Nähdä vaiko nähdä? Kuulla vaiko kuulla?

Moikkelis, poikkelis sekä tyttelis!

Siinä heti alkuun vähän kielisirkusta ja varsinaista verbaaliakrobatiaa! Jotkut arvostaa, jotkut ei.

Paloni kirjoittaa on tällä hetkellä kovempi kuin aikoihin. Liekö johtuu siitä, että pitäisi olla tekemässä ruotsin esitelmää perjantaille ja muutakin paljon tärkeämpää kuin jauhaa ulostetta täällä. Eikö ole muuten hassua, kun ottaa jonkun vanhan sanonnan ja rikkoo sen? Oikeasti, kuka "paskanjauhamisesta" puhuessaan enää edes tuottaa mieleensä ajatuksen henkilöstä, jolla on suussa ulostetta, jota hän purkan tavoin mäyhystää hampaillaan ja pyörittelee leikkisästi kielellään?

Heh, äskeisen jutun ällöttävyyden taso riippuu omasta mielikuvituksestasi – minä vain salakavalasti istutin siemenet!

Mutta niin, eksyinpäs taasen aiheesta.

Sellaisen ajatuksen ajattelin teille tässä antaa, että eikö olekin mielenkiintoista, kuinka voimme nähdä asioita näkemättä niitä ja kuulla asioita kuulematta niitä? Näin siis silloin, kun olemme omissa maailmoissamme.

Usein sitä huomaa kävelleensä kaverinsa kanssa kaupungilla pitkän matkan ilman, että on oikeastaan käyttänyt silmiään tai korviaan yhtään sen enempää kuin on ollut pakko. No okei, myönnettäköön, että aika harvoin kävelen kavereitteni kanssa yhtään missään, mutta pointti varmaan tuli perille!

Silmät ovat päässämme koko ajan, emmekä sulje niitä silloinkaan, kun keskittymisemme on ihan muualla. Korvat toimivat vielä parempana esimerkkinä: hiljennypä nyt hetkeksi ja kuuntele. Kenties kuulet talosi ohi kulkevan auton, seinäkellon tikityksen tai jääkaappipakastimen äänen. Äsken et kiinnittänyt niihin mitään huomiota, eikö täysin totta?

Jos joku saa sinut kiinni siitä, ettet kuunnellut hänen selityksiään, saattaa hän kysyä "kuulitko". Kumpi on kielen kannalta enemmän oikein vastata: kyllä vai en? Oletettavastihan kyllä kuulit, vaikket kuunnellutkaan! Siinäpä usein toistuva paikka viisastella taikka tyhmistellä.

Ei mulla tällä kertaa tän enempää. Jos haluatte nähdä parempia postauksia, niin katsokaa aiempiani tai vaihtakaa vaikka blogia.

Huoh, tää on niin mun tuuria!

Haa, huijasinpas! Toisin kuin otsikosta voisi päätellä, tämän blogin ei ole tarkoitus surkutella meikäläisen huono-onnisuutta. Ja ei, myöskään tuo rulettipyörä ei oikeastaan liity mihinkään, vaan nappasin sen vain jostain vapaasti käytettävien kuvien kirjastosta. Halusin nyt vain avautua eräästä hassusta asiasta, johon olen jossain vaiheessa alkanut kiinnittää huomiota.

Oletko sinä koskaan huomannut, kuinka jokainen maailman ihminen ajattelee olevansa maailman juuri se epäonnisin sielu? Noh, jos ei kaikista epäonnisin, niin ainakin keskivertoa paljon epäonnisempi!

Paras pokerikäsi ilman jokereita

Idea tästä blogista on muhinut päässäni jo pitkään. Täten tahdon siis lanseerata uuden hienon termi rakkaaseen suomen kieleemme, ja sen termin nimi on muntuuri! Määritelmä tälle sanalle on seuraava "kaikkein huonoin onni maailmassa".Vastedes siis aina, kun joku voivottelee jonkin asian olevan "niin mun tuuria", niin muistakaa ajatella nuo sanat mielessänne yhteen kirjoitettuna! Seuraavassa kaksi havainnollistavaa esimerkkiä tämän uudissanan oikeaoppisesta käytöstä:

1) Siis ei huoh, bussi lähti taas just mun nenän edestä! Tää on niin muntuuria!

2) Kiitos hei oikeesti tosi paljon kutsusta, mutta muntuurilla mulla on taas joku pakollinen meno tona päivänä...

Jos ajatusta muntuurista ja ihmisten epäonnisuudesta halutaan hieman vielä laajentaa, niin kuunnelkaapa joskus, kun ihmiset puhuvat arvonnoista ja arpajaisista! Lähes jokainen ihminen ottaa puheeksi sen, kuinka hän ei ole koskaan voittanut mitään. Jos oikeasti sitten tutkitaan todennäköisyyksiä, niin tämähän on juuri se periaate, jolla arvonnat toimivat – suurin osa ei yksinkertaisesti voita mitään; ei nyt, eikä koskaan! Huomattavasti harvinaisempaa on kuulla jonkun osallistuvan arvontakeskusteluun sanomalla, että hän voittaa jatkuvasti tai että hän on voittanut edes joskus. Enpäs sitten tiedä, onko kyse arvontojen järjestäjien hyvistä markkinointitaidoista vai vain osallistujien kovasta halusta voittaa, kun niin moni tahtoo erikseen todeta ihmettelevään sävyyn oman heikon menestyksensä...

Minäkään en ole koskaan voittanut tällaisia palkintoja...

Sanottakoon nyt vielä, että joskus nuorempana minulla oli tapana käyttää pieniä aikoja päivästäni kaikenlaisiin kilpailuihin osallistumalla. Löysin tuolloin netistä jopa muutamia paikkoja, joihin oli listattu arvontasivustoja helppoa onnenongintaa varten. Oli kyllä turhauttavaa, kun ei koskaan voittanut mitään, vaikka laittoi kerralla useammankin osallistumisen menemään! 

Kerran sainkin sitten olla eräällä työpaikallani yhden kilpailun järjestäjäpuolella. Jossain satunnaisessa lehdessä julkaisemaamme arvontaan tuli tuolloin muistaakseni vain seitsemän osallistumista, joiden kesken pääsin arpomaan vissiinkin tuoreen iPodin. Hieman jäi tuolloin mietityttämään, olisiko sittenkin oikeasti hyvä vain jatkaa tuota päivittäistä arvontoihin osallistumista... Jos vaikka muntuuri joskus kääntyisikin!