Kummallisilla kotikonsteilla pois mielen helvetistä

Yö.

Se on se minun aikani. Silloin minulla tekstiä syntyy ja mieli tuntuu kirkkaammalta.

Monesti luovat ja masentuneet ihmiset ovat yökukkujia – näin olen kuullut. Itse selittäisin tätä sillä, että yöllä ajatustoiminta hidastuu, mikä puolestaan vähentää stressiä. Asiat eivät tunnu yöllä enää yhtä ylitsepääsemättömiltä. Minullakin on ahdistushäiriöni myötä aivan liian vilkas ajatustoiminta. Yöaika tekee saman kuin vaikkapa kaljakin – se rentouttaa.

Joskus tuntuu, että jos nukun liian vähän, olen tavallista enemmän läsnä. On kuin värähtelisin aidon maailman kanssa samaan tahtiin sen sijaan, että olisin oman pääni sisällä omine ajatuksineni ja ahdistuksineni.

Sukulan suojatit -sarjassa eräs ongelmanuorista puhui aamuvuorojen puolesta ja kertoi vihaavansa klo 11 alkavia vuoroja. Löysin hänen puheista itseni – aamulla aika kulkee nopeammin kuin päivemmällä. Spekulaationi mukaan tämä johtuu siitä, että jos ihminen nukkuu paljon tai on hereillä pitkään ennen töiden aloittamista, on työnteko vaikeampaa. Emme me halua mennä töihin virkeinä, koska silloin päässämme vain pyörii liian paljon asioita, mikä puolestaan haittaa itse duuniin keskittymistä. Tietyssä määrin puolivaloilla tehty työ on myös tehokkaampaa, koska siinä on enemmän tekemistä ja vähemmän turhaa ajatustoimintaa. Mieli vain kyseenalaistaa ja jarruttelee produktiivisuutta turhaan.

Väsyneenä olemme spontaanimpia, ja spontaanina olemme onnellisempia.

Still alive, nigga

Anteeksi rasistinen otsikko, en ole oikeasti rasisti.

Oikeasti otsikko on otettu Stadin revityimmältä lakulta (vaiko sittenkin laulta) eli Mustalta Barbaarilta. Kyllä, tämä kaikki on kyseisen tummaihoisen räppärin lyriikkaa, ei sen kummempaa.

Still alive, niggalla koitin sanoa sitä, että vaikka olenkin ollut taas pitkän aikaa kirjoittamati (ihana muoto tuo), niin hengissä ollaan ja potkitaan edelleen. Jos jotain, niin viime aikoina minulle on kuulunut muutamien pienten ihmissuhdekuohahduksien ulkopuolella harvinaisenkin hyvää. Olen ollut jo kolme viikkoa Pohjoismaiden kaikkien aikojen ensimmäisessä yleisessä kirjastossa töissä!

Sen lisäksi, että kirjastolla puurtaminen merkitsee mukavaa pientä rahantuloa, on se tuonut vieläkin enemmän sisältöä elämääni. Hetkeen ei ole tarvinnut tuntea oloaan turhanpäiväiseksi ja potentiaaliaan hukatuksi. Käyn mielihyvin päivittäin töissä tienaamassa, sillä ei minulla sen parempaakaan tekemistä oikein voi olla. Raskaan työpäivän jälkeen kelpaa sitten mennä sohvalle makoilemaan, leikittää vuoden täyttänyttä Viljamia ja sen sellaista. Jotenkin sitä kokee itsensä mukavalla tavalla aikuiseksi.

Ei sillä – tarkoitukseni on olla koskaan kasvamatta oikeasti aikuiseksi. Sana aikuinen on kuitenkin loppujen lopuksi vain yksi tylsä kategoria, jolla useat ihmiset kitkevät itseltään lapsenmielisyyden. Jos aikuisuus merkitsee vastuita, niin okei, voin mä vähän aikuinen olla. Mutta jos se merkitsee sitä, että minun pitää käyttäytyä kuivasti, ylläpitää mainetta ja olla olevinaan, niin hah, meikäläinen aikoo totisesti jäädä Peter Paniksi.

Jos jotain olen elämässäni huomannut, niin eivät vuodet minua ole juuri muuttaneet. Sama vanha Jouni olen, eivätkä kiinnostuksenkohteetkaan kamalasti ole vaihtuneet. Edelleen tykkään videopeleistä ja showpainista, vaikka ensin mainittu onkin minulla tälläkin hetkellä taas off-tilassa on-tilan sijasta. Syvyyttä minuun on kyllä tullut lisää ja olen oivaltanut paljon elämästä, mutta perus lapsenmielisyys on suhteellisen hyvin säilynyt.

Piti taas turinoida ihan muuta kuin mihin päädyin, mutta menköön.

Äitiliini on vähän ahdistellut minua siitä, etten ole kirjoittanut vielä Viljamin 1-vuotisuudesta mitään. Noh, tässä päivityksessä oli nyt pari mainintaa. En kuitenkaan jotenkin ole jaksanut rustailla paljon mitään viime aikoina. Ehkä tämä blogi on askel oikeaan suuntaan. Tai sitten ei.

Viljami joka tapauksessa osaa jo vaikka mitä. Kun hänelle sanoo sanan nappi, hän osoittaa kauluspaitani nappia. Kun hänelle puhuu vilkuttamisesta tai taputtamisesta sekä näyttää mallia, niin hän tekee usein perässä. Lisäksi Viljami myös osoittaa välillä sormella, mutta epäselväksi on jäänyt, mitä hän sillä mahtaa tarkoittaa. Joskus kaiketi muuten vain venyttelee etusormeaan, tiedä häntä. Mutta hauska ja ihana poika on. Muuttuu rakkaammaksi ja hauskemmaksi päivä päivältä. Heittämällä hauskin tyyppi, jonka tunnen.

Moi.

Aamullista sekopäisyyttä

Vaiko kuitenkin aamuista sekopäisyyttä? Jos kerran yöllistä, niin miksi sitten aamuista eikä aamullista? Eihän nyt suinkaan yöistä tai edes öistä!

Samoin kuin edellinen sekopäisyys, tämä lähtee siitä, että tahdon vain kirjoittaa. Tahdon sanoa sanasen jostakin. En edes täysin tiedä mistä, vaikka kyllä nyt tuli mieleen yksi juttu.

Rahaa tulee ovista ja ikkunoista.

Olen tässä laskeskellut asioita ja todennut, että saatan kohta saada paalua niinkin monesta kuin viidestä eri lähteestä:

1. Ensinnäkin pääsen 99,9 %:n varmuudella kirjastoon kesätöihin. Jippii! Tulen tekemään kaksivuorotyötä ja lauantaitakin, mutta väliäkö hällä, kun lisiä tulee ja kesää vietetään. Olen töissä vain kuusi tuntia kerrallaan, joten lomailulle ja kuntoilullekin jää aikaa. Halleluuja!

2. Yritän kesällä jatkaa tavalliseen tapaan haastattelujen tekemistä sekä teatterissa ja keikoilla käymistä. Viimeisin artikkelini julkaistiin tänään http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=2665. Linkin takaa löytyy tekemäni haastattelu Saara Aallon ja tangokuningas Teemu Roivaisen kanssa. Yleisesti ottaen esimerkiksi teattereissa on vähemmän ohjelmaa kesällä, mutta enköhän minä muutaman jutun saa tehtyä Suomen suvessakin.

3. Olen ollut jutuissa erään pelimedian kanssa mahdollisuudesta kirjoittaa heille nettiin muutamia tekstejä kuussa. Neuvottelut ovat edenneet hyvälle asteelle, joten olen varsin toiveikas. Palkkion suuruudesta en kuitenkaan vielä osaa sanoa.

4. Minulla on avovaimoni kanssa ollut puhetta oman yrityksen perustamisesta. Siis minun oman yritykseni, ei meidän oman yrityksemme – mutta Linda on silti ollut suurena tukena, aloittajana ja apuna tässä projektissa! Tarkoitus olisi alkaa tarjota erinäisiä palveluita netin kautta. Saa nyt nähdä, missä vaiheessa tämä saadaan alulle ja tuleeko se tuottamaan mitään.

5. Kirjastohommastani huolimatta saanen edelleen yleistä asumistukea Kelalta. Hurraa!

–––

No ei tässä blogissa tämän enempää sekoilua ollutkaan, eivätkä nuo keikkaluontoiset juttuni suoranaisesti tule minulle paljon muuta kuin rändöm roposia tuottamaan, mutta on se kuitenkin kiva, että on kivaa tekemistä, josta palkitaan rahallisesti!

Viljami 4 kk 1 vko

Täällä sitä taas ollaan kotona päätteen ääressä. Heitin tuossa ihan vasta neljän päivän kiekan Brittein-maalla, minkä vuoksi nämä kuukausittaiset Viljami-päivitykset olivat hetken tauolla. Alun perin ajattelin blogata Viljamista jokaisen kuun kahdeksas päivä, mutta tällä kertaa elämä tuli eteen. Matkallani ei oikein ollut aikaa syvällisille beibipohdinnoille. Matkastani kerron todennäköisesti piakkoin lisää!

Nyt Viljami on jo neljän kuukauden ja yhden viikon ikäinen. Äsken selasin lävitse aiemman kuun päivitykseni ja yllätyin, kuinka paljon tähän viimeiseen päälle viiteen viikkoon onkaan näemmä mahtunut uutta. Uskomattoman nopeasti tuo poika kehittyy!

On todella erikoista huomata, miten Viljami oppii uusia juttuja välillä harppauksittain. Jonain päivinä sitä vain huomaa, että mitenkäs ihmeessä se poika jo tuollaistakin osaa. Tästä hyvänä esimerkkinä on, kun matkani jälkeen huomasin, kuinka hyvin Viljami jo osaa tarttua tavaroihin. Kun Linda heilutteli äitiyspakkauksen mukana tullutta hammasharjaa pojan edessä, nappasi tämä kohta jo yllättävänkin vankan otteen harjasta. Siinä se poju sitten huitoi sillä harjalla ympäriinsä kuin tajuamatta, että se oli nyt hänen komennuksessaan. Eikä aikaakaan, kun harja jo löysi tiensä suuhun asti! Jos Viljami tosin ottaa harjaa liian alhaalta kiinni, voi harja päätyä suun sijasta jonnekin silmän tienoille. Tällöin poika tietysti vielä sadattelee turhautumistaan ääneen. Jos ote on kuitenkin tarpeeksi alhaalta, osaa poju mekaanisen näköisesti viedä esineen suuhunsa ja imeä sitä.

Tarttumisen ja suuhun viemisen lisäksi Viljami on oppinut myös päristelemään suutaan. En oikein tiedä, voiko tätä sillä tavalla kutsua taidoksi, kun eihän tuosta paljon hyötyä ole, mutta hupaisaa se ainakin on! Hauskin Viljamin uusi taito on kuitenkin ehdottomasti nauraminen, joka kuulostaa aika karikatyyrimäiseltä hohotukselta. Harmikseni en oikein itse ole vielä onnistunut mukulaa naurattamaan, vaikka Linda tuntuu tekevän sitä harvase päivä...

Vähitellen pojan käytöksessä alkaa näkyä myös kuinka äiti on kuitenkin se #1. Usein jos Linda lähtee tunniksi tai pariksi luennolle tai liikuntamenoihin, on Viljami minun kanssani tavallista itkuisampi. Usein on käynyt niin, että poika tankkaa Lindan poissa ollessa huomattavasti enemmän maitoa kuin muuten. Kenties maito muistuttaa häntä äitistä tai muuten vain toimii lohdutuksena ikävään. Tästä huolimatta poika kuitenkin selvästi pitää myös minusta ja usein tuntuu tahtovan hymyillä ja heittää läppää kanssani. Äiti on tuki ja turva, kun taas isän kanssa on eri tavalla kivaa... Vaan odottakaahan lapsuusikää, kun minä sitten opetan pojan kopittelemaan ja pelaamaan kanssani Xboxia!

Hassua tässä vauvan kehittymisessä on se, kuinka iso osa vauva kuitenkin onkaan vanhempiensa arkea. Kun pienokainen oppii uusia taitoja, muuttuu vuorovaikutus hyvin nopeasti. Nyt kun Viljami esimerkiksi osaa nauraa ja tarttua, avaa se paljon uusia mahdollisuuksia leikkimiselle. Siinä missä aiemmin poika lähinnä seuraili sivusta, nyt hän tahtoo mukaan asioihin. Hänelle pitää laulaa, häntä pitää kutittaa, hänelle pitää ojentaa leluja ja muutenkin häntä täytyy huomioida hyvin eri tavalla kuin alussa. Onneksi haastavuuden ja lisääntyneen huomioimistarpeen rinnalla myös koko touhun palkitsevuus on nousussa – suloinen hymy on kiva kiitos työstä kuin työstä ja lapsukaisen höpsöjä touhuja on sekä kunnia että viihdyttävää seurata vierestä.