sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

3

Blogini on ollut lähes koko kesäkuun hiljaa. Ei ole jotenkin saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään.

Välillä tuntuu, että aikaa on niin vähän, että ei saa mitään aikaiseksi. Sitten kun aikaa on enemmän, huomaa, kuinka vähän sitä oikeastaan tarvitseekaan. Kiire on ihan kivaa, kunhan sitä ei ole liikaa. Pari päivää tai tuntiakin kun saa vetää henkeä, niin jaksaa taas paremmin. Toisaalta onhan sekin hyvä, että on välillä edes mahdollisuus tylsistyä. Vaikka tylsyys tavallaan tappaa inspiraation, voi sen kaiketi oppia kanavoimaan paremminkin.

Olemme nyt olleet Lindan kanssa kolme vuotta yhdessä. Viljami puolestaan täyttää reilun viikon päästä yhden vuoden. Kaksi vuotta Lindaa, yksi vuosi Lindaa ja Viljamia. Taas voisi sanoa kliseisesti, että aika on mennyt nopeasti, mutta itse en koe sitä ihan niin.

Tällä hetkellä tuntuu, että olisin tuntenut Lindan paljon kauemmin kuin kolme vuotta. Monet ystäväni olen tuntenut jo ala-asteesta eli kokonaiset kaksi vuosikymmentä. Tähän nähden voisi sanoa, että on kuin olisin tuntenut Lindan 50 vuotta. Tässä on sekä hyvät että huonot puolensa.

Yhdessäolon määrä on meillä ollut valtaisa ja voimakkuudeltaan intensiivinen – etenkin, kun olemme jo ennen Viljamia olleet molemmat kotihiiriä ja aina yhdessä sekä vähän vain opiskelleet. Osittain tuntuu, että ei ihmistä ihan tällaiseenkaan ole tehty – oman rauhan puute kiristää hermoja ja saa haukkomaan happea. Toisaalta on niinkin, että tällaisella tehotutustumisella Linda totisesti tuntuu perheenjäseneltä. Se on todella arvokasta.

Yhteiselomme ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista. Olemme kaksi hyvin erilaista ihmistä, mutta meissä kulkee jokseenkin samanlainen henki. Linda on kuitenkin tasaisempi kuin minä, ja uskonkin, että ahdistushäiriöni vaikuttaa minuun edelleen paljon. Vaikka pakkoajatukseni ovat vähentyneet, huomaan toisinaan, että minulla on yksinkertaisesti paha päivä. Pahoina päivinä koen olevani kuin matala lätäkkö, jonka ylitse kävelevä kenkä saa herkästi aaltoilemaan. Parempina päivinäni puolestaan olen valtamerimäisempi – tyynempi ja joustavampi.

Lindalle kiitos, että on kestänyt minua niinkin hyvin nämä kolme vuotta. Samat kiitokset myös itselleni siitä, että olen kestänyt omaa ajoittaista kestämättömyyttäni. Ei ole ollut helppoa minullakaan.

Tällä hetkellä Linda viettää muutaman päivän aikaa Vuosaaressa isänsä isossa asunnossa Viljamin kanssa. Tämä on sekä vaihtelua että antaa mahdollisuuden vetää henkeä parisuhteen arjesta. Asuntomme 50 neliötä käy välillä aika pieneksi yksivuotiaan lapsen kanssa. Omia huoneita ei ole, ja vähäinen tila aiheuttaa sen, että kaikki on koko ajan liikkumaan opettelevan Viljamin käsillä.

Huomenna aloitan kesätyöni kirjastossa. Muutenkin raha-asiat ovat viimein alkaneet suttaantua paremmiksi. Toivon mukaan pääsen työaikataulujen lisäksi kiinni rutiineihin myös syömisen ja liikunnan suhteen. Olen ihan liian huonossa kunnossa, mikä sekin vaikuttanee mielentiloihin. Coca Cola Zeroa esimerkiksi olen juonut viime kuukausina ihan liiaksi, sillä kofeiinin sanotaan olevan huono pakko-oireiselle, koska se vain pistää mielen ylikierroksille. Vieroitusta ja vedenjuontia luvassa!

Kun käy töissä, tulee luontevasti oltua erossa perheestäkin. Tällöin koti voi saavuttaa paremmin potentiaalinsa turva- ja lepopaikkana, jonne on kiva tulla raskaan työpäivän jälkeen. Sitä odotellessa.

1 kommentti: