Mikä se on se kuuluisa "elämän kevät"? Vaikea sanoa siitä muuta kuin että se voi.
Minun tapauksessani itse asiassa voi voi. Nimittäin minua elämän kevät monesti lannistaa, stressaa ja masentaa.
Keväässä on lupaus kesästä – niinkin tavataan sanoa. Lupaukset keskittyvät kuitenkin tulevaan, ja sikäli mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin elämä tapahtuu aina nykyhetkessä. Tässä määrin lupaukset kesästä eivät itsessään juurikaan lämmitä – sen tekee vasta Suvi Suloinen. Vai pienelläkös se tulisi kirjoittaa.
Onhan se nyt kivaa, kun kevät tuo mukanaan auringon sekä ilman lämpimän väreilyn. Lumi, joka ennen sanoi kenkien alla rouskis-rouskis, sanoo nyt iloisesti puli-puli. Eteisen lattialla vedeksi muuttunut lumi tekee tilaa ensin mutavellille, sitten vähitellen pikkukiville ja hiekalle. Kevät tuo mukanaan runsaasti erilaisia muutoksia, mutta huomattavin lienee silti valoisuuden lisääntyminen.
Valo on teoriassa kiva juttu, mutta kaltaiselleni henkisesti herkälle ja epävakaalle persoonalle sen vaihtelut aiheuttavat ongelmia. Syksyt ovat monille meistä vaikeita, mutta itse painiskelen eniten kevään kanssa. Lähes joka vuosi pääsiäisen aikoihin huomaan olevani väsyneempi ja ärtyneempi kuin yleensä, ja lähes yhtä usein totean, että ei hitto, tätähän se on ollut vuodesta toiseen aina lapsuudestani asti.
Siinä missä ulkoisesti nautin keväästä ja kaikista sen mukana tulevista muutoksista, sisäisesti nämä ajat tuntuvat olevan minulle myrkkyä. Vasta alkukesästä pääkoppani alkaa yleensä mukautumaan valonvaihteluihin. Tämä on huono asia muun muassa siksi, että kevät on niin opiskelijalle kuin työläisellekin (joita molempia tietyssä määrin edustan) usein kaikkein kiireisintä ja deadline-pitoisinta aikaa. Käytännössä pollani alkaa siis haraamaan vastaan juuri siihen aikaan vuodesta, kun sen yhteistyökykyisyyttä eniten kaipaisin.
Parempia aikoja odotellessa kelloon tasaisin väliajoin vilkuillen,
Jouni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti