Sunnuntain ja maanantain välisen yön tapahtumia en tähän kattaukseen ehkä kuitenkaan laske. Tajusin nimittäin melko myöhässä, että eihän se paini täällä tullutkaan 00–04, vaan koska olemme Suomea kaksi tuntia edellä, se tulikin vasta 04–08. Tästä huolimatta päätin katsoa tapahtuman suorana ja nukkua pari tuntia sitä ennen ja sitten jokusen tunnin sen jälkeen. Tables, Ladders, Chairs -niminen tapahtuma oli kyllä erittäin hyvä ja nosti pitkästä aikaa showpainifanituksen hyvinkin korkealle tasolle. Hyvällä mielellä sai mennä unille siinä kasin jälkeen.
Heräilin muistaakseni hieman yli 12, mikä tarkoitti, että minulla oli edelleen paljon aikaa tehdä vaikka ja mitä ennen kuin oli määrä mennä katsomaan Song of Lahorea. Latailin juttuja taistelukuntoon, kävin kylpyammeessa ja suihkussa ja lähdin lopulta taas ulos talsimaan. Ei kumma kyllä väsyttänyt.
Tämä hotelli on ollut kyllä loistava
Päätin kävellä vaihtelun vuoksi pitkän kadun toista puolta. Olinpas hurjalla päällä! Sattumalta huomasin kiinalaisen ravintolan, jota päätin testata. Liian paljon olen täällä syönyt jenkkiketjujen burgereita ja pizzoja, vaikka ruokakulttuuriahan täällä on vaikka millä mitalla!
Kiva, kun nää kinkkimestat monesti on tämmösiä kunnon temppeleitä
LINNANMÄEN VEKKULAN TUOKSU! Siis ihan uskomaton juttu, mutta tuoksui ihan Linnanmäen Vekkulalta ja olen aika varma, että kuka tahansa kyseisessä touhutalossa käynyt voisi tuon väitteen allekirjoittaa! Missään muualla en vastaavaan tuoksuun ole törmännyt – enkä nytkään törmännyt, mutta you know.
Ruuaksi tilasin maailman suosituimman annoksen eli Kungpao-kanaa sekä riisiä ja diettikolan. Hinnaksi tuli noin kahdeksan euroa. Voi pojat, kuinka hiton hyvää ja tulista oli! Nenä vuosi, mutta kokemus oli suorastaan taivaallinen. Mätin riisiä ja kanaa suuhuni ihan onnessani – niin hyvää se oli! Annoin vajaan euron verran tippiä ja kiittelin vuolaasti, kuinka herkullista olikin. Ulkona teki melkein mieli laulaa tai tanssia. Kirjoitin jopa kännykkääni ylös, että pitää muistaa kertoa, kuinka teki mieli laulaa (ja kuinka siellä tuoksui ihan Vekkulalta). Uskomattoman mahtava startti päivälle!
Pitää ehkä käydä toistekin!
Missäkö ne vastoinkäymiset ovat? Kärsivällisyyttä!
Taivaallisen kinkkisafkan jälkeen saavuin metroasemalle, ja päätin taas mennä jonnekin tuntemattomille seuduille katselemaan maisemia ja mantuja (mikä on mantu?). Meinasin vetää taas aina päätepysäkille eli Etisalatiin asti, mutta se oli niin kaukana, että luovuin ideasta ja meninkin Unioniin. Union on Burjumanin lisäksi ainoa asema, jolla vihreä ja punainen linja yhdistyvät, joten oletin, että kyseessä olisi astetta merkittävämpi paikka. Etisalat puolestaan on ilmeisesti paikallinen teleoperaattori – siis vähän kuin Elisa tai Sonera.
Unionissa näin heti alkajaisiksi muutaman tummaihoisen. Onhan täällä porukkaa joka puolelta maailmaa, mutta pienellä otoksella tuli mieleen, että olisiko tämä vähän köyhempää aluetta. Eipä se tainnut kuitenkaan olla, koska oli siellä paljon menoa ja vilskettä ja monenkirjavaa porukkaa. (Googlasin äsken ja totesin, että kyllä monenkirjava vain on sana! Aika varmasti ensimmäinen kerta kun olen koskaan käyttänyt tuota!)
Kello taisi olla hieman yli kolme, joten tiesin, että aurinkoa olisi tarjolla enää reippaat pari tuntia. Näinpä päätin suuren aukion nähdessäni mennä penkille istumaan. Aukiolla oli melko hiljaista, mutta joku arviolta 50-vuotias mustaan kaapuun pukeutunut isokokoinen äijänkäppänä istui siellä penkillä kuin itsekin aurinkoa ottaen. Otin hyvän paikan hieman kauempaa ja päätin pitkästä aikaa tehdä rentoutumisharjoituksia ja meditoida. Suljin silmäni ja hengittelin nenän kautta sisään ja suun kautta ulos samalla kun aurinko helli kasvojani ja mukava tuulenvire puhalteli ohitse. Tunsin oloni varsin tyyneksi ja rauhalliseksi. Istuin tässä paikalla hyvän tovin, kunnes päätin lähteä liikkeelle katsomaan aukion keskellä olevaa kivipaatta (perusmuoto paasi, taipuu kyllä partitiivissa myös paasia).
Paasikivi Dubaissa
Tuossa penkillä meditoin
– Finland.
– Oh, England!
– No, Finland.
– Oh, Finland!
Päättelin jotenkin miehen kaavusta ja aiemmasta paikoillaan istumisesta, että kyseessä on jäbä, joka osaa arvostaa meditointia tai muuten vain luontoa ja läsnäoloa. En oikein enää muista, miten keskustelumme eteni, mutta hän taisi kysellä, että mitä pidän Dubaista. Sanoin nauttivani siitä, että täällä näkee pitkälle ja voi tämän vuoksi rentoutua hyvin ja katsella maisemia. Päätin myös kysyä häneltä, mistä hän oli kotoisin, ja hän kertoi olevansa Afganistanista. Pian hän puolestaan ehdotti, että voisin tulla hänen luokseen teelle.
Vastoinkäyminen numero 1. Tyyppi vaikutti asialliselta, eikä minulla ollut oikein mitään tekemistä ja olin muutenkin ajatellut teenjuomista aiemmin, joten sanoin, että mikäpäs siinä! Vastoinkäymisen tästä jo tässä vaiheessa teki siis se, että aloin katua vastaustani saman tien. Olihan tämä kuitenkin hyppy tuntemattomaan – riskikäs veto siinä missä new driverin kyytiin hyppääminenkin (lue edellinen blogi). Toisaalta uhkarohkeaa oli myös lähteä yksin vieraaseen maahan, jossa on erilainen kulttuuri kuin mihin on tottunut. Toisaalta uhkarohkeaa on myös kulkea kaupungilla arabien keskellä, kun silloin tällöin mieleen saattaa juolahtaa muuan terroristijärjestön olemassaolo ja maailman tämänhetkinen varsin konfliktiherkkä tilanne. Tällä matkalla olen siis ottanut jo monia "riskejä" ja joutunut päivittäin taistelemaan ohjelmoitujen ennakkoluulojeni kanssa.
Oli miten oli, tämä tuntui jo turhan suurelta riskiltä, mutta kävely miehen kotia kohti oli jo alkanut. Mielikuvissani kyseessä oli kiva pikku hökkeli kaiken keskellä ja siinä pöydän ääressä otettaisiin kuppi teetä ja puhuttaisiin Suomesta ja Dubaista ja muusta. En myöskään tiennyt, oliko tällainen teelle kutsuminen tässä kulttuurissa jopa tuiki tavallista. Kenties kyseessä olisi arvoitettu tilanne ja kunnia, josta kieltäytyminen olisi hieman ikävästikin tehty.
Kysyin, asuiko mies lähellä. Hän sanoi asuvansa. Hän kyseli minulta, matkustanko yksin vai onko minulla seuraa. Jännitys vain kasvoi. Kerroin olevani vaimoni ja poikani kanssa liikenteessä. (Vaimon, koska täällä kulttuurissa ei esimerkiksi avovaimoa tunneta ja eri sukupuolta olevan ei-sukulaisen kanssa ei saisi edes yöpyä – jopa jotkut hotellit kysyvät pareilta vihkitodistusta.) Ukko kyseli myös ammattiani, ja sanoin olevani freelancer ja tekeväni journalistihommia. Tuo nyt on aika yksinkertaistettu versio totuudesta, mutta mitäpä sitten. Kysyin, oliko miehen asu "national clothing", koska olen nähnyt vastaavia kiiltäviä kaapuja joskus aiemminkin. Kielimuuri tuli tielle, enkä tainnut saada oikein kunnon vastausta. Vähitellen aloin siis huomaamaan, että hänen aksenttinsa oli vaikea. Aloin myös sen verran empiä koko äijän kämpille menoa, että mainitsin jo ajoissa, kuinka en sitten ehtisi olla kauan.
Aika keskeisessä paikassa hepun koti oli, mutta kyllä sinne käytävää pitkin mentiin ja muistaakseni hissillä. Kävelimme huoneistoon sisään, ja eteisessä oli paritkin kengät. Tila näytti hieman joltain toimistolta, mutta heti eteisen jälkeen tuli olohuone, jossa oli sohva. Seinillä oli sheikin tauluja ja lattialla teepannu ja vissiin pari tupakka-askia. Ei ollut ihan suomalaisen kodin näköinen, mutta ihan legitiimiltä kodilta vaikutti kuitenkin. Mies viittoi minut istumaan sohvalle ja tuli sitten viereeni. Minun teki mieli lähteä pois.
Afganistanilainen kysyi, haluanko teetä vai sittenkin jotain muuta – esimerkiksi viskiä. Kännissä ei täällä kulttuurissa saa esiintyä, eivätkä muslimit saa juodakaan. En sitten tiedä, mitä uskontokuntaa tämä mies edusti, jos hänellä viskiä oli. Sanoin haluavani vain teetä, joten ukko laski teetä lasiin ja antoi sen minulle. Oli ilmeisesti teepannu kuumana valmiiksi, kun ei sitä kärsinyt heti juodakaan. Tämän jälkeen mies tarjosi minulle myös taateleita, mistä kieltäydyin ensin, mutta otin sitten kuitenkin yhden. Kun kerran täällä asti olin, niin kai yhden taatelin voin ottaa – ei vaikuttanut siltä, että nämä tarjoiltavat olisivat myrkytettyjäkään olleet, vaikka päässä jyskyttikin pelkoja.
Ukko otti televisio-ohjaimen käteen ja kysyi, haluaisinko kuulla musiikkia. Sanoin, että miksipäs ei. Kyseli sitten kanavia selatessa, että minkälaista musiikkia tykkään kuunnella. Totesin, että mikä vain kelpaa ja että hän saisi päättää. Alkoi tuntua jo aika omituiselta koko visiitti. Äijä valitsi jonkin arabialaisen kanavan, jossa vatsatanssija tanssi ja häntä oli kuvattu vähän oudosti lähinnä rintavarustuksen kohdalta. Kerroin, että arabialainen musiikkikin on minusta ihan hyvää ja että tämä taitaa olla vatsatanssia. Mies kysyi, tykkäänkö tanssista. Yritin juoda kuumaa teetäni nopeammin pois ja totesin tykkääväni tanssista, mutta en niinkään tanssimisesta itse. Mainitsin myös pitäväni villisti pyöriviä tanuratanssijoita todella taitavina. Jossain vaiheessa sain myös selvitettyä, että heppu itse on turismialalla ja pyörittää myös yritystään kotoaan – tai asuu yrityksessään.
Jossain vaiheessa ukko kyseli, olenko käynyt klubeilla Dubaissa. Sanoin, että en ole oikein kiinnostunut sellaisista. Totesin myös taas, että pitää tosiaan kohta lähteä.
Sitten homma meni aivan hiton oudoksi.
– Tykkäätkö hieronnasta? äijänkäppänä kysyi puristaen oikeaa reittäni.
– Eenpä oikein.
– Etkö? Voisin hieroa sinua, jos haluat...?
– Ei tarvitse. Ja oikeastaan minulla on vähän tekemistä...
Vedin teeni loppuun.
– Mitä tekemistä?
– Pitäisi nauttia auringosta ja nähdä perhettäni itse asiassa ihan kohta.
Aloin nousta sohvasta ja jatkoin:
– Mutta kiitos teestä ja kutsusta.
Mies vähän harmistui.
– Oletko jo lähdössä? Oletko varma, ettet jäisi vielä? [Taisi sanoa tarkalleen "for an hour".]
– En voi jäädä, minun täytyy nähdä perhettäni. Mutta kiitos kaikesta!
– Mutta minä todella pidän sinusta, Jouni... [But I really like you, Jouni. – Oltiin siis tosiaan joo tehty sinunkaupatkin ennen asunnolle tuloa; tämä mies oli kai Sajjad tai vastaava.]
Ja siis kyllä, tämä kaikki tapahtui ihan oikeasti!
– Kyllä minun täytyy nyt lähteä...
– Haluaisitko tulla joku toinen päivä uudestaan käymään?
– Hmm, pitää miettiä, nyt kun tiedän, missä asutkin... Pitää katsoa...
– Onko sinulla puhelinnumeroa? [Kaivoi vähitellen hitaasti puhelinta esiin.]
– Ooon, mutta se ei toimi täällä.
– Ai sinulla ei ole Dubai-numeroa? [Laittaa puhelimen takaisin taskuun.]
– Ei ole... Mutta saatan tulla jonain päivänä käymään, pitää vähän katsoa.
Siinä tarjosin kai kättä kättelyä varten, niin äijä kätteli ja antoi poskisuudelman ja totesi vielä kerran pitävänsä minusta.
– Kiitos hei!
HUH HUH... Ja joo, olihan se tosi hölmöä mennä sen ukon luo, mutta vaikutti kuitenkin harmittomalta – ja lopulta selvästi olikin. Tämä oli kuitenkin sen verran kuumottava tilanne, että halusin heti puhua Lindan kanssa puhelimessa kalliilla hinnalla asiasta. Lindakin totesi tarinani jälkeen, että tein hänestä tosi tyhmästi ja minun pitäisi olla varovaisempi. :((((((((((((( Tottahan se on, mutta äh... Olin niin syvässä tyyneyden tilassakin sen meditoinnin jälkeen, niin menin myöntymään siihen juttuun. Hittolainen. Ahdisti koko loppupäivän jotenkin tuo kokemus...
Oli Unionilla hienoakin maisemaa
Oli Unionilla hienoakin maisemaa 2
Mall of the Emiratesissa menin Food Courtille eli ruokaosastolle ja tyydyin lopulta joihinkin New York -ranskiksiin ja hodariin. Oli aika huono annos, josta jätin puolet syömättä – mikä on vastoinkäyminen numero 3.
Näyttääkö muka hyvältä?
Seuraavaksi tajusin, että eihän minulla ollut piru vie sitä pressipassianikaan mukana, vaan olin unohtanut sen hotellille! Vastoinkäyminen numero 4. Kuumeisesti googlailin, olisiko The Beach oikea avoin ranta ja public screening täten ilmainen, mutta en oikein saanut asiaa selville. Niinpä päätin hypätä kiireen vilkkaa taksiin, vaikken tiennyt matkan pituutta enkä olisiko minulle edes elokuvakokemusta tarjolla.
Taksikuski oli tällä kertaa luotettava ja old driver (vaiko seasoned driver) ja vastaili heti alkuun, että matka ei ole niin kovin pitkä, mutta saattaa olla ruuhkaa. Noh, matkan pituus tietysti oli suhteellinen käsite! Olin varautunut alun perin siihen tyypilliseen 10–15 dirhamin matkaan, mutta nyt luvassa oli reippaan 30 dirhamin reissu! Yhdessä kohtaa mittari myös hypähti neljällä dirhamilla, kun menimme ilmeisesti jonkin tietullirajan yli. Vastoinkäyminen numero 5.
Jumeirahin Beach oli kuitenkin ihan huikean hieno paikka, josta tuli ensimmäisenä mieleen Las Vegas, jossa en ole koskaan käynyt. Upeat valaistukset, palmuja, vilpoinen yö, vettä... Yksi hienoimpia paikkoja, mitä olen koskaan nähnyt! Ja onnekseni kyseessä myöskin oli ilmainen ulkoilmateatteri veden rannassa. Lisäksi elokuvakävijöille oli tarjolla lokoisia säkkituoleja, joista yksi onneksi riitti minullekin. Kyllä siinä kelpasi leffaa katsella! Mahtava kokemus moiseen raskaaseen päivään!
Leffa alkakoon!
Nämä kuvat tekevät vääryyttä
Vääryyttä tekee tämäkin
Elokuvasta en ehkä tällä kertaa turise paljon, sillä saatan kirjoittaa siitä jotain johonkin mediaan. Siinä oli kuitenkin vanhoja pakistanilaisukkoja, joilla oli todella pitkä musiikkiperinne, jota he halusivat vaalia, vaikka jossain vaiheessa islam maassa kielsi musiikin syntisenä asiana. Ne heput kuitenkin soittivat salassa ja vähitellen myös varioivat vanhaan kansanmusiikkiinsa piirteitä yhdysvaltalaisesta jazzista. Kaverit laittoivat Youtubeen videon, joka sai suurta menestystä ja he pääsivät Pakistanin ankeista oloista New Yorkiin vetämään keikkaa. Kyseessä oli vieläpä dokumenttitarina, ja ne jäbät olivat nyt tuolla elokuvan jälkeenkin vetämässä biisejään sekä esimerkiksi Vaaleanpunaisen pantterin teeman! Todella taitavia ja musikaalisia tyyppejä, jotka kuulemma ensi vuonna julkaisevat albumin Yhdysvalloissakin. Melkoinen sensaatio!
Leffan ohjaaja myös puhui siitä, kuinka Pakistanissa on nykyään asiat paremmin kuin pitkään aikaan. Yleisö hurrasi ja taputti ja selvästi paljon pakistanilaisia oli mukana katsomassa. Moni kyselysession aikana hehkuttikin Pakistania ja toisaalta harmitteli sitä, että heistäkin on mediassa niin terroristikuva. Yleinen ongelma näillä leveysasteilla selvästi! Sääliksi käy näitä kansoja.
Keikka itsessään ei ollut ihan niin super kuin mitä olin illalta odottanut, koska mitään sähkökitaraujellusta ja laulua ei kuultu, vaan tarjolla oli kevyellä kokoonpanolla soitettua rentoa jazzia, josta oletettavasti lähipiiristäni ainakin Lindan isä olisi toisaalta pitänyt. (Olen kuullut, että sielläkin näitä blogeja luetaan, joten tässä maininta sinnekin!)
Ihan hyvä leffa kyllä oli...
...vaikka keikka olikin vähän vaisu
Kello tuli jo yli yhdeksän, kun keikka päättyi. Vastoinkäyminen numero 6 oli se, että kaikki keikasta ja ehkä muutenkin tuolta hienoista paikoista kuvaamani ei tallentunut, koska ilmeisesti kamerani ei taaskaan tykännyt siitä, kuinka muistikorttini on niin iso ja siinä on jo niin paljon tallennustilaa käytettynä. Todella ikävää menettää hyvää matskua, onneksi tuhot ulottuvat lähinnä musiikkiosuuteen.
Leffapaikan lähellä oli vessa, jonka ovessa oli tällaista triviaa
Vastoinkäyminen numero 7 oli sitten se, että jouduin tarpomaan pari tuntia pimeässä Dubaissa ennen kuin viimein pääsin hotellille takaisin. Eksyilin, kysyin tietä, luin tienviittoja väärin ja niin edespäin. Mutta hittolainen, täällä sitä nyt kuitenkin taas ollaan!
Vastoinkäymisten lisäksi päivään mahtui siis kuitenkin myös mainio elokuvakokemus, upea Jumeirahin yöllinen rantamaisema ja äärimmäisen maukas Kungpao-ateria! Ennen hotellilta lähtöä olin miettinyt sitä, miten joka päivältä olisi hyvä saada edes jotain "jälkipolville kerrottavaa", ja kyllähän tuo afgaanimiehen kohtaaminen ainakin oli sellainen kokemus, joka jää mieleen – hyvässä ja pahassa!
Tämä onkin sitten viimeinen yöni tässä hotellissa. Linda ja tänään ensimmäisen nelitavuisen sanansa (KAK-KA-HÄ-TÄ, lol!) kuulemma lausunut Viljami saapuvat kello 2.50 keskiviikon puolella tänne. Tiistaina päivällä vaihdan siis hotellin toiseen valmiiksi varaamaamme, jossa on tilaa meille kaikille kolmelle. Tuon yön jälkeen puolestaan siirrymme hotelliin, jossa olemme lopun ajastamme täällä. Toivottavasti nämä hotellit tarjoaisivat yhtä lailla näin erinomaisen netin, jotta voin jatkaa bloggailua Viljamin nukkuessa!
Kiitos lukemisesta ja palataan taas!
(Ai niin, se piti vielä sanoa, että homoushan on täällä maassa siis "laissa kielletty". Ja sekin piti sanoa, että se leffatyyppi ei ole vastaillut siitä Shaggyn keikasta mitään. Höh.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti