Päivät, jotka kestävät viikon

Yö on jälleen saapunut, ja meikämoodswinger se täällä taas rustailee. Ja hahaa, enpäs viitannutkaan moodswingerillä tällä kertaa edes mihinkään mielenterveyshäiriöihin, vaan alla olevaan soittimeen, josta Wikipedia tietää kertoa seuraavaa:

"Moodswinger on elektroninen kaksitoistakielinen sitra, johon on lisätty kolmas silta, jonka avulla soittaja voi tuottaa sellaisia äänenvärejä ja yläsäveliä, joita tavanomaisilla kielisoittimilla ei saa."

Mitenkö päädyin moisen instrumentin mainitsemaan? Tavallisestihan sitä puhutaan meikämandoliinista, mutta halusin tarjota rakkaille lukijoilleni vain parasta. Ei kulahtaneita, ikiaikaisia fraaseja, vaan kunnon kielisirkusta ja revittelyä! Sitä te minulta olette tottuneet olettamaan, joten pakkohan minun on toimittaa!

Siirrytäänpäs sitten asiaan! Siis jonninjoutavaan asiaan, mutta asiaa se on kaiketi sekin.

Asiaa

Nyt sitä asiaa tulee, oletko valmis? Ei perhana, eihän tällaisella mussutuksella voi enää tuon otsikon jälkeen aloittaa. Kokeillaanpas uudestaan.

Asiaa, otto 2

Oletko koskaan huomannut, kuinka suhteellista aika on? Tämä näkyy muun muassa siinä, kuinka jokainen vuorokausi ei ole läheskään samanpituinen. Vuorokauden viitteellinen mittahan on 24 tuntia, mutta toisinaan tulee vastaan tapauksia, jotka kestävät huomattavasti pidempään. Esimerkiksi tämä oma viimeisin vuorokauteni on kestänyt arviolta lähemmäs 70 tuntia.

Monesti tällaiset megalomaaniset vuorokaudet alkavat jo ani varhain. Itse heräsin siinä ysin maissa univelkaisena viimeisimmälle blogilleni uskollisesti. Keittiössä pistin musiikit raikamaan ja sytytin kirkasvalolampun. Siinä sitten harjasin hampaat ja söin Fitness-murtsoja keinotekoisen (???) valon loimussa. Lisäksi tein tuiki tärkeän havainnon: päivä kannattaa aloittaa musiikilla, koska se iskostaa saman tien erinomaisen ja energisen fiiliksen otsalohkoon.

Aamutointen jälkeen ratsastin ratikalla kauniin pääkaupunkimme keskustaan, jossa hakeuduin kirjaston kellarikerroksiin. Siellä puolestaan läiskin läppäriäni ja sihautin energiajuoman auki. Myös kamuseni saapui pian paikalle, eikä työnteosta loppujen lopahduksesi tavalliseen tapaan tullut juuri mitään. Tästä päivä jatkuikin sitten vähitellen syömään, kotiin, Viljamia päiväkodista hakemaan, kauppaan ja muihin kivoihin paikkoihin.

Omituista tässä päivässä oli, että tämä kesti melkein kolmen standardivuorokauden verran. En osaa selittää sitä, vaikka haluaisinkin. Joskus päivillä on tapana mennä ohitse hetkessä, jopa 8 tunnissa, mutta tällä kertaa kestoa tuli huomattavasti enemmän.

Mystillinen juttu. Liekö akkumuloimani väsymys aiheutti sen, että elin tätä päivää kolminkertaisen määrän? Tällä kertaa en haahuillutkaan ajatusten aallokossa, vaan olin mukana joka hetkessä.

Kohta voisi mennä nukkumaan.