Jatketaan pohdiskelevien blogien linjaa.
Viime aikoina olen moneen kertaan törmännyt ajatukseen, että ilkeys on rehellisyyttä.
Kirjoittelin tänään Facebookissa eräässä Euroviisuihin liittyvässä ryhmässä, jossa joku oli jostain syystä postannut jonkun tytön kuvan ja kysellyt, mitä ihmiset ovat mieltä kyseisestä "bitchistä". Yksi mies sitten vastasi, että hänestä kuvan tyttö on "so ugly" eli "todella ruma". Oli vielä kuorruttanut kommenttinsa nauravalla hymynaamalla.
Päätin leikkiä maailmanpelastajaa ja puutuin keskusteluun. Sanoin, että kyseessä olevat henkilöt ovat kiusaajia, eikä toisten kuvia pitäisi tuolla tavalla julkaista ja haukkua. Kun meno hieman hiljeni joidenkin muidenkin älähdettyä asiasta, päätin vielä sanoa kuvaa kommentoineelle miehelle, että hänkin yhtä lailla osallistui kiusaamiseen. Nyt hän jo nimittäin itsekin leikki ritarillista ja sanoi, että puhutaan seuraavaksi Euroviisuista.
Mies tiuskaisi minulle tekstitse, että hän oli vain kertonut mielipiteensä. Minä kuitenkin totesin hänelle, että hänen kommenttinsa ei ollut ollut mielipide, vaan se oli kiusaamista. Arvatenkin miehen vastaus hyppäsi heti toiseen ääripäähän: "Olisiko minun pitänyt sanoa hänen olevan kaunis?"
Kuten tuossa ylhäällä olevassa pätkässä näkyy, sanoin vastaukseksi, että yleisesti ottaen toisten ulkonäköä ei pitäisi tuomaroida ylipäätään, mutta jos välttämättä pitää jotain vastata, niin totuuden voi kertoa olematta ilkeäkin.
Viimeinen pointtini oli se väkevin: mies oli vastannut kuin kiusaaja, enkä usko, että esimerkiksi hänen äitinsä tai kukaan ystävällinen ihminen olisi vastannut sillä tavoin. (Tämän jälkeen hän vastasi vielä kerran, mutta joku oli jo poistanut koko päivityksen ennen kuin ehdin sitä lukemaan.)
Ilkeyden nimittäminen rehellisyydeksi vihjailee epäsuorasti sitä, että ystävälliset, mietomielipiteiset ihmiset valehtelevat. Tämä on todella kaukana totuudesta. Kyse on käytöstavoistamme ja siitä, miten tulkitsemme omia tunnetilojamme ja reseptoriemme ärsykkeitä.
Hyväkäytöstapaiselle ja "sivistyneelle" ihmiselle kukaan ihminen ei ole ruma, vaan he eivät vain ole heidän makuunsa (viisas ihminen ei tosin ylipäätään arvostele negatiivisesti toisten ulkonäköä!). Samalla tavalla mikään elokuva ei ole paska, vaan he eivät ymmärrä sitä tai se ei ole heille mieluinen. Hieman toinen asia on, jos henkilö hassuttelee hänet hyvin tuntevan lähipiirinsä kanssa. Silloin sävy voi olla leikittelevän tuomitsevakin ja elokuva voi olla vaikkapa ihan sysipaska. Tämäkin tosin lähinnä siinä vaiheessa, jos muut katsojat ovat samaa mieltä. Jos joku tykkäsi elokuvasta, niin järkevä ihminen tajuaa ottaa sen huomioon kommenteissaan.
Paska, ruma, loistava ja kaunis ovat vain sanoja, joilla nimeämme havaitsemiamme asioita. Ne eivät ole kuitenkaan totuus itsessään, vaan ne ovat vain sitä kuvailevia haparia sanoja. Ja jokaista kuvailevaa sanaa kohtaan on myös muita vastaavia sanoja eri tyylilajeista!
Lopussa pieni pikakurssi Kielisirkuksen kohteliaisuuskoulussa!
Jos joku ihminen, johon olet tutustumassa, kysyy sinulta, mitä mieltä olit elokuvasta, josta et tykännyt, älä sano: "Ai se? Se oli ihan vitun paska. En tykännyt ollenkaan. Siis ihan perseestä!" Sano ennemmin "Ai se? Mä en kyllä oikeen tykänny siitä... Se oli jotenkin outo, kun siinä tapahtui X, Y ja Z ja..."
Nyrkkisääntönä on, että negatiiviset kommentit eivät yleensä voi olla kovin lyhyitä, koska sivistynyt ihminen ymmärtää, että oma näkemys on subjektiivinen, vaikka maailman asiat ovat objektiivisia. Sää ei ole koskaan paska, se ei vain ehkä ole itselle mieluinen. Tämän ymmärtäessään henkilö myös ymmärtää, ettei omaa mielipidettä tule esittää totuutena, vaan vain yhtenä näkökulmana totuudesta. Myönteiset kommentit toisaalta voivat olla useimmiten lyhyempiäkin, koska hyvää fiilistä ei yleensä tarvitse selittää yhtä paljon, koska se ei yleensä kykene samalla tavalla loukkaamaan muita.
Monimutkaista? Ehkäpä. Toivottavasti kuitenkin jotakin jäi kätöseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti