maanantai 24. elokuuta 2015

Kuukausi hiljaa on liikaa

Kuukausi hiljaa on liikaa. Otsikkopa sen jo sanoi.

Olen todella pahoillani kaikille, että en ole kirjoittanut blogiini mitään yli kuukauteen. Tämä on anteeksiantamatonta. Riistää nyt lukijoilta elämästä se suurin nautinto. Häpeällistä. Röyhkeää.

Mutta nyt olen täällä taas ja sormet sauhuavat näppäimillä kuin jätkänkynttilät. Sikäli mikäli jätkänkynttilät sauhuavat näppäimillä. Ja mitä ne edes ovat, en tiedä.

Jees. Tajunnanvirtaa, tajunnanvirtaa. Vailla sensuuria, vailla mitään. Antaa ajatusten tulla.

Vähän pitää verrytellä. Sanansäilä ruostuu, jossei sitä kiillota. Tämä on sitä; kiillottamista.

Voisi kyllä kirjoittaa joskus jotain merkityksellisempääkin. Siis jotain sellaista, minkä voisi jonain päivänä pistää kirjoihin ja kansiin ja julkaista. Ei sillä, että osaisin. Mutta yrittänyttä ei laiteta. Pyh, miten kulahtanut sanonta taas! Luova taiteilija luo uutta, ei nojaa vanhaan. Miksi sanoa asiat siten, miten ne on sanottu jo tuhansia kertoja aiemmin? Ei sillä tavalla synnytä mitään uutta tähän maailmaan. Näin se on. Pitää keksiä uusia tapoja sanoa vanhoja asioita, ei vanhoja tapoja sanoa uusia asioita.

Minulla on parikin kirjaideaa. En tiedä, uskallanko kertoa niistä tässä. Vaikka ihan sama kai se on kertoa. Ei kai niitä kukaan kuitenkaan pölli. Ja jos pöllii, voin aina näyttää tämän blogini ja sanoa, että minä ehdin ensin.

Noh, toisesta kirjaideasta lähipiirissäni moni jo tietääkin. Kyseessä ei ole kaunokirjallinen teos, vaan eräs viihteellinen juttu, joka liittyisi melko tiiviisti Helsinkiin. Uskon, että sille kirjalle voisi olla markkinarakokin. En halua paljastaa tämän enempää julkisesti, mutta yksityisesti saa yrittää kysyä.

Toinen (vai onko tämä nyt se ensimmäinen sitten) idea on kaunokirjallisuutta. Yritän keksiä pieniä palasia teosta varten. Tarkoitus ei siis ole keksiä koko juttua kerralla, vaan miettiä jotain sellaisia mielenkiintoisia elementtejä, joista olisi kiva kirjoittaa. Jonain päivänä sitten nivon ne toivon mukaan yhteen. Voin paljastaa ensimmäisen elementin.

Ensimmäinen elementti on eräs henkilöhahmo. Tämä hahmo olisi paatunut rasisti. Hän istuisi hyvin tähän nykypäivän puheeseen maahanmuutosta ja muusta. Ei välttämättä kuitenkaan niinkään mitään parodiaa tai kannanottoa, vaan muuten vain brutaaliudessaan hauska tai mielenkiintoinen hahmo. Hahmon vakiopiirteisiin kuuluisi, että hän puhuu maahanmuuttajista kuin eläimistä. Lauma neekereitä, iso urosneekeri ja niin edelleen. Sellainen hahmo, joka herättää vahvoja tunteita. Ja täten kirjani menevät kaupaksi.

Myöhempään taas!