Aamullista sekopäisyyttä

Vaiko kuitenkin aamuista sekopäisyyttä? Jos kerran yöllistä, niin miksi sitten aamuista eikä aamullista? Eihän nyt suinkaan yöistä tai edes öistä!

Samoin kuin edellinen sekopäisyys, tämä lähtee siitä, että tahdon vain kirjoittaa. Tahdon sanoa sanasen jostakin. En edes täysin tiedä mistä, vaikka kyllä nyt tuli mieleen yksi juttu.

Rahaa tulee ovista ja ikkunoista.

Olen tässä laskeskellut asioita ja todennut, että saatan kohta saada paalua niinkin monesta kuin viidestä eri lähteestä:

1. Ensinnäkin pääsen 99,9 %:n varmuudella kirjastoon kesätöihin. Jippii! Tulen tekemään kaksivuorotyötä ja lauantaitakin, mutta väliäkö hällä, kun lisiä tulee ja kesää vietetään. Olen töissä vain kuusi tuntia kerrallaan, joten lomailulle ja kuntoilullekin jää aikaa. Halleluuja!

2. Yritän kesällä jatkaa tavalliseen tapaan haastattelujen tekemistä sekä teatterissa ja keikoilla käymistä. Viimeisin artikkelini julkaistiin tänään http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=2665. Linkin takaa löytyy tekemäni haastattelu Saara Aallon ja tangokuningas Teemu Roivaisen kanssa. Yleisesti ottaen esimerkiksi teattereissa on vähemmän ohjelmaa kesällä, mutta enköhän minä muutaman jutun saa tehtyä Suomen suvessakin.

3. Olen ollut jutuissa erään pelimedian kanssa mahdollisuudesta kirjoittaa heille nettiin muutamia tekstejä kuussa. Neuvottelut ovat edenneet hyvälle asteelle, joten olen varsin toiveikas. Palkkion suuruudesta en kuitenkaan vielä osaa sanoa.

4. Minulla on avovaimoni kanssa ollut puhetta oman yrityksen perustamisesta. Siis minun oman yritykseni, ei meidän oman yrityksemme – mutta Linda on silti ollut suurena tukena, aloittajana ja apuna tässä projektissa! Tarkoitus olisi alkaa tarjota erinäisiä palveluita netin kautta. Saa nyt nähdä, missä vaiheessa tämä saadaan alulle ja tuleeko se tuottamaan mitään.

5. Kirjastohommastani huolimatta saanen edelleen yleistä asumistukea Kelalta. Hurraa!

–––

No ei tässä blogissa tämän enempää sekoilua ollutkaan, eivätkä nuo keikkaluontoiset juttuni suoranaisesti tule minulle paljon muuta kuin rändöm roposia tuottamaan, mutta on se kuitenkin kiva, että on kivaa tekemistä, josta palkitaan rahallisesti!

Maailmaa mullistavia mietteitä

Oi, onko kirjoittamista kiehtovampaa?

Jostain syystä minulla on viime päivinä ollut harvinaisenkin luova olo. 

Mieleni tekee tuottaa tekstiä – säveltää satumaista sanojen sinfoniaa! 

Haluttaa pistää pystyyn kunnon kielisirkus – katsella, kun klovnit kaatuilevat kakkujen päälle ja kuunnella avautuvien alkusointujen luontevaa flow'ta!

Ah, ei valkoisen paperin pelko mua viheliäisesti vaivaa, vaan maaliton kanveesi kutsuu keksimään ja kehittämään, suunnittelemaan ja sommittelemaan!

Kas, mietin tänään mä seuraavaa...

Kuinka kuplassa voikaan ihminen elää? Näkökenttämme laittaa meidät keskelle – muut ovat ulkopuolella, mutta me olemme maailma. Mutta miten hyvin muutoksen huomaakaan, kun kaupungilla kävelee ja astuu avaralle alueelle. Tuore tilantuntu mykistää, sillä se saa meidät ymmärtämään: emme me olekaan mitään muuta kuin vain pieni ja mitätön osa suurta kaikkeutta ja kokonaisuutta. 

Oiva tapa herätä omaan pienuuteensa on ajatella itsensä toisesta kuvakulmasta. Mitä jos emme kokisikaan itseämme omista silmistämme, vaan takaata ja ylhäältä, staattisesti eikä dynaamisesti? Eikö vain olisikin jännä huomata, kuinka maailma pysyy paikallaan, vaikka me liikkuisimmekin? Se laittaa asiat auttamatta perspektiiviin – sitä tajuaa, kuinka vähän olemassaolollamme onkaan lopulta merkitystä ympäröivälle todellisuudelle.

Samaan ilmiöön herää, kun näkee kaupan kassalla valvontakameranäyttöjä. Yläviistosta kuvatut ihmiset hortoilevat hyllyjen välissä haamujen lailla. Heidän silmissään kyseessä on jokapäiväinen selviytymiskamppailu – pitää syödä; pitää löytää liikkeestä tarvittavat tarvikkeet ja jatkaa matkaa. Tämän jälkeen astutaan ulos ja väistellään liikenteen vilinässä autoja, ettei alle jäädä. Kävellään kotiin, ettei jäädytä kuoliaaksi. Kaikki tämä suoraan silmistä katsottuna. Mutta niin, valvontakamerassa kyseessä on vain yksi asiakas, yksi ihminen lisää tässä loputtomassa maailmankaikkeudessa.

Eri näkövinkkelistä omat tarpeemme, tavoitteemme ja haaveemme tuntuvat vähäpätöisemmiltä. Vääjäämättä.

Tällaista tuubaa teille taas tänä yönä soitin. Ensi kerralla on ehkä eri instrumentti.

Vaan pistäähän se miettimään, eikös?

Yöllinen yksinolo

Yö on aina vähän niin kuin ollut meikäläisen aikaa. Siinä missä vanha kansa aina paasaa siitä, että pitäisi mennä ajoissa nukkumaan ja herätä ajoissa, olen minä aina tykännyt mennä nukkumaan myöhään ja herätä myöhään. Nytkin kello on herraisä jo 4.33 ja tänään olisi luvassa koulupäivä! Ei huolta tosin – minulla on vain yksi puolentoista tunnin luento, ja sekin alkaa vasta 14.15. Onhan tässä siis vielä roppakaupalla aikaa nukkua ja herätä. (Tämän blogin kuvat ovat erään taannoisen yöllisen kävelyni saldoa, eivätkä sinänsä liity tähän tekstiin...)

Näin vauvautuneena avoliittolaisena on yön merkitys noussut arvoon arvaamattomaan. Tämä on sitä aikaa vuorokaudesta, kun voin luvan kanssa istua täysin yksin sohvalla ja tehdä omia juttuja. Viljami on oppinut sellaiseen rytmiin, että uni tulee keskimäärin kympiltä, kun taas Linda kömpii sänkyyn puolenyön tai yhden maissa. Tärkeän kahdenkeskisen ajan kulutamme esimerkiksi rästiin jääneitä televisio-ohjelmia katsellen ja yhteisestä laatuajasta nauttien. Sitten kun Linda menee nukkumaan, jään minä usein vielä koneelle tai vaikkapa pelaamaan Xbox 360 -konsoliani mahtavien Sennheiserin kuulokkeiden kanssa. Yöaikaan pienessä väsymyksessä aistit herkistyvät ja oma aika tuntuu tunnelmalliselta. On jännä miettiä, kuinka muu maailma nukkuu ja meikäpoika vain pelailee pelejä television loimussa. Siinä samalla myös oman elämän yksinkertaisuus ja kauneus avautuu itselle tavanomaista paremmin.

Voi sitä yöllä käydä kävelylläkin, jos uskaltaa!

Lähiaikoina minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni muutaman kirjoitusprojektin kanssa. Tarkoitus olisi sekä alkaa kirjoittaa enemmän omaa luovaa tekstiä että ruveta rustaamaan toden teolla tarinaa tekstiseikkailupeliin. Kyseessä on projekti, joka meidän olisi parin muun miekkosen kanssa tavoite jonain päivänä julkaista ja kaupallistaakin. Yöllä omassa rauhassa mielikuvitus tällaisiin juttuihinkin laukkaa paremmin kuin päivällä kaiken kiireen ja stressin keskellä.

Melkein koko yliopistoaikani olen yövalvomisistani huolimatta nukkunut varsin hyvin. Tähtään yleensä noin kahdeksan tunnin uniin ja osunkin yleensä vähintään seitsemään. Mitenkään kovaa univajetta minulla ei ole ollut pitkiin aikoihin, vaikka unenlahjani noin muuten ovatkin hemmetin hyvät. Kun menen nukkumaan, niin minä totisesti menen nukkumaan; en kierimään ja kääntyilemään.

Yöllä on kaunistakin!

Huolestuneille lohdutettakoon, että en minä kovin usein sentään tänne viiteen asti valvo. Ennemmin kuitenkin otan omassa ajassa kiinni näin öisin kuin pyydän Lindaa viettämään Viljamin kanssa kaksin aikaa illalla. Toisaalta Linda kyllä joutuu yleensä heräämään minua aikaisemmin pojan kanssa. Mutta kas kun Linda onkin enemmän aamuihmisiä ja poikaa on pakko imettää kellon ympäri joka tapauksessa.

Tässä lapsitouhussa on kyllä mukavaa, kun arjen palaset alkavat vähitellen loksahdella paikoilleen. Sitähän se on, että yritetään perheessä löytää jatkuvasti sellaisia ratkaisuja, jotka toimivat ja takaavat tasapuolisesti kaikille – paitsi tietysti Viljamille – omaa aikaa. Tehokas muttei liian tiukka ajankäyttö on perhe-elämän A ja O.

Ps. Meni aika tasan 30 minuuttia tämän kirjoittamiseen. Seuraavaksi meikäpoika painuu hammaspesulle ja samaan puoliparisänkyyn muun perheen kanssa!