Päivät, jotka kestävät viikon

Yö on jälleen saapunut, ja meikämoodswinger se täällä taas rustailee. Ja hahaa, enpäs viitannutkaan moodswingerillä tällä kertaa edes mihinkään mielenterveyshäiriöihin, vaan alla olevaan soittimeen, josta Wikipedia tietää kertoa seuraavaa:

"Moodswinger on elektroninen kaksitoistakielinen sitra, johon on lisätty kolmas silta, jonka avulla soittaja voi tuottaa sellaisia äänenvärejä ja yläsäveliä, joita tavanomaisilla kielisoittimilla ei saa."

Mitenkö päädyin moisen instrumentin mainitsemaan? Tavallisestihan sitä puhutaan meikämandoliinista, mutta halusin tarjota rakkaille lukijoilleni vain parasta. Ei kulahtaneita, ikiaikaisia fraaseja, vaan kunnon kielisirkusta ja revittelyä! Sitä te minulta olette tottuneet olettamaan, joten pakkohan minun on toimittaa!

Siirrytäänpäs sitten asiaan! Siis jonninjoutavaan asiaan, mutta asiaa se on kaiketi sekin.

Asiaa

Nyt sitä asiaa tulee, oletko valmis? Ei perhana, eihän tällaisella mussutuksella voi enää tuon otsikon jälkeen aloittaa. Kokeillaanpas uudestaan.

Asiaa, otto 2

Oletko koskaan huomannut, kuinka suhteellista aika on? Tämä näkyy muun muassa siinä, kuinka jokainen vuorokausi ei ole läheskään samanpituinen. Vuorokauden viitteellinen mittahan on 24 tuntia, mutta toisinaan tulee vastaan tapauksia, jotka kestävät huomattavasti pidempään. Esimerkiksi tämä oma viimeisin vuorokauteni on kestänyt arviolta lähemmäs 70 tuntia.

Monesti tällaiset megalomaaniset vuorokaudet alkavat jo ani varhain. Itse heräsin siinä ysin maissa univelkaisena viimeisimmälle blogilleni uskollisesti. Keittiössä pistin musiikit raikamaan ja sytytin kirkasvalolampun. Siinä sitten harjasin hampaat ja söin Fitness-murtsoja keinotekoisen (???) valon loimussa. Lisäksi tein tuiki tärkeän havainnon: päivä kannattaa aloittaa musiikilla, koska se iskostaa saman tien erinomaisen ja energisen fiiliksen otsalohkoon.

Aamutointen jälkeen ratsastin ratikalla kauniin pääkaupunkimme keskustaan, jossa hakeuduin kirjaston kellarikerroksiin. Siellä puolestaan läiskin läppäriäni ja sihautin energiajuoman auki. Myös kamuseni saapui pian paikalle, eikä työnteosta loppujen lopahduksesi tavalliseen tapaan tullut juuri mitään. Tästä päivä jatkuikin sitten vähitellen syömään, kotiin, Viljamia päiväkodista hakemaan, kauppaan ja muihin kivoihin paikkoihin.

Omituista tässä päivässä oli, että tämä kesti melkein kolmen standardivuorokauden verran. En osaa selittää sitä, vaikka haluaisinkin. Joskus päivillä on tapana mennä ohitse hetkessä, jopa 8 tunnissa, mutta tällä kertaa kestoa tuli huomattavasti enemmän.

Mystillinen juttu. Liekö akkumuloimani väsymys aiheutti sen, että elin tätä päivää kolminkertaisen määrän? Tällä kertaa en haahuillutkaan ajatusten aallokossa, vaan olin mukana joka hetkessä.

Kohta voisi mennä nukkumaan.

Viljamin yökutitukset

Jaanpa tässä nyt videon Viljamin perinteisestä yökutitussessiosta. Tällaista se on aina, kun poika menee nukkumaan. Muuten saattaa olla ihan pokkana, mutta kun viedään tuohon sängylle valmistautumaan yöpuulle, niin johan on hymy ja hohotus herkässä. Enjoy.

Jännittävä lauantaiaamu Viljamin kotona

Heräsin tänään siihen, kun vähän yli kolme kuukautta vanha Viljamimme jutteli kovaan ääneen. Poika nukkui Lindan vieressä, eli kuten tavallista, yöllä oli näemmä tapahtunut muuttoliikettä maidon perässä. Minä nukun aina seinän puolella, ja ihme kyllä en liki koskaan herää yöllisiin imetyksiin tai maitovaatimuksiin. Tai vähintäänkään en muista noista tuon taivaallista! Kaipa se on se äidinvaisto ja Lindan sitä myöten herkistyneet korvat...

Kun kurkistin Lindan yli Viljamia, Viljami alkoi luonnollisesti hymyillä. Vastasin pikkumiehen kutsuun siirtämällä hänet lähemmäs itseäni, mutta levoton poju ei ollut enää unituulella. Olin itse uinunut vasta viitisen tuntia, mutta päätin lopulta siirtyä hissun kissun tupakeittiöömme (voisi erotella olohuoneeksi ja keittiöksikin – tai tuvaksi ja keittiöksi!) virkeä poika mukanani. Tällä kertaa se oli Linda, joka ei huomannut mitään. Toivottavasti on tyytyväinen, että sai vaihteeksi itsekin jäädä koisimaan!

Poika kantoi saalista mukanaan. Linda vielä kaljuuntuu...

Hetken aikaa pitelin sohvalla istuessani Viljamia sylissäni pystyasennossa. Tämä on sellainen asento, josta poju usein tuntuu nauttivan ja jossa juttuakin tulee eniten. Tällä kertaa hän kuitenkin oli suhteellisen rauhassa – mitä nyt huteruuttaan heilui hieman, kun eivät nuo pikkuruiset jalat vielä ihan kanna. Seuraavaksi siirsin mukulan sitteriin, jota olen nyt tässä jo jonkin aikaa jalallani keinuttanut. Välillä hän vaipuu uneen, välillä taas herää yllättäen. Tälläkin hetkellä poju huitoo ilmaa, venyttää kädellä paitaansa ja... oho, tämä on uutta: Viljami veti paitansa alaosan ilmeisesti suuhunsa! Noh, nyt se paita lipsui kädestä, mutta oikea etusormi löysi tiensä tilalle. Suloista mussutusta kuuluu!

Sormi maistui myös keskiviikkona, kun Viljami kävi ekaa kertaa syömässä nepalilaisessa

Tarkoitukseni oli alun perin kirjoittaa jotakin aivan muuta, mutta tarinahan se oli tämäkin...