lauantai 17. syyskuuta 2016

Tätä et tiennyt rahasta – tai no et tullut ajatelleeksi!!!

Raha. Maailma pyörii sen ympärillä. Alkuun yksi hyvä kipale rahasta.



No niin, nyt kun epäilemättä kuuntelit tuon kappaleen alusta loppuun ja vieläpä suurella mielenkiinnolla, niin alamme molemmat olla virittäytyneet asianmukaiseen tunnelmaan. Nyt puhutaan rahasta, tuosta aikamme Jeesus Kristuksesta.

Raha pyörittää maailmaa, sanotaan. Almighty dollar on onnellisuuden mitta tässä kurjassa maailmassamme. Lisäksi kotoasi tililtäsi löytyvä summa on myös elämäsi onnistuneisuuden määrittäjä. Jos sinulla on rutkasti riihikuivaa, on sinulla myös valtaa. Sinun ei tarvitse juosta Kansaneläkelaitoksen tai sossun luukulla, eikä myöskään liiemmin pinkoa paikasta toiseen työnantajan pillin mukaan. Rahavuoren huipulta näet maailman sellaisena kuin se on – omana valtakuntanasi.

Yksi kiistellyimpiä mietelauseita koskaan kertoo, että raha ei tuo onnea. Erinäisistä puhelinpeleistä liki 10 000 tänä vuonna voittaneena voin todeta, että kyllä se nyt iloa ainakin tuo. Tosin perästä kuuluu: verotusasiat olisi voinut alkuvuodesta katsoa tarkemminkin. Loppuvuonna saakin sitten olla voudin kanssa astetta enemmän tekemisissä.

Perittävän ennakkoveron määrää katsellessa mieleen hiipii ajatus, että tätähän se rahan kanssa on. Iloa tuli, mutta onnellisuutta ei. Onnellisuus kun merkitsee meikäläiselle elämäntilanteesta riippumatonta tyyneyttä ja rauhaa. Tässä yhtälössä raha on kuin rauhoittava lääke, jolla ei kuitenkaan ihmeitä tehdä.

Mennään sitten lopulta kuitenkin siihen asiaan, mistä alun perinkin halusin turinoida.

Haluaisin mennä lähellä sijaitsevaan uuteen uimalaan uimaan. Nettisivut kertoivat, että uinnin ja saunan hinta maksaa 7,5 euroa. Kymmenen kerran kortin puolestaan saa itselleen 60 eurolla. Nyt alkaa se mielenkiintoinen osuus.

Jos uinti ja sauna maksaisivat kertalipulla 6 euroa, pitäisin hintaa kalliina. Mutta kun se maksaa 60 euroa kymmeneltä kerralta, näyttää diili houkuttelevammalta. Miksikö?

Kun maksat kymmenen kerran kortista, maksat vapaudesta. Vapaudesta käydä 10 kertaa uimassa ilmaiseksi. Olet maksanut valmiiksi, kuin työsi jo tehnyt, ja nyt uiminen on ilmaista kokonaiset 10 kertaa. Ei kulu rahaa tililtä tai lompakosta. Se on sitä rikkautta.

Entä muistatko, kun netin käyttäminen ei ollut kiinteää? Maksoit jokaisesta minuutista erikseen. Silloin köyhyys kolkutteli otsalohkossa jatkuvasti. Miten tilanne muuttui, kun sitten sait ensimmäistä kertaa laajakaistayhteyden? Se oli kuin simuloitua rikkautta. Lopulta siihenkin tuli kuitenkin totuttua. Ei se tuonut pysyvää onnea, mutta etpä toisaalta haluaisi ajassa takaisinkaan.

Raha.

Ps. Rahaa voi tavoitella hankkimalla itselleen vaikkapa Casumo kokemuksia ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti