tiistai 10. maaliskuuta 2015

Nähdä vaiko nähdä? Kuulla vaiko kuulla?

Moikkelis, poikkelis sekä tyttelis!

Siinä heti alkuun vähän kielisirkusta ja varsinaista verbaaliakrobatiaa! Jotkut arvostaa, jotkut ei.

Paloni kirjoittaa on tällä hetkellä kovempi kuin aikoihin. Liekö johtuu siitä, että pitäisi olla tekemässä ruotsin esitelmää perjantaille ja muutakin paljon tärkeämpää kuin jauhaa ulostetta täällä. Eikö ole muuten hassua, kun ottaa jonkun vanhan sanonnan ja rikkoo sen? Oikeasti, kuka "paskanjauhamisesta" puhuessaan enää edes tuottaa mieleensä ajatuksen henkilöstä, jolla on suussa ulostetta, jota hän purkan tavoin mäyhystää hampaillaan ja pyörittelee leikkisästi kielellään?

Heh, äskeisen jutun ällöttävyyden taso riippuu omasta mielikuvituksestasi – minä vain salakavalasti istutin siemenet!

Mutta niin, eksyinpäs taasen aiheesta.

Sellaisen ajatuksen ajattelin teille tässä antaa, että eikö olekin mielenkiintoista, kuinka voimme nähdä asioita näkemättä niitä ja kuulla asioita kuulematta niitä? Näin siis silloin, kun olemme omissa maailmoissamme.

Usein sitä huomaa kävelleensä kaverinsa kanssa kaupungilla pitkän matkan ilman, että on oikeastaan käyttänyt silmiään tai korviaan yhtään sen enempää kuin on ollut pakko. No okei, myönnettäköön, että aika harvoin kävelen kavereitteni kanssa yhtään missään, mutta pointti varmaan tuli perille!

Silmät ovat päässämme koko ajan, emmekä sulje niitä silloinkaan, kun keskittymisemme on ihan muualla. Korvat toimivat vielä parempana esimerkkinä: hiljennypä nyt hetkeksi ja kuuntele. Kenties kuulet talosi ohi kulkevan auton, seinäkellon tikityksen tai jääkaappipakastimen äänen. Äsken et kiinnittänyt niihin mitään huomiota, eikö täysin totta?

Jos joku saa sinut kiinni siitä, ettet kuunnellut hänen selityksiään, saattaa hän kysyä "kuulitko". Kumpi on kielen kannalta enemmän oikein vastata: kyllä vai en? Oletettavastihan kyllä kuulit, vaikket kuunnellutkaan! Siinäpä usein toistuva paikka viisastella taikka tyhmistellä.

Ei mulla tällä kertaa tän enempää. Jos haluatte nähdä parempia postauksia, niin katsokaa aiempiani tai vaihtakaa vaikka blogia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti