Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viljami. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viljami. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. helmikuuta 2016

Puoleni

Tänään on luvassa vähän syvällisempää settiä.

Olen nimittäin viime aikoina miettinyt jos jonkin verran sitä, millainen ihminen oikeastaan olen. Mitä vanhemmaksi tulee ja mitä isommassa määrässä liemiä keitetään, sitä paremmin itsensä oppii tuntemaan. Erilaiset ihmissuhteet ja elämäntilanteet opettavat kaikki meille jotakin, kunhan osaamme astua itsemme ulkopuolelle tarkkailemaan. Ja ällös myöskään huoliko, oi arjen ja alhon kanssa taistelevat lukijani, sillä usein paras oppi tuntuisi tulevan nimenomaan vaikeista ajoista.

Itsetuntemus auttaa meitä pysymään tyyninä, rentoina ja läsnä tilanteissa, joissa tunteemme muutoin ottaisivat vallan. Michael Monroe on erinomaisesti sanonut, että elämä ei muutu koskaan helpommaksi, vaan sen kanssa vain oppii diilaamaan paremmin.

Olen havainnut itsestäni, että vaikka minulla onkin mukava määrä kamuja ja ystäviä ja olen pitkäkestoisessa parisuhteessa sekä pienen lapsen isä, olen pohjimmiltani jonkinlainen erakkoluonne ja oman tieni kulkija. Arvostan paljon rauhaa ja rauhallisuutta sekä sitä, että minun ei tarvitse lähteä mihinkään, jos en erityisesti halua.

Huumorintajultani olen sarkastinen. Pyrin vitseissäni yhtä lailla kuin keskusteluissanikin monesti pysymään askeleen edellä. Vältän sanomasta asioita, joita kuka tahansa voisi sanoa, koska se tuntuu minusta kliseiseltä. Jos yllättävässä tilanteessa totean jollekin, että on kyllä kiva sää ulkona, mietin  oitis salaa hiljaa mielessäni, että olipas taas latteaa tusinakamaa ja aivojen tyhjäkäyntiä. Näitä tilanteita muistan tulleen minulle useita silloin ensimmäisillä kerroilla, kun aloin tapailemaan Lindan kanssa. Ei se aina häiritse, mutta usein se kertoo minulle siitä, että olen virallisesti poistunut mukavuusalueeltani.

Viljelen ilmeettömiä ja lakonisia kommentteja. Jos joku yrittää olla hauska, totean, että hyvä juttu. Joskus saatan näyttää peukkuakin. Toisinaan nauran, mutta tätä tapahtuu suhteellisen harvassa seurassa.

On kuitenkin yksi henkilö, jonka kanssa luonteeni jokseenkin muuttuu. Se on Viljami.

Viljamin kanssa heitämme jatkuvasti läppää, teemme hassuja ääniä suulla, huudamme kilpaa ja leikimme kissa ja hiiri -leikkiä. Hänelle luen hassulla äänellä kirjaa ja yllätän itseni lepertelemästä noin muutenkin. Kun olemme kaksin kotona, olemme aikamoisen hassu parivaljakko.

Viljami edustaa minulle kaikkea sitä hyvää, mitä maailmassa on. Kun hän joskus sitten raapaiseekin minua ja ulvahdan kivusta, hän katsoo minua ymmyrkäinen katse kasvoillaan. Selitän hänelle, kuinka näin ei saisi tehdä, ja hän katselee huolestuneena – kunnes raapaisee jo kohta uudestaan. Jälleen on sama viaton ja hämmentynyt katse kasvoilla. Pyydän häntä sanomaan anteeksi, ja hän tekee työtä pyydettyä sekä halaa minua omalla pikkupoikamaisella tavallaan. Olemme taas kavereita. Kaikki on anteeksiannettu ja hauskanpito voi jatkua.

Viime yönä kun menin nukkumaan, jäin hetkeksi tuijottelemaan Viljamia, joka nukkuu minun ja Lindan välissä. Mietin, kuinka hieno poika hän on ja kuinka hän saa minussa esiin sellaisen pehmeän ja mukavan puolen, jollaista en olisi ennen hänen syntymäänsä varmaankaan pitänyt sarkastiseen luonteeseeni sopivana – eikä se siihen kyllä millään muotoa sovikaan, mutta samalla se sopii kuitenkin täydellisesti.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Still alive, nigga

Anteeksi rasistinen otsikko, en ole oikeasti rasisti.

Oikeasti otsikko on otettu Stadin revityimmältä lakulta (vaiko sittenkin laulta) eli Mustalta Barbaarilta. Kyllä, tämä kaikki on kyseisen tummaihoisen räppärin lyriikkaa, ei sen kummempaa.

Still alive, niggalla koitin sanoa sitä, että vaikka olenkin ollut taas pitkän aikaa kirjoittamati (ihana muoto tuo), niin hengissä ollaan ja potkitaan edelleen. Jos jotain, niin viime aikoina minulle on kuulunut muutamien pienten ihmissuhdekuohahduksien ulkopuolella harvinaisenkin hyvää. Olen ollut jo kolme viikkoa Pohjoismaiden kaikkien aikojen ensimmäisessä yleisessä kirjastossa töissä!

Sen lisäksi, että kirjastolla puurtaminen merkitsee mukavaa pientä rahantuloa, on se tuonut vieläkin enemmän sisältöä elämääni. Hetkeen ei ole tarvinnut tuntea oloaan turhanpäiväiseksi ja potentiaaliaan hukatuksi. Käyn mielihyvin päivittäin töissä tienaamassa, sillä ei minulla sen parempaakaan tekemistä oikein voi olla. Raskaan työpäivän jälkeen kelpaa sitten mennä sohvalle makoilemaan, leikittää vuoden täyttänyttä Viljamia ja sen sellaista. Jotenkin sitä kokee itsensä mukavalla tavalla aikuiseksi.

Ei sillä – tarkoitukseni on olla koskaan kasvamatta oikeasti aikuiseksi. Sana aikuinen on kuitenkin loppujen lopuksi vain yksi tylsä kategoria, jolla useat ihmiset kitkevät itseltään lapsenmielisyyden. Jos aikuisuus merkitsee vastuita, niin okei, voin mä vähän aikuinen olla. Mutta jos se merkitsee sitä, että minun pitää käyttäytyä kuivasti, ylläpitää mainetta ja olla olevinaan, niin hah, meikäläinen aikoo totisesti jäädä Peter Paniksi.

Jos jotain olen elämässäni huomannut, niin eivät vuodet minua ole juuri muuttaneet. Sama vanha Jouni olen, eivätkä kiinnostuksenkohteetkaan kamalasti ole vaihtuneet. Edelleen tykkään videopeleistä ja showpainista, vaikka ensin mainittu onkin minulla tälläkin hetkellä taas off-tilassa on-tilan sijasta. Syvyyttä minuun on kyllä tullut lisää ja olen oivaltanut paljon elämästä, mutta perus lapsenmielisyys on suhteellisen hyvin säilynyt.

Piti taas turinoida ihan muuta kuin mihin päädyin, mutta menköön.

Äitiliini on vähän ahdistellut minua siitä, etten ole kirjoittanut vielä Viljamin 1-vuotisuudesta mitään. Noh, tässä päivityksessä oli nyt pari mainintaa. En kuitenkaan jotenkin ole jaksanut rustailla paljon mitään viime aikoina. Ehkä tämä blogi on askel oikeaan suuntaan. Tai sitten ei.

Viljami joka tapauksessa osaa jo vaikka mitä. Kun hänelle sanoo sanan nappi, hän osoittaa kauluspaitani nappia. Kun hänelle puhuu vilkuttamisesta tai taputtamisesta sekä näyttää mallia, niin hän tekee usein perässä. Lisäksi Viljami myös osoittaa välillä sormella, mutta epäselväksi on jäänyt, mitä hän sillä mahtaa tarkoittaa. Joskus kaiketi muuten vain venyttelee etusormeaan, tiedä häntä. Mutta hauska ja ihana poika on. Muuttuu rakkaammaksi ja hauskemmaksi päivä päivältä. Heittämällä hauskin tyyppi, jonka tunnen.

Moi.

torstai 28. toukokuuta 2015

Upeita tunnelmia ja hienoja kuvia Turkista

Tylsä otsikko, mutta toivon mukaan saan tästä tekstistä mielenkiintoisemman! Kuvat löydät lopusta!

Tällä hetkellä makaan vasta pedatulla jättisängyllä huoneessa numero 726. Linda ja Viljami ovat todennäköisesti jossakin altaalla, ja jälkimmäinen heistä oletettavasti vetelee sikeitä vaunuissaan.

Majoitumme Turkissa Side-nimisessä paikassa viiden tähden Ali Bey -hotellissa all-inclusivella. Olemme täällä Lindan vanhempien ja Lindan nuorimman siskon kanssa ja he ovat kustantaneet koko helahoidon. (Helahoito muuten tulee todennäköisesti ruotsista, jossa hela merkitsee kokonaista. Koko helahoidosta puhuminen lieneekin siis tautologiaa [itseään toistavaa]).

Mitä tarkoittaa all-inclusive? Sananmukaisesti se meinaa sitä, että kaikki kuuluu hintaan eli on valmiiksi maksettua. Käytännössä tämä toteutuu eri paikoissa vähän eri tavalla, mutta täällä totisesti tuntuisi melkolailla kaikki olevan maksutonta. Voin siis aikuisten oikeasti hotellista ulos astuttuani käydä tilaamassa vaikkapa ilmaisen valkosuklaa-Magnumin ja drinkin ja mennä niiden kanssa löhöilemään aurinkotuoliin meren rannalle. Samalla tavoin myös hodareita, pizzaa, hampurilaisia, limppareita, kaljaa, vohveleita, lettuja ja muuta herkkua voi vain käydä ottamassa oman mielen mukaan. 

Buffet-pöydästä löytyy kaiken muun lisäksi myös pastaa, sushia, halvaa, halloumia, mansikoita, kermavaahtoa, jäätelöä ja yhtä sun toista, kolmatta, neljättä, viidettä, kuudetta ja aivan varmasti vaikka kahdettakymmenettäkin herkkua! Valikoima on VALTAVA, eikä kyseessä todellakaan ole mitään tusinamoskaa, vaan aidosti laadukasta kamaa. Hyvänä puolena tässä kaikessa on tietenkin vapaus ja vaivattomuus, kun taas huonoiksi puoliksi voisin listata läskiytymisen, alkoholisoitumisen sekä rappioitumisen.

Totisesti, valikoimaa täällä on pirusti ja aina tuntuu yhtä oudolta, kun laskun sijasta tilausta seuraa hymy ja herraksi puhuttelu. Kyllä, tämä on paratiisi maan päällä! Ja ulkonakin on piru vie liki 30 astetta! Kaiken kruunaa se, että sain tänään tietää, että pääsin käyttäytymistieteellisen tiedekunnan pääsykokeesta läpi ja matkani kohti opettajuutta jatkuu halutessani jo tänä syksynä.

On kiistatonta, että tällainen viiden tähden touhu on luksusta, mutta yhden asian tahtoisin sanoa. En muista kuka julkkis se oli, mutta joku joskus sanoi, että olisi hyvä, jos jokainen voisi hetken aikaa kokeilla rikkaana olemista, jotta he tajuaisivat, ettei se ole onni ja autuus. Elämä vailla pakkoja ja pakotteita, velvollisuuksia ja vastuita, on toki piristävää vaihtelua, mutta jos seikkailuun lähtee peruskyynisellä ja pessimistisellä suomalaisasenteella, niin ei siinä ilmaiset drinkit paljon auta. Kuten Eckhart Tolle sanoo, spirituaalisesti vajaavainen ihminen ei löydä onnellisuutta rikkaudesta, vaan hän on varakkaana vain onneton hienommissa puitteissa. Sitten kun on homeostaattiset tarpeet tyydytetty ja vatsa kipeä herkuista, niin mistäs sitten nautitaan? Alkoholi on aina helppo vaihtoehto pitää hauskaa, mutta onhan surullista, jos se on se suurin tai jopa ainoa tapa.

En tarkoita sanoa, että olisin itse onneton täällä, vaan vain sitä, että tällainen tietyllä tapaa täydellinen elämäkään ei itsessään takaa yltäkylläisyyttä. Onnellisuus ei ehkä ole asenne, mutta se on tapa elää, olla ja kokea, eikä sillä ole juuri tekemistä maallisen mammonan kanssa. Kannattaa siis olla varovainen, ettei koko ikäänsä etsi ja toivo onnellisuutta asioista, joista voi löytää vain tyytyväisyyden. Ei siis sillä, etteikö tällainen hienossa mestassa lomailu silti olisi ihan yybersiistiä.

Seuraavassa satunnaisia kuvia matkaltamme! Tulimme tänne maantaina yöllä ja olemme yhteensä  noin viikon. (Jep, en muista ihan tarkkaa lähtöpäivää tai -aikaa, lol.)


Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin... Täydellinen matkakuva Viljamista! :)


Hieman jo palanut isukki muumiomaisissa käärinliinoissa altaan reunalla.


Yksi monista aterialautasistani. Kuvassa ainakin turkkilaisia herkkuja, mansikoita, melonia, sipulirengas, pannaria suklaakastikkeella, halvaa ja jotain rändöm settiä.


Siteen-kaupungissa (Side) oli tunnetun räppärin 50 Centin oma vessa.


Siteen basaaria. Tilaihmeitä nämä putiikit usein.


Hotellilla oli yöohjelmassa Spirit of Anatolya tai joku vastaava. Käytännössä tanssiesityksiä. Ihan siidee silleen niinku.


Toinen herkkulautasellinen. Mansikat on kivoja, koska ne on terveellisiä, mutta maistuu epäterveellisiltä. Täydellistä syötävää.


Iiiiiiiso paita.


Hotellista yöohjelman katsomosta. Minä, Linda, Viljami ja Lindan siskon hiuksia.


I'm a golden boy, came here to enjoy. Tietäjät tietää. (No joo, toi oli Israelin euroviisu tältä vuodelta.)


Hah hah! Typottivat kebabin! Ah hah haa! Eiku ai joo kun ne kirjottaa kebapin tolleen Turkissa.


Korttia on pelattu, eikös juu. Mitä ihmettä? Nää kuvatekstithän riistäytyy käsistä. Apua!


Mitä hassua tässä kuvassa on?


Drinkki kädessä. Lihava. :(


Turkkilaista rehevöitynyttä maisemaa.


Linda ja Viljami kohtasivat pienen vesiliukumäen vieressä ison ryhävalaan. :'(


Pimeä tie.


Kyllähän se auttaa pitämään paikat puhtaana.


Viljami-mollukka se siinä vaunuissa istuupi.


Näkyy ehkö huonosti, mutta tuolla lukee, että "Rent a boot". Ah hah, vai että "vuokraa saapas"?! Ah hah haa.


Mansikat kummittelevat lämpimän ruuankin kanssa.


Ehe ehe; kyllä se on ihan vaan suklaata.


Turkissa kreikkalaisia pylväitä? On sitä antiikin Kreikan aikoihin eletty!


Poika aurinkotuolissa tsillailees.


Mm-m! Kyllä täällä syödäänkin eikä vain napsita kuvia ruuasta!


Siinä taas yksi vohveli.


Isä ja poika yöllä. Eikun poika ja isä. Onneksi korjasin, ettei kukaan hämääntynyt.




sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Viljami keikalla ja voitokkaana!

Tämä ei pitkä blogi tule olemaan, mutta kerronpa teille nyt kuitenkin kahdesta Viljami-pojan uudesta suuresta saavutuksesta!

Ensinnäkin rakas Viljami-poikamme kävi vastikään ihka ensimmäisellä musiikkikeikallaan! Muusikko Tommi Kaleniuksen Kale-klubilla järjestettiin Maunulan kirkossa Voice of Finland -voittajan Sirun keikka! Ensin muutaman kappaleen esitti Kalenius itse, ja sen jälkeen päästiin nauttimaan Sirun konsertoinnista! Viljamilla oli luonnollisestikin söpöt pinkit kuulosuojaimet, mutta – luonnollisestikaan – hän ei oikein meinannut aluksi malttaa pitää niitä päässä. Vähitellen poju kuitenkin tottui suojaimiinsa, mutta noin muuten väsymys vaivasi ja itku kaikui. Linda hieman hyssytteli poikaa ja kävi välillä ulkona salista rauhoittelemassa. Hyvin kuitenkin meni ensimmäinen keikka, eikä kirkko ollut akustiikaltaan huonoin mahdollinen vaihtoehto.

Keikan jälkeen kävimme morjestamassa Sirua, jota olen kertaalleen haastatellutkin. Siru, kuten myös moni muu keikkapaikalla, piti kovasti pikkuhurmuristamme ja totesi, ettei hänen keikallaan koskaan ollut ollut noin nuorta kuuntelijaa. Ja eipä ollut Viljamikaan koskaan ollut kenenkään muun keikalla – paitsi Englannissa Billy Joelin keikalla kohdussa ollessaan. Siru myös sanoi kertoneensa jo ennakkoon kaikille, että häntä olisi tulossa katsomaan keikalle moinen söpöläinen. (Olin siis keikan Facebook-sivuilla ennakkoon kysellyt, uskaltaisiko paikalle tulla pienoisen Viljami-pojan kanssa. Jo silloin Viljamin kuva herätti innostusta.)



Toinen merkittävä Viljami-meriitti on, että hän voitti juuri kuvakilpailun! Ihana kanelipullafirma Cinnabon rantautui Suomeen (Helsingin Arabian kauppakeskukseen) ihan vasta, ja Facebook-sivuilla järjestettiin kisa, jossa oli tarkoituksena kerätä omalla Cinnabon-kuvalla mahdollisimman paljon tykkäyksiä. Osallistujia oli Viljamia ennen vain yksi, ja pirteä poikamme päätyikin jyräämään kisan voittoon! Lienee sanomattakin selvää, että kisa ei ollut mikään jättimenestys, mutta uusi asiahan Cinnabon Suomessa onkin! Viljami voitti 15:n mini-Cinnabonin paketin, jonka hinta kaiketi lähentelee noin 30 euroa. Onnea, Viljami!

Tässä vielä Viljamin voittokuva, joka olisi kyllä varmasti pärjännyt kovatasoisemmassakin kisasssa:


lauantai 25. huhtikuuta 2015

Viljami ryömii yleisön pyynnöstä – hulvattomia videoita!

Blogini toiseksi suurin fani eli äitini pyysi videota Viljamin ryömimisestä. Tässä kaiken kaikkiaan neljä, NELJÄ videota Viljamin päivän kolttosista. On kyllä hauskin tyyppi koskaan tämä poika. Jopa parempi huumorintaju kuin minulla!

Pahoittelut siitä, että osa videoista on nihkeässä kuvasuhteessa. Klikatkaa kuitenkin koko ruudulle (full screen) se filmi sieltä videon oikeassa alakulmassa olevasta ikonista, niin edes hieman suurenee eikä tarvitse tihrustaa.








torstai 23. huhtikuuta 2015

Harvinaislaatuinen vauvapäivitys

Huzaah!

En tiedä, mistä tuo aloitus tuli, mutta jotain oli laitettava. Kaikki kirjoittajathan tietävät, että kaikkein vaikeinta on saada aloitettua. Valkoisen paperin pelko on aito asia, mutta minä en siihen liiaksi tahdo jäädä jumiin.

Harvinaislaatuisen tästä päivityksestä tekee se, että päivitän nykyään paljon muustakin kuin Viljamiin liittyvistä asioista. Aikanaan meinasin kertoa poikani kehityksestä tasakuukausin, mutta se tapa jäi kahdesta syystä. Ensinnäkin olen suhteellisen saamaton, ja toiseksi ei vauvakaan niin silmin nähden kehity kuukausi kuukaudelta. Nyt on kuitenkin taas muutama taito tullut lisää, joten kerronpa teille niistä.

1. Kaksin käsin kiskominen

Ei, en tarkoita tällä kännäämistä enkä edes maidon ryyppäämistä. Viljami on oppinut aika vasta hallitsemaan molempia käsiään samanaikaisesti. Hän saattaa esimerkiksi kiskoa vyötä tai jotain lehteä lähemmäs molempia käsiä käyttäen. Ovelasti hän myös näyttäisi tajuavan, että jos jokin esine on jonkin pinnan päällä, voi hän vetää siitä pinnasta sen lähemmäs. Hittolainen, en varmaan edes itse tajuaisi tehdä tuota!

2. Ryömiminen

Yksi päivä makoiltiin sängyllä, ja Viljami lähti ryömimään. Vähän hassusti hän näyttäisi vielä välillä kyntävän päällään eteenpäin, mutta liikettä tapahtuu joka tapauksessa. Annoin silloin siellä sängyllä hänelle maidonkorviketta tuttipullosta, kunnes hän ei näyttänyt haluavan enää – vaan kohtapa hän jo ryömi sivuun laittamani pullon luo kuin nääntyvä autiomaassa!

3. Uusia ääniä ja ensimmäisiä tavuja

Viljami osaa nykyään sanoa jo tavun -ka, ja sitä hän toistaakin toisinaan, kun Linda esimerkiksi sanoo ensin sukka. Lisäksi poika on oppinut tekemään suussaan jotain napsutusääntä sekä korinaa. Ja jokainen näistä äänistä on vieläpä sellainen, jota poika osaa matkia. Upeaa!

Noh, ei tästä tämän pidempää päivitystä nyt tullut... Lopuksi laitan näytille videon äskeisestä kiljumiskisastamme. Voi vaikuttaa vähän omituiselta, mutta poika kyllä nauroikin välillä kisallemme.


EDIT: Pian blogin jälkeen menin vaihtamaan Viljamin vaippaa sängylle. Poika yritti koko ajan kääntyä vatsalleen ja ryömiä johonkin. Nauroin panikoituneena ja Viljami repeili samalla. Monen minuutin naurukonsertti oli! Lopulta sain kuin sainkin vaipan Viljamin päälle – väärinpäin.

torstai 2. huhtikuuta 2015

Viljami-vauva rakastui?


Terve taasen, blogikansa! Täällä sitä turistaan toista päivää putkeen, vaikka vasta oli kahdeksan päivän tauko. Inspiraatio on siitä hauska juttu, että se voi iskeä ihan koska vain. Tänään halu kirjoittaa...

Edellinen kappale loppui äkisti ja kesken, koska inspiraatio lakkasi tuosta vain. Olin kertomassa, kuinka halu kirjoittaa iski tänään heti herätessä, mutta olin jo käyttänyt sanaa "iskeä" edellisessä lauseessa. Aloin pohtia muita vastineita, kuten "halu kirjoittaa kaatui päälleni" tai "singahti", mutta mikään ei tuntunut oikein järkeenkäyvältä. Väkisin on vaikeaa kirjoittaa.

Taidankin jättää tämänkertaisen päivityksen tähän. Olkoon tuo ratkiriemukas video siis se tämän päivän juttu!

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Viljamin hauska päivä – katso kuvat ja video!

Blogieni otsikot jatkavat raflaavalla keltaisen lehdistön linjalla. Jos näet tämän otsikon blogilistalla, on sinun aivan pakko klikata sitä. Lisää Kielisirkusta koko Suomen-maahan, se on se tarkoitus! Kävijämäärät nousuun keinolla millä hyvänsä – mitä sitä kaunistelemaan!


Kyllä vain oli eilinen – maanantai 16. maaliskuuta 2015 – hauska päivä jälkikasvun kanssa! Tuosta nappulasta on tullut todella viihdyttävä, koominen ja ihastuttava persoonallisuus. Luettelenpa Viljamin eiliset hauskat toilailut tähän vaikkapa numeroituna.

1. Linda kertoi aamulla heränneensä siihen, kuinka Viljami yritti kiivetä hänen päälleen. Oikeastihan Viljami on hieman yli 8 kuukautta vanha eikä osaa vielä oikein kontatakaan kävelemisestä tai kiipeämisestä puhumattakaan! Silti pojan aktiivisuuslukema on sen verran nousussa, että kaikennäköisiä hurjia käännähdyksiä ja väännähdyksiä saadaan nykyään seurata.

2. Meillä on vielä kaksi vauvauintikertaa jäljellä, mutta eilen oli kenties minulle se mieluisin kerta. Linda kantoi Viljamia vedessä, ja Viljami läiski hurjana H2O:ta käsillään. Kun sitten itse liityin läiskimiskerhoon, repesi poika nauramaan monta kertaa. Absurdilta tuntui siinä yhdessä roiskia ja naureskella poitsun kanssa. Laatuaikaa totisesti!

3. Viljamin syöttöhetkikin oli tavalliseen tapaan huvittavaa katseltavaa! Välillä hän vaikutti jo innostuvan jauhelihasta, mutta sitten kohta tulikin kaikki kakoen ja kummastellen ulos suusta. Oli pienimuotoista yskimistä vähän ikäväkin katsella, mutta eipä tuosta kenellekään paha mieli lopulta jäänyt. Kaikki ruoka ei vain Viljamille vielä maistu!


4. Ennen nukkumaanmenoa Viljami ehti vielä yrittää repiä minulta luurit päästä. Hymyilevä ja utelias mukula viisveisasi, kun sanoin ei ja osallistuin pieneen köydenvetoon kuulokkeiden johdoista. Yhdessä vaiheessa Viljami johtoa tavoitellessaan kaatui istuma-asennosta makuulleen ja yritti kiivetä minunkin päälleni. Sai kuin saikin lopulta kiinni vielä kertaalleen johdostakin, ovela tyyppi! Ja kyllä vain taas nauru maittoi...

5. Kun siirryin nukkumaan, oli Viljami kellahtanut pinnasängyltään puolittain Lindan sängyn puolelle vatsalleen. Aivan kuin joku olisi ollut yöllä juomassa ja löytyisi aamulla nukkumasta sänkynsä vierestä!

Kuten tuossa blogini otsikkopalkissakin näkyy, olemme antaneet Viljamille jo hänen ensimmäisen oman kännykkänsä. Tänään sai vielä oman läppärinsäkin. Jospa jatkossa jättäisi aikuisten kannettavat rauhaan! Voidaan nyt kunnon nörttiperheenä istua kolmistaan iltaa sohvalla ja datata kukin tahollaan!



"No en tasan hakenut netistä rintojen kuvia!"

perjantai 19. joulukuuta 2014

Viljamin yökutitukset

Jaanpa tässä nyt videon Viljamin perinteisestä yökutitussessiosta. Tällaista se on aina, kun poika menee nukkumaan. Muuten saattaa olla ihan pokkana, mutta kun viedään tuohon sängylle valmistautumaan yöpuulle, niin johan on hymy ja hohotus herkässä. Enjoy.


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Viljami 5kk 1vko 2pvä

Täällä taas!



Näin joulua kohden meikäläinenkin vain laiskistuu ja laiskistuu. Alun perin piti bloggailla pojasta aina tasakuukausin, mutta eihän sellaista kestänyt kuin kolme kertaa. Neljäs kerta venyi viikolla, koska olin ulkomailla ja muutoinkin kiireinen. Tämä viides venyi edelleen sillä viikolla ja kahdella päivällä (tosin kello on nyt 0.02, eli ei tässä hirveän paljon olla yli yhden päivän extravenymisen). Toisaalta olisi ollut vähän hassuakin kirjoittaa "4kk 1vko" -tilanteen jälkeen jo alle kuukauden päästä uusi päivitys. Noh, katsoo nyt. Aikataulusekoiluista huolimatta haluan tallentaa tämän pikkupojan elämää muistiin.

Aivan kuin ennenkin, myös tämä viimeisin kuukausi on ollut varsin tapahtumakas (köyhä vastine ruotsinkielisemmälle tapahtumarikkaalle). Mieleen on jäänyt useitakin erilaisia hetkiä, joista voisinkin nyt kertoa. Ennen sitä käyn kuitenkin läpi kuun uudet taidot ja jutut.

Edelliskirjoituksessani näemmä kerroin Viljamin juuri oppineen ottamaan kiinni asioista sekä päristelemään suullaan. Tällä kertaa kuukauden kovin uusi juttu on ollut eräänlainen kädellä rummuttaminen/tamppaus. Sen sijaan, että poika käyttäisi vain rannettaan, rummuttaa hän koko käsivarrellaan. Kuten päristelykin, tämä tuntuu taitona jokseenkin kyseenalaiselta, mutta äsken nukkumaan mennessään poju oli kuulemma heilutellut käsiään puoliunessakin. (Linda ilmoitti tämän toisesta huoneesta kännykällä chatissa, kun meni Viljamin kanssa samaan aikaan nukkumaan.) Joskus kun pojun kädet ovat tietyssä kulmassa, näyttää tuo tamppausliike vähän niin sanotulta sarkastiselta taputtamiselta (sarcastic clap), jollaista pahikset monesti elokuvissa harjoittavat, kun hyvis virheellisesti luulee voittaneensa.


Toinen iso juttu on, että ihan tässä muutaman päivän sisällä Viljamille on puhjennut kaksi hammasta. (Vai pitäisikö sanoa, että ikeneet ovat puhjenneet tehden tilaa näille hampaille?) Tämä on kaiketi näkynyt pojan itkuisuutena, vaikka ei hän minusta tavallista enemmän ole oikeastaan itkeskellytkään.

Kuinka paljon Viljami sitten ylipäätään itkee?

Täytyy sanoa, että Viljami on muuttanut totaalisesti tietämättömät käsitykseni vauvoista. Voisin väittää, että on ollut useita päiviä, jolloin Viljami ei ole itkenyt oikeastaan ollenkaan. Pienen pientä kitinää kuulee päivittäin esimerkiksi päiväunilta herätessä, mutta näissä tilanteissa syy on niin nähtävissä ja helppo korjata, että en oikein edes laskisi tuota itkuksi. Ylipäätään usein tuntuisi auttavan, kun pojalle hieman laulaa, ottaa hänet syliin tai vaikka vain kutittaa vähän jalkapohjista. Vauvalla ei ole egoa eikä hän itke vastalauseena, joten usein tällainen myönteisellä asialla "hämääminen" voi keskeyttää ylitsepääsemättömältäkin vaikuttavan surullisen hetken tehokkaasti. Ja mikäpä sen tyydyttävämpää, kun vauvan ruttunaama kääntyy kujeilevaan hymyyn, kun vähän jalkapohjasta rapsuttaa.

Seuraavaksi voisin kertoa kolme mielenkiintoista tapahtumaa viime viikoilta.

1. Lindalla on tässä kuussa ollut parit pikkujoulukemut tai vastaavat kaveritapaamiset. On hyvä, että hänkin pääsee välillä vähän irtautumaan kotioloista ja oravanpyörästä ja minä puolestaan saan kahdenkeskistä aikaa Viljamin kanssa. (Olenhan minäkin tehnyt hyvän määrän omia juttujani tässä samalla.) Kerran minulla oli kuitenkin Viljamin kanssa hyvin hyvin rankkaa kaksistaan.


Viljamin paita yläpuolella olevassa kuvassa on hieman hämäävä. Nämä ensimmäiset vauva-ajan kuukaudet ovat aika pitkälti äitiaikaa, kun lapsi saa kaiken ravintonsa äidin rinnasta tai maidonkorvikkeesta. Näin ollen on myös normaalia, että lapsi kiintyy äitiinsä enemmän, eikä asiaan ehkä myönteisesti ole vaikuttanut sekään, että olin vastikään muutaman päivän Englannissa matkalla. Noh, pointti on, että on paljon helpompaa järjestää iltoja, jolloin minä näen kavereitani ilman Viljamia, kuin että Linda näkisi kavereitaan ilman Viljamia. Tänä yhtenä iltana näin kuitenkin tehtiin, ja minä olin kyllä aika helisemässä pojan kanssa.

Yhdessä vaiheessa poika päräytteli aikamoisen satsin vaippaansa, ja tuotos tuli läpi sekä hänen vaatteistaan että minun farkuistani, kun Viljami istui polveni päällä. Vaihtelin vaipat ja vaatteet, eikä siinä mitään, mutta pojalla oli muutenkin vähän känkkäränkkäinen päivä. On hassua, että silloin kun Viljami viettää Lindan tai meidän molempien kanssa aikaa, on hän tavallisesti hyvinkin rauhallinen. Minun kanssani ollessaan hän kuitenkin testasi minua kovasti ja vaati jatkuvaa huomiota, laulamista, ruokintaa ja syliä, mutta silti ei ollut hyvä. Kun poika viimein rupesi hieromaan silmiään ja haukottelemaan, päätin viedä hänet nukkumaan.

Nukkumisesta ei tullut mitään. Viljami on tottunut siihen, että koko hänen elämänsä ajan hän on nukahtanut Lindan viereen imetykseen. Tuttipullo ei ajanut samaa asiaa, vaan poika vain huusi ja huusi. Paniikissa tekstailin ja soitin Lindalle, joka sanoi, että "Oot vaan siinä vieressä, niin eiköhän se kohta rauhotu ja nukahda". Ei toiminut, vaan poika huusi niin sydäntäsärkevän pitkään ja kovaa, että minun oli pakko ottaa hänet syliin ja tuuditella vielä. Linda lähti tulemaan juhlistaan nukuttamaan poikaa, mutta se oli turhaa, koska juhlat olivat sen verran kaukana, ettei poika kuitenkaan pysyisi valveilla niin pitkään.

Yhdessä vaiheessa Viljami huusi kovempaa kuin olin koskaan aiemmin kuullut – niin kovaa kuin vain fyysisesti pystyi. Kyyneleet silmissä pidin häntä sylissä ja nojasin hänen kasvoihinsa epätoivoisena päälläni. Yhtäkkiä huuto taukosi ja poika meinasi kellahtaa sylistäni. Laitoin hänet sänkyyn makaamaan, mutta hän virkosi ja huusi jälleen. Kokeeksi nojasin taas hellästi hänen kasvoihinsa, ja hän simahti! Olo oli hitto vie kuin taikurilla tai hypnotisoijalla! Poika oli tottunut siihen, että hän nukahtaa vain läheiseen ihokontaktiin, joten häneen nojaaminen kelpasi. Voi hyvä elämä! Myöhemmin Lindakin on kokeillut samaa juttua päällään ja se on toiminut!

Kaksi muuta tarinaa ovatkin sitten lyhyempiä ja kivempia...

2. Saunomme usein Lindan ja Viljamin kanssa kolmistaan saunavuorollamme. Tavallisesti poika saa aluksi olla saunan lattialla sitterissä jonkin aikaa, kunnes otamme hänet vielä ilman vaatteita toiselle lauteelle syliin lämmittelemään. Nyt Linda oli juuri ottanut pojalta kuteet pois ja olimme suihkuhuoneessa vilvoittelemassa. Linda piti Viljamia pystyssä, kunnes tämä yhtäkkiä vähän huojahti ja huitaisi Lindan jalkaa päällään. Noin kaksi sekuntia jännitimme, alkaisiko Viljami itkemään, mutta vielä mitä: hän purskahti nauramaan! Minä ja Linda repesimme jutulle, ja sekös Viljamin innostusta vain lisäsi. Siinä sitten naureskeltiin kilpaa koko perhe. Yksi parhaita yhteisiä hetkiämme ehdottomasti!

3. Tänään (eilen) päivällä Linda kävi kampaajalla ja minä olin Viljamin kanssa kahdestaan kotona. Meillä oli oikein mukavaa Viljamin kanssa, ja minulla on jo olo, että hän tykkää jo kovasti viettää minunkin kanssani aikaa. (Nauraakin nykyään kanssani esimerkiksi vaipanvaihdossa!) Aioin antaa Viljamille tuttipullosta korviketta, mutta joka kerta, kun vein pullon hänen suulleen, hän alkoi tamppaamaan pulloa kädellään. Totesin siinä ääneen, että eihän tästä nyt mitään tule ja ethän sinä poika voi juoda, jos samaan aikaan hakkaat sitä pulloa. Joka kerta vedin pullon hetkeksi pois, jolloin Viljami kovasti ilmoitti haluavansa sen takaisin. Tarpeeksi monen toiston jälkeen aloin nauraa tilanteen absurdiudelle, ja eiköhän poika revennyt taas myös! Siinä taas naurettiin molemmat, kunnes viimein taisin antaa pullon pojalle ja samalla pitää hänen kättään kiinni, jottei hän pystyisi huiskimaan sillä pulloa. (Noin muutenhan Viljami osaa nykyään pitää pulloa käsillään kiinni, jotta juottajan ei tarvitse kyykkiä pullon kanssa syötön ajan.)

––

Että sellaisia tarinoita tällä kertaa. Kyllä vain on mahtava poika. Jotenkin tuntuu, että päivä päivältä häneen vain kiintyy enemmän. Siinä on kivaa yhteistä tekemistä minulla ja Lindallakin, kun yhdessä kehutaan poikaa ja matkitaan tämän hauskoja ilmeitä, eleitä, liikkeitä ja ääniä arjessamme. Ihana pieni perhe!

maanantai 17. marraskuuta 2014

Yöllinen yksinolo



Yö on aina vähän niin kuin ollut meikäläisen aikaa. Siinä missä vanha kansa aina paasaa siitä, että pitäisi mennä ajoissa nukkumaan ja herätä ajoissa, olen minä aina tykännyt mennä nukkumaan myöhään ja herätä myöhään. Nytkin kello on herraisä jo 4.33 ja tänään olisi luvassa koulupäivä! Ei huolta tosin – minulla on vain yksi puolentoista tunnin luento, ja sekin alkaa vasta 14.15. Onhan tässä siis vielä roppakaupalla aikaa nukkua ja herätä. (Tämän blogin kuvat ovat erään taannoisen yöllisen kävelyni saldoa, eivätkä sinänsä liity tähän tekstiin...)

Näin vauvautuneena avoliittolaisena on yön merkitys noussut arvoon arvaamattomaan. Tämä on sitä aikaa vuorokaudesta, kun voin luvan kanssa istua täysin yksin sohvalla ja tehdä omia juttuja. Viljami on oppinut sellaiseen rytmiin, että uni tulee keskimäärin kympiltä, kun taas Linda kömpii sänkyyn puolenyön tai yhden maissa. Tärkeän kahdenkeskisen ajan kulutamme esimerkiksi rästiin jääneitä televisio-ohjelmia katsellen ja yhteisestä laatuajasta nauttien. Sitten kun Linda menee nukkumaan, jään minä usein vielä koneelle tai vaikkapa pelaamaan Xbox 360 -konsoliani mahtavien Sennheiserin kuulokkeiden kanssa. Yöaikaan pienessä väsymyksessä aistit herkistyvät ja oma aika tuntuu tunnelmalliselta. On jännä miettiä, kuinka muu maailma nukkuu ja meikäpoika vain pelailee pelejä television loimussa. Siinä samalla myös oman elämän yksinkertaisuus ja kauneus avautuu itselle tavanomaista paremmin.

Voi sitä yöllä käydä kävelylläkin, jos uskaltaa!

Lähiaikoina minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni muutaman kirjoitusprojektin kanssa. Tarkoitus olisi sekä alkaa kirjoittaa enemmän omaa luovaa tekstiä että ruveta rustaamaan toden teolla tarinaa tekstiseikkailupeliin. Kyseessä on projekti, joka meidän olisi parin muun miekkosen kanssa tavoite jonain päivänä julkaista ja kaupallistaakin. Yöllä omassa rauhassa mielikuvitus tällaisiin juttuihinkin laukkaa paremmin kuin päivällä kaiken kiireen ja stressin keskellä.

Melkein koko yliopistoaikani olen yövalvomisistani huolimatta nukkunut varsin hyvin. Tähtään yleensä noin kahdeksan tunnin uniin ja osunkin yleensä vähintään seitsemään. Mitenkään kovaa univajetta minulla ei ole ollut pitkiin aikoihin, vaikka unenlahjani noin muuten ovatkin hemmetin hyvät. Kun menen nukkumaan, niin minä totisesti menen nukkumaan; en kierimään ja kääntyilemään.

Yöllä on kaunistakin!

Huolestuneille lohdutettakoon, että en minä kovin usein sentään tänne viiteen asti valvo. Ennemmin kuitenkin otan omassa ajassa kiinni näin öisin kuin pyydän Lindaa viettämään Viljamin kanssa kaksin aikaa illalla. Toisaalta Linda kyllä joutuu yleensä heräämään minua aikaisemmin pojan kanssa. Mutta kas kun Linda onkin enemmän aamuihmisiä ja poikaa on pakko imettää kellon ympäri joka tapauksessa.

Tässä lapsitouhussa on kyllä mukavaa, kun arjen palaset alkavat vähitellen loksahdella paikoilleen. Sitähän se on, että yritetään perheessä löytää jatkuvasti sellaisia ratkaisuja, jotka toimivat ja takaavat tasapuolisesti kaikille – paitsi tietysti Viljamille – omaa aikaa. Tehokas muttei liian tiukka ajankäyttö on perhe-elämän A ja O.

Ps. Meni aika tasan 30 minuuttia tämän kirjoittamiseen. Seuraavaksi meikäpoika painuu hammaspesulle ja samaan puoliparisänkyyn muun perheen kanssa!

lauantai 15. marraskuuta 2014

Viljami 4 kk 1 vko



Täällä sitä taas ollaan kotona päätteen ääressä. Heitin tuossa ihan vasta neljän päivän kiekan Brittein-maalla, minkä vuoksi nämä kuukausittaiset Viljami-päivitykset olivat hetken tauolla. Alun perin ajattelin blogata Viljamista jokaisen kuun kahdeksas päivä, mutta tällä kertaa elämä tuli eteen. Matkallani ei oikein ollut aikaa syvällisille beibipohdinnoille. Matkastani kerron todennäköisesti piakkoin lisää!

Nyt Viljami on jo neljän kuukauden ja yhden viikon ikäinen. Äsken selasin lävitse aiemman kuun päivitykseni ja yllätyin, kuinka paljon tähän viimeiseen päälle viiteen viikkoon onkaan näemmä mahtunut uutta. Uskomattoman nopeasti tuo poika kehittyy!

On todella erikoista huomata, miten Viljami oppii uusia juttuja välillä harppauksittain. Jonain päivinä sitä vain huomaa, että mitenkäs ihmeessä se poika jo tuollaistakin osaa. Tästä hyvänä esimerkkinä on, kun matkani jälkeen huomasin, kuinka hyvin Viljami jo osaa tarttua tavaroihin. Kun Linda heilutteli äitiyspakkauksen mukana tullutta hammasharjaa pojan edessä, nappasi tämä kohta jo yllättävänkin vankan otteen harjasta. Siinä se poju sitten huitoi sillä harjalla ympäriinsä kuin tajuamatta, että se oli nyt hänen komennuksessaan. Eikä aikaakaan, kun harja jo löysi tiensä suuhun asti! Jos Viljami tosin ottaa harjaa liian alhaalta kiinni, voi harja päätyä suun sijasta jonnekin silmän tienoille. Tällöin poika tietysti vielä sadattelee turhautumistaan ääneen. Jos ote on kuitenkin tarpeeksi alhaalta, osaa poju mekaanisen näköisesti viedä esineen suuhunsa ja imeä sitä.



Tarttumisen ja suuhun viemisen lisäksi Viljami on oppinut myös päristelemään suutaan. En oikein tiedä, voiko tätä sillä tavalla kutsua taidoksi, kun eihän tuosta paljon hyötyä ole, mutta hupaisaa se ainakin on! Hauskin Viljamin uusi taito on kuitenkin ehdottomasti nauraminen, joka kuulostaa aika karikatyyrimäiseltä hohotukselta. Harmikseni en oikein itse ole vielä onnistunut mukulaa naurattamaan, vaikka Linda tuntuu tekevän sitä harvase päivä...

Vähitellen pojan käytöksessä alkaa näkyä myös kuinka äiti on kuitenkin se #1. Usein jos Linda lähtee tunniksi tai pariksi luennolle tai liikuntamenoihin, on Viljami minun kanssani tavallista itkuisampi. Usein on käynyt niin, että poika tankkaa Lindan poissa ollessa huomattavasti enemmän maitoa kuin muuten. Kenties maito muistuttaa häntä äitistä tai muuten vain toimii lohdutuksena ikävään. Tästä huolimatta poika kuitenkin selvästi pitää myös minusta ja usein tuntuu tahtovan hymyillä ja heittää läppää kanssani. Äiti on tuki ja turva, kun taas isän kanssa on eri tavalla kivaa... Vaan odottakaahan lapsuusikää, kun minä sitten opetan pojan kopittelemaan ja pelaamaan kanssani Xboxia!

Hassua tässä vauvan kehittymisessä on se, kuinka iso osa vauva kuitenkin onkaan vanhempiensa arkea. Kun pienokainen oppii uusia taitoja, muuttuu vuorovaikutus hyvin nopeasti. Nyt kun Viljami esimerkiksi osaa nauraa ja tarttua, avaa se paljon uusia mahdollisuuksia leikkimiselle. Siinä missä aiemmin poika lähinnä seuraili sivusta, nyt hän tahtoo mukaan asioihin. Hänelle pitää laulaa, häntä pitää kutittaa, hänelle pitää ojentaa leluja ja muutenkin häntä täytyy huomioida hyvin eri tavalla kuin alussa. Onneksi haastavuuden ja lisääntyneen huomioimistarpeen rinnalla myös koko touhun palkitsevuus on nousussa – suloinen hymy on kiva kiitos työstä kuin työstä ja lapsukaisen höpsöjä touhuja on sekä kunnia että viihdyttävää seurata vierestä.


keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Viljami mummolassa

Ajattelin nyt ihan lyhyen päivityksen pistää.

Tulimme eilen Helsingistä perheen voimin junalla Siuntioon, josta Viljamin ukki ja mummi tulivat hakemaan meitä Lohjalle. Lindalla on tällä viikolla vain kaksi tenttiä ja minulla on luentotaukoviikko, joten päätimme tulla tänne vanhempieni nurkkiin pariksi päivää. Lindan seuraava tentti on perjantaina, joten torstaina otetaan jo juna takaisin.

"Mummolassa" on kiva käydä. Täällä on aina herkkuja ja kestitään, ja Viljamikin saa kivasti huomiota osakseen. Moni kutsuu Lohjaa landeksi, mikä on sinänsä osuvaa, että kyllähän tänne tulo Helsingin jälkeen tuntuu todella rauhaisalta. Liian kauaa ei täällä jotenkin kestäkään olla, kun jo tekee mieli omaan kotiin kullan kalliiseen.

Poika Lohjalla ruokailemassa :)


Omasta näkökulmastani täytyy sanoa, että täällä oman perheen luona on ihan kiva käydä aina välillä. Isoveljenikin tulee usein samaan aikaan, jolloin pääsee vaihtamaan kuulumisia puolin ja toisin hänenkin kanssaan. Nämä ovat tärkeitä ihmissuhteita, joita on hyvä vaalia. Siltikin täytyy sanoa, että koen perhesuhteideni vain parantuneen, kun muutin täältä aikanaan pois. Samalta se välillä tuntuu parisuhteessakin, että välillä olisi hyvä olla enemmän erillään, jotta olisi taas kiva kohdata hetken perästä. Ollaan Lindan kanssa molemmat kuitenkin aika kotihiiriä, joten yhdessä tulee usein oltua enemmän kuin olisi hyvästä. Näistä aiheista voisin jossain vaiheessa kirjoittaa muutaman neuvovankin sanasen!

Omia intressejäkään ei kannata koskaan unohtaa ;)

lauantai 18. lokakuuta 2014

Jännittävä lauantaiaamu Viljamin kotona

Heräsin tänään siihen, kun vähän yli kolme kuukautta vanha Viljamimme jutteli kovaan ääneen. Poika nukkui Lindan vieressä, eli kuten tavallista, yöllä oli näemmä tapahtunut muuttoliikettä maidon perässä. Minä nukun aina seinän puolella, ja ihme kyllä en liki koskaan herää yöllisiin imetyksiin tai maitovaatimuksiin. Tai vähintäänkään en muista noista tuon taivaallista! Kaipa se on se äidinvaisto ja Lindan sitä myöten herkistyneet korvat...

Kun kurkistin Lindan yli Viljamia, Viljami alkoi luonnollisesti hymyillä. Vastasin pikkumiehen kutsuun siirtämällä hänet lähemmäs itseäni, mutta levoton poju ei ollut enää unituulella. Olin itse uinunut vasta viitisen tuntia, mutta päätin lopulta siirtyä hissun kissun tupakeittiöömme (voisi erotella olohuoneeksi ja keittiöksikin – tai tuvaksi ja keittiöksi!) virkeä poika mukanani. Tällä kertaa se oli Linda, joka ei huomannut mitään. Toivottavasti on tyytyväinen, että sai vaihteeksi itsekin jäädä koisimaan!

Poika kantoi saalista mukanaan. Linda vielä kaljuuntuu...

Hetken aikaa pitelin sohvalla istuessani Viljamia sylissäni pystyasennossa. Tämä on sellainen asento, josta poju usein tuntuu nauttivan ja jossa juttuakin tulee eniten. Tällä kertaa hän kuitenkin oli suhteellisen rauhassa – mitä nyt huteruuttaan heilui hieman, kun eivät nuo pikkuruiset jalat vielä ihan kanna. Seuraavaksi siirsin mukulan sitteriin, jota olen nyt tässä jo jonkin aikaa jalallani keinuttanut. Välillä hän vaipuu uneen, välillä taas herää yllättäen. Tälläkin hetkellä poju huitoo ilmaa, venyttää kädellä paitaansa ja... oho, tämä on uutta: Viljami veti paitansa alaosan ilmeisesti suuhunsa! Noh, nyt se paita lipsui kädestä, mutta oikea etusormi löysi tiensä tilalle. Suloista mussutusta kuuluu!

Sormi maistui myös keskiviikkona, kun Viljami kävi ekaa kertaa syömässä nepalilaisessa

Tarkoitukseni oli alun perin kirjoittaa jotakin aivan muuta, mutta tarinahan se oli tämäkin...

lauantai 11. lokakuuta 2014

Lauantai-brunssilla Dylan Arabiassa

Moikkelis taas!

Kirjoitanpas tähän blogiini nyt ensimmäistä kertaa hiukan erilaista matskua – en siis vain Viljamista, vaan koko pienen perheemme yhteisestä visiitistä Dylan Arabiaan brunsseilemaan! Pohjustukseksi kerrottakoon, jos joku ei vielä tiennyt, että sana brunssi tulee siis yhdistelmästä breakfast (aamiainen) ja lunch (lounas). Todellista kielisirkusta siis tämäkin! Lisäksi täytyy muuten tähän väliin tunnustaa, että minulla on aina mennyt sekaisin termit lounas ja päivällinen. Eihän noissa kyllä oikein mitään logiikkaa olekaan, kun molemmathan syödään nimenomaan päivällä. Ja nuo englanninkieliset dinner ja lunch vasta onkin vaikea muistaa oikein päin! Suomessa työpaikoilla ja ravintoloissa käytetty termi lounasaika on tosin aika hyvä muistuttaja näiden kahden suomalaisen termin erottamiseen.

Meidän pieni perhe ruokailemassa (paitsi Viljami-raukka ei kyllä syönyt mitään!)


Asiaan! Käytiin siis tosiaan appiukkelin (Lindan isä, toinen Viljamin isoisistä) kanssa brunsseilemassa juuri äsken! Ruokapaikkana toimi Dylan Arabia, joka sijaitsee Hämeentie 153:ssa Arabianrannassa – stadilainen appi ei tosin ollut ihan saletti siitä, kuuluuko mesta oikeasti Arabianrannan piiriin. Oli miten oli, tarjolla oli kappalehintaan 17,50 € melkoinen valikoima jos jonkinlaista seisovan pöydän herkkua. Kattaukseen kuului esimerkiksi muroja, mysliä, marjoja, hedelmiä, leipää, juustoja ja muita päällisiä, bbq-kanaa ja -possua, pasta carbonaraa, lihapullia, makkaroita, kalaa ja valtava määrä erilaisia jälkiruokia.

Tervetuloa yltäkylläisyyteen!


Kuten yleensäkin seisovan pöydän kanssa, nälkäisenä ei tarvitse Dylan Arabiastakaan lähteä! Todennäköisempää on tulla monipuolisuuden ja hetkittäisen ilmaisuuden sokaisemaksi ja mättää turpa tupaten täyteen ruokaa. Seuraavaksi sitten kaduttaakin koko päivän ajan, kun vatsaa kipristelee ja olo on kuin elefantilla. Dylanin kanssa tämä on enemmän kuin todennäköistä, sillä ruuat on levitetty laajalle alueella ja jopa ammattilaistekniikalla "aluksi vain vähän kaikkea" voi vahingossa saada olon kylläiseksi jo ensimmäisellä kierroksella.

"Voi jestas... Miten mä ikinä löydän maitoa täältä?"


Kaiken kaikkiaan Dylan Arabiaa kehtaa suositella ruokapaikaksi kelle vain brunsseihin vihkiytyneelle. Ainoa miinuspuoli on buffetin hiukan korkea hintalappu, vaikka eiväthän tällaiset paikat ihan opiskelijoiden juttu olekaan. Mitä isomman loven 17,50 € asiakkaan lompakkoon jättää, sitä suuremman vatsakivun hän itselleen todennäköisesti hankkii. Toinen pikku pyyhe täytyy antaa siitä, että minun makuuni paikassa oli hieman turhan vähän ruokaa lämpimässä. Mielestäni ainakin bbq-kana olisi hyvin todennäköisesti maistunut paremmalta suoraan uunista. Joka tapauksessa annan paikalle arvosanaksi kunnioitettavan 4+ / 5.

Brunssin jälkeen käytiin vielä pikaisesti pysähtymässä lähellä olevan Viikin kauniissa syksyisissä maisemissa vesiputouksen luona. Ei kyseessä ihan mikään Niagara ollut (olen käynyt sielläkin kaverini kanssa vuonna 2009), mutta kyllä vesi vain on aina hieno elementti! 

Lindan kuva näytti paremmalta kuin minusta otetut kuvat :D


Vesiputouksen pällistelyn ja valokuvamallistelun jälkeen kävelimme vielä pikku matkan ympäristössä ja katselimme, kun epätoivoiset ja epäonniset kalamiehet vetelivät pitkillä perhoshaaveillaan (siltä ne näyttivät!) jatkuvia vesiperiä. (Eli käytännössä epäonnistuivat uudestaan ja uudestaan. Näemmä sanonta vetää vesiperä tulee alun perinkin tuosta nimenomaisesta nuottakalastusepäonnistumisesta!) Lopuksi otettiin vielä muutama höpsö kuva rantaan ilmeisesti ajautuneen valtavan hauen päällä... Mukavaa oli! =)

 Meikä ratsastaa valtavalla hauella! Upeat syysvärit!


"I don't want none of this shit!" (Isoisä tukemassa)

perjantai 10. lokakuuta 2014

Viljami 3 kk


Ja jälleen on kuukausi vierähtänyt: Viljami Leo Juhani on nyt jo kolme kuukautta vanha pieni pallero. Tai no pieni ja pieni, syntymäpaino oli 3590 grammaa, mutta tänään neuvolassa poju painoi jo 5370 grammaa. Pari kiloa kolmessa kuukaudessa ei ehkä kuulosta valtavalta painonnousulta, mutta prosentuaalisestihan tämä tarkoittaa, että kotonamme köllöttelee jo huomattavasti kookkaampi pojankolikka kuin alussa. Me vanhemmat emme tietysti tätä pituuskasvua kovin helposti huomaa, mutta kyllä sitä välillä tulee mietittyä, kuinka vauvan vauvuus vähitellen vähenee. If that makes any sense. Pituutta puolestaan oli syntymään nähden tullut jo 10,5 senttiä lisää, eli 61,5-senttinen pieni mies on tällä hetkellä kyseessä.

Viime kuuhun verrattuna poikaan on jälleen tullut kivasti muutoksia. Interaktiivisuus sen kuin lisääntyy, ja siinä missä edelliskuussa vähän äännähdeltiin, nyt Viljami osaa sille päälle sattuessaan jutella pidempäänkin. Käytännössä jos poika joutuu liian kauan tuijottelemaan televisiota katsovia vanhempiaan sitteristä, niin kohta alkaa kuulua tyytymätöntä muminaa. Kun poikaa sitten tämän seurauksena puhuttelee ja katsoo silmiin, niin lievä ruttu muuttuu usein viekkaaksi hymyksi. Pikkuinen tietää jo, mistä naruista vetää. Paljon ei poika jaksakaan enää vain katsella vierestä, vaan viettää mielellään aikaa sylin hellässä huomassa. Nykyään jos poju sitten on oikein hyvällä päällä, vaippa on puhdas, uni ei paina ja olokin on kylläinen, niin välillä energiaa riittää myös tyytyväisiin ja kiittäviin kujerteluihin. Tällainen myönteinen mekastelu on oiva kiitos hoivaajalle ja eräänlainen elämän tarkoitus itsessään.

Aivan viime aikoina Viljami on pari kertaa onnistunut kääntymään vatsalleen. Tämä on kuitenkin vielä työn ja tuskan takana ja edeltää runsaasti ähinää ja puhinaa. Myös katseen suuntaamisen kanssa olen ollut huomaavinani eroavaisuutta aikaisempaan, sillä voisin vaikka lyödä vetoa (en vanno, mutta veikkaan), että eilen Viljami tuijotteli selinmakuulta jalkojaan. Vähitellen hän alkaa ymmärtää oman monimuotoisuutensa ja sen, että ihminen on muutakin kuin vain kasvonsa. Eilen otettiin myös Lindan kanssa videolle, kun poika laittoi toistuvasti kättään suuhun. Oikeasti, onko mitään sen suloisempaa kuin vauva nauttimassa nyrkkinsä imemisestä?

Kuluneen kuun kamalin kokemus Viljamin kanssa oli, kun kävimme kaksistaan isossa S-Marketissa ostoksilla Lindan lähdettyä kaupungilta jo kohti kotia. Oli ruuhka-aika ja pipoa oli aivan järkyttävän paljon – ehkä enemmän kuin koskaan! Eiköhän Viljamille sitten tullut heti alkuun itku. Hetken aikaa tyynnyttelin pientä ja annoin tuttipullosta lopun maitotilkan. Pian itku jo taukosikin ja vieressä meitä tuijotti joku nainen. "Mun on pakko sanoa, mulla ei oo omia lapsia ja varmaan pitäisi olla jo tyyliin neljä, mutta onpas tuo sulonen... Niin rauhallinenkin!" Eipä vain ollut rauhallinen äsken, eikä sitten pian tämän jälkeenkään, vaan infernaalinen parku jatkui pian.



Minä siinä sitten hyssyttelin Viljamia ja yritin nostaa häntä syliin, mutta huuto oli oikeasti kovempi kuin koskaan, ääni särkyi ja kieli väpätti suussa lohduttomasti. Lopulta parkkeerasin kärryn vissiin kolmatta kertaa. Mietin jo hetken, pitäisikö minun sittenkin vain jättää tärkeät ostokset (korissa oli 15 tarjousruisleipää) kauppaan ja lähteä kiireellä kotiin Viljamin kanssa. Kokeilin kuitenkin vielä nostaa pojan olalleni ja rupesin joustamaan polvistani. Kuin ihmeen kaupalla huuto lakkasi. Vilkaisin pojan kasvoja, ja hänen silmäluomensa olivat jo puolisalossa. Innostuneena jatkoin keinuttelua ja lopulta laskin yllättävänkin syvään uneen vajonneen mukulan vaunuun (KUVA POSTAUKSEN ALUSSA). Joku sivullinen äiti kehaisi toimiani ja oma oloni oli helpottunut, mutta jännittynyt. Jätin suosiolla osan ostoslistasta käymättä, mutta pääsin kuin pääsinkin pojan kanssa läpi kassan ja itse asiassa aina kotiin asti ilman minkäänlaisia ongelmia. Tässäkin matkalla sain vielä paljon mukavia kommentteja ja onnitteluja pojan isyydestä – ihan mahtavaa, että ihmiset ovat niin ystävällisiä, kun on lapsen kanssa liikenteessä!

Loppuun pitää vielä kertoa, että eilen meillä oli Viljamin kanssa todella hauskaa. Kuuntelimme ja lauloimme nimittäin yhdessä suosikkini Billy Joelin kappaleita! Aluksi Viljami lähinnä hymyili hoilailulleni, mutta pian hän jo liittyikin mukaan! Tai siis liittyi ja liittyi – ei hän englanninkielisiä sanoja aivan osannut mutta oli kyllä ainakin vahvasti fiiliksessä mukana ja piti ääntä kivasti! Kun hän sitten kohta meni nukkumaan, lupasin laulaa hänen kanssaan vielä seuraavanakin päivänä, mutta äsken Viljami sitten tyytyikin lähinnä kuuntelemaan. Raukalla oli tänään raskas päivä, kun neuvolassa pistettiin kuulemma paljon rokotuksia.

Tällaista siis tällä kertaa! Nyt suunnittelemmekin sitten ensimmäistä yhteistä ulkomaanmatkaamme. Olisi mukava lähteä perheen kanssa jonnekin rentoon, turvalliseen, rauhaisaan ja lämpimään paikkaan. Tekisi taatusti hyvää meille kaikille.