksi jos syö kebabbia kerran parissa viikossa, voi yksittäinenkin suosikkipaikka riittää ja viiskauttavitosen viehätysvoima säilyä. Yksittäistä videopeliä puolestaan harvemmin jaksaa pelata vuodesta toiseen.

Mielenkiintoista on myös se, että jokaisella meillä on aivan omat viiskauttaviitemme, innoittajamme, jotka viitoittavat elämämme tietä eteenpäin. Onkin varsin todennäköistä, että henkilöllä, joka lukee paljon kirjallisuutta, on plakkarissaan lukuisia viiskauttavitosia nimenomaan kirjallisuuden parista. Itse puolestani en ole lukenut kovin paljon kaunokirjallisuutta, mistä johtuen en ole myöskään löytänyt sellaisia teoksia, jotka olisivat motivoineet minua lukemaan lisää. Jonain päivänä ajattelin kuitenkin aloitella lukuharrastusta, sillä olisi todella mielenkiintoista löytää hienous tuostakin puuhasta.

Mitkä ovat sinun elämäsi viiskauttavitoset? Seuraavassa muutama omani:

1. Dragon Age: Inquisition -videopeli
2. Miia Kosusen She Wolf -esitys Voice of Finlandissa
3. Helsinkiläisen Eerikin Pippurin kebab ranskalaisilla ja Perniön Kebabin kebab ranskalaisilla
4. Teatterinäytelmät Miten menestyä vaivatta liike-elämässä ja Peppi Pitkätossu
5. Elokuvat Titanic, Leijonakuningas, Notebook ja Ender's Game
6. Pekan leipä -leipomon ruisleipä
7. Kirjoittamisharrastus

Voice of Finland -esitykset arviossa!

Voice of Finlandin suurena fanina seuraan tietystikin herkeämättä myös tätä käynnissä olevaa kautta. Vaan millaista laatua nähtiin tänään ensimmäisessä suorassa lähetyksessä? Meikäläinen arvioi tavalliseen tapaansa yhdestä viiteen -asteikolla (mukana myös plussat, miinukset ja puolikkaat). Arvosanan lisäksi laitan näkyville myös kannatuslukuni, jossa näkyy se, kuinka paljon tykkään artistista ja tämän kappaleista yleisesti ottaen – ja kuinka paha minusta on, jos artisti putoaa kisasta. Nämä tietysti menevät aika paljolti käsi kädessäkin, mutta eivät aina.

Pari huomiota:

1. Kuten Voicen tyyliin kuuluu, tuomarit hehkuttavat estoitta jokaista esitystä. Vaikka tämä onkin vähän tylsää ja jokseenkin kyseenalaista, niin on se minusta parempi kuin julkinen nöyryyttäminen tai jännittävien ihmisten pieksäminen ja traumatisoiminen ennen sitä seuraavaa kotiinlähtöä. (Kiusaamiselle kampoihin!) Itse pyrin omissa arvioissani kriittisyyteen, mutta ei minullakaan ole mitään tarvetta tai halua suoranaisesti haukkua ketään.

2. Sana mieletön on nykyään muotia. Sitä käyttävät kaikki tuomarit kaikissa ohjelmissa koko ajan. Mikähän siinä on? Jos rupeatte kiinnittämään tähän huomiota, niin ei hittolainen – esimerkiksi Voice of Finlandissa ja Tähdet tähdet -ohjelmassa kuuluu tuota koko ajan!

Sini Järvinen – No Air

Muistan aikanaan, kun Jordin Sparks voitti American Idolin, ja tämä on käsittääkseni hänen kappaleensa. Ongelmana on, että Jordin Sparksilla oli aika paljon kovemmat palkeet kuin Sinillä. Hyvin Sini tästä kappaleestaan kuitenkin suoriutui, vaikka ehkä meni vähän nenä-ääneksi (hienosti sanottuna nasaaliksi) minun makuuni. Falsetit kuitenkin soivat kauniisti, ja kyllähän Sinissä on vähän tuollaista poppiprinsessan vikaa. Genreltään tämä tyttönen on kuitenkin aika selvää Redraman jengiä, eikä täten tyylilajiltaan ihan niin minun juttuni.

Kannatukseni: 2+
Arvosana: 3,5


Riina Ammesmäki – Sä et ole hullu

Tämä Jannan kappale on kyllä kerrassaan kaunis ja terapeuttinen. Itsekin olen tuota kuunnellut silloin, kun olen kokenut olevani hullu, mutta on oikeasti ollut vain vähän vaikeaa. Valitettavasti tässä Riinan esityksessä kävi nyt sama moka kuin aikanaan Maltan Euroviisu-edustajalle Thea Garrettille vuonna 2010 (https://www.youtube.com/watch?v=dtT4bM3Wmnw). Minä suorastaan rakastin Thean My Dream -kappaletta, mutta live-esityksessä kirkkaat valot korostivat kaunottaren käsikarvoja. Riina lauloi hienosti, mutta mahtaa harmittaa tuo yksityiskohta. Yleisesti ottaen Riina ei ole vielä oikein vakuuttanut minua, vaikka hyvin laulaakin.

Kannatukseni: 2,5
Arvosana: 3,5

Kiia Kullberg – Love Me Harder

Kiia on Sinin tavoin selkeää Redraman jengiä – läpikotainen pikku rnb-poppari. Tämä kappale oli kyllä Kiialle ihan kohtuullinen ja hyväntuulinen valinta. Minun makuuni biisi oli kuitenkin vähän turhan lattea ja sillisalaattimainen. En oikein saanut esityksestä otetta, vaan se tuntui turhan paljon kevyeltä rallattelulta. Kevyeänä rallatteluna Kiian veto ei kuitenkaan ärsyttänyt, vaan enemmänkin sai pään keinumaan vienosti mukana. Ansio sekin!

Kannatukseni: 2
Arvosana: 3

Avin Alyasi – I Will Love Again

Avin on kyllä karismaattinen esiintyjä, mutta mielestäni kappalevalinnan kanssa mentiin melko huolella metsään. Kyseessä on puhkikulunut biisi, jota edes hiukan erilainen sovitus ei nyt pelastanut. Ylipäätään tuntuu, että tällainen "rakastan vielä uudelleen!" -tyylinen esitys sopii paremmin jollekin Avinia noin kaksikymmentä vuotta vanhemmalle aikuiselle, eronneelle naiselle. Kyseessä on voimaannuttava kappale, joka nyt kuulosti enemmän karaokelta kuin nykymusiikilta. Kummastelen kyllä tätä valintaa!

Kannatukseni: 2-
Arvosana: 2+

Jesper Anttonen – Lego House

Jesper kaapattiin Michaelin tiimistä Redramalle, ja kyseessä on ehdottomasti yksi suurimpia suosikkejani. Hetskumiehenäkin on pakko myöntää, että on kyllä varsin karismaattinen ja komea kundi, jonka bäkkäripätkät ovat myös olleet aina loistavia. Kauden varrelta mieleen on jäänyt hieno rokahtava veto Michaelin valmennettavana sekä viime kierrokselta One Directionin jokin hitti. Jesperillä on kerrassaan hieno ääni, jota tämä Lego-talo ei kyllä aivan tuonut esiin. Toisin kuin aiemmin, Jesperin räiskyvä luonne ja lavakarisma ei tällä kertaa päässyt valloilleen. Ei huono veto, mutta parempaankin tämä kaveri kyllä pystyy! Yksi kisan parhaista, sanon minä!

Kannatukseni: 4,5
Arvosana: 3+

Miia Kosunen – She Wolf

Niin kuin niin monen muunkin vedoista, myöskään Miian aiemmista esityksistä en aivan kamalan paljon muistanut, paitsi että ääntä tältä naiselta löytyy. Hittolainen, tässä esityksessä olin alusta asti aivan kylmillä väreillä. Ääni soljui aivan täydellisesti ja sopi Miialle kuin nenä, suu, kaksi silmää, korvat, hiukset, otsa, leuka, takaraivo ja posket päähän! Minä en totisesti vitosia helpolla jakele, mutta olisi valehtelua antaa tälle esitykselle vähemmän, kun olin alusta asti aivan koukussa. Ratsastin tunneaallon harjalla odotellen, kestääkö fiilis koko kappaleen ajan, mutta kyllä se vain kesti! Aivan huikea ja mieletön esitys! Nousi kannatuslistalla kovasti!

Kannatukseni: 4
Arvosana: 5

Kaisa Leskinen – Sama nainen

Redraman viimeisenä esiintyjänä nähtiin karismaattinen Kaisa, joka Riinan tavoin myös kärsi hitusen kirkkaista valoista... Chisun kappale oli kyllä oivallinen valinta, sillä näissä naisissa on tietynlainen samanlainen viba. Kaisan silmät vaelsivat esityksessä hauskan- ja suloisennäköisesti – kuin pienellä tytöllä suurella lavalla –, kuten kappaleeseen ja Chisu-tyyliinkin jotenkin sopii. Mukava veto, joka toisaalta herätti myös kysymyksiä: kuinka Kaisa pystyy pitämään linjaansa yllä jatkossa, kun Chisukin on niin uniikki artisti omintakeisella tuotannolla?

Kannatukseni: 3
Arvosana: 3+

Paolo Ribaldini – Hunting High and Low

Paolon kyllä karismaattinen heppu, ja voi jestas, mikä kappalevalinta! Stratovariusta tuli kuunneltua paljonkin joskus täysi-ikäisyyden kynnyksellä (kun bändi vielä oli olemassa alkuperäisellä [?] kokoonpanollaan). Straton kappaleiden hienoin juttu on överi mahtipontisuus, ja joku aikanaan kuvaili heidän tuotantoaan sankariheviksi. Tällaisesta musiikista saa todella paljon positiivista energiaa, ja näin vaikutti myös Paolon versio. Välillä vähän tuntui, että tietty dynamiikka laulusta kuitenkin uupui, kun ääni oli koko ajan niin korkealla ja upean bändin soittimia ei ollut tuotu tällaista raskasta musiikkia ajatellen tarpeeksi muhkeina esille. Lopun rääkäisy oli vähän omituinen, mutta persoonallisuus on aina bonusta. Tyydytään tällä kertaa nyt kuitenkin vahvaan neljäplussaan.

Kannatukseni: 3,5
Arvosana: 4+

–––

Siinä siis arvioni! Seuraavaksi katson nauhalta lopputuloksen... Avin, Kiia, Sini ja Riina olisivat siis se joukko, josta minä tipauttaisin kaksi pois. Taso kuitenkin oli yllättävän kova, eikä kukaan ollut mielestäni huono, vaikkakin Avinin kappalevalinnalla vedettiin tällä kertaa vesiperä. Onnea jatkoonmenijöille ja tipahtaville varmaankin sitäkin enemmän onnea jatkoon!

Ensi viikolla lisää arviointia tulossa, joten pysykäähän lukijat kuulolla! Ja kiitos niin teille kuin illan esiintyjillekin!

Miten menestyä laulukilpailuissa ja musiikkibisneksessä

Moi taas! (Onko tämän parempaa alkua blogille?)

Otsikko on aika raflaava ja lupailee vastauksia kysymyksiin, jotka ovat kaikkien Voice of Finlandiin ja vastaaviin kisoihin osallistuvien huulilla. Miten nousta yleisön rakastamaksi artistiksi ja päästä käsiksi isoihin levyrahoihin? Uskoisin, että olen pohdinnoissani jokseenkin oikeilla linjoilla!

Olemme Lindan kanssa seurailleet jo useampana vuonna Voice of Finlandia ja Idolsia, ja minun toiveestani tapanamme on arvioida esitykset aina asteikolla 1–5. Mielestäni tämä tuo katselukokemukseenkin jännitystä, kun pääsee itse sanomaan mielipiteensä eikä tarvitse ainoastaan olla kovaäänisesti eri mieltä tuomareiden kanssa tai niellä tappiotaan yksin. Sen verran viihdyttäviä nämä realityt ovat, että mieluusti syventää ja pidentää katselukokemustaan entisestään leikkimällä tuomaria.

Televisiossa tuomareiden kommentit ovat yleensä melko pinnallisia. Saatetaan lyhyesti mainita vireestä tai hyvästä saundista; joskus kehutaan, kuinka laulaja oli biisissä hyvin läsnä ja sisällä ja kuinka hänen tulkintaansa oli helppo uskoa. Yleensä näissä skaboissa valta siirtyy yleisölle siinä vaiheessa, kun vireasiat ovat jo sen verran kunnossa, ettei tämänkaltainen laulutaidon arviointi ole maallikkomassoille enää merkityksellistä – kaikki kuulostaa korviin jo tarpeeksi hyvältä. Arvioitavaksi jää siis oikeastaan vain kaksi asiaa: 1) ovatko kokelaan laulutapa ja tyylilaji mieluisia ja 2) oliko laulajan kappale tai esitys hyvä/sopiva.

Lienee selvää, että kohdassa 1 on kyse henkilökohtaisista, subjektiivisista mielipiteistä. Yksi arvostaa rokkareita aina iskelmätyyppejä korkeammalle ja toinen taas arvostaa enemmän oopperalaulantaa kuin hiphoppia. Nämä ovat niitä kuuluisia makuasioita, joista voi kyllä kiistellä, mutta se harvemmin tuottaa suurta tulosta: parkettien partaveitsi Mauno 78-v tuskin luopuu tangomusiikistaan, vaikka räppäri kuinka hyvin sylkisi riimejä biisissään.

Kohta 2 on se osa-alue, jossa koen voivani antaa neuvoja wannabe-artisteille. Riippumatta siitä, laulaako henkilö rokkia, iskelmää, rnb:tä (Aar-En-Bii, rhytmn and blues, jos et tiennyt) tai vaikka heviä, voi esitys tai kappale olla hyvä tai huono/epäsopiva. Jotkut sanovat, että hevillä ei voi hävitä, mutta näin ajattelevatkin tietävät, että hevi ei ole yhtä massaa, vaan keskinäisiä eroja kyllä löytyy.

Onneksi olkoon, lukija! Olet kahlannut viestini niin pitkälle, että on tullut aika antaa niitä oikeita neuvoja!

Hyvä ja sopiva kappale on sellainen, joka pintapuoleisesti näyttää sopivan laulajan imagoon, puvustukseen ja esille tuotuun persoonallisuuteen! Nämä ovat todella, todella keskeisiä asioita ja etenkin silloin, kun ollaan vetämässä rajaa hyvän ja erinomaisen välillä.

Parhaana esimerkkinä tästä pointista otan esiin erään Idolsista tutuksi tulleen Alma-nimisen naisenalun. Tytöllä oli harvinaisenkin pinkit hiukset ja hän oli hieman pulleahko ja persoonallisen joskin karismaattisen näköinen. Show'n aikana Alma nauroi paljon, mutta jotenkin ulkoinen habitus antoi sellaisen kuvan, että hänellä on täytynyt olla vaikea elämä, johon on mahdollisesti kuulunut esimerkiksi koulukiusausta. Näitä asioita ei muistaakseni tuotu juurikaan esiin, mutta ne oli helppo aistia, haistaa ja arvailla.

Idolsissa edettiin vaiheeseen, jossa oli Alman vuoro ensimmäistä kertaa esiintyä livenä yleisölle. Hittolainen, kappaleen kertosäkeessä toistettiin "It's not easy" eli "Ei ole helppoa"! Tuomarit kehuivat heti maasta taivaisiin ja myös meikäläinen oli myyty. Oli suorastaan liikuttavaa, kun tuollaista elämän hankaluudesta kertovaa kappaletta lauloi joku, jonka oletti oikeasti eläneen ne hetket.

Alma: Ei ole helppoaaa...

Yleisö: Uskomme! Me uskomme sinua, Alma! Tarvitsetko halin? Saat ainakin äänemme!

Mitä sitten tapahtui? Alma pääsi jatkoon, mutta seuraavilla viikoilla hän muun muassa räppäsi rahasta, ja vaikka esitys kuulosti hyvältä ja hauskalta, ei se iskenyt yhtä tehokkaasti. Vähitellen Alma putosi kisasta.

Mitä opimme? Uskottavuuden kannalta on ensisijaisen tärkeää, että artisti näyttää siltä, mitä laulaa! Pikkutytölle syvästä rakkaudesta kertovat kappaleet eivät yksinkertaisesti toimi, kun taas siloposkisen pepsodent-pojan on turha vetää rock-biisiä siitä, kuinka on pettänyt vaimoaan ja on siitä kovin pahoillaan. Kyse ei ole edes niinkään siitä, onko tämä siloposkinen pepsodent-poika elänyt niin kuin laulaa, vaan siitä, onko se hänen julkisuuskuvansa ja ulkonäkönsä kannalta uskottavaa. Hassua, eikö totta? Perception is reality, tulkinta on todellisuutta.

Otetaan nyt vielä pari esimerkkiä myös oikeasta musiikkibisneksestä. Millaista musiikkia sähäkkänä ja härskinä nuorena naisena tunnettu Rihanna tekee? Kyllä, hän laulaa S/M-seksistä (S&M), pettämisestä (Unfaithful) ja miehen murhaamisesta (Man Down). Nämä kaikki hitit ovat sellaisia, joita ei ihan millä tahansa julkisuuskuvalla voisi laulaa. Vai mitä jos 16-vuotias Lotta Lieksasta päättäisi vetää laulukilpailussa S/M-seksistä kertovan kappaleen? Mitä jos Alma olisi tehnyt niin?

Toiseksi esimerkiksi mainitsen kauniin pojan Josh Grobanin, jonka ällön siirappinen You Raise Me Up sopii juuri tuollaiselle käkkäräpäiselle kalifornialaiselle kiiltokuvapojalle, joka näyttää siltä, että on varttunut korkeakulttuurin keskellä Vivaldin Neljää vuodenaikaa samettituolissa kuunnellen. Jälleen kerran imago ja tuotanto kohtaavat ja rahaa tulee ovista, ikkunoista, savupiipusta ja viemäriputkista.

Tavallista on, että laulajat parantavat kisoissa menoaan, kun joku muu valitsee heille kappaleet. Usein voi olla vaikea katsoa itseään objektiivisesti ja analysoida, millainen kappale soveltuisi omaan imagoon. Suurimmat ylilyönnit tulevat kuitenkin siinä vaiheessa, kun laulajakokelas päättää laulaa kappaleen, joka on hänelle syystä tai toisesta tärkeä. Parhaassa tapauksessa kappaleen tunnetila resonoi laulajan kanssa, mikä sitten välittyy myös yleisölle, mutta pahimmassa tapauksessa kyse on tilanteesta, jossa henkilön esitys on enemmänkin ilmentymä julkisesta fanittamisesta kuin kuuntelijalähtöisestä esiintymisestä.