tiistai 24. maaliskuuta 2015

Eikö elämä maistu? Sanooko kaverit, että se on asenteesta kiinni? Voiko asennetta muuttaa?

Tervehdys taasen kerran! Kirjoitusputki sen kuin jatkuu, vaikka osa tästä tekstistä olikin vanhan luonnoksen peruja. Nyt kuitenkin päätin viedä tämän finaaliin, koska asiaahan tämä olikin. Oli vain joskus iskenyt jokin luova kriisi tai muu vastaava teennäinen juttu.

––

Olen jokusen päivän pyöritellyt mielessäni sellaista käsitettä kuin onnellisuus. Mitä onnellisuus oikein on ja miten sen voi saavuttaa? Onko onnellisuus asenteesta kiinni, ja jos se on, niin miten asennettaan voi vaihtaa?

Varoitan jo ennakkoon, että tämä teksti saattaa mennä hieman filosofiseksi. En kuitenkaan aio saarnata mistään Platonin ja Aristoteleen opeista, vaan pyrin puhumaan näistä syvällisistä asioista sellaisella kielellä, jota jokainen ymmärtää.

Mennäänpäs sitten itse asiaan.

Minä uskon vakaasti, että onnellisuus on sitä, että menee ihmismielen toiselle puolelle. Mielihän on siis meissä se lähes automaattinen osa, joka hoitaa ajattelun ja toimii sisäisenä äänenä päässämme. Mieli kommentoi kaikkea näkemäämme ja kokemaamme jatkuvasti:

"Olenpa minä lihava!"
"Voi jestas, mikä upea mies! Tuon kun saisi!"
"Kaverini on myöhässä! Hän ei selvästi piittaa minusta pätkääkään!"

Itseään toistavan ja negatiivisen mielemme lisäksi olemme kuitenkin muutakin: meissä on osa, joka käyttöön valjastettuna kykenee näkemään ja havainnoimaan tuota kaikkea ja mahdollisesti jopa nauramaan sille.

Ehkäpä selkeimmillään nämä kaksi puolta meissä esiintyvät, kun meidän pitäisi kilvoitella itsemme kanssa: mielemme tahtoo ottaa vielä yhden palan kakkua tai yhden tuopin, vaikka tiedämme hyvin, että meidän ei pitäisi. Läsnäolo on sitä, että seisomme mielemme porteilla emmekä anna jokaisen ehdollistuneen ajatuksemme johtaa toimintaan. Ilman läsnäoloa menemme jatkuvasti mielemme ja historiamme mukaan. Ja mielen kaksi lempijuttua ovat nautinnon lisääminen ja tuskan välttäminen. Lykätään vaivalloisia juttuja ja mennään siitä, mistä aita on hajalla.

Otanpa esimerkin siitä, kuinka ihmismieli on valvomattomana hyvinkin ongelmallinen. Mieleen kuuluu se ikävä ominaisuus, että se haluaa jatkuvasti jotakin eikä ole koskaan tyytyväinen. Kyltymättömyys mielessämme näkyy esimerkiksi siinä, kuinka meidän ihmisten on usein kovin vaikea pysyä aloillamme – ja silloinkin kun laiskottelemme, tunnemme tavallisesti olomme huonoksi, koska emme osaa laittaa mieltämme lepotilaan. Elämme kiireistä elämää, vaikkei meillä olisi mikään kiire mihinkään. Lentokoneessakin nousemme penkistämme käytävälle jonottamaan, vaikka yhtä hyvin voisimme antaa muiden mennä edeltä ja rentoutua. Olemme rauhattomia ja levottomia ja pienikin myöhästyminen tai odottelu ärsyttää – siis niitä meistä, jotka elävät mielensä ehdoilla. Mielensä kahleista vapaa voi puolestaan todeta, että ei valmiissa maailmassa ole mikään kiire, eikä Roomaakaan päivässä rakennettu. (Tätä ei siis kuitenkaan pidä sekoittaa laiskuuteen, jota esiintyy hyvin eri tilanteissa kuin odottaessa tai rentoutuessa.)

Monesti köyhät haluavat rikastua, mutta kun rikkaus tulee, niin todetaan, että raha ei tuo onnea. Hyvä esimerkki tästä ovat lukuisat ökyrikkaat, jotka haluavat aina vain lisää ja lisää rahaa tai kääntyvät esimerkiksi huumeiden tai alkoholin puoleen. Ikinä ei ole hyvä. Aina halutaan lisää, enemmän tai jotain muuta. Välillä pudotetaan vaikka viisi kiloa painoa, muttei edelleenkään olla tyytyväisiä.

Oletko itse koskaan halunnut tai tavoitellut jotakin ja huomannut sitten, että se ei tuonutkaan onnea? Kenties lähdit ulkomaille ja totesit siellä, että eihän täällä ole sen kummempi. Tai sitten odotit lomaa kuin kuuta nousevaa, mutta sen saapuessa totesit, että et osannutkaan lomailla tai nauttia siitä – mielessä pyörivät jatkuvasti vähiin käyvät rahat tai vaikka vain se, kun jotenkin ei vaan napannutkaan.

Kristinuskon seitsemän kuolemansyntiä kertovat myös hyvin siitä, millaisia ongelmallisia toimintatapoja ihmismieli usein noudattaa. Jokainen näistä synneistä on itse asiassa tyypillinen tapa ajatella negatiivisia, heikkoutta ilmentäviä asioita ympäröivästä todellisuudesta. Seuraavassa lista:

  1. Ylpeys (turhamaisuus)
  2. Kateus
  3. Viha
  4. Laiskuus
  5. Ahneus
  6. Ylensyönti
  7. Himo

Ja sitten vielä pari ihan arkikielestä löytyvää palasta, joilla viitataan ihmismielen kyltymättömään, aina lisää tai muuta janoavaan luonteeseen:

1. Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella
2. Kielletty hedelmä

Mikä on tie pois mielen pauloista?

Tie pois mielen pauloista kohti onnellisuutta lähtee asioiden tiedostamisesta. Kun tajuamme, että ongelma on mielemme, voimme alkaa viittaamaan sille kintaalla. Kun koemme jonkin negatiivisen tunteen tai mieleemme tulee ikävä ajatus, meidän tulee ainoastaan huomioida se osana päänsisäistä ohjelmointiamme. Tällä tavoin opimme vähitellen kyseenalaistamaan itsemme: jokainen ajatuksemme ja halumme ei ole enää syvin olemuksemme, vaan se on vain viirus tai bugi päässämme. Mielen negatiivisuudesta luopuminen on onnellisuuden tervetulleeksi toivottamista.

Onko onnellisuus siis asenteesta kiinni?

On ja ei. Onnellisuus on kiinni monestakin jutusta, mutta pääasiassa siitä, kuinka paljon uskomme päänsisäisiä nauhojamme. Kun seuraavan kerran tunnemme olomme huonoksi itsestämme, niin mitä jos vain sanoisimme ääneen ilman sen kummempaa jumiin jäämistä, että "paskat, ei mussa mitään vikaa ole"? Totuus on, että mitä useammin tämän teemme, sitä voimakkaammin se vähitellen alkaa toteutumaan. Sama pätee tilanteeseen, jossa meitä ärsyttää jokin vähäpätöinen asia – jos hyväksymme ärsytyksemme osana ohjelmoitiamme, emme enää ruoki tunnetta vastustamalla sitä. Vähitellen ärsytys silloin vähenee! Onnellisuus on vapaata tahtoa ja luopumista ohjelmoinnistamme.

Jos vallitsevaa mielentilaamme siis (kuinka paljon uskomme negatiivista mieltämme) kutsutaan asenteeksi, niin voidaan todeta, että onnellisuus on kyllä varsin paljon asenteesta kiinni, mutta asenteensa muuttaminen vaatii ensin tämän verran pohjatietoa ja sen jälkeen vielä kauan aikaa harjoittelua.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

5/5 – Parhaat asiat maailmassa!

Tiedätkö sen tunteen, kun elämässä tulee vastaan jotain aivan mielettömän laadukasta? Se voi olla oikeastaan melkein mitä vain, mutta tärkeintä on tuntemuksesi siitä, että "nyt ei olisi oikein enää paremmin voinut mennä". Jokin, mitä olet juuri kokenut, on ollut kuin pala taivasta, ohikiitävä ohut hetki täydellisyyttä...

Erityisen kiinnostavaa on, että täydellisyys – niin sanottu viiskauttaviis – voi tulla vastaan tajuttoman monessa erilaisessa muodossa. Se voi olla ruokakokemus, se voi olla jokin ohjelma tai jakso jostain sarjasta, se voi olla kirja, se voi olla artisti, albumi tai vaikkapa vain yksittäinen kappale albumilta.


Tuossa yläpuolella on linkki Amusa-sivustolle kirjoittamaani Miten menestyä vaivatta liike-elämässä -teatteriarvioon. Seuraavassa on keskeinen lainaus arviostani:

"Teatteri on viihdettä, ja viihteen tehtävänä on tuoda lisäiloa elämäämme rutiiniemme ja arkemme keskelle. Joskus ani harvoin viihteen parissa tulee kuitenkin vastaan helmiä, jotka suorastaan häikäisevät meidät.
Nämä tällaiset näytelmät ovat viihteen valioyksilöitä, jotka venyttävät rajoja olemalla enemmän kuin osiensa summa. Yhtäkkiä emme puhukaan enää vain viihteestä, vaan puhumme elämyksistä ja hetkistä. Hetkistä, jotka ovat täällä nyt ja jotka kohta jo ovat kadonneet tavoittamattomiin. Tällaisia ajatuksia minussa herätti musikaalikomedia Miten menestyä vaivatta liike-elämässä, joka ei ole ainoastaan hyvä teatterinäytelmä, vaan se on yksi niistä syistä, miksi ylipäätään rakastamme teatteria."
–––
Niin sanotussa viiskauttaviidessä on nimenomaan tämä ajatus taustalla. Asiat, jotka saavat arvioksi tämän korkeimman arvosanan ovat oman alueensa valioyksilöitä, jotka muistuttavat meitä siitä, miksi pidämme asioista. Joskus saatamme esimerkiksi uusissa ruokapaikoissa käydessämme saada eteemme niin herkullisen ruuan, että tajuamme, että juuri tuollaisia kokemuksia kaipaamme elämäämme. Tai kenties näemme Voice of Finlandissa loistavan esityksen, jonka jälkeen toteamme "this is what it's all about" eli "juuri tällaisten esitysten toivossa katson tätä ohjelmaa".
Viimeisin iso viiskauttaviis juttu elämässäni on ollut muuan muassa Xbox Onelle julkaistu peli Dragon Age: Inquisition. Kyseessä on niin hyvä peli, että se toimii eräänlaisena suunnannäyttäjänä tulevaisuudelle. Dragon Age: Inquisitionin kaltaisten helmien löytäminen on mainio syy pelata ja ostaa uusia pelejä. Toisinaan viiskauttavitoset tosin voivat olla myös sellaisia, että niihin voi jäädä pidemmäksikin aikaa nautiskelemaan. Esimerkiksi jos syö kebabbia kerran parissa viikossa, voi yksittäinenkin suosikkipaikka riittää ja viiskauttavitosen viehätysvoima säilyä. Yksittäistä videopeliä puolestaan harvemmin jaksaa pelata vuodesta toiseen.
Mielenkiintoista on myös se, että jokaisella meillä on aivan omat viiskauttaviitemme, innoittajamme, jotka viitoittavat elämämme tietä eteenpäin. Onkin varsin todennäköistä, että henkilöllä, joka lukee paljon kirjallisuutta, on plakkarissaan lukuisia viiskauttavitosia nimenomaan kirjallisuuden parista. Itse puolestani en ole lukenut kovin paljon kaunokirjallisuutta, mistä johtuen en ole myöskään löytänyt sellaisia teoksia, jotka olisivat motivoineet minua lukemaan lisää. Jonain päivänä ajattelin kuitenkin aloitella lukuharrastusta, sillä olisi todella mielenkiintoista löytää hienous tuostakin puuhasta.
Mitkä ovat sinun elämäsi viiskauttavitoset? Seuraavassa muutama omani:
  1. Dragon Age: Inquisition -videopeli
  2. Miia Kosusen She Wolf -esitys Voice of Finlandissa
  3. Helsinkiläisen Eerikin Pippurin kebab ranskalaisilla ja Perniön Kebabin kebab ranskalaisilla
  4. Teatterinäytelmät Miten menestyä vaivatta liike-elämässä ja Peppi Pitkätossu
  5. Elokuvat Titanic, Leijonakuningas, Notebook ja Ender's Game
  6. Pekan leipä -leipomon ruisleipä
  7. Kirjoittamisharrastus

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Voice of Finland -esitykset arviossa!

Voice of Finlandin suurena fanina seuraan tietystikin herkeämättä myös tätä käynnissä olevaa kautta. Vaan millaista laatua nähtiin tänään ensimmäisessä suorassa lähetyksessä? Meikäläinen arvioi tavalliseen tapaansa yhdestä viiteen -asteikolla (mukana myös plussat, miinukset ja puolikkaat). Arvosanan lisäksi laitan näkyville myös kannatuslukuni, jossa näkyy se, kuinka paljon tykkään artistista ja tämän kappaleista yleisesti ottaen – ja kuinka paha minusta on, jos artisti putoaa kisasta. Nämä tietysti menevät aika paljolti käsi kädessäkin, mutta eivät aina.

Pari huomiota:

1. Kuten Voicen tyyliin kuuluu, tuomarit hehkuttavat estoitta jokaista esitystä. Vaikka tämä onkin vähän tylsää ja jokseenkin kyseenalaista, niin on se minusta parempi kuin julkinen nöyryyttäminen tai jännittävien ihmisten pieksäminen ja traumatisoiminen ennen sitä seuraavaa kotiinlähtöä. (Kiusaamiselle kampoihin!) Itse pyrin omissa arvioissani kriittisyyteen, mutta ei minullakaan ole mitään tarvetta tai halua suoranaisesti haukkua ketään.

2. Sana mieletön on nykyään muotia. Sitä käyttävät kaikki tuomarit kaikissa ohjelmissa koko ajan. Mikähän siinä on? Jos rupeatte kiinnittämään tähän huomiota, niin ei hittolainen – esimerkiksi Voice of Finlandissa ja Tähdet tähdet -ohjelmassa kuuluu tuota koko ajan!

Sini Järvinen – No Air

Muistan aikanaan, kun Jordin Sparks voitti American Idolin, ja tämä on käsittääkseni hänen kappaleensa. Ongelmana on, että Jordin Sparksilla oli aika paljon kovemmat palkeet kuin Sinillä. Hyvin Sini tästä kappaleestaan kuitenkin suoriutui, vaikka ehkä meni vähän nenä-ääneksi (hienosti sanottuna nasaaliksi) minun makuuni. Falsetit kuitenkin soivat kauniisti, ja kyllähän Sinissä on vähän tuollaista poppiprinsessan vikaa. Genreltään tämä tyttönen on kuitenkin aika selvää Redraman jengiä, eikä täten tyylilajiltaan ihan niin minun juttuni.

Kannatukseni: 2+
Arvosana: 3,5


Riina Ammesmäki – Sä et ole hullu

Tämä Jannan kappale on kyllä kerrassaan kaunis ja terapeuttinen. Itsekin olen tuota kuunnellut silloin, kun olen kokenut olevani hullu, mutta on oikeasti ollut vain vähän vaikeaa. Valitettavasti tässä Riinan esityksessä kävi nyt sama moka kuin aikanaan Maltan Euroviisu-edustajalle Thea Garrettille vuonna 2010 (https://www.youtube.com/watch?v=dtT4bM3Wmnw). Minä suorastaan rakastin Thean My Dream -kappaletta, mutta live-esityksessä kirkkaat valot korostivat kaunottaren käsikarvoja. Riina lauloi hienosti, mutta mahtaa harmittaa tuo yksityiskohta. Yleisesti ottaen Riina ei ole vielä oikein vakuuttanut minua, vaikka hyvin laulaakin.

Kannatukseni: 2,5
Arvosana: 3,5

Kiia Kullberg – Love Me Harder

Kiia on Sinin tavoin selkeää Redraman jengiä – läpikotainen pikku rnb-poppari. Tämä kappale oli kyllä Kiialle ihan kohtuullinen ja hyväntuulinen valinta. Minun makuuni biisi oli kuitenkin vähän turhan lattea ja sillisalaattimainen. En oikein saanut esityksestä otetta, vaan se tuntui turhan paljon kevyeltä rallattelulta. Kevyeänä rallatteluna Kiian veto ei kuitenkaan ärsyttänyt, vaan enemmänkin sai pään keinumaan vienosti mukana. Ansio sekin!

Kannatukseni: 2
Arvosana: 3

Avin AlyasiI Will Love Again

Avin on kyllä karismaattinen esiintyjä, mutta mielestäni kappalevalinnan kanssa mentiin melko huolella metsään. Kyseessä on puhkikulunut biisi, jota edes hiukan erilainen sovitus ei nyt pelastanut. Ylipäätään tuntuu, että tällainen "rakastan vielä uudelleen!" -tyylinen esitys sopii paremmin jollekin Avinia noin kaksikymmentä vuotta vanhemmalle aikuiselle, eronneelle naiselle. Kyseessä on voimaannuttava kappale, joka nyt kuulosti enemmän karaokelta kuin nykymusiikilta. Kummastelen kyllä tätä valintaa!

Kannatukseni: 2-
Arvosana: 2+

Jesper Anttonen – Lego House

Jesper kaapattiin Michaelin tiimistä Redramalle, ja kyseessä on ehdottomasti yksi suurimpia suosikkejani. Hetskumiehenäkin on pakko myöntää, että on kyllä varsin karismaattinen ja komea kundi, jonka bäkkäripätkät ovat myös olleet aina loistavia. Kauden varrelta mieleen on jäänyt hieno rokahtava veto Michaelin valmennettavana sekä viime kierrokselta One Directionin jokin hitti. Jesperillä on kerrassaan hieno ääni, jota tämä Lego-talo ei kyllä aivan tuonut esiin. Toisin kuin aiemmin, Jesperin räiskyvä luonne ja lavakarisma ei tällä kertaa päässyt valloilleen. Ei huono veto, mutta parempaankin tämä kaveri kyllä pystyy! Yksi kisan parhaista, sanon minä!

Kannatukseni: 4,5
Arvosana: 3+

Miia Kosunen – She Wolf

Niin kuin niin monen muunkin vedoista, myöskään Miian aiemmista esityksistä en aivan kamalan paljon muistanut, paitsi että ääntä tältä naiselta löytyy. Hittolainen, tässä esityksessä olin alusta asti aivan kylmillä väreillä. Ääni soljui aivan täydellisesti ja sopi Miialle kuin nenä, suu, kaksi silmää, korvat, hiukset, otsa, leuka, takaraivo ja posket päähän! Minä en totisesti vitosia helpolla jakele, mutta olisi valehtelua antaa tälle esitykselle vähemmän, kun olin alusta asti aivan koukussa. Ratsastin tunneaallon harjalla odotellen, kestääkö fiilis koko kappaleen ajan, mutta kyllä se vain kesti! Aivan huikea ja mieletön esitys! Nousi kannatuslistalla kovasti!

Kannatukseni: 4
Arvosana: 5

Kaisa Leskinen Sama nainen

Redraman viimeisenä esiintyjänä nähtiin karismaattinen Kaisa, joka Riinan tavoin myös kärsi hitusen kirkkaista valoista... Chisun kappale oli kyllä oivallinen valinta, sillä näissä naisissa on tietynlainen samanlainen viba. Kaisan silmät vaelsivat esityksessä hauskan- ja suloisennäköisesti – kuin pienellä tytöllä suurella lavalla –, kuten kappaleeseen ja Chisu-tyyliinkin jotenkin sopii. Mukava veto, joka toisaalta herätti myös kysymyksiä: kuinka Kaisa pystyy pitämään linjaansa yllä jatkossa, kun Chisukin on niin uniikki artisti omintakeisella tuotannolla?

Kannatukseni: 3
Arvosana: 3+

Paolo Ribaldini – Hunting High and Low

Paolon kyllä karismaattinen heppu, ja voi jestas, mikä kappalevalinta! Stratovariusta tuli kuunneltua paljonkin joskus täysi-ikäisyyden kynnyksellä (kun bändi vielä oli olemassa alkuperäisellä [?] kokoonpanollaan). Straton kappaleiden hienoin juttu on överi mahtipontisuus, ja joku aikanaan kuvaili heidän tuotantoaan sankariheviksi. Tällaisesta musiikista saa todella paljon positiivista energiaa, ja näin vaikutti myös Paolon versio. Välillä vähän tuntui, että tietty dynamiikka laulusta kuitenkin uupui, kun ääni oli koko ajan niin korkealla ja upean bändin soittimia ei ollut tuotu tällaista raskasta musiikkia ajatellen tarpeeksi muhkeina esille. Lopun rääkäisy oli vähän omituinen, mutta persoonallisuus on aina bonusta. Tyydytään tällä kertaa nyt kuitenkin vahvaan neljäplussaan.

Kannatukseni: 3,5
Arvosana: 4+

–––

Siinä siis arvioni! Seuraavaksi katson nauhalta lopputuloksen... Avin, Kiia, Sini ja Riina olisivat siis se joukko, josta minä tipauttaisin kaksi pois. Taso kuitenkin oli yllättävän kova, eikä kukaan ollut mielestäni huono, vaikkakin Avinin kappalevalinnalla vedettiin tällä kertaa vesiperä. Onnea jatkoonmenijöille ja tipahtaville varmaankin sitäkin enemmän onnea jatkoon!

Ensi viikolla lisää arviointia tulossa, joten pysykäähän lukijat kuulolla! Ja kiitos niin teille kuin illan esiintyjillekin!

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Viljamin hauska päivä – katso kuvat ja video!

Blogieni otsikot jatkavat raflaavalla keltaisen lehdistön linjalla. Jos näet tämän otsikon blogilistalla, on sinun aivan pakko klikata sitä. Lisää Kielisirkusta koko Suomen-maahan, se on se tarkoitus! Kävijämäärät nousuun keinolla millä hyvänsä – mitä sitä kaunistelemaan!


Kyllä vain oli eilinen – maanantai 16. maaliskuuta 2015 – hauska päivä jälkikasvun kanssa! Tuosta nappulasta on tullut todella viihdyttävä, koominen ja ihastuttava persoonallisuus. Luettelenpa Viljamin eiliset hauskat toilailut tähän vaikkapa numeroituna.

1. Linda kertoi aamulla heränneensä siihen, kuinka Viljami yritti kiivetä hänen päälleen. Oikeastihan Viljami on hieman yli 8 kuukautta vanha eikä osaa vielä oikein kontatakaan kävelemisestä tai kiipeämisestä puhumattakaan! Silti pojan aktiivisuuslukema on sen verran nousussa, että kaikennäköisiä hurjia käännähdyksiä ja väännähdyksiä saadaan nykyään seurata.

2. Meillä on vielä kaksi vauvauintikertaa jäljellä, mutta eilen oli kenties minulle se mieluisin kerta. Linda kantoi Viljamia vedessä, ja Viljami läiski hurjana H2O:ta käsillään. Kun sitten itse liityin läiskimiskerhoon, repesi poika nauramaan monta kertaa. Absurdilta tuntui siinä yhdessä roiskia ja naureskella poitsun kanssa. Laatuaikaa totisesti!

3. Viljamin syöttöhetkikin oli tavalliseen tapaan huvittavaa katseltavaa! Välillä hän vaikutti jo innostuvan jauhelihasta, mutta sitten kohta tulikin kaikki kakoen ja kummastellen ulos suusta. Oli pienimuotoista yskimistä vähän ikäväkin katsella, mutta eipä tuosta kenellekään paha mieli lopulta jäänyt. Kaikki ruoka ei vain Viljamille vielä maistu!


4. Ennen nukkumaanmenoa Viljami ehti vielä yrittää repiä minulta luurit päästä. Hymyilevä ja utelias mukula viisveisasi, kun sanoin ei ja osallistuin pieneen köydenvetoon kuulokkeiden johdoista. Yhdessä vaiheessa Viljami johtoa tavoitellessaan kaatui istuma-asennosta makuulleen ja yritti kiivetä minunkin päälleni. Sai kuin saikin lopulta kiinni vielä kertaalleen johdostakin, ovela tyyppi! Ja kyllä vain taas nauru maittoi...

5. Kun siirryin nukkumaan, oli Viljami kellahtanut pinnasängyltään puolittain Lindan sängyn puolelle vatsalleen. Aivan kuin joku olisi ollut yöllä juomassa ja löytyisi aamulla nukkumasta sänkynsä vierestä!

Kuten tuossa blogini otsikkopalkissakin näkyy, olemme antaneet Viljamille jo hänen ensimmäisen oman kännykkänsä. Tänään sai vielä oman läppärinsäkin. Jospa jatkossa jättäisi aikuisten kannettavat rauhaan! Voidaan nyt kunnon nörttiperheenä istua kolmistaan iltaa sohvalla ja datata kukin tahollaan!



"No en tasan hakenut netistä rintojen kuvia!"

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Pask* kevätruno



Monet ovat sanoneet, että minulla on hassu tapa sensuroida kirjoittamani kirosanat. Muutaman keskeisen kirjaimen sijasta sensuroin vain vihoviimeisen. Minusta tämä riittää ihan hyvin, sillä ei kai noiden tähtien tarkoitus ole koskaan varsinaisesti ollut piilottaa sanan merkitystä.

P***a! V***u! J******a!

Tuollainen yläpuolella oleva sensurointi on turhauttavaa, koska ainakin minut se pakottaa aina laskemaan noiden tähtien määrän: onko niitä yhtä monta kuin puuttuvia kirjaimia. Ja kappas kepposta – tuossa viimeisessä sensuroidussa sanassa on tähtiä yksi liian vähän! Perkel*, mikä esimerkki!

Sitten siihen kevätrunoon, vaikka vauveli tuossa vieressä aika epätoivoisestikin yrittää päästä vuoroin minun ja vuoroin Lindan koneelle. Siinä saisi poika istua rauhassa välissämme sohvalla leikkimässä, mutta eipä oikein meinaa malttaa pysyä aloillaan. Äsken rakas pikku palleromme näytti kuin kaatuvan minua päin mutta yllättäen kampesikin itsensä lähes pystyasentoon konettani räpeltämään. On kyllä kehittynyt kohisten kahdeksassa kuukaudessa, kun jo nyt pitäisi päästä blogia kirjoittamaan!


Viljami kävi eilen Hakaniemen Juttutupa-nimisessä ravintolassakin!


Pidemmillä puheilla (tajusitko?) tässä tulee runo!


Aurinko taivaalla möllöttää
Valol' iloa ympärilleen se tuo
Viljami vieressä köllöttää
Äidin rinnast' maitoa kiduksiin juo

Kas pieni perhe meil' tääl' asuu
Helsingis' meren rannalla
Skattan kupeessa kauniissa
Jäänmurtajain liikekannalla 


Riimisanakirja löysi aika heikosti rannalla-sanalle riimejä, joten runon loppu ei oikein tee järkeä (englannista lainattu "make sense", sori suomen kieleä opiskelevat toverit ja muut ihmiset, jotka uskoitte vankkumattomaan taitooni ja oletettuun tinkimättömään suomen kielen puolustamiseeni). Toisaalta sanoin jo ennalta runoa paskaks* (kyllä, tämä sensurointi toimii myös taivutettujen sanojen kanssa), joten ainakin olin rehellinen. Arvo kai sekin tässä kylmässä maailmassa.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Uusi häikäisevä ulkoasu – ja muuta!

Mikä ilo silmälle, mikä design! Tyylitajukas tyttöydeni meni ja pisti blogini ulkoasun uuteen uskoon! Minä toimin taustalla hieman makutuomarina, mutta pääasiassa annoin Lintsulle vapaat kädet. Lopputulos onkin nyt muodikas ja trendikäs!

Liikanimi Kelluva lähti ytimekkäämmästä Kielisirkuksesta kokonaan pois. Olin alun perin olettanut, että Kielisirkus itsessään olisi liian geneerinen nimitys, mutta yllättäen näin ei ollutkaan. Jos kirjoitat Googleen blogini nykyisen nimen, niin on se aivan ensimmäinen asia, mitä löydät! Viljamikin koetti muuten googlettaa jotakin äsken...


Google on ehkä kaveri, muttei sekään sentään kaikkea löydä.


On tuo poika kyllä hassu. Minne ikinä sen asettaakin istumaan, niin kohta on käsissä jotakin kiellettyä tai vähintäänkin kyseenalaista...

Tuosta ulkoasusta vielä muutama sananen.

Mielestäni blogin luukki (look) kuvastaa nyt aika hyvin kaikkea sitä, mitä Kielisirkus edustaa: lintuja, lumiukkoja, rusetteja ja kaikkea muuta totaalisen rändömiä! Ei vaan – tarkoitukseni on tehdä tämän blogin jutuista ennalta arvaamattomia ja yllättäviä. Juuri kun luulet tietäväsi kaikesta kaiken, lässähtää kermakakku päin pläsiä! Koskaan ei tiedä mitä on tulossa.

Tuon Viljamin puhelinkuvan halusin ehdottomasti saada mukaan tuohon banneriin, sillä se vetoaa niin äityleihin kuin kaikkiin muihinkin laatua arvostaviin ihmisiin – ja onhan se nyt hitto yksi söpöimmistä kuvista tässä universumissa!

Tuo veriroiske tuossa alhaalla keskellä on kyllä vähän kyseenalainen. Mitään kauhu- ja gorejuttuja en ajatellut tänne kirjoitella, mutta saa nyt nähdä sitten! (Tai jos tuo ei ole verta, niin mitä sitten? Tomaattia?)


Olevinaan cool mutta oikeasti aika nolo uusi kuva minusta.


Viimeisenä tahdon nostaa esiin vielä tuon vasempaan alakulmaan sijoitetun venyneen Batman-logon. Olen melko suuri Batman-fani, mutta alun perin Linda oli repäissyt kuvakirjastosta tuohon Teräsmiehen S-logon. Kun ehdotin asian korjaamista, lätkäisi muotiguru jostain päälle tuon lepakkologon. Tarkkasilmäisimmät pystyvät edelleen näkemään tuon lepakon alla punaisia jäänteitä menneestä Supermiehestä... Ei tämä tosin haittaa, sillä enhän tähtää jutuissani niinkään kliiniseen puhtauteen ja tahrattomuuteen, vaan pienet rosot tuovat mielestäni luonnetta. Täydellisyys on epätäydellistä!

Kosolti kiitoksia siis kauniille avovaimolleni upeasta uudesta ulkoasusta! Kylä kelpaa!


lauantai 14. maaliskuuta 2015

Tämä on maailman vaikein ja veemäisin asia – katso!

Empiiristen, imperiumististen ja eksplisiittisten tutkimusten perusteella olen selvittänyt, mikä on koko maailman vaikein ja veemäisin asia. Tämä tieto tulee muuttamaan kokonaan suhtautumisesi elämään. Oletko valmis vastaanottamaan tiedon?

ALOITTAMINEN.

Tuossa se asia on tämän tekstin yläpuolella. Se on kirjoitettu valkoisella fontilla, mutta se tulee kyllä näkyviin, kunhan maalaat sen hiirelläsi. Magiaa!

Miksikö piilotin sanan tuolla tavalla? Halusin vain leikkiä tietotekniikkavelhoa jostain syystä. Halusin kokea oloni nokkelaksi.


Tämän blogin kahdella kuvalla ei ole mitään hiton tekemistä tämän tekstin kanssa. Paitsi että kuvassa oleva poika on kirjoittajan lapsi.


Totisesti, aloittaminen on maailman vaikein ja veemäisin asia. Itse olen huomannut tämän elämässäni lukuisia kertoja. Olen henkilö, joka lykkää tärkeitä asioita tulevaisuuteen niin pitkään, kunnes viimein on pakko aloittaa. Eilen perjantaina 13. päivä (kuinka sopivaa!) jouduin pitämään ruotsin esitelmän luokalle ja jännityksestä huolimatta kyhäsin esityksen kokoon vasta edellispäivänä! Ei siinä – kun sitten lopulta saan itseäni niskasta kiinni, on jälki tavallisesti hyvää. Vajaan kymmenen minuutin esitelmäpätkäni oli osa kolmen ihmisen ryhmätyötä, ja toinen ryhmäläisistäni kehui huumoripitoista osuuttani "mielettömän hyväksi". Totuus onkin, että siinä vaiheessa, kun viimein pistin hihat heilumaan, nautin likipitäen jokaisesta hetkestä työn parissa. Opettajakin siis tykkäsi!

Myös kokeisiin lukeminen, kotitehtävät ja esseiden kirjoittaminen jäävät minulla alati viime tinkaan (mikä hitto "tinka" sitten onkaan). Välillä tämä on vähän turhauttavaakin, sillä usein kun sitten kaivan vaikkapa koemateriaalit nenän eteen, huomaan kauhukseni innostuvani uuden tiedon omaksumisesta! Tulee olo, että hittolainen kun olisi aiemmin aloittanut, kun olisihan se ollut aika siistiä mennä kokeeseen räjäyttämään pankki. Toisaalta koulumenestykseni on kuitenkin aina ollut tasaisen vahvaa, eikä myöhäinen aloittaminen ole oikein koskaan "koitunut kohtaloksi". Kaiketi minulla on siis aika hyvä keskittymiskyky, vaikka muutoin olenkin selkärangaton vätys.

Niin sanotut kouluhommat eivät ole ainoa alue, jossa aloittamisenvaikeus minulla ja muilla ilmenee. Esimerkiksi siivoaminen on asia, josta olen usein todennut pitäväni, kunhan vain saan aikaiseksi. Yleisesti ottaen epäjärjestys ei haittaa silmääni, joten se harvemmin kannustaa minua aloittamaan, mutta esimerkiksi tänään pistin taloa järjestykseen ihan vain siksi, että se tuntui jotenkin jo ajatuksenakin kivalta ja aurinko paistoi kauniisti ikkunasta sisään.


Toinen asiaan liittymätön kuva pojastani. En jaksa keksiä edes mitään heikkoa aasinsiltaa näihin.


Tuntuu siltä, että puhe miesten putkiaivoisuudesta ei ole vain feministien liioittelua. Siinä missä naiset enemmän havainnoivat ympäristöään, minä ja useat muutkin miehet tuntuvat suuntaavan kaiken voimansa ja energiansa yhteen asiaan kerrallaan. Naisille aloittaminen ei ole yleensä yhtä vaikeaa, sillä he eivät ole välttämättä edes koskaan lopettaneet. Minulle puolestaan siivousmoodiin tai ympäristön havainnointiin siirtyminen vaatii syvän päätöksen ja samalla aikaisemman keskittymiskohteen täydellisen unohtamisen. Harjaan tarttuminen saattaa olla minulle hankalaa, mutta kun sen joskus teen, niin minua parempaa siivoojaa saa etsiä!

––

Seuraavan kerran kun pyydät toista ihmistä vaikkapa hakemaan postin postilaatikosta tai tyhjentämään tiskikoneen, huomioithan, että et ole pyytämässä ainoastaan ajassa laskettavaa "minuutin pikkuhommaa", vaan olet pyytämässä 1) lopettamaan edellisen homman, 2) aloittamaan pyytämäsi homman, 3) lopettamaan pyytämäsi homman ja 4) aloittamaan aiemman homman tai jonkin toisen homman tämän kaiken jälkeen. Kuulostaa ehkä liioittelulta, mutta jos asiat ja vaivat laskettaisiin puhtaasti minuuteissa, niin eikö maailma olisi aika toisenlainen, ihmiset hyväkuntoisia ja kaikkien koditkin jatkuvasti tiptop-kunnossa?

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Nähdä vaiko nähdä? Kuulla vaiko kuulla?

Moikkelis, poikkelis sekä tyttelis!

Siinä heti alkuun vähän kielisirkusta ja varsinaista verbaaliakrobatiaa! Jotkut arvostaa, jotkut ei.

Paloni kirjoittaa on tällä hetkellä kovempi kuin aikoihin. Liekö johtuu siitä, että pitäisi olla tekemässä ruotsin esitelmää perjantaille ja muutakin paljon tärkeämpää kuin jauhaa ulostetta täällä. Eikö ole muuten hassua, kun ottaa jonkun vanhan sanonnan ja rikkoo sen? Oikeasti, kuka "paskanjauhamisesta" puhuessaan enää edes tuottaa mieleensä ajatuksen henkilöstä, jolla on suussa ulostetta, jota hän purkan tavoin mäyhystää hampaillaan ja pyörittelee leikkisästi kielellään?

Heh, äskeisen jutun ällöttävyyden taso riippuu omasta mielikuvituksestasi – minä vain salakavalasti istutin siemenet!

Mutta niin, eksyinpäs taasen aiheesta.

Sellaisen ajatuksen ajattelin teille tässä antaa, että eikö olekin mielenkiintoista, kuinka voimme nähdä asioita näkemättä niitä ja kuulla asioita kuulematta niitä? Näin siis silloin, kun olemme omissa maailmoissamme.

Usein sitä huomaa kävelleensä kaverinsa kanssa kaupungilla pitkän matkan ilman, että on oikeastaan käyttänyt silmiään tai korviaan yhtään sen enempää kuin on ollut pakko. No okei, myönnettäköön, että aika harvoin kävelen kavereitteni kanssa yhtään missään, mutta pointti varmaan tuli perille!

Silmät ovat päässämme koko ajan, emmekä sulje niitä silloinkaan, kun keskittymisemme on ihan muualla. Korvat toimivat vielä parempana esimerkkinä: hiljennypä nyt hetkeksi ja kuuntele. Kenties kuulet talosi ohi kulkevan auton, seinäkellon tikityksen tai jääkaappipakastimen äänen. Äsken et kiinnittänyt niihin mitään huomiota, eikö täysin totta?

Jos joku saa sinut kiinni siitä, ettet kuunnellut hänen selityksiään, saattaa hän kysyä "kuulitko". Kumpi on kielen kannalta enemmän oikein vastata: kyllä vai en? Oletettavastihan kyllä kuulit, vaikket kuunnellutkaan! Siinäpä usein toistuva paikka viisastella taikka tyhmistellä.

Ei mulla tällä kertaa tän enempää. Jos haluatte nähdä parempia postauksia, niin katsokaa aiempiani tai vaihtakaa vaikka blogia.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Miten menestyä laulukilpailuissa ja musiikkibisneksessä

Moi taas! (Onko tämän parempaa alkua blogille?)

Otsikko on aika raflaava ja lupailee vastauksia kysymyksiin, jotka ovat kaikkien Voice of Finlandiin ja vastaaviin kisoihin osallistuvien huulilla. Miten nousta yleisön rakastamaksi artistiksi ja päästä käsiksi isoihin levyrahoihin? Uskoisin, että olen pohdinnoissani jokseenkin oikeilla linjoilla!

Olemme Lindan kanssa seurailleet jo useampana vuonna Voice of Finlandia ja Idolsia, ja minun toiveestani tapanamme on arvioida esitykset aina asteikolla 1–5. Mielestäni tämä tuo katselukokemukseenkin jännitystä, kun pääsee itse sanomaan mielipiteensä eikä tarvitse ainoastaan olla kovaäänisesti eri mieltä tuomareiden kanssa tai niellä tappiotaan yksin. Sen verran viihdyttäviä nämä realityt ovat, että mieluusti syventää ja pidentää katselukokemustaan entisestään leikkimällä tuomaria.

Televisiossa tuomareiden kommentit ovat yleensä melko pinnallisia. Saatetaan lyhyesti mainita vireestä tai hyvästä saundista; joskus kehutaan, kuinka laulaja oli biisissä hyvin läsnä ja sisällä ja kuinka hänen tulkintaansa oli helppo uskoa. Yleensä näissä skaboissa valta siirtyy yleisölle siinä vaiheessa, kun vireasiat ovat jo sen verran kunnossa, ettei tämänkaltainen laulutaidon arviointi ole maallikkomassoille enää merkityksellistä – kaikki kuulostaa korviin jo tarpeeksi hyvältä. Arvioitavaksi jää siis oikeastaan vain kaksi asiaa: 1) ovatko kokelaan laulutapa ja tyylilaji mieluisia ja 2) oliko laulajan kappale tai esitys hyvä/sopiva.

Lienee selvää, että kohdassa 1 on kyse henkilökohtaisista, subjektiivisista mielipiteistä. Yksi arvostaa rokkareita aina iskelmätyyppejä korkeammalle ja toinen taas arvostaa enemmän oopperalaulantaa kuin hiphoppia. Nämä ovat niitä kuuluisia makuasioita, joista voi kyllä kiistellä, mutta se harvemmin tuottaa suurta tulosta: parkettien partaveitsi Mauno 78-v tuskin luopuu tangomusiikistaan, vaikka räppäri kuinka hyvin sylkisi riimejä biisissään.

Kohta 2 on se osa-alue, jossa koen voivani antaa neuvoja wannabe-artisteille. Riippumatta siitä, laulaako henkilö rokkia, iskelmää, rnb:tä (Aar-En-Bii, rhytmn and blues, jos et tiennyt) tai vaikka heviä, voi esitys tai kappale olla hyvä tai huono/epäsopiva. Jotkut sanovat, että hevillä ei voi hävitä, mutta näin ajattelevatkin tietävät, että hevi ei ole yhtä massaa, vaan keskinäisiä eroja kyllä löytyy.

Onneksi olkoon, lukija! Olet kahlannut viestini niin pitkälle, että on tullut aika antaa niitä oikeita neuvoja!

Hyvä ja sopiva kappale on sellainen, joka pintapuoleisesti näyttää sopivan laulajan imagoon, puvustukseen ja esille tuotuun persoonallisuuteen! Nämä ovat todella, todella keskeisiä asioita ja etenkin silloin, kun ollaan vetämässä rajaa hyvän ja erinomaisen välillä.

Parhaana esimerkkinä tästä pointista otan esiin erään Idolsista tutuksi tulleen Alma-nimisen naisenalun. Tytöllä oli harvinaisenkin pinkit hiukset ja hän oli hieman pulleahko ja persoonallisen joskin karismaattisen näköinen. Show'n aikana Alma nauroi paljon, mutta jotenkin ulkoinen habitus antoi sellaisen kuvan, että hänellä on täytynyt olla vaikea elämä, johon on mahdollisesti kuulunut esimerkiksi koulukiusausta. Näitä asioita ei muistaakseni tuotu juurikaan esiin, mutta ne oli helppo aistia, haistaa ja arvailla.

Idolsissa edettiin vaiheeseen, jossa oli Alman vuoro ensimmäistä kertaa esiintyä livenä yleisölle. Hittolainen, kappaleen kertosäkeessä toistettiin "It's not easy" eli "Ei ole helppoa"! Tuomarit kehuivat heti maasta taivaisiin ja myös meikäläinen oli myyty. Oli suorastaan liikuttavaa, kun tuollaista elämän hankaluudesta kertovaa kappaletta lauloi joku, jonka oletti oikeasti eläneen ne hetket.

Alma: Ei ole helppoaaa...
Yleisö: Uskomme! Me uskomme sinua, Alma! Tarvitsetko halin? Saat ainakin äänemme!

Mitä sitten tapahtui? Alma pääsi jatkoon, mutta seuraavilla viikoilla hän muun muassa räppäsi rahasta, ja vaikka esitys kuulosti hyvältä ja hauskalta, ei se iskenyt yhtä tehokkaasti. Vähitellen Alma putosi kisasta.

Mitä opimme? Uskottavuuden kannalta on ensisijaisen tärkeää, että artisti näyttää siltä, mitä laulaa! Pikkutytölle syvästä rakkaudesta kertovat kappaleet eivät yksinkertaisesti toimi, kun taas siloposkisen pepsodent-pojan on turha vetää rock-biisiä siitä, kuinka on pettänyt vaimoaan ja on siitä kovin pahoillaan. Kyse ei ole edes niinkään siitä, onko tämä siloposkinen pepsodent-poika elänyt niin kuin laulaa, vaan siitä, onko se hänen julkisuuskuvansa ja ulkonäkönsä kannalta uskottavaa. Hassua, eikö totta? Perception is reality, tulkinta on todellisuutta.

Otetaan nyt vielä pari esimerkkiä myös oikeasta musiikkibisneksestä. Millaista musiikkia sähäkkänä ja härskinä nuorena naisena tunnettu Rihanna tekee? Kyllä, hän laulaa S/M-seksistä (S&M), pettämisestä (Unfaithful) ja miehen murhaamisesta (Man Down). Nämä kaikki hitit ovat sellaisia, joita ei ihan millä tahansa julkisuuskuvalla voisi laulaa. Vai mitä jos 16-vuotias Lotta Lieksasta päättäisi vetää laulukilpailussa S/M-seksistä kertovan kappaleen? Mitä jos Alma olisi tehnyt niin?

Toiseksi esimerkiksi mainitsen kauniin pojan Josh Grobanin, jonka ällön siirappinen You Raise Me Up sopii juuri tuollaiselle käkkäräpäiselle kalifornialaiselle kiiltokuvapojalle, joka näyttää siltä, että on varttunut korkeakulttuurin keskellä Vivaldin Neljää vuodenaikaa samettituolissa kuunnellen. Jälleen kerran imago ja tuotanto kohtaavat ja rahaa tulee ovista, ikkunoista, savupiipusta ja viemäriputkista.

Tavallista on, että laulajat parantavat kisoissa menoaan, kun joku muu valitsee heille kappaleet. Usein voi olla vaikea katsoa itseään objektiivisesti ja analysoida, millainen kappale soveltuisi omaan imagoon. Suurimmat ylilyönnit tulevat kuitenkin siinä vaiheessa, kun laulajakokelas päättää laulaa kappaleen, joka on hänelle syystä tai toisesta tärkeä. Parhaassa tapauksessa kappaleen tunnetila resonoi laulajan kanssa, mikä sitten välittyy myös yleisölle, mutta pahimmassa tapauksessa kyse on tilanteesta, jossa henkilön esitys on enemmänkin ilmentymä julkisesta fanittamisesta kuin kuuntelijalähtöisestä esiintymisestä.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kielisirkuksen uusi suunta ja nousukausi – nyt on korkea aika hypätä kyytiin!

Nyt se tapahtuu!

Kielisirkus lähtee raketin lailla nousuun ja tulee kohoamaan ennen näkemättömiin korkeuksiin!


Uudet avaruustuulet ja sfäärit odottavat. Luvassa on uudistuksia, aikaisempaa kovempi päivitystahti ja hupia koko rahan edestä! (Tosin eihän tämä maksa teille pennin jeniä tai sentin latia!)

Mennäänpä sitten vähän konkretiaankin. Mikä oikeasti muuttuu?

1. Tulen päivittämään useammin kuin kahden kuukauden välein! Tarkoitus olisi skriivailla tänne jopa pari tai kolmekin kertaa viikossa. Kirjoittaminen on yksinkertaisesti rakkaimpia harrastuksiani, joten jos en sitä tee, niin laiminlyön intohimoani, ajankäyttöäni ja elämääni! Se ei ole hyvä se!

2. Alan vloggaamaan! Kyllä vain, luit aivan oikein (tai mistä minä sinusta tiedän vaikka olisit lukenut vahingossa "Alan Logman" – silloin luit ihan päin ******!). Käärmeen lailla kiemurtelevista teksteistäni en kuitenkaan ole luopumassa, vaan aion vain kartuttaa repertuaariani ajoittaisilla videoilla. Minä yksinkertaisesti nautin suuresti tuosta video ja ääni -formaatista ja koen, että se on sitä kuuluisaa Nykyaikaa. Pääseepähän samalla leikkimään radiojuontajaakin, kun semmoinen hommakin olisi meikälle tosi mieluinen tulevaisuutta silmällä pitäen.

3. Teen aikaisempaa vieläkin parempia päivityksiä! Okei, tämä tulee olemaan haastavaa, mutta yritän kuitenkin! Enemmän mielenkiintoa, huumoria, jännitystä, rakkautta, kauhua, draamaa ja muita siistiltä ja myyvältä kuulostavia adjektiiveja!

4. Enemmän lukijoita! Tähän en kyllä voi kovin helposti vaikuttaa. Jos laatu ja suosio kulkisivat aina käsi kädessä, fanittaisivat kaikki Billy Joelia eikä kukaan lukisi keltaista lehdistöä! Vaan ei – elämme epätäydellisessä maailmassa, jossa kerma nousee pinnalle vain kahvissa ja sanonnoissa. Olisi kuitenkin nastaa, jos jonain päivänä tällä blogilla olisi niin paljon lukijoita, että tekisin tällä rutosti rahaa ja pystyisin tarjoamaan pienelle perheelleni valoisan ja yltäkylläisen elämän kesäasuntoineen ja huviveneineen ja -puistoineen. Saahan sitä unelmoija?

VLOG: Viljami kahden päivän päästä jo 8 kk