Suomen kielestä

Nyt on pitkästä aikaa taas aika sirkustaa (vai sirkustella) ihan selvällä Suomen kielellä, eli suomen kielellä.

Niin, tiesittekös tuota? Suomen kieli kirjoitetaan pienellä (ei tosin lauseen alussa niin kuin tässä). Tämä on yksi suomen kielen knoppeja; olisihan kuitenkin ihan loogista ajatella, että kun puhutaan tietyn valtion kielestä, sen valtion nimen voisi kirjoittaa isolla. Ongelma on, että kun puhutaan suomen kielest" kielenä, sanan suomen ei niinkään ilmeisesti ajatella lauseyhteydessään viittaavaan valtioon.

Suomessa on olemassa myös paljon muita knoppeja, joista kerään tähän huvin vuoksi muutamia. Jos sanan knoppi merkitys on epäselvä, niin oman kielitajuni mukaan sillä viitataan asioihin, jotka tietää vain tietämällä ja jotka eivät täten ole suoranaisesti pääteltävissä. Knoppitietouden määrä ei siis ole ihmisen älykkyydestä tai esimerkiksi matemaattisesta kyvykkyydestä kiinni, vaan sitä pystyy kartuttamaan lähinnä elämällä ja laittamalla itseään otollisiin omaksumistilanteisiin. Noin niin kuin hienosti sanottuna.

Suomen kielen knoppilistaa:

1. Lähiaikoina viittaa tulevaisuuteen. Jos olet viittaat menneisyyteen, kirjoita viime aikoina. Et siis ole lähiaikoina liikkunut paljon, vaan viime aikoina. Lähiaikoina kenties aiot liikkua paljon.

2. Nämä "sanat" kuuluu kirjoittaa erikseen (vaikka moni kirjoittaakin ne virheellisesti yhteen): saman tien, koko ajan ja ani harvoin.

Noh, siinä nyt jotain. En jaksakaan tämän enempää luetella.

Yöllistä sekopäisyyttä

Kello on 1.48, ja Linda ja Viljami vetelevät kilpaa hirsiä sekä sikeitä. Kysymys tällä kertaa kuuluukin, että miksi hitossa ihmiset unissaan vetelevät hirsiä, ja mitä ne hirret oikein ovat? Parempihan niitä tietysti on vedellä kuin roikkua niissä, mutta kuitenkin tuo(kin) sanontapa kummastuttaa. Niin ja entäs mitä ne sikeät sitten ovat? Vissiinkin kyse on sikeistä unista.

Sikeä, sikeä, sikeä. Miksi niin moni sana tuntuu omituiselta, kun sitä toistaa? Toistaa, toisto, toistaja, toistettu, toistua, toistaminen, toistetusti. Eikö muka tunnu omituiselta? Tai kuulosta. Voiko sana ylipäätään tuntua? Tuntuuhan se huulilla. Siltikin tuota tuntumista toistellaan ihmeellisen paljon. Voidaan vaikka kysyä voittajalta, että miltä nyt tuntuu. Miltä silloin muka voisi tuntua? Tuntuvatko tunteet ylipäätään vai tarkoittaa tuntuminen tuossa yhteydessä tunnetilaa eikä niinkään fyysistä kokemusta? Toisaalta eivätkö tunnetilatkin tunnu fyysisesti? Mene ja tiedä tai vaihtoehtoisesti tule ja ole tietämättä. Saat itse päättää.

Mutta kyllä monet ihmiset kertovat, että esimerkiksi jokin idea voi tuntua joltakin. Tai vaihtoehtoisesti idea voi kuulostaa joltakin. Voiko idea sitten myös maistua joltakin, näyttää joltakin tai haista joltakin? Miksi nuo vaihtoehdot kuulostavat höhlemmiltä kuin idean tuntuminen?

Mikä olikaan tämän kirjoitukseni pointti? Päästää ulos kertyneitä tekstuaalisia paineitani! Joskus kirjoitan silkan kirjoittamisen vuoksi. Se on sitä, kun aivoihin iskee inspis, joka on pakko ottaa pois. Siis ihan samalla tavalla kuin korvamadon kohdatessaan on pakko hyräillä ja lauleskella. Korvamato, aika kummallinen sana sekin. Miksi jokin musiikkikappale halutaan rinnastaa matoon?

On se kieli vain yhtä sirkusta ilman meikäläistäkin. Mutta minähän olenkin vain henkilö, joka tahtoo tuoda tämän sirkuksellisuuden tai sirkusmaisuuden ihmisten tietoisuuteen. Onhan kuitenkin aika jänskäpänskä juttu, että meillä ylipäätään (kas kun ei alipäätään) on tällainen kieli (kas kun ei huuli [kas kun kaskun murjaisin]), joka on täynnään omituisia sanontatapoja, joita kukaan ei tavallisesti pidä omituisena.

Minä tykkään leikkiä yhdyssanoilla.

Joo, senpä minä sanoin. Niinkin hassulla jutulla kuin yhdyssanoilla minä tykkään leikkiä.

Meinasin laittaa Facebookiin videon, jossa seison käsilläni uima-altaassa. Videon kuvatekstiksi (vaiko videotekstiksi) meinasin pistää "Taidon näyte". Tavallisestihan taidonnäyte on yhdyssana, mutta sain eräänlaista tyydytystä ajatuksesta, että tuolla tavoin kiskoisin sen kahdeksi kappaleeksi. Tavallaan tällainen vakiintuneiden yhdyssanojen halkominen nimittäin mielestäni tuo esiin sanan ytimen ja alkuperäisen tarkoituksen. Vai eikö muka ole hauskaa ajatella, että taidonnäyte on itse asiassa näyte, joka annetaan taidosta – tai jopa taidon itsensä antama näyte! Vielä ehkä mielenkiintoisempi esimerkki voisi olla sateen kaari, eli sateenkaari. Kuinka moni ajattelee sanan sateenkaari nähdessään, että kyseessä on sateen muodostama tai esiintuoma kaari? Uskaltaisin väittää, että ani harva.

Nyt olen 20 minuuttia kirjoittanut. Kello on 2.08, ja meikämies lähtee nyt vetelemään hirsiä ja sikeitä – koitan kuitenkin vedellä omiani, etteivät nuo kaksi muuta väsynyttä tyyppiä herää.

Daughter moro! (Ei siis son moro.)

Edit: Jäinkin editoimaan tätä tekstiäni vielä. Nyt kello on jo 2.22. Aika uinahtaa.

2.23 nyt. 35 minuuttia elämästäni tähän turhuuteen. Mutta ainakin tämä aika on nyt ikuistettu. Arvo sekin.

2.24.

Viljamin hauska päivä – katso kuvat ja video!

Blogieni otsikot jatkavat raflaavalla keltaisen lehdistön linjalla. Jos näet tämän otsikon blogilistalla, on sinun aivan pakko klikata sitä. Lisää Kielisirkusta koko Suomen-maahan, se on se tarkoitus! Kävijämäärät nousuun keinolla millä hyvänsä – mitä sitä kaunistelemaan!

Kyllä vain oli eilinen – maanantai 16. maaliskuuta 2015 – hauska päivä jälkikasvun kanssa! Tuosta nappulasta on tullut todella viihdyttävä, koominen ja ihastuttava persoonallisuus. Luettelenpa Viljamin eiliset hauskat toilailut tähän vaikkapa numeroituna.

1. Linda kertoi aamulla heränneensä siihen, kuinka Viljami yritti kiivetä hänen päälleen. Oikeastihan Viljami on hieman yli 8 kuukautta vanha eikä osaa vielä oikein kontatakaan kävelemisestä tai kiipeämisestä puhumattakaan! Silti pojan aktiivisuuslukema on sen verran nousussa, että kaikennäköisiä hurjia käännähdyksiä ja väännähdyksiä saadaan nykyään seurata.

2. Meillä on vielä kaksi vauvauintikertaa jäljellä, mutta eilen oli kenties minulle se mieluisin kerta. Linda kantoi Viljamia vedessä, ja Viljami läiski hurjana H2O:ta käsillään. Kun sitten itse liityin läiskimiskerhoon, repesi poika nauramaan monta kertaa. Absurdilta tuntui siinä yhdessä roiskia ja naureskella poitsun kanssa. Laatuaikaa totisesti!

3. Viljamin syöttöhetkikin oli tavalliseen tapaan huvittavaa katseltavaa! Välillä hän vaikutti jo innostuvan jauhelihasta, mutta sitten kohta tulikin kaikki kakoen ja kummastellen ulos suusta. Oli pienimuotoista yskimistä vähän ikäväkin katsella, mutta eipä tuosta kenellekään paha mieli lopulta jäänyt. Kaikki ruoka ei vain Viljamille vielä maistu!

4. Ennen nukkumaanmenoa Viljami ehti vielä yrittää repiä minulta luurit päästä. Hymyilevä ja utelias mukula viisveisasi, kun sanoin ei ja osallistuin pieneen köydenvetoon kuulokkeiden johdoista. Yhdessä vaiheessa Viljami johtoa tavoitellessaan kaatui istuma-asennosta makuulleen ja yritti kiivetä minunkin päälleni. Sai kuin saikin lopulta kiinni vielä kertaalleen johdostakin, ovela tyyppi! Ja kyllä vain taas nauru maittoi...

5. Kun siirryin nukkumaan, oli Viljami kellahtanut pinnasängyltään puolittain Lindan sängyn puolelle vatsalleen. Aivan kuin joku olisi ollut yöllä juomassa ja löytyisi aamulla nukkumasta sänkynsä vierestä!

Kuten tuossa blogini otsikkopalkissakin näkyy, olemme antaneet Viljamille jo hänen ensimmäisen oman kännykkänsä. Tänään sai vielä oman läppärinsäkin. Jospa jatkossa jättäisi aikuisten kannettavat rauhaan! Voidaan nyt kunnon nörttiperheenä istua kolmistaan iltaa sohvalla ja datata kukin tahollaan!

"No en tasan hakenut netistä rintojen kuvia!"

Uusi häikäisevä ulkoasu – ja muuta!

Mikä ilo silmälle, mikä design! Tyylitajukas tyttöydeni meni ja pisti blogini ulkoasun uuteen uskoon! Minä toimin taustalla hieman makutuomarina, mutta pääasiassa annoin Lintsulle vapaat kädet. Lopputulos onkin nyt muodikas ja trendikäs!

Liikanimi Kelluva lähti ytimekkäämmästä Kielisirkuksesta kokonaan pois. Olin alun perin olettanut, että Kielisirkus itsessään olisi liian geneerinen nimitys, mutta yllättäen näin ei ollutkaan. Jos kirjoitat Googleen blogini nykyisen nimen, niin on se aivan ensimmäinen asia, mitä löydät! Viljamikin koetti muuten googlettaa jotakin äsken...

Google on ehkä kaveri, muttei sekään sentään kaikkea löydä.

On tuo poika kyllä hassu. Minne ikinä sen asettaakin istumaan, niin kohta on käsissä jotakin kiellettyä tai vähintäänkin kyseenalaista...

Tuosta ulkoasusta vielä muutama sananen.

Mielestäni blogin luukki (look) kuvastaa nyt aika hyvin kaikkea sitä, mitä Kielisirkus edustaa: lintuja, lumiukkoja, rusetteja ja kaikkea muuta totaalisen rändömiä! Ei vaan – tarkoitukseni on tehdä tämän blogin jutuista ennalta arvaamattomia ja yllättäviä. Juuri kun luulet tietäväsi kaikesta kaiken, lässähtää kermakakku päin pläsiä! Koskaan ei tiedä mitä on tulossa.

Tuon Viljamin puhelinkuvan halusin ehdottomasti saada mukaan tuohon banneriin, sillä se vetoaa niin äityleihin kuin kaikkiin muihinkin laatua arvostaviin ihmisiin – ja onhan se nyt hitto yksi söpöimmistä kuvista tässä universumissa!

Tuo veriroiske tuossa alhaalla keskellä on kyllä vähän kyseenalainen. Mitään kauhu- ja gorejuttuja en ajatellut tänne kirjoitella, mutta saa nyt nähdä sitten! (Tai jos tuo ei ole verta, niin mitä sitten? Tomaattia?)

Olevinaan cool mutta oikeasti aika nolo uusi kuva minusta.

Viimeisenä tahdon nostaa esiin vielä tuon vasempaan alakulmaan sijoitetun venyneen Batman-logon. Olen melko suuri Batman-fani, mutta alun perin Linda oli repäissyt kuvakirjastosta tuohon Teräsmiehen S-logon. Kun ehdotin asian korjaamista, lätkäisi muotiguru jostain päälle tuon lepakkologon. Tarkkasilmäisimmät pystyvät edelleen näkemään tuon lepakon alla punaisia jäänteitä menneestä Supermiehestä... Ei tämä tosin haittaa, sillä enhän tähtää jutuissani niinkään kliiniseen puhtauteen ja tahrattomuuteen, vaan pienet rosot tuovat mielestäni luonnetta. Täydellisyys on epätäydellistä!

Kosolti kiitoksia siis kauniille avovaimolleni upeasta uudesta ulkoasusta! Kylä kelpaa!

Nähdä vaiko nähdä? Kuulla vaiko kuulla?

Moikkelis, poikkelis sekä tyttelis!

Siinä heti alkuun vähän kielisirkusta ja varsinaista verbaaliakrobatiaa! Jotkut arvostaa, jotkut ei.

Paloni kirjoittaa on tällä hetkellä kovempi kuin aikoihin. Liekö johtuu siitä, että pitäisi olla tekemässä ruotsin esitelmää perjantaille ja muutakin paljon tärkeämpää kuin jauhaa ulostetta täällä. Eikö ole muuten hassua, kun ottaa jonkun vanhan sanonnan ja rikkoo sen? Oikeasti, kuka "paskanjauhamisesta" puhuessaan enää edes tuottaa mieleensä ajatuksen henkilöstä, jolla on suussa ulostetta, jota hän purkan tavoin mäyhystää hampaillaan ja pyörittelee leikkisästi kielellään?

Heh, äskeisen jutun ällöttävyyden taso riippuu omasta mielikuvituksestasi – minä vain salakavalasti istutin siemenet!

Mutta niin, eksyinpäs taasen aiheesta.

Sellaisen ajatuksen ajattelin teille tässä antaa, että eikö olekin mielenkiintoista, kuinka voimme nähdä asioita näkemättä niitä ja kuulla asioita kuulematta niitä? Näin siis silloin, kun olemme omissa maailmoissamme.

Usein sitä huomaa kävelleensä kaverinsa kanssa kaupungilla pitkän matkan ilman, että on oikeastaan käyttänyt silmiään tai korviaan yhtään sen enempää kuin on ollut pakko. No okei, myönnettäköön, että aika harvoin kävelen kavereitteni kanssa yhtään missään, mutta pointti varmaan tuli perille!

Silmät ovat päässämme koko ajan, emmekä sulje niitä silloinkaan, kun keskittymisemme on ihan muualla. Korvat toimivat vielä parempana esimerkkinä: hiljennypä nyt hetkeksi ja kuuntele. Kenties kuulet talosi ohi kulkevan auton, seinäkellon tikityksen tai jääkaappipakastimen äänen. Äsken et kiinnittänyt niihin mitään huomiota, eikö täysin totta?

Jos joku saa sinut kiinni siitä, ettet kuunnellut hänen selityksiään, saattaa hän kysyä "kuulitko". Kumpi on kielen kannalta enemmän oikein vastata: kyllä vai en? Oletettavastihan kyllä kuulit, vaikket kuunnellutkaan! Siinäpä usein toistuva paikka viisastella taikka tyhmistellä.

Ei mulla tällä kertaa tän enempää. Jos haluatte nähdä parempia postauksia, niin katsokaa aiempiani tai vaihtakaa vaikka blogia.