Anteeksi rasistinen otsikko, en ole oikeasti rasisti.
Oikeasti otsikko on otettu Stadin revityimmältä lakulta (vaiko sittenkin laulta) eli Mustalta Barbaarilta. Kyllä, tämä kaikki on kyseisen tummaihoisen räppärin lyriikkaa, ei sen kummempaa.
Still alive, niggalla koitin sanoa sitä, että vaikka olenkin ollut taas pitkän aikaa kirjoittamati (ihana muoto tuo), niin hengissä ollaan ja potkitaan edelleen. Jos jotain, niin viime aikoina minulle on kuulunut muutamien pienten ihmissuhdekuohahduksien ulkopuolella harvinaisenkin hyvää. Olen ollut jo kolme viikkoa Pohjoismaiden kaikkien aikojen ensimmäisessä yleisessä kirjastossa töissä!
Sen lisäksi, että kirjastolla puurtaminen merkitsee mukavaa pientä rahantuloa, on se tuonut vieläkin enemmän sisältöä elämääni. Hetkeen ei ole tarvinnut tuntea oloaan turhanpäiväiseksi ja potentiaaliaan hukatuksi. Käyn mielihyvin päivittäin töissä tienaamassa, sillä ei minulla sen parempaakaan tekemistä oikein voi olla. Raskaan työpäivän jälkeen kelpaa sitten mennä sohvalle makoilemaan, leikittää vuoden täyttänyttä Viljamia ja sen sellaista. Jotenkin sitä kokee itsensä mukavalla tavalla aikuiseksi.
Ei sillä – tarkoitukseni on olla koskaan kasvamatta oikeasti aikuiseksi. Sana aikuinen on kuitenkin loppujen lopuksi vain yksi tylsä kategoria, jolla useat ihmiset kitkevät itseltään lapsenmielisyyden. Jos aikuisuus merkitsee vastuita, niin okei, voin mä vähän aikuinen olla. Mutta jos se merkitsee sitä, että minun pitää käyttäytyä kuivasti, ylläpitää mainetta ja olla olevinaan, niin hah, meikäläinen aikoo totisesti jäädä Peter Paniksi.
Jos jotain olen elämässäni huomannut, niin eivät vuodet minua ole juuri muuttaneet. Sama vanha Jouni olen, eivätkä kiinnostuksenkohteetkaan kamalasti ole vaihtuneet. Edelleen tykkään videopeleistä ja showpainista, vaikka ensin mainittu onkin minulla tälläkin hetkellä taas off-tilassa on-tilan sijasta. Syvyyttä minuun on kyllä tullut lisää ja olen oivaltanut paljon elämästä, mutta perus lapsenmielisyys on suhteellisen hyvin säilynyt.
Piti taas turinoida ihan muuta kuin mihin päädyin, mutta menköön.
Äitiliini on vähän ahdistellut minua siitä, etten ole kirjoittanut vielä Viljamin 1-vuotisuudesta mitään. Noh, tässä päivityksessä oli nyt pari mainintaa. En kuitenkaan jotenkin ole jaksanut rustailla paljon mitään viime aikoina. Ehkä tämä blogi on askel oikeaan suuntaan. Tai sitten ei.
Viljami joka tapauksessa osaa jo vaikka mitä. Kun hänelle sanoo sanan nappi, hän osoittaa kauluspaitani nappia. Kun hänelle puhuu vilkuttamisesta tai taputtamisesta sekä näyttää mallia, niin hän tekee usein perässä. Lisäksi Viljami myös osoittaa välillä sormella, mutta epäselväksi on jäänyt, mitä hän sillä mahtaa tarkoittaa. Joskus kaiketi muuten vain venyttelee etusormeaan, tiedä häntä. Mutta hauska ja ihana poika on. Muuttuu rakkaammaksi ja hauskemmaksi päivä päivältä. Heittämällä hauskin tyyppi, jonka tunnen.
Moi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti