Elämän mysteeri – kiinnostaako se ketään?

Kättä pystyyn: kuinka montaa teistä kiinnostaa elämän mysteeri?

Kuinka moni ihminen ainoastaan elää elämäänsä ajattelematta sitä, mistä hitosta tässä hommassa on kyse? Enkä nyt sinänsä meinaa mitään elämän tarkoituksen pohtimista, vaan ehkä jopa vähän syvemmin.

Kuinka moni teistä vierailee elämän syvissä vesissä miettimässä, että mitä pitäisi tehdä ja miten. Että mitkä ovat ne onnen avaimet ja miksi ja miten minusta tuli tällainen. Miten maksimoida potentiaalinsa ilman, että pyrkii koko ajan parempaan ja käyttää nykyhetkeä pelkkänä välinearvona.

Eihän tämmöinen pohdiskelu ihmisten käyttäytymisessä paljon näy. Jos jotain, niin ihmiset usein näyttävät siltä, että he ovat liian kiireisiä ajattelemaan moisia. Helsingissäkin porukka paahtaa menemään niin kuin ei mitään. Kyllä meikäläinen usein siinä ratikanpenkissä kelailee, että mikä tässä on se juttu ja mitä nuo muutkin ihmiset hommaavat, minne ovat menossa ja mistä tulossa. Ja miksi.

Oltiin eilen parin ystin kanssa Itäkeskuksessa McDonaldsissa istumassa. Minä ostin kolmen euron kokiksen, toinen kaveri kahvin ja kolmas kaveri kahvin sekä jätskin. Siinä katselin kolaa ryystäessä ihmisiä. Oli pariskuntia, kaveriporukoita ja perheitä. Kaikki olivat siellä aivan kuin ei mitään. Nauroivat, hymyilivät, puhuivat kovaan ääneen. Oli kuin kukaan ei olisi edes huomannut, että olemme kaikki siellä samassa tilassa ja hengitämme samaa ilmaa. Oli kuin kaikki olisivat olleet omassa kuplassaan, ja tämä roskaruuan pyhättö oli niiden kuplien kokoontumispaikka.

Ylipäätään Helsingin kaltaisessa isossa kaupungissa kokee tuollaisia fiiliksiä. Sitä kuljetaan kaduilla ja väistellään muita, mutta harvoin edes katseet kohtaavat. Ollaan kaikki samassa veneessä, mutta melotaan eri suuntiin sen kummemmin edes huomaamatta muita. Millainen olisi todellisuus, jossa jokaiseen vastaantulijaan kiinnitettäisiin huomiota – ei väistettäisi katsetta, vaan vastattaisiin siihen hymyllä ja hiljaisella hyväksynnällä. "Minäkin olen matkalla."

Onko ihminen kuitenkin lopulta onnellisimmillaan, kun se ei mieti, vaan ainoastaan virtaa veden lailla eteenpäin.