Idioottivarma ohje kompromisseihin – Paranna elämäsi laatua 3418 %

Idioottivarma. Hauska sana.

Käytännössähän tuo tulee englannista. Foolproof. Samaa sukua kuin bulletproof. Toinen kestää typeryksen ja toinen luodin. Luodinkestävä, idiootinkestävä, idioottivarma. Kas näin.

Kompromissien tekeminen on ihmisten välisessä kanssakäymisessä tärkeä taito. Usein eri osapuolet ovat eri mieltä asioista, ja kun kyseessä on käytännön asia, joudutaan usein tulemaan toista vastaan. Kuinka paljon toista vastaan sitten pitää tulla? Onko kompromissin tekeminen viime kädessä sitä, että kumpikin joutuu nöyrtymään, eikä kumpikaan saa olla tyytyväinen? Tavallaan – siis sikäli mikäli ettei ihminen ole valmis myöntämään kompromissien tekemistä lähtemättömäksi osaksi kanssakäymistä! Jos tunnistaa kompromissien tarpeellisuuden ja tärkeyden, ei niiden tekeminen välttämättä aiheuta itkupotkua, vaan niistä seuraa tietynlaista rauhan tunnetta.

Kuten markkinointiteksteillä on tapana, myös tämän blogin mainosotsikko valehtelee. Vai luulitteko todella, että olen lukion lyhyellä matikalla oikeasti laskenut tuon 3418 %? Suurin vale tuossa otsikossa on kuitenkin se, että muka osaisin oikeasti tarjota ohjeen, joka toimii joka tilanteessa. Tuohon en pysty eikä pysty kukaan muukaan tällä pallolla tai toisellakaan, mutta kykenen kuitenkin tarjoamaan ohjeen, joka toimii täydellisesti tietyissä tilanteissa.

Esimerkki 1 – Vitt*maiset tilanteet, joissa idioottivarman kompromissiohjeen antaminen on mahdotonta

Noin, siinä on alaotsikko, jossa on sopiva määrä lihavointia, kursiivia ja alleviivausta. Alaotsikko kaikilla mausteilla! Laitetaanpas saman tien tähänkin ripaus kursiivia!

Kompromissin tekeminen on erityisen vaikeaa tilanteissa, joissa eri vaihtoehtojen määrä hankaloittaa asioiden käsittelyä. Tällaisista tapauksista puuttuu matematiikka ja logiikkaa palveleva metriikka.

Kuvittele tilanne, jossa sinä haluat syömään kiinalaista ja kaverisi tahtoo välttämättä pizzalle. Mikä on kompromissiratkaisu? Sellaista ei yksinkertaisesti ole ilman matematiikkaa, lukuja, numeroita. Yksi jokseenkin sosiaalisesti kohmealta tuntuva tapa ratkaista tilanne olisi pitää kirjaa siitä, kuinka usein kumpikin saa tahtonsa lävitse. Tällöin voitte yhdessä päättää, että tänään mennään toisen mielen mukaan ja huomenna toisen. Tämä on yksinkertaista tilastointia ja siksi sinänsä toimiikin.

Harva kuitenkaan ottaa tieteen käyttöön tällaisessa tilanteessa. Näin ollen olemme joko tuomittuja vääntämään näistä päätöksistä niskat hiessä tai vaihtoehtoisesti sanomaan omille mieltymyksillemme kiitoshei – ellei siis toinen sitten luovuta ensin. Epäkelvolta tuntuisi myös tapa ratkaista tilanne niin, että kumpikaan ei saa haluamaansa. "Jotta kumpikaan ei olisi toista tyytyväisempi, niin mennään kiinalaisruuan ja pizzan sijasta syömään McDonaldsiin!" Tuohan tuntuisi jo vähän lapselliseltakin tavalta ratkaista kyseinen visainen pulma.

Esimerkki 2 – Laskettavissa olevat tilanteet, joissa idioottivarman kompromissiohjeen antaminen on kuin onkin mahdollista

Puhtaissa kaverisuhteissa valtaosa kompromissia vaativista tilanteista on harmi kyllä noita ensimmäisen esimerkin kaltaisia dilemmoja – sitä ollaan menossa jonnekin tai tekemässä jotakin. Erityisen läheiset suhteet sisältävät kuitenkin usein varsin erilaista ongelmanratkaisua. Esimerkiksi pidemmälle edenneissä parisuhteissa – samoin kuin joissain tapauksissa kämppistenkin kanssa – törmätään hieman toisenlaisiinkin tilanteisiin.

Erinomainen esimerkki on parisuhteissa varsin usein esiin nouseva siivoaminen. Kuinka paljon kummankin pitäisi siivota? Mitä saa vaatia? Mistä saa pitää kiinni? Mihin oikeudet loppuvat, mistä alkavat vastuut? Nämä ovat asioita, joita ihmiset googlaavat. Kuinka paljon saan pyytää toiselta? Olenko ihan nipottaja jos... Olenko täysi laiskamato jos...

Tarjoan teille nyt nerokkaan kompromissivälineen, jollaista ei todennäköisesti kukaan koskaan ole keksinyt. Tämä väline perustuu puhtaaseen tilastomatematiikkaan. Miksi väitellä ja riidellä asioista, joita voi laskea? Internet, Wikipedia ja Google ovat muutenkin jo siirtäneet monet turhat riidanaiheet historiaan, joten eikö olisi aika viimein ottaa näissäkin klassikoissa idioottivarmat keinot käyttöön? Eihän kukaan enää halua riidellä aamunkoittoon siitäkään, esiintyikö tuo ja tuo näyttelijä siinä ja siinä elokuvassa, kun pelkällä yhden minuutin kännykkägooglauksella voi saada faktat tiskiin. Pois turha suukopu ja mykkäkoulu! TIEDE ON SAAPUNUT.

THE METHOD

Oletko valmis? Olet saavuttanut tässä pitkässä blogissa sen vaiheen, jota varten epätoivoisena klikkasit linkkiä blogiini (ellei tämä Kielisirkus sitten ole sinulla valmiiksi suosikeissa [kiitos, äiti] tai jos et tullut tänne jotakin muuta reittiä [kiitos siitäkin]). Me kaikki tiedämme sen tuskan, kun joutuu vääntämään asioista, joista ei perkel* ole olemassa ohjenuoria. Näissä asioissa ei hitto vie Google tai IMDB pelasta. MUTTA JOUNI PELASTAA.

Ensin pitää määritellä keskiarvo. (Jep, tämän verran suhteellisuutta tämäkin metodi kuitenkin vaatii...) Tälle keskiarvolle sitten annetaan arvo 50/100. Tämä 50 on kultaisen keskitien arvo – sillä kultainen keskitie on loppuviimein se asia, jolla meidän tulee mitata kaikkea mahdollista ihmiskanssakäymistä. Emme voi olettaa keskivertoa enempää ihmisiltä, sehän on selvä. Muutenhan oletamme liikaa!

Nyt kun tiedämme kultaisen keskitien arvon (joka on siis edelleen se 50, pitäkää nyt mielessä), tulee meidän asettaa arvo meille itsellemme. Siivousasiassa tämä 50 tarkoittaisi siis keskivertaista siivoamismäärää. Kuinka paljon me siivoamme? Miten me ja kumppanimme (tai kämppiksemme) sijoitumme tässä metriikassa?

Jos sinun siivousarvosi on huomattavan kaukana parisi siivousarvosta, törmäätte todennäköisesti usein ongelmiin, jotka olisi luonnollisestikin hyvä ratkaista. Miten ongelma sitten ratkaistaan? Yksinkertaista... Näytetäänpä nyt siis ihan askel kerrallaan, miten homma toimii:

1. Tiedostetaan, että keskiarvo on aina 50/100.

2. Mitataan oma ja partnerin keskiarvo.

3. Mitataan molempien etäisyydet 50:stä.

4. Tehdään töitä, jotta 50 ei olisi omalle kohdalle liian paljon TAI liian vähän.

Jos Mikan siivousarvo on 85 ja Maisan 30 (huomatkaa epäsovinistinen esimerkki, jossa mies onkin se kovempi pirttihirmu ja nainen se laiskamato), ovat molemmat jokseenkin kaukana keskiarvosta. Käytännössä siis Mikan standardi siivoamiselle on keskivertaista korkeampi, kun taas Maisalla on tapana sietää (ja tämän vuoksi todennäköisesti tehdä) sotkua enemmän keskivertoihminen.

Hankalanhan tästä tilanteesta tekee usein se, että korkeamman siivousarvon omaava (sori vaan, muut suomen kielen opiskelijat) alkaa sokeasti vaatia matalammalla siivousarvolla varustetulta enemmän, koska siivoaminen nyt vain on tärkeää ja sotku puolestaan on laiskaa. Tämän kompromissimetodin mukaisesti kuitenkin huomataan, että itse asiassa Maisan lisäksi (arvo 30) myös Mikalla (arvo 85) on sosiaalisena ihmisenä kasvuvaraa.

Jos tarkastellaan numeroita lähemmin, voidaan huomata, että parisuhteen kannalta Mikalla (eli keskivertoa enemmän siivoavalla) on itse asiassa jopa enemmän kasvuvaraa kuin Maisalla – Mika on kultaisesta keskitiestä 35 pisteen päässä (ratkaistu yhtälöllä x = 85 - 50), kun taas Maisa on ainoastaan 20 pisteen päässä (ratkaistu yhtälöllä x = 50 - 30).

Mikan ja Maisan parisuhteessa Maisan pitäisi siis alkaa siivoamaan hieman enemmän, kun taas Mikan pitäisi pystyä laskemaan standardejaan – tai vähintäänkin sitä, kuinka paljon hän vaatii partneriltaan. Homma ei siis toimikaan vain niin, että vähemmän siivoavan pitää siivota sitä enemmän, mitä siivoushullumpi partneri hänellä on – eikä toisaalta niinkään, että laiskempi automaattisesti määrää tahdin.

Kuvitelkaapa tilanne, jossa Erkin pistearvo on 50 ja Tuomaksen pistearvo on 90 (huomatkaa tasa-arvoinen esimerkki, jossa molemmat suhteen osapuolet ovat miespuolisia). Tässä esimerkissä Tuomaksella ei itse asiassa ole oikeutta vaatia Erkkiä siivoamaan enemmän, koska hän täyttää jo parisuhteessa siivoavien miesten keskiarvokriteerit. Käytännössä Tuomaksen tehtävänä on alkaa hyväksymään Erkkiä enemmän.

Tämä kompromissimetodi tasapainottaa eroja epäsuhtaisten kumppanien välillä. Voit vaatia kultaista keskitietä, keskivertoa, mutta et sen enempää.

Mitä sitten on rakkaus? Rakkaus on sitä, että tekee toisen mieliksi enemmän kuin mitä tarvitsee. Siis esimerkiksi siivoaa 85 pisteen arvosta, vaikka 50 olisikin a-ok ("a-ok" on englanninkielinen termi ookoolle, joka ei ole "vain ok", vaan joka on oikeasti "ok"). Vaihtoehtoisesti ensimmäisen esimerkin siivousta rakastava Mika voisi olla saarnaamatta Maisan 30 pisteen siivoamisesta, vaikka hänellä onkin täysi oikeus vaatia 50 pisteen arvoista jälkeä. Tämä sama rakkausesimerkki pätee itse asiassa ihan kaikkeen.

Kun teet enemmän ja olet ystävällisempi kuin mitä toinen olettaa tai pyytää, se on rakkautta. Vaatimisen ilmapiirissä rakastaminen vaikeutuu, koska ilahduttaminen on hankalampaa kuin sen käytännössä pitäisi olla.

Onko ulkonäöllä merkitystä?

Yllä kommentti tähän artikkeliin. Sanonpa muutaman omankin sanasen.

Minua häiritsee, miten aina väitellään siitä, onko kumppania valitessa ulkonäöllä merkitystä. Jotkut sanovat, että ei sillä ole merkitystä, kun taas toiset vastaavat, että kyllä sillä vain on – niin kuin tuossa ylläkin.

Hittolainen, eivätkö ihmiset voi ymmärtää, että elämä ei ole mustavalkoista?

Yksinkertainen totuus (ei mielipiteeni, vaan totuus) on se, että ulkonäöllä on kyllä merkitystä, mutta eri tavalla kuin mitä ihmiset ajattelevat.

Ulkonäön merkityksellisyyden puolesta puhujat tuntuvat olettavan, että vastapuoli on sitä mieltä, että seurustella voi ihan kenen kanssa vain omista kauneusihanteista ja muista täysin välittämättä. Ei, siitä ei ole kyse. Idea on vain siinä, että ulkonäön ei tule olla se suurin eikä etenkään ainoa valintaperuste!

Parinvalintaa voi verrata ihan hyvin vaikkapa elokuvan valintaan. Kun olet leffavuokraamossa, hyllyt notkuvat erilaisia elokuvia. Onko sinusta järkevä valita elokuva sen perusteella, missä etukansi on paras? On varmastikin fakta, että moni ihminen tekee näin. Menetkö kuitenkaan vikaan, jos vaivaudut lukemaan takakannenkin? Entä mitä käy valintatilanteelle, jos päätät tehdä netin kautta hieman tutkimusta elokuvasta tai kysyt kaveriltasi siitä? Ei, parivalintaa ei kannata pohjata täysin myöskään lähipiirin arvioihin, mutta jotain apua voi viisaalta frendiltäkin saada – etenkin, jos on jo antanut etukannen tai lyhyen esittelytekstin sokaista itsensä.

Oliko paras näkemäsi elokuva ulkoasultaan paras näkemäsi elokuva? Ei välttämättä. Jotkut jopa vieroksuvat liian keinotekoisia tietokoneella tehtyjä maisemia.

Kun itse vuokraan leffaa, kiinnitän kyllä huomiota etukanteen. Etukansi on vuokraamossa vääjäämättä se asia, johon ensimmäisenä tulee katsottua. Olen kuitenkin tietoinen siitä, että liian sliipatut ja ehostetut leffakannet saattavat olla vain ansoja pinnallisille ihmisille – tai tuotantotiimin epävarmuutta leffan sisäisen materiaalin hyvyydestä. Itse haluan tietää leffasta enemmän ennen kuin kiinnostun siitä todella. Jotkut leffat haluavat vain päästä soittimeesi hetkeksi ja jättävät jälkeensä paskan maun. Toiset leffat puolestaan tahtovat jäädä sydämeesi ikuisiksi ajoiksi ja tekevät sinut onnelliseksi.

Ei sillä: ei niitä leffoja ole pakko etsiä aina varta vasten elokuvateattereista. Niitä voi löytää myös esimerkiksi etsimättä omasta lähipiiristä, jos vaikkapa kaveri tutustuttaa. Tällaisissa tapauksissa leffaan ei yleensä edes lähdetä tutustumaan odottaen, että tämän pitäisi olla se maailman paras leffa. Tällöin laadukkuudesta syntyvä yllätysmomentti voi olla entistäkin säväyttävämpi ja tehokkaampi. Monesti hyvän leffan löytää, kun sitä vähiten odottaa.

3

Blogini on ollut lähes koko kesäkuun hiljaa. Ei ole jotenkin saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään.

Välillä tuntuu, että aikaa on niin vähän, että ei saa mitään aikaiseksi. Sitten kun aikaa on enemmän, huomaa, kuinka vähän sitä oikeastaan tarvitseekaan. Kiire on ihan kivaa, kunhan sitä ei ole liikaa. Pari päivää tai tuntiakin kun saa vetää henkeä, niin jaksaa taas paremmin. Toisaalta onhan sekin hyvä, että on välillä edes mahdollisuus tylsistyä. Vaikka tylsyys tavallaan tappaa inspiraation, voi sen kaiketi oppia kanavoimaan paremminkin.

Olemme nyt olleet Lindan kanssa kolme vuotta yhdessä. Viljami puolestaan täyttää reilun viikon päästä yhden vuoden. Kaksi vuotta Lindaa, yksi vuosi Lindaa ja Viljamia. Taas voisi sanoa kliseisesti, että aika on mennyt nopeasti, mutta itse en koe sitä ihan niin.

Tällä hetkellä tuntuu, että olisin tuntenut Lindan paljon kauemmin kuin kolme vuotta. Monet ystäväni olen tuntenut jo ala-asteesta eli kokonaiset kaksi vuosikymmentä. Tähän nähden voisi sanoa, että on kuin olisin tuntenut Lindan 50 vuotta. Tässä on sekä hyvät että huonot puolensa.

Yhdessäolon määrä on meillä ollut valtaisa ja voimakkuudeltaan intensiivinen – etenkin, kun olemme jo ennen Viljamia olleet molemmat kotihiiriä ja aina yhdessä sekä vähän vain opiskelleet. Osittain tuntuu, että ei ihmistä ihan tällaiseenkaan ole tehty – oman rauhan puute kiristää hermoja ja saa haukkomaan happea. Toisaalta on niinkin, että tällaisella tehotutustumisella Linda totisesti tuntuu perheenjäseneltä. Se on todella arvokasta.

Yhteiselomme ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista. Olemme kaksi hyvin erilaista ihmistä, mutta meissä kulkee jokseenkin samanlainen henki. Linda on kuitenkin tasaisempi kuin minä, ja uskonkin, että ahdistushäiriöni vaikuttaa minuun edelleen paljon. Vaikka pakkoajatukseni ovat vähentyneet, huomaan toisinaan, että minulla on yksinkertaisesti paha päivä. Pahoina päivinä koen olevani kuin matala lätäkkö, jonka ylitse kävelevä kenkä saa herkästi aaltoilemaan. Parempina päivinäni puolestaan olen valtamerimäisempi – tyynempi ja joustavampi.

Lindalle kiitos, että on kestänyt minua niinkin hyvin nämä kolme vuotta. Samat kiitokset myös itselleni siitä, että olen kestänyt omaa ajoittaista kestämättömyyttäni. Ei ole ollut helppoa minullakaan.

Tällä hetkellä Linda viettää muutaman päivän aikaa Vuosaaressa isänsä isossa asunnossa Viljamin kanssa. Tämä on sekä vaihtelua että antaa mahdollisuuden vetää henkeä parisuhteen arjesta. Asuntomme 50 neliötä käy välillä aika pieneksi yksivuotiaan lapsen kanssa. Omia huoneita ei ole, ja vähäinen tila aiheuttaa sen, että kaikki on koko ajan liikkumaan opettelevan Viljamin käsillä.

Huomenna aloitan kesätyöni kirjastossa. Muutenkin raha-asiat ovat viimein alkaneet suttaantua paremmiksi. Toivon mukaan pääsen työaikataulujen lisäksi kiinni rutiineihin myös syömisen ja liikunnan suhteen. Olen ihan liian huonossa kunnossa, mikä sekin vaikuttanee mielentiloihin. Coca Cola Zeroa esimerkiksi olen juonut viime kuukausina ihan liiaksi, sillä kofeiinin sanotaan olevan huono pakko-oireiselle, koska se vain pistää mielen ylikierroksille. Vieroitusta ja vedenjuontia luvassa!

Kun käy töissä, tulee luontevasti oltua erossa perheestäkin. Tällöin koti voi saavuttaa paremmin potentiaalinsa turva- ja lepopaikkana, jonne on kiva tulla raskaan työpäivän jälkeen. Sitä odotellessa.

Parisuhdevinkkejä, vol. 1

Rakkauden symboli, ruusu

Moikkeliskoikkelis taasen!

Kuten viime postauksessani vähän lupailin, niin tarkoitukseni oli antaa tässä blogissa myös pieniä parisuhdevinkkejä. Näitä vinkkejä en tosin anna mistään "kyllä minä tiedän" -näkökulmasta, vaan myös minulla on paljon opittavaa asioista. Tämän oman suunnilleen 2,33 vuotta (no perhana, lähes 2 vuotta ja 4 kuukautta) kestäneen suhteeni aikana koen kuitenkin oppineeni yhtä sun toista itsestäni ja kumppanistani mutta samalla myös parisuhteista. Jonkin verran olen asioista samalla lukenutkin.

Tyypillistä on, että ennen suhteeseen ryhtymistä molemmilla osapuolilla on hieman eri toiveet ja odotukset tulevaa yhteistä taivalta kohtaan. Ikävässä tilanteessa toinen etsii oikeaa elämänkumppania, kun taas toinen tahtoo vain "pitää hauskaa". Siltikin, jopa silloin kun molemmat etsivät nimenomaan sitä Sydämen Valittua, voivat odotukset mennä ja tavallisesti menevätkin ristiin. Alussa aivokemiat ja uutuudenviehätys pitävät parin tiukasti yhdessä ja kaverit jäävät helposti taka-alalle. Jossain vaiheessa kuitenkin liu'utaan tasaisempaan eriytymisvaiheeseen, jossa huomataan, että on elämässä muutakin kuin toisen silmiin tuijottelua ja iltaan asti venyviä "jos makoillaan tässä vielä hetki" -aamuja. (Ei siis sillä, etteivätkö nämä olisi tärkeitä suhteen alussa ja miksei jossain muodossa myöhemminkin!)

Harvemmin parisuhde aivan samana pysyy vanhoille päiville saakka ;)

Kun niin sanottu kuherruskuukausivaihe päättyy, niin päättyy myös moni suhdekin – ja vielä myrskyisästi. Kun rakkaus ei enää roihuakaan, alkaa pari herkästi syytellä toinen toistaan siitä, kun enää ei tunnukaan niin ihanalta kuin alussa. Vahva startti voi koitua kohtaloksi, mikäli osapuolet eivät ymmärrä, että näin se vaan menee. Ihmismieli on kyltymätön ja ego haluaa aina vain lisää, enemmän ja parempaa. Parisuhteiden kierous kun on siinä, että alun roihuvaihe on hyvin erilainen kuin sitä seuraava vaihe, jossa aiemmin roihunneet puut ovat palaneet lämpöä hehkuvaksi hiillokseksi. Tämä kuulemani vertaus on mielestäni todella osuva ja kaunis. Kyllähän sitä riehuvaa liekkiäkin on kiva katsoa, mutta kyllä vain rauhaisa hiillos on kaunis näky!

Jotta parisuhteen rajut muutokset voi kestää, täytyy ihmisen oppia arvostamaan muutakin kuin lävitse tunkevaa rajua tunnetta. Jossain vaiheessa pitää oppia, että onni löytyy tästä hetkestä, suhteen kestävyydestä, turvallisuudesta, pysyvyydestä, luonnon kauneudesta, huoneessa olevasta tilasta, hiljaisuudesta, ihmisen sisältä. Ulkopuolelta onneaan etsivä joutuu kerta toisensa jälkeen pettymään. Ja aina mieli löytää jonkin tekosyyn olla onneton: "Minä niin luulin, että sinä olit minulle se oikea, mutta... mutta... Missä on perhoset?!" tai "Halusin niin kovasti tänne matkalle, mutta... mutta... täällä sataa liikaa!" Pitää osata tanssia sateessa, pitää nähdä kauneus kekäleissä. Pitää kohdella nykyhetkeä kuin olisi itse valinnut sen. Pitää olla synkassa ja harmoniassa tässä ja nyt, ei takertua, ei haaveilla.

"Kulta, sä oot ihan muuttunut!"

Harjoitus:

Irroita hetkeksi katseesi monitorista. (Ei vielä, höpsö: lue tämä ohje ensin loppuun!) Katsele rauhallisesti hengittäen ympäröivää tilaasi. Niin, älä katso ainoastaan seiniä ja tavaroita, vaan katsele tyhjää tilaa sinun ja kaiken muun olevan välissä. Tunnetko, kuinka maailma hidastuu ja rauhoittuu? Seuraavaksi kuuntele hiljaisuutta. Niin, hiljaisuutta, ei ääniä. Jos kuulet ääniä, kuuntele sitä hiljaisuutta, josta ääni kumpuaa. Näyttääkö maailma erilaiselta? Huomaatko jotain sellaista, mihin et ole aiemmin kiinnittänyt huomiota? Kenties näet, että ympärilläsi on enemmän sotkua kuin tajusitkaan. Ehkä havaitset, kuinka jääkaappi tai ilmastointi hurisee jatkuvasti ilman, että kiinnität siihen mitään huomiota.

– –

Koitan myöhemmin jatkaa tässä postauksessa alkaneita ajatuksiani. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että valtaosa tunteistamme on universaaleja ja kuuluu ihmisluontoon. Epäilyksiä ja ohi meneviä ajatuksia tulee kaikille, eikä niitä kannata ottaa liian henkilökohtaisesti. Pakko-oireisena ja ahdistukselle alttiina henkilönä minun on välillä vaikea ymmärtää tätä, mutta siitäkin ehkä sitten joskus enemmän...

Käsittämätön satunnainen kissakuva tähän loppuun