Jostain syystä minulla on viime päivinä ollut harvinaisenkin luova olo.
Mieleni tekee tuottaa tekstiä – säveltää satumaista sanojen sinfoniaa!
Haluttaa pistää pystyyn kunnon kielisirkus – katsella, kun klovnit kaatuilevat kakkujen päälle ja kuunnella avautuvien alkusointujen luontevaa flow'ta!
Ah, ei valkoisen paperin pelko mua viheliäisesti vaivaa, vaan maaliton kanveesi kutsuu keksimään ja kehittämään, suunnittelemaan ja sommittelemaan!
Kas, mietin tänään mä seuraavaa...
Kuinka kuplassa voikaan ihminen elää? Näkökenttämme laittaa meidät keskelle – muut ovat ulkopuolella, mutta me olemme maailma. Mutta miten hyvin muutoksen huomaakaan, kun kaupungilla kävelee ja astuu avaralle alueelle. Tuore tilantuntu mykistää, sillä se saa meidät ymmärtämään: emme me olekaan mitään muuta kuin vain pieni ja mitätön osa suurta kaikkeutta ja kokonaisuutta.
Oiva tapa herätä omaan pienuuteensa on ajatella itsensä toisesta kuvakulmasta. Mitä jos emme kokisikaan itseämme omista silmistämme, vaan takaata ja ylhäältä, staattisesti eikä dynaamisesti? Eikö vain olisikin jännä huomata, kuinka maailma pysyy paikallaan, vaikka me liikkuisimmekin? Se laittaa asiat auttamatta perspektiiviin – sitä tajuaa, kuinka vähän olemassaolollamme onkaan lopulta merkitystä ympäröivälle todellisuudelle.
Samaan ilmiöön herää, kun näkee kaupan kassalla valvontakameranäyttöjä. Yläviistosta kuvatut ihmiset hortoilevat hyllyjen välissä haamujen lailla. Heidän silmissään kyseessä on jokapäiväinen selviytymiskamppailu – pitää syödä; pitää löytää liikkeestä tarvittavat tarvikkeet ja jatkaa matkaa. Tämän jälkeen astutaan ulos ja väistellään liikenteen vilinässä autoja, ettei alle jäädä. Kävellään kotiin, ettei jäädytä kuoliaaksi. Kaikki tämä suoraan silmistä katsottuna. Mutta niin, valvontakamerassa kyseessä on vain yksi asiakas, yksi ihminen lisää tässä loputtomassa maailmankaikkeudessa.
Eri näkövinkkelistä omat tarpeemme, tavoitteemme ja haaveemme tuntuvat vähäpätöisemmiltä. Vääjäämättä.
Tällaista tuubaa teille taas tänä yönä soitin. Ensi kerralla on ehkä eri instrumentti.
Vaan pistäähän se miettimään, eikös?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti