Yöllinen yksinolo

Yö on aina vähän niin kuin ollut meikäläisen aikaa. Siinä missä vanha kansa aina paasaa siitä, että pitäisi mennä ajoissa nukkumaan ja herätä ajoissa, olen minä aina tykännyt mennä nukkumaan myöhään ja herätä myöhään. Nytkin kello on herraisä jo 4.33 ja tänään olisi luvassa koulupäivä! Ei huolta tosin – minulla on vain yksi puolentoista tunnin luento, ja sekin alkaa vasta 14.15. Onhan tässä siis vielä roppakaupalla aikaa nukkua ja herätä. (Tämän blogin kuvat ovat erään taannoisen yöllisen kävelyni saldoa, eivätkä sinänsä liity tähän tekstiin...)

Näin vauvautuneena avoliittolaisena on yön merkitys noussut arvoon arvaamattomaan. Tämä on sitä aikaa vuorokaudesta, kun voin luvan kanssa istua täysin yksin sohvalla ja tehdä omia juttuja. Viljami on oppinut sellaiseen rytmiin, että uni tulee keskimäärin kympiltä, kun taas Linda kömpii sänkyyn puolenyön tai yhden maissa. Tärkeän kahdenkeskisen ajan kulutamme esimerkiksi rästiin jääneitä televisio-ohjelmia katsellen ja yhteisestä laatuajasta nauttien. Sitten kun Linda menee nukkumaan, jään minä usein vielä koneelle tai vaikkapa pelaamaan Xbox 360 -konsoliani mahtavien Sennheiserin kuulokkeiden kanssa. Yöaikaan pienessä väsymyksessä aistit herkistyvät ja oma aika tuntuu tunnelmalliselta. On jännä miettiä, kuinka muu maailma nukkuu ja meikäpoika vain pelailee pelejä television loimussa. Siinä samalla myös oman elämän yksinkertaisuus ja kauneus avautuu itselle tavanomaista paremmin.

Voi sitä yöllä käydä kävelylläkin, jos uskaltaa!

Lähiaikoina minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni muutaman kirjoitusprojektin kanssa. Tarkoitus olisi sekä alkaa kirjoittaa enemmän omaa luovaa tekstiä että ruveta rustaamaan toden teolla tarinaa tekstiseikkailupeliin. Kyseessä on projekti, joka meidän olisi parin muun miekkosen kanssa tavoite jonain päivänä julkaista ja kaupallistaakin. Yöllä omassa rauhassa mielikuvitus tällaisiin juttuihinkin laukkaa paremmin kuin päivällä kaiken kiireen ja stressin keskellä.

Melkein koko yliopistoaikani olen yövalvomisistani huolimatta nukkunut varsin hyvin. Tähtään yleensä noin kahdeksan tunnin uniin ja osunkin yleensä vähintään seitsemään. Mitenkään kovaa univajetta minulla ei ole ollut pitkiin aikoihin, vaikka unenlahjani noin muuten ovatkin hemmetin hyvät. Kun menen nukkumaan, niin minä totisesti menen nukkumaan; en kierimään ja kääntyilemään.

Yöllä on kaunistakin!

Huolestuneille lohdutettakoon, että en minä kovin usein sentään tänne viiteen asti valvo. Ennemmin kuitenkin otan omassa ajassa kiinni näin öisin kuin pyydän Lindaa viettämään Viljamin kanssa kaksin aikaa illalla. Toisaalta Linda kyllä joutuu yleensä heräämään minua aikaisemmin pojan kanssa. Mutta kas kun Linda onkin enemmän aamuihmisiä ja poikaa on pakko imettää kellon ympäri joka tapauksessa.

Tässä lapsitouhussa on kyllä mukavaa, kun arjen palaset alkavat vähitellen loksahdella paikoilleen. Sitähän se on, että yritetään perheessä löytää jatkuvasti sellaisia ratkaisuja, jotka toimivat ja takaavat tasapuolisesti kaikille – paitsi tietysti Viljamille – omaa aikaa. Tehokas muttei liian tiukka ajankäyttö on perhe-elämän A ja O.

Ps. Meni aika tasan 30 minuuttia tämän kirjoittamiseen. Seuraavaksi meikäpoika painuu hammaspesulle ja samaan puoliparisänkyyn muun perheen kanssa!