perjantai 19. joulukuuta 2014

Viljamin yökutitukset

Jaanpa tässä nyt videon Viljamin perinteisestä yökutitussessiosta. Tällaista se on aina, kun poika menee nukkumaan. Muuten saattaa olla ihan pokkana, mutta kun viedään tuohon sängylle valmistautumaan yöpuulle, niin johan on hymy ja hohotus herkässä. Enjoy.


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Viljami 5kk 1vko 2pvä

Täällä taas!



Näin joulua kohden meikäläinenkin vain laiskistuu ja laiskistuu. Alun perin piti bloggailla pojasta aina tasakuukausin, mutta eihän sellaista kestänyt kuin kolme kertaa. Neljäs kerta venyi viikolla, koska olin ulkomailla ja muutoinkin kiireinen. Tämä viides venyi edelleen sillä viikolla ja kahdella päivällä (tosin kello on nyt 0.02, eli ei tässä hirveän paljon olla yli yhden päivän extravenymisen). Toisaalta olisi ollut vähän hassuakin kirjoittaa "4kk 1vko" -tilanteen jälkeen jo alle kuukauden päästä uusi päivitys. Noh, katsoo nyt. Aikataulusekoiluista huolimatta haluan tallentaa tämän pikkupojan elämää muistiin.

Aivan kuin ennenkin, myös tämä viimeisin kuukausi on ollut varsin tapahtumakas (köyhä vastine ruotsinkielisemmälle tapahtumarikkaalle). Mieleen on jäänyt useitakin erilaisia hetkiä, joista voisinkin nyt kertoa. Ennen sitä käyn kuitenkin läpi kuun uudet taidot ja jutut.

Edelliskirjoituksessani näemmä kerroin Viljamin juuri oppineen ottamaan kiinni asioista sekä päristelemään suullaan. Tällä kertaa kuukauden kovin uusi juttu on ollut eräänlainen kädellä rummuttaminen/tamppaus. Sen sijaan, että poika käyttäisi vain rannettaan, rummuttaa hän koko käsivarrellaan. Kuten päristelykin, tämä tuntuu taitona jokseenkin kyseenalaiselta, mutta äsken nukkumaan mennessään poju oli kuulemma heilutellut käsiään puoliunessakin. (Linda ilmoitti tämän toisesta huoneesta kännykällä chatissa, kun meni Viljamin kanssa samaan aikaan nukkumaan.) Joskus kun pojun kädet ovat tietyssä kulmassa, näyttää tuo tamppausliike vähän niin sanotulta sarkastiselta taputtamiselta (sarcastic clap), jollaista pahikset monesti elokuvissa harjoittavat, kun hyvis virheellisesti luulee voittaneensa.


Toinen iso juttu on, että ihan tässä muutaman päivän sisällä Viljamille on puhjennut kaksi hammasta. (Vai pitäisikö sanoa, että ikeneet ovat puhjenneet tehden tilaa näille hampaille?) Tämä on kaiketi näkynyt pojan itkuisuutena, vaikka ei hän minusta tavallista enemmän ole oikeastaan itkeskellytkään.

Kuinka paljon Viljami sitten ylipäätään itkee?

Täytyy sanoa, että Viljami on muuttanut totaalisesti tietämättömät käsitykseni vauvoista. Voisin väittää, että on ollut useita päiviä, jolloin Viljami ei ole itkenyt oikeastaan ollenkaan. Pienen pientä kitinää kuulee päivittäin esimerkiksi päiväunilta herätessä, mutta näissä tilanteissa syy on niin nähtävissä ja helppo korjata, että en oikein edes laskisi tuota itkuksi. Ylipäätään usein tuntuisi auttavan, kun pojalle hieman laulaa, ottaa hänet syliin tai vaikka vain kutittaa vähän jalkapohjista. Vauvalla ei ole egoa eikä hän itke vastalauseena, joten usein tällainen myönteisellä asialla "hämääminen" voi keskeyttää ylitsepääsemättömältäkin vaikuttavan surullisen hetken tehokkaasti. Ja mikäpä sen tyydyttävämpää, kun vauvan ruttunaama kääntyy kujeilevaan hymyyn, kun vähän jalkapohjasta rapsuttaa.

Seuraavaksi voisin kertoa kolme mielenkiintoista tapahtumaa viime viikoilta.

1. Lindalla on tässä kuussa ollut parit pikkujoulukemut tai vastaavat kaveritapaamiset. On hyvä, että hänkin pääsee välillä vähän irtautumaan kotioloista ja oravanpyörästä ja minä puolestaan saan kahdenkeskistä aikaa Viljamin kanssa. (Olenhan minäkin tehnyt hyvän määrän omia juttujani tässä samalla.) Kerran minulla oli kuitenkin Viljamin kanssa hyvin hyvin rankkaa kaksistaan.


Viljamin paita yläpuolella olevassa kuvassa on hieman hämäävä. Nämä ensimmäiset vauva-ajan kuukaudet ovat aika pitkälti äitiaikaa, kun lapsi saa kaiken ravintonsa äidin rinnasta tai maidonkorvikkeesta. Näin ollen on myös normaalia, että lapsi kiintyy äitiinsä enemmän, eikä asiaan ehkä myönteisesti ole vaikuttanut sekään, että olin vastikään muutaman päivän Englannissa matkalla. Noh, pointti on, että on paljon helpompaa järjestää iltoja, jolloin minä näen kavereitani ilman Viljamia, kuin että Linda näkisi kavereitaan ilman Viljamia. Tänä yhtenä iltana näin kuitenkin tehtiin, ja minä olin kyllä aika helisemässä pojan kanssa.

Yhdessä vaiheessa poika päräytteli aikamoisen satsin vaippaansa, ja tuotos tuli läpi sekä hänen vaatteistaan että minun farkuistani, kun Viljami istui polveni päällä. Vaihtelin vaipat ja vaatteet, eikä siinä mitään, mutta pojalla oli muutenkin vähän känkkäränkkäinen päivä. On hassua, että silloin kun Viljami viettää Lindan tai meidän molempien kanssa aikaa, on hän tavallisesti hyvinkin rauhallinen. Minun kanssani ollessaan hän kuitenkin testasi minua kovasti ja vaati jatkuvaa huomiota, laulamista, ruokintaa ja syliä, mutta silti ei ollut hyvä. Kun poika viimein rupesi hieromaan silmiään ja haukottelemaan, päätin viedä hänet nukkumaan.

Nukkumisesta ei tullut mitään. Viljami on tottunut siihen, että koko hänen elämänsä ajan hän on nukahtanut Lindan viereen imetykseen. Tuttipullo ei ajanut samaa asiaa, vaan poika vain huusi ja huusi. Paniikissa tekstailin ja soitin Lindalle, joka sanoi, että "Oot vaan siinä vieressä, niin eiköhän se kohta rauhotu ja nukahda". Ei toiminut, vaan poika huusi niin sydäntäsärkevän pitkään ja kovaa, että minun oli pakko ottaa hänet syliin ja tuuditella vielä. Linda lähti tulemaan juhlistaan nukuttamaan poikaa, mutta se oli turhaa, koska juhlat olivat sen verran kaukana, ettei poika kuitenkaan pysyisi valveilla niin pitkään.

Yhdessä vaiheessa Viljami huusi kovempaa kuin olin koskaan aiemmin kuullut – niin kovaa kuin vain fyysisesti pystyi. Kyyneleet silmissä pidin häntä sylissä ja nojasin hänen kasvoihinsa epätoivoisena päälläni. Yhtäkkiä huuto taukosi ja poika meinasi kellahtaa sylistäni. Laitoin hänet sänkyyn makaamaan, mutta hän virkosi ja huusi jälleen. Kokeeksi nojasin taas hellästi hänen kasvoihinsa, ja hän simahti! Olo oli hitto vie kuin taikurilla tai hypnotisoijalla! Poika oli tottunut siihen, että hän nukahtaa vain läheiseen ihokontaktiin, joten häneen nojaaminen kelpasi. Voi hyvä elämä! Myöhemmin Lindakin on kokeillut samaa juttua päällään ja se on toiminut!

Kaksi muuta tarinaa ovatkin sitten lyhyempiä ja kivempia...

2. Saunomme usein Lindan ja Viljamin kanssa kolmistaan saunavuorollamme. Tavallisesti poika saa aluksi olla saunan lattialla sitterissä jonkin aikaa, kunnes otamme hänet vielä ilman vaatteita toiselle lauteelle syliin lämmittelemään. Nyt Linda oli juuri ottanut pojalta kuteet pois ja olimme suihkuhuoneessa vilvoittelemassa. Linda piti Viljamia pystyssä, kunnes tämä yhtäkkiä vähän huojahti ja huitaisi Lindan jalkaa päällään. Noin kaksi sekuntia jännitimme, alkaisiko Viljami itkemään, mutta vielä mitä: hän purskahti nauramaan! Minä ja Linda repesimme jutulle, ja sekös Viljamin innostusta vain lisäsi. Siinä sitten naureskeltiin kilpaa koko perhe. Yksi parhaita yhteisiä hetkiämme ehdottomasti!

3. Tänään (eilen) päivällä Linda kävi kampaajalla ja minä olin Viljamin kanssa kahdestaan kotona. Meillä oli oikein mukavaa Viljamin kanssa, ja minulla on jo olo, että hän tykkää jo kovasti viettää minunkin kanssani aikaa. (Nauraakin nykyään kanssani esimerkiksi vaipanvaihdossa!) Aioin antaa Viljamille tuttipullosta korviketta, mutta joka kerta, kun vein pullon hänen suulleen, hän alkoi tamppaamaan pulloa kädellään. Totesin siinä ääneen, että eihän tästä nyt mitään tule ja ethän sinä poika voi juoda, jos samaan aikaan hakkaat sitä pulloa. Joka kerta vedin pullon hetkeksi pois, jolloin Viljami kovasti ilmoitti haluavansa sen takaisin. Tarpeeksi monen toiston jälkeen aloin nauraa tilanteen absurdiudelle, ja eiköhän poika revennyt taas myös! Siinä taas naurettiin molemmat, kunnes viimein taisin antaa pullon pojalle ja samalla pitää hänen kättään kiinni, jottei hän pystyisi huiskimaan sillä pulloa. (Noin muutenhan Viljami osaa nykyään pitää pulloa käsillään kiinni, jotta juottajan ei tarvitse kyykkiä pullon kanssa syötön ajan.)

––

Että sellaisia tarinoita tällä kertaa. Kyllä vain on mahtava poika. Jotenkin tuntuu, että päivä päivältä häneen vain kiintyy enemmän. Siinä on kivaa yhteistä tekemistä minulla ja Lindallakin, kun yhdessä kehutaan poikaa ja matkitaan tämän hauskoja ilmeitä, eleitä, liikkeitä ja ääniä arjessamme. Ihana pieni perhe!