Dubain turinoita – osa II

Noinnikkaasti oikein roomalaisella numerolla tuo kakkososa tuossa! On tää vaan hienoo.

Tuli eilen vähän semmoinen "Dubai, we have a problem" -tilanne, jonka vuoksi en kyennyt kirjailemaan blogia, vaikka alun perin piti. Ongelma nimittäin oli siinä, että se meikäläisen ostama uusi good price -akku lahosi!

Hah hah haah, joo-o, hahha... Ei ollut vitsi! Kipinät vain sinkoilivat, eikä sen koommin enää toiminut, vaikka kuinka renkkasi. Näinpä jäi stoorit kertomatta. Mennäänpä nyt siis kuitenkin eilisen alkuun.

––

En enää muista, moneltako heräsin, mutta sen totesin samoin tein, että täällä huoneessa kyllä uni maistuu. On meinaan sen verran tukevat nuo verhot, että tulee ihan pilkkopimeää täällä. Olen yrittänyt vähän enemmän päästää aurinkoa sisään, mutta aika hankalaa se on. Tähän kun yhdistetään pieni flunssailu, niin kyllähän sitä uni maittaa helposti reippaat 10 tuntiakin putkeen.

Herättyäni lähdin kuitenkin etsimään Dubai Film Festivalin päämajaa, josta minun oli määrä hakea kulkulupani ja muut pressijuttuni. En kuitenkaan tajunnut vielä hotellilla tarkastaa, mikä se tarkempi paikka oli, vaan muistin sen ainoastaan olevan jossain Jumeirahin suunnilla. Burjumanin metroasemalla aloin katsella mahdollista pitkäaikaisempaa matkakorttia itselleni, ja joku avulias aatu tuli siihen neuvomaan. Kovasti paasasi intialaistyylisellä aksentilla siitä, kuinka kannattaisi ottaa Silver Card, hopea kortti. En aluksi ollut ihan vakuuttunut, koska Red Cardin kerrottiin taulussa olevan turisteille, mutta tarpeeksi kauan kun se ukko siinä jauhoi, niin sain juuri sen verran selvää, että ei se taida paska* puhua. Ostin siis hopeakortin ja otin sen heti käyttöön.

Näkymiä metroaseman ikkunasta

Viimeisestä Dubai-matkastani ei ole kuin hieman yli 1,5 vuotta (viimeksi 2014 huhtikuussa), mutta tänäkin aikana on täällä jonkin verran tapahtunut muutoksia. Jebel Alin pysäkki on nykyään UAE Exchange ja Dubai Marina on DAMAC Properties. Nettisivut ja metroasemien kaikki maininnat eivät ole ajan tasalla, joten vähän saa välillä raaputtaa päätä. Menin nyt kuitenkin summittaisesti suunnilleen sinne, minne oletin, että minun pitää mennä.

Metrossa oli ihan perhanan täyttä, ja matka kesti varmaankin lähes puoli tuntia. Jalkoja kivistivät sekä edellisen päivän kävelyt että tämä väkijoukossa seisoskelu. Silti oli tavallaan aika nastaa olla yksi muiden Dubaissa asustavien joukossa.

Nousin DAMAC Propertiesin kohdalla ulos, mutta toki olin aivan väärässä paikassa. Tästä tietämättömänä päätin kuitenkin nauttia auringosta. Täällä on ulkona isot tiet ja pitkät etäisyydet, joten on helppo vain pällistellä ympäriinsä ilman, että kelailee turhuuksia päässään. Toista on esimerkiksi ahtaassa Helsingissä.

Otin videota metroaseman läheltä, minkä jälkeen tapahtui jotakin odottamatonta. Nuoret arabijannut kysyivät minulta jotakin. Ihmettelin asiaa hymyillen, minkä jälkeen he toistivat ja sitten sanoivat banaania ojentaen "You want a banana?" Sanoin, etten halua, mutta taisin kiittää myös. En tiedä yhtään, mistä oli kyse. Joka näytin heistä apinalta, hyvännäköinen banaani oli läpimätä tai sitten he olivat vain ystävällisiä. Jos tämä olisi tapahtunut Suomessa, niin valitsisin jomman kumman ensimmäisistä vaihtoehdoista. Täällä en osaa edes arvata.

Seurasin opasteita, jotka näyttivät, että jostain löytyy vettä. Hupsista keikkaa ja molskahdin veteen! No ei sentään, vaan hupsista keikkaa ja olin seuduilla, joissa Lindan ja masussa olleen Viljamin kanssakin aikanaan seikkailtiin. Olin saapunut Dubai Marinaan, joka näytti todella kauniilta päiväsaikaan. Jonkin ajan kuluttua saavuin vieläpä Dubai Marina Malliin, jonka pihalla viime reissulla oli ollut bändi soittamassa erinomaista musiikkia.

Marinaa, mutta kaunista sellaista

Marina Moolissa (onko se nyt siis malli, maali vai moolimassa?) päätin, että oli aika syödä jotakin ja menin burgerimestaan. Siellä tilasin Blazing Sombrero -nimisen tulisen burgerin, ranskikset ja kevyt-Pepsin. Pienet aasialaistytöt siellä hymyilivät ja olivat todella ystävällisen oloisia. Minulle tarjottiin myös pähkinöitä, joita haukkasin tajuamatta, että jukolauta, avatahan ne pitäisi ensin! Yksi tyttö siihen kyseli hymyillen, että onko tämä ensimmäinen kerta kun syön niitä. No ei edes ollut, lol. En tiedä, mitä ajattelin.

Laihduta siinä sit...

Ruokakokemuksesta jäi hyvä mieli, ja pienet aasialaiset näpyttivät puhelimeeni myös wifi-koodin, jotta pääsin toteamaan, että elokuvafestivaalien pääkallopaikka on Madinat Jumeirah Conference Centerissä – eli aivan muualla! Seuraavaksi kirjoitin minulle tuotuun palautelomakkeeseen hyvät palautteet henkilökunnalle, kävin vielä ostarilla ostoksilla (ostin Kirmolle syntymäpäivälahjankin) ja läksin sitten pihalle ottamaan taksin.

Taksikuski arvioi matkan maksavan 30–35 dirhamia, eli 7,5–8,75 euroa. Maksoi mittarin mukaan 31, ja annoin loput neljä dirhamia tippiä.

Sisällä oli aikamoinen pörinä, mutta tuntui nastalta, kun sain oman kulkulupani nimeäni ja passikuvaani vastaan. Lisäksi sain hakea aulasta säkin, jossa oli asiaan kuuluvaa materiaalia, ja sainpa bonuksena vielä valita mukaani leffajulisteenkin. Kivaa! Kaikenlaisista infolapuista en oikein meinannut ottaa selvää, vaan juttelin hieman jonkin länsimaalaisen näköisen hepun kanssa lisää. Hän osasi arvata sukunimestäni, että olen Suomesta, mitä ihmettelin ääneen! Kävi ilmi, että ilmeisesti haastatteluja täällä voisi saada aika helpostikin ja ettö luvassa on kaikenlaisia tilaisuuksia ja lehdistönäytöksiä, minkä lisäksi saan päivittäin käydä neljässä elokuvassa ilman maksua.

:- )

Ongelma on, että tarkoitukseni oli kirjoittaa Suomeen ehkä kahteenkin eri julkaisuun näistä festareista, mutta suurin osa elokuvista ei ole tulossa Suomeen. Tenavat-elokuva olisi kiinnostanut, mutta se ehti mennä jo. Tämän lisäksi on joitain jenkkiläisiä leffoja, joissa esiintyy muun muassa Meryl Streepin, Brad Pittin, Will Smithin ja Christian Balen kaltaisia megastaroja. Joitain noita elokuvia voisin arvioida Suomeenkin, mutta en tiedä, ovatko nuo tyypit täällä haastatteluja antamassa.

(Myöhemmin kyselin asiasta siltä ukolta vielä sähköpostilla, ja hän sanoi, että voisi kertoa vähän lisää, jos olen sunnuntaina maisemissa. Enpä kuitenkaan usko, että luvassa on mitään tuollaisia haastatteluja, kun ei noilla leffoilla taida olla täällä lehdistötilaisuuksiakaan erikseen. Elämäni olisi toisaalta kyllä valmis, jos Batman-näyttelijä Balen kanssa pääsisin sanankin vaihtamaan!!!!!!!!!!!!! Noh, olisi se Pittikin ihan ok kai.)

Päätin lähteä leffapaikalta ja jättää leffajutut suosiolla seuraavaan kertaan. Kyselin, missä olisi lähin metroasema, ja minulle sanottiin, että kannattaisi ottaa taksi Mall of the Emiratesin metrolle, sillä matka on liian pitkä ja blaa blaa blaa! Pah, kävellen vain!!! Kohta jotkut oudot japanilais-/korealais-/orientaalimuorit tulivat luokseni hölöttämään jotain kielellään. He halusivat selvästi kysyä minulta tietä ja osottelivat puhelinta, jonka näytöllä luki "MALL OF THE EMIRATES". Totesin, että minulle oli sanottu, että pitää ottaa taksi. Siis englanniksi totesin. He puolestaan jatkoivat omalla kielellään ja naureskelivat oudosti. Hulluja muoreja! Lähtivät hekin kävelemään, ja jonkin aikaa meninkin melko lailla heidän vanavedessään (heh, kuin olisivat etanoita?).

Kelpaa näissä maisemissa kävellä

Bussipysäkkejä ei sitten by the way tärvellä

Tulin risteykseen, josta käännyin vasemmalle. Taivalsin pitkän aikaa, kunnes saavuin huoltsikalle, josta ostin jätskiä ja vettä sekä kysyin tietä. Nuori gimma suositteli hänkin taksia, mutta tarjosi myös ohjeet 30–40 minuutin kävelyä varten. Aurinko oli edelleen ylhäällä, joten mieluusti kävelin! Ja piiiiitkän tarpomisen jälkeen saavuinkin perille Mall of the Emiratesiin, jossa kävin vielä hieman kaupoilla ja juomassa jääkaakaota!

Nuo muorit jatkoivat jo ekalla kerralla oikeaan suuntaan risteyksestä

Kuvasin tällaisiakin, kun lensivät ylitte

You are the next

NAMS.

Oli tullut jo pimeää, joten seuraavaksi suuntasin hotellille. Pitkä päivä pulkassa, joten nyt oli luvassa töitä ja netissä möyrimistä. Päätin jopa tilata Pizza Hutista ruokaa hotellille, eikä kyllä paljon maksanut ja hyvää oli! Kuljetus maksoi itsessään 1,25 euroa! Lopuksi vielä hieman töitä koneella ja – ZAP! Sinne meni se läppärin laturi! Lauantaina sitten vaihtamaan...

Tämän Pizza Hut -ruokakuvan laitoin pienempänä, kun tuli liikaa kerran mässättyä

––

Käyn tämän lauantain vielä tässä lävitse, koska tänään ei paljon tapahtunut. Nukuin nimittäin taas varsin pitkään. Suunnitelmani oli hieman säästää tänään rahaa, käydä vaihtamassa laturi ja tehdä hotellilla eräs peliarvostelu, joka oli ollut rästissä aivan liian pitkään ja jonka halusin alun perin nimenomaan jo ennen Dubaita hoitaa.

Laturimestassa vanha tuttu myyjä kävi takahuoneessa toteamassa, että eihän se toimi joo. Sanoi, että voi antaa minulle joko uuden samanlaisen tai vaihtaa Applen viralliseen, joka maksaisi lisää. Jouduin latomaan 120 dirhamia (30 euroa) lisää tiskiin, jotta sain virallisen laturin, jonka hinnaksi nyt siis kokonaisuudessaan tuli 300 dirhamia (75 euroa) – mikä nyt kuitenkin oli 50 dirhamia vähemmän kuin pari päivää sitten sanottu virallisen hinta. Kyselin toki myös rahahyvityksen perään, mutta tämä ei onnistunut. Sitten myyjä toi esille validin pointin – voi olla, että laturi hajosi, koska käyttämäni adapterit eivät olleet yhteensopivia! Tämä voi olla, sillä olin joutunut latomaan kiinni kaksikin adapteria, jotta sain palikan kiinni seinään. Otinkin nyt tilalle kolmipiikkisen Dubai-pään, jota varten en joudu täällä maassa edes adapteria käyttämään.

Hieman sekoilua siellä kaupassa taas oli, kun tavarantuoja toi aluksi Magsafe 2 -laturin ja taas jouduttiin venailemaan. Eipä siinä – lyötiin lopussa kuitenkin kättä päälle ja kiitin palvelusta. Oli kuitenkin ihan mukava heppu – lähinnä ne tavarantoimittajat olivat kuhnailleet aiemminkin.

Seuraavaksi päätin lähteä vain seikkailemaan ympäriinsä. Kävelin siellä sun täällä ja vierailin paikallisessa McDonaldsissa. Syömäni mausteinen kanaburgeri oli tulisempi kuin mitä 90 % suomalaisista kestäisi syödä! Seuraavaksi lähdin hortoilemaan paikkoihin, joissa ei varmasti olisi mitään erityistä nähtävää – juuri tällaista epäerityisyyttä nimittäin lähdinkin etsimään! Kävin muun muassa metron päätepysäkillä Dubai Creekissä. Lopulta vetäydyin jo neljän maissa tänne, ja olen tehnyt duunia ja tätä blogia siitä asti (eli kuusi tai seitsemän tuntia?!).

Jos pidin yhdestä, rakastan kaikkia kolmea?

Lentäisitkö tällaisella srilankalaisella yhtiöllä, joka ei edes tiedä, mihin lanka?

Kävin ei missään

Juna kulkee vaan

Huomenna sitten taas vähän enemmän actionia! Johan oli kirjoitusurakka!!!

BAI-BAI BEIBI-BEIBI DUBAI

Hehehehehehheheheheh, mikä otsikko!

No joo. Mutta onpahan kivaa pitkästä aikaa kirjoittaa omaa blogia! Lähestulkoon kaksi kuukautta olin hiljaa, mutta enpäs ihan kuitenkaan! Nyt kun kaikille on varmasti tullut selväksi, mikä on mielipide, niin on aika antaa uusien tuulten puhaltaa hirmumyrskyn lailla.

Meikäläinen on nimittäin Dubaissa! Jep, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa – ja aivan yksin vielä! Istun parhaillaan pöntöllä London Crown Hotel 2:ssa. Eijei, toi ei nyt kuulostanut oikealta! Istun siis suljetun WC-pöntön päällä, koska vieressä oleva kylpyamme täyttyy kovalla tahdilla, enkä uskalla tuolta makuuhuoneen puoleltakaan sen liplatusta kuunnella, ettei käy hassusti. Sehän nyt vielä olisi, että joutuisin huomaamaan, kuinka sänky lähtee kellumaan, kun vesi on tullut ammeesta yli äyräiden!

Kello on täällä 19.06, joka on kaksi tuntia enemmän kuin siellä Suomessa. Kesäaikana Dubai on vain tunnin edellä, mutta talviaikana kaksi. Aika hassua sinänsä sekin.

Viimeiset 24 tuntia elämässäni ovat olleet sangen mielenkiintoiset.

Kello 17.55 lähti koneeni kohti Dubaita. Lento kesti 6 tuntia 50 minuuttia, joista sain nukuttua ehkä nippa nappa 1,5 tuntia – aivan maksimissaan 2, vaikka aikamoista mikrounta kyllä tuntui olevan... Muun ajan olin pääasiassa tekemättä yhtikäs mitään. Pitkiä tunteja, sen voin sanoa! Norwegianille erittäin karvaisia, likaisia ja karheita pyyhkeitä siitä, että mitään ruokaa ei ollut lennolla minulle tarjolla! Onneksi olin käynyt Subissa pari tuntia aikaisemmin, sillä muuten olisi todella tullut suru puseroon. Pikkupurtavaa sai ostaa, mutta ainoastaan luottokortti kävi maksuvälineeksi! Yhdessä vaiheessa olin ostamassa jotain paahtisruokaa ja vettä, mutta kun maksu ei mennyt läpi, niin sain kuitenkin sen veden pitää. No sentään!

Saavuin Dubaihin 2.50 eli aikamoisen hulluun aikaan. Raukean väsyneenä ja yksin olin aluksi pelokas kuin pieni pupu. Kun taksimiehet kutsuivat minua kyytiinsä, niin säikyin. Älkää puhuko minulle! Antakaa minun olla! Saatte kaiken, älkää satuttako!

Lisäjännitystä koko hommaan toi se, että minulla ei ollut ennakkoon varattu hotellia, koska olin nohevana poikana päättänyt säästää ekasta yöstä. Matkan lähestyessä olin kuitenkin tullut toisiin aatoksiin ja todennut, että 30–40 euroa sinne tänne, kunhan saa nukkua ja herätä sitten uuteen päivään energisenä. Yksi ongelma kuitenkin oli, että moiseen aikaan on aika vaikea päästä kirjautumaan sisään mihinkään hotelliin, vaikka viimeisiin asti sähköposteja paiskoinkin ja vastauksia odottelin vielä Dubain kentälläkin.

Ensimmäisenä kentällä kaikista turvatarkastuksista ja muista päästyäni menin kuitenkin johonkin irkkukahvilaan tai vastaavaan ostamaan jonkinlaisen kana-ciabattan ja kokiksen. Hinta oli kova, mutta koitin silti tarjota vitosen tippiä kiinalaismuorille. Hymyili ja nauroi vain, että ei tarvitse. Yllättävää – sillä oli kuitenkin semmonen tippisysteemi siinä!

Koitin nukahtaa penkille, mutta totta maar vaikeaa se oli! Puolisen tuntia kaiketi sain ummistettua. Pian kentällä vartominen alkoi kuitenkin tympiä, joten päätin siinä kuuden maissa lähteä metrolla suhaamaan. Ammattilaisen elkein tilasin myyjältä single-tiketin Burjumaniin ja menin ehkä noin 18 minuuttia kestäneen matkan ongelmitta perille. Aika paljon oli jengiä liikenteessä, eikä minuakaan enää oikein jaksanut pelottaa. Pimeää oli kuitenkin.

Kun nousin metrosta ja pääsin lopulta maan pinnalle, olikin tullut valoisaa. Kaunis Dubain aurinko oli noussut ja tunsin itseni aikaiseksi aamunkulkijaksi, enkä niinkään yövirkuksi valmiiksi uhriksi. <3 Vähän jo alkoi ilostuttaa! Jokusen vaiheen jälkeen löysinkin viimein hotellilleni, joka kuitenkin oli vielä täynnä. Sain kuitenkin ladata kännykkäni, josta oli jo Dubain lentokentällä mennyt akku sangen loppuun. Annoin akun ladata jonkin aikaa ja lähdin sitten vielä seikkailemaan kaupungille.

Vastavalokuva, ei kerro niin mitään LOL

Kaupungilta löysin sekä Subwayn että tietokoneliikkeitä, mikä oli aika jees, sillä minulla oli nälkä ja suuri tarve uudelle tietokoneen laturille, koska aiempi oli räsä! (Olin kotimaassa ollut jo hetken ilman laturia, koska Dubaista saisi halvemmalla vaikkapa muutaman.)

Subway ei ollut kovin kiva kokemus, sillä paahtopaistiani mainostettiin 100 % halalina, mikä on tietenkin täällä maassa tyypillistä. Halal-lihahan on siis valmistettu muslimitavoille uskollisesti niin, että eläimeltä on vedetty kurkku auki ja veret vuodatettu Allahin nimeen pois. Muistaakseni sanana halal tarkoittaa sallittua. Oli jotenkin vaikea syödä sitä lihaa, kun mieleen tulvahti kurkku auki olevia eläimiä. Pieni osa menikin roskiin.

Seuraavaksi menin tietokoneliikkeeseen, jossa kauan käänneltiin ja väänneltiin läppäriäni sarjanumeron toivossa. Lopulta mukavan oloinen filippiiniläisjäbä sanoi, että hinta laturille olisi 400 dirhamia (eli noin 100 euroa). Tähän en millään muotoa suostunut, joten jäbä pudotti 350 dirhamiin. Ei kelvannut edelleenkään, oli ihan Suomen hintoja! No se jäbä sitten diilasi minulle 180 dirhamilla vastaavan mallin, joka ei ole kuitenkaan Applen oma. Tämä oli ihan ok, vaikka edelleen hinnaksi tuli 45 euroa... Uskon, että tuosta päästäisiin täällä alemmaksikin, mutta kun siinä oli sen verran turistu ja tarve oli kuitenkin akuutti, niin päätin yhden ostaa...

Filippiiniläisjäbä soitti jollekin ja totesi minulle, että 20 minsaa menisi. Sitten jutteli kanssani mukavia ja puhuttiin Suomesta ja Angry Birdsistä ja Clash of Clansista ja lämpötiloista ja työviikoista. Kuulemma Dubaissa työviikko on yleensä kuuden päivän mittainen ja jengi tekee jopa 12 tunnin vuoroja!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Eipä tällaisia tuolla kaupungilla kuljeskelemalla opi, joten oli ihan mainiota kyllä jubata!

MUTTA. Aikaa vain kului ja kului. Vähitellen rupesi risomaan. Jäbä toi parit pienet vesipullot minulle eli tarjosi vettä odotellessa. Ihan jees, mutta kestää kestää edelleen... Jumatsuikka, se otti siinä uuttakin puhelua. Kun oli mennyt ehkä noin 40 minuuttia, niin sanoin, että nyt pitää kyllä vähitellen pyytää alennusta. Hymyili vaivautuneesti, että good price on jo. Joo-o... Kesti vieläkin, joten kohta totesin, että varron vielä kuusi minuuttia, mutta sitten kyllä lähden! Ukaasista peloissaan jäbä vieläkin soitteli, että täällä on odotettu melkein 50 minuuttia, että mikä kestää...

Lopulta joku tuli tuomaan sen laturin, mutta oli siinä mennyt varmaan 52 minuuttia tai jotain. Katsoin pokkana sitä filippiiniläistä silmiin ja sanoin, että "I am still wanting for that discount" tai jotain semmoista... Pitkä katsekontakti, vaivautunut hymy ja "it's a good price................" Ladoin suurieleisesti 200 dirhamia pöytään sanomatta oikein mitään. Jäbä kirjotti kuitin ja kiitteli, kun odotin  sekä pahoitteli. Sanoin vielä it's okay ja bye.

Lähdin takaisin hotellia kohti ja viimein pääsin huoneeseeni, joka on kyllä aika MAGEE. Kyllähän täällä kelpaa olla ja asustaa ja töitä tehdä. Hyvä sijainti myös. Päätin vetää noin 4 tunnin tirsat, mutta vedinkin vain noin 2 tunnin tirsat. Päätin lähteä kaupungille ja ostin vähän halpoja vaatteita (jotka Lindan mielestä todennäköisesti ovat rumia) ja jotain namiskuukkelia sun muuta. Oli kyllä niin nastaa kulkea tuolla ulkona ehkä noin 25 asteen lämmössä! Niin kaunis kaupunki ja isot tiet. Näkee kauas ja on vaaleita mukavia värejä. Kaupoissakin on tosi kiva kuljeskella ja kaikki ovat niin ystävällisiä. Aina sanotaan söör ja kiitetään. Kaupassakin kun maistoin jonkun naisen tarjoamaa tonnikalaleipää, niin kun sanoin, että pitää vähän miettiä mutta hyvää oli, niin vastaus oli että thänk juu söör. Tulee olo kuin kuninkaalla, kun kunnioitetaan näin.

Mutta huomenna sitten lisää! Tänään vetäydyin aika aikaisin, jotta sain vähän duunia tehtyä ja lepuutettua jalkojanikin. Harmi, etten ollut saanut aktiivisuusrannekettanikaan ladattua kotona hetkeen, niin en saanut tästä päivästä kuin pienen määrän askelia ylös. Oli kuitenkin todella toiminnallinen päivä!

Huomenna sitten Dubai Film Festivaleilla, jonne pääsen pressinä! Jepujee! Tulee mukavaa! Seuraavaksi kuitenkin kylpyyn ja sitten melko pikapuoliin nukkumaan, niin jaksaa huomenna olla skarppina auringon aikaan!

Kiitos lukemisesta! Tuli aika pitkä paasaus... Seuraavalla kerralla enemmän huumoria messiin ja muutenkin paremmat jutut! MOIKKA!

(Noin vajaa 40 minsaa meni kirjottaa tää.)