Nyt on pitkästä aikaa taas aika sirkustaa (vai sirkustella) ihan selvällä Suomen kielellä, eli suomen kielellä.
Niin, tiesittekös tuota? Suomen kieli kirjoitetaan pienellä (ei tosin lauseen alussa niin kuin tässä). Tämä on yksi suomen kielen knoppeja; olisihan kuitenkin ihan loogista ajatella, että kun puhutaan tietyn valtion kielestä, sen valtion nimen voisi kirjoittaa isolla. Ongelma on, että kun puhutaan suomen kielest" kielenä, sanan suomen ei niinkään ilmeisesti ajatella lauseyhteydessään viittaavaan valtioon.
Suomessa on olemassa myös paljon muita knoppeja, joista kerään tähän huvin vuoksi muutamia. Jos sanan knoppi merkitys on epäselvä, niin oman kielitajuni mukaan sillä viitataan asioihin, jotka tietää vain tietämällä ja jotka eivät täten ole suoranaisesti pääteltävissä. Knoppitietouden määrä ei siis ole ihmisen älykkyydestä tai esimerkiksi matemaattisesta kyvykkyydestä kiinni, vaan sitä pystyy kartuttamaan lähinnä elämällä ja laittamalla itseään otollisiin omaksumistilanteisiin. Noin niin kuin hienosti sanottuna.
Suomen kielen knoppilistaa:
1. Lähiaikoina viittaa tulevaisuuteen. Jos olet viittaat menneisyyteen, kirjoita viime aikoina. Et siis ole lähiaikoina liikkunut paljon, vaan viime aikoina. Lähiaikoina kenties aiot liikkua paljon.
2. Nämä "sanat" kuuluu kirjoittaa erikseen (vaikka moni kirjoittaakin ne virheellisesti yhteen): saman tien, koko ajan ja ani harvoin.
Noh, siinä nyt jotain. En jaksakaan tämän enempää luetella.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sirkus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sirkus. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 15. toukokuuta 2016
torstai 10. joulukuuta 2015
BAI-BAI BEIBI-BEIBI DUBAI
Hehehehehehheheheheh, mikä otsikko!
No joo. Mutta onpahan kivaa pitkästä aikaa kirjoittaa omaa blogia! Lähestulkoon kaksi kuukautta olin hiljaa, mutta enpäs ihan kuitenkaan! Nyt kun kaikille on varmasti tullut selväksi, mikä on mielipide, niin on aika antaa uusien tuulten puhaltaa hirmumyrskyn lailla.
Meikäläinen on nimittäin Dubaissa! Jep, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa – ja aivan yksin vielä! Istun parhaillaan pöntöllä London Crown Hotel 2:ssa. Eijei, toi ei nyt kuulostanut oikealta! Istun siis suljetun WC-pöntön päällä, koska vieressä oleva kylpyamme täyttyy kovalla tahdilla, enkä uskalla tuolta makuuhuoneen puoleltakaan sen liplatusta kuunnella, ettei käy hassusti. Sehän nyt vielä olisi, että joutuisin huomaamaan, kuinka sänky lähtee kellumaan, kun vesi on tullut ammeesta yli äyräiden!
Kello on täällä 19.06, joka on kaksi tuntia enemmän kuin siellä Suomessa. Kesäaikana Dubai on vain tunnin edellä, mutta talviaikana kaksi. Aika hassua sinänsä sekin.
Viimeiset 24 tuntia elämässäni ovat olleet sangen mielenkiintoiset.
Kello 17.55 lähti koneeni kohti Dubaita. Lento kesti 6 tuntia 50 minuuttia, joista sain nukuttua ehkä nippa nappa 1,5 tuntia – aivan maksimissaan 2, vaikka aikamoista mikrounta kyllä tuntui olevan... Muun ajan olin pääasiassa tekemättä yhtikäs mitään. Pitkiä tunteja, sen voin sanoa! Norwegianille erittäin karvaisia, likaisia ja karheita pyyhkeitä siitä, että mitään ruokaa ei ollut lennolla minulle tarjolla! Onneksi olin käynyt Subissa pari tuntia aikaisemmin, sillä muuten olisi todella tullut suru puseroon. Pikkupurtavaa sai ostaa, mutta ainoastaan luottokortti kävi maksuvälineeksi! Yhdessä vaiheessa olin ostamassa jotain paahtisruokaa ja vettä, mutta kun maksu ei mennyt läpi, niin sain kuitenkin sen veden pitää. No sentään!
Saavuin Dubaihin 2.50 eli aikamoisen hulluun aikaan. Raukean väsyneenä ja yksin olin aluksi pelokas kuin pieni pupu. Kun taksimiehet kutsuivat minua kyytiinsä, niin säikyin. Älkää puhuko minulle! Antakaa minun olla! Saatte kaiken, älkää satuttako!
Lisäjännitystä koko hommaan toi se, että minulla ei ollut ennakkoon varattu hotellia, koska olin nohevana poikana päättänyt säästää ekasta yöstä. Matkan lähestyessä olin kuitenkin tullut toisiin aatoksiin ja todennut, että 30–40 euroa sinne tänne, kunhan saa nukkua ja herätä sitten uuteen päivään energisenä. Yksi ongelma kuitenkin oli, että moiseen aikaan on aika vaikea päästä kirjautumaan sisään mihinkään hotelliin, vaikka viimeisiin asti sähköposteja paiskoinkin ja vastauksia odottelin vielä Dubain kentälläkin.
Ensimmäisenä kentällä kaikista turvatarkastuksista ja muista päästyäni menin kuitenkin johonkin irkkukahvilaan tai vastaavaan ostamaan jonkinlaisen kana-ciabattan ja kokiksen. Hinta oli kova, mutta koitin silti tarjota vitosen tippiä kiinalaismuorille. Hymyili ja nauroi vain, että ei tarvitse. Yllättävää – sillä oli kuitenkin semmonen tippisysteemi siinä!
Koitin nukahtaa penkille, mutta totta maar vaikeaa se oli! Puolisen tuntia kaiketi sain ummistettua. Pian kentällä vartominen alkoi kuitenkin tympiä, joten päätin siinä kuuden maissa lähteä metrolla suhaamaan. Ammattilaisen elkein tilasin myyjältä single-tiketin Burjumaniin ja menin ehkä noin 18 minuuttia kestäneen matkan ongelmitta perille. Aika paljon oli jengiä liikenteessä, eikä minuakaan enää oikein jaksanut pelottaa. Pimeää oli kuitenkin.
Kun nousin metrosta ja pääsin lopulta maan pinnalle, olikin tullut valoisaa. Kaunis Dubain aurinko oli noussut ja tunsin itseni aikaiseksi aamunkulkijaksi, enkä niinkään yövirkuksi valmiiksi uhriksi. <3 Vähän jo alkoi ilostuttaa! Jokusen vaiheen jälkeen löysinkin viimein hotellilleni, joka kuitenkin oli vielä täynnä. Sain kuitenkin ladata kännykkäni, josta oli jo Dubain lentokentällä mennyt akku sangen loppuun. Annoin akun ladata jonkin aikaa ja lähdin sitten vielä seikkailemaan kaupungille.
Kaupungilta löysin sekä Subwayn että tietokoneliikkeitä, mikä oli aika jees, sillä minulla oli nälkä ja suuri tarve uudelle tietokoneen laturille, koska aiempi oli räsä! (Olin kotimaassa ollut jo hetken ilman laturia, koska Dubaista saisi halvemmalla vaikkapa muutaman.)
Subway ei ollut kovin kiva kokemus, sillä paahtopaistiani mainostettiin 100 % halalina, mikä on tietenkin täällä maassa tyypillistä. Halal-lihahan on siis valmistettu muslimitavoille uskollisesti niin, että eläimeltä on vedetty kurkku auki ja veret vuodatettu Allahin nimeen pois. Muistaakseni sanana halal tarkoittaa sallittua. Oli jotenkin vaikea syödä sitä lihaa, kun mieleen tulvahti kurkku auki olevia eläimiä. Pieni osa menikin roskiin.
Seuraavaksi menin tietokoneliikkeeseen, jossa kauan käänneltiin ja väänneltiin läppäriäni sarjanumeron toivossa. Lopulta mukavan oloinen filippiiniläisjäbä sanoi, että hinta laturille olisi 400 dirhamia (eli noin 100 euroa). Tähän en millään muotoa suostunut, joten jäbä pudotti 350 dirhamiin. Ei kelvannut edelleenkään, oli ihan Suomen hintoja! No se jäbä sitten diilasi minulle 180 dirhamilla vastaavan mallin, joka ei ole kuitenkaan Applen oma. Tämä oli ihan ok, vaikka edelleen hinnaksi tuli 45 euroa... Uskon, että tuosta päästäisiin täällä alemmaksikin, mutta kun siinä oli sen verran turistu ja tarve oli kuitenkin akuutti, niin päätin yhden ostaa...
Filippiiniläisjäbä soitti jollekin ja totesi minulle, että 20 minsaa menisi. Sitten jutteli kanssani mukavia ja puhuttiin Suomesta ja Angry Birdsistä ja Clash of Clansista ja lämpötiloista ja työviikoista. Kuulemma Dubaissa työviikko on yleensä kuuden päivän mittainen ja jengi tekee jopa 12 tunnin vuoroja!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Eipä tällaisia tuolla kaupungilla kuljeskelemalla opi, joten oli ihan mainiota kyllä jubata!
MUTTA. Aikaa vain kului ja kului. Vähitellen rupesi risomaan. Jäbä toi parit pienet vesipullot minulle eli tarjosi vettä odotellessa. Ihan jees, mutta kestää kestää edelleen... Jumatsuikka, se otti siinä uuttakin puhelua. Kun oli mennyt ehkä noin 40 minuuttia, niin sanoin, että nyt pitää kyllä vähitellen pyytää alennusta. Hymyili vaivautuneesti, että good price on jo. Joo-o... Kesti vieläkin, joten kohta totesin, että varron vielä kuusi minuuttia, mutta sitten kyllä lähden! Ukaasista peloissaan jäbä vieläkin soitteli, että täällä on odotettu melkein 50 minuuttia, että mikä kestää...
Lopulta joku tuli tuomaan sen laturin, mutta oli siinä mennyt varmaan 52 minuuttia tai jotain. Katsoin pokkana sitä filippiiniläistä silmiin ja sanoin, että "I am still wanting for that discount" tai jotain semmoista... Pitkä katsekontakti, vaivautunut hymy ja "it's a good price................" Ladoin suurieleisesti 200 dirhamia pöytään sanomatta oikein mitään. Jäbä kirjotti kuitin ja kiitteli, kun odotin sekä pahoitteli. Sanoin vielä it's okay ja bye.
Lähdin takaisin hotellia kohti ja viimein pääsin huoneeseeni, joka on kyllä aika MAGEE. Kyllähän täällä kelpaa olla ja asustaa ja töitä tehdä. Hyvä sijainti myös. Päätin vetää noin 4 tunnin tirsat, mutta vedinkin vain noin 2 tunnin tirsat. Päätin lähteä kaupungille ja ostin vähän halpoja vaatteita (jotka Lindan mielestä todennäköisesti ovat rumia) ja jotain namiskuukkelia sun muuta. Oli kyllä niin nastaa kulkea tuolla ulkona ehkä noin 25 asteen lämmössä! Niin kaunis kaupunki ja isot tiet. Näkee kauas ja on vaaleita mukavia värejä. Kaupoissakin on tosi kiva kuljeskella ja kaikki ovat niin ystävällisiä. Aina sanotaan söör ja kiitetään. Kaupassakin kun maistoin jonkun naisen tarjoamaa tonnikalaleipää, niin kun sanoin, että pitää vähän miettiä mutta hyvää oli, niin vastaus oli että thänk juu söör. Tulee olo kuin kuninkaalla, kun kunnioitetaan näin.
Mutta huomenna sitten lisää! Tänään vetäydyin aika aikaisin, jotta sain vähän duunia tehtyä ja lepuutettua jalkojanikin. Harmi, etten ollut saanut aktiivisuusrannekettanikaan ladattua kotona hetkeen, niin en saanut tästä päivästä kuin pienen määrän askelia ylös. Oli kuitenkin todella toiminnallinen päivä!
Huomenna sitten Dubai Film Festivaleilla, jonne pääsen pressinä! Jepujee! Tulee mukavaa! Seuraavaksi kuitenkin kylpyyn ja sitten melko pikapuoliin nukkumaan, niin jaksaa huomenna olla skarppina auringon aikaan!
Kiitos lukemisesta! Tuli aika pitkä paasaus... Seuraavalla kerralla enemmän huumoria messiin ja muutenkin paremmat jutut! MOIKKA!
(Noin vajaa 40 minsaa meni kirjottaa tää.)
No joo. Mutta onpahan kivaa pitkästä aikaa kirjoittaa omaa blogia! Lähestulkoon kaksi kuukautta olin hiljaa, mutta enpäs ihan kuitenkaan! Nyt kun kaikille on varmasti tullut selväksi, mikä on mielipide, niin on aika antaa uusien tuulten puhaltaa hirmumyrskyn lailla.
Meikäläinen on nimittäin Dubaissa! Jep, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa – ja aivan yksin vielä! Istun parhaillaan pöntöllä London Crown Hotel 2:ssa. Eijei, toi ei nyt kuulostanut oikealta! Istun siis suljetun WC-pöntön päällä, koska vieressä oleva kylpyamme täyttyy kovalla tahdilla, enkä uskalla tuolta makuuhuoneen puoleltakaan sen liplatusta kuunnella, ettei käy hassusti. Sehän nyt vielä olisi, että joutuisin huomaamaan, kuinka sänky lähtee kellumaan, kun vesi on tullut ammeesta yli äyräiden!
Kello on täällä 19.06, joka on kaksi tuntia enemmän kuin siellä Suomessa. Kesäaikana Dubai on vain tunnin edellä, mutta talviaikana kaksi. Aika hassua sinänsä sekin.
Viimeiset 24 tuntia elämässäni ovat olleet sangen mielenkiintoiset.
Kello 17.55 lähti koneeni kohti Dubaita. Lento kesti 6 tuntia 50 minuuttia, joista sain nukuttua ehkä nippa nappa 1,5 tuntia – aivan maksimissaan 2, vaikka aikamoista mikrounta kyllä tuntui olevan... Muun ajan olin pääasiassa tekemättä yhtikäs mitään. Pitkiä tunteja, sen voin sanoa! Norwegianille erittäin karvaisia, likaisia ja karheita pyyhkeitä siitä, että mitään ruokaa ei ollut lennolla minulle tarjolla! Onneksi olin käynyt Subissa pari tuntia aikaisemmin, sillä muuten olisi todella tullut suru puseroon. Pikkupurtavaa sai ostaa, mutta ainoastaan luottokortti kävi maksuvälineeksi! Yhdessä vaiheessa olin ostamassa jotain paahtisruokaa ja vettä, mutta kun maksu ei mennyt läpi, niin sain kuitenkin sen veden pitää. No sentään!
Saavuin Dubaihin 2.50 eli aikamoisen hulluun aikaan. Raukean väsyneenä ja yksin olin aluksi pelokas kuin pieni pupu. Kun taksimiehet kutsuivat minua kyytiinsä, niin säikyin. Älkää puhuko minulle! Antakaa minun olla! Saatte kaiken, älkää satuttako!
Lisäjännitystä koko hommaan toi se, että minulla ei ollut ennakkoon varattu hotellia, koska olin nohevana poikana päättänyt säästää ekasta yöstä. Matkan lähestyessä olin kuitenkin tullut toisiin aatoksiin ja todennut, että 30–40 euroa sinne tänne, kunhan saa nukkua ja herätä sitten uuteen päivään energisenä. Yksi ongelma kuitenkin oli, että moiseen aikaan on aika vaikea päästä kirjautumaan sisään mihinkään hotelliin, vaikka viimeisiin asti sähköposteja paiskoinkin ja vastauksia odottelin vielä Dubain kentälläkin.
Ensimmäisenä kentällä kaikista turvatarkastuksista ja muista päästyäni menin kuitenkin johonkin irkkukahvilaan tai vastaavaan ostamaan jonkinlaisen kana-ciabattan ja kokiksen. Hinta oli kova, mutta koitin silti tarjota vitosen tippiä kiinalaismuorille. Hymyili ja nauroi vain, että ei tarvitse. Yllättävää – sillä oli kuitenkin semmonen tippisysteemi siinä!
Koitin nukahtaa penkille, mutta totta maar vaikeaa se oli! Puolisen tuntia kaiketi sain ummistettua. Pian kentällä vartominen alkoi kuitenkin tympiä, joten päätin siinä kuuden maissa lähteä metrolla suhaamaan. Ammattilaisen elkein tilasin myyjältä single-tiketin Burjumaniin ja menin ehkä noin 18 minuuttia kestäneen matkan ongelmitta perille. Aika paljon oli jengiä liikenteessä, eikä minuakaan enää oikein jaksanut pelottaa. Pimeää oli kuitenkin.
Kun nousin metrosta ja pääsin lopulta maan pinnalle, olikin tullut valoisaa. Kaunis Dubain aurinko oli noussut ja tunsin itseni aikaiseksi aamunkulkijaksi, enkä niinkään yövirkuksi valmiiksi uhriksi. <3 Vähän jo alkoi ilostuttaa! Jokusen vaiheen jälkeen löysinkin viimein hotellilleni, joka kuitenkin oli vielä täynnä. Sain kuitenkin ladata kännykkäni, josta oli jo Dubain lentokentällä mennyt akku sangen loppuun. Annoin akun ladata jonkin aikaa ja lähdin sitten vielä seikkailemaan kaupungille.
Vastavalokuva, ei kerro niin mitään LOL
Kaupungilta löysin sekä Subwayn että tietokoneliikkeitä, mikä oli aika jees, sillä minulla oli nälkä ja suuri tarve uudelle tietokoneen laturille, koska aiempi oli räsä! (Olin kotimaassa ollut jo hetken ilman laturia, koska Dubaista saisi halvemmalla vaikkapa muutaman.)
Subway ei ollut kovin kiva kokemus, sillä paahtopaistiani mainostettiin 100 % halalina, mikä on tietenkin täällä maassa tyypillistä. Halal-lihahan on siis valmistettu muslimitavoille uskollisesti niin, että eläimeltä on vedetty kurkku auki ja veret vuodatettu Allahin nimeen pois. Muistaakseni sanana halal tarkoittaa sallittua. Oli jotenkin vaikea syödä sitä lihaa, kun mieleen tulvahti kurkku auki olevia eläimiä. Pieni osa menikin roskiin.
Seuraavaksi menin tietokoneliikkeeseen, jossa kauan käänneltiin ja väänneltiin läppäriäni sarjanumeron toivossa. Lopulta mukavan oloinen filippiiniläisjäbä sanoi, että hinta laturille olisi 400 dirhamia (eli noin 100 euroa). Tähän en millään muotoa suostunut, joten jäbä pudotti 350 dirhamiin. Ei kelvannut edelleenkään, oli ihan Suomen hintoja! No se jäbä sitten diilasi minulle 180 dirhamilla vastaavan mallin, joka ei ole kuitenkaan Applen oma. Tämä oli ihan ok, vaikka edelleen hinnaksi tuli 45 euroa... Uskon, että tuosta päästäisiin täällä alemmaksikin, mutta kun siinä oli sen verran turistu ja tarve oli kuitenkin akuutti, niin päätin yhden ostaa...
Filippiiniläisjäbä soitti jollekin ja totesi minulle, että 20 minsaa menisi. Sitten jutteli kanssani mukavia ja puhuttiin Suomesta ja Angry Birdsistä ja Clash of Clansista ja lämpötiloista ja työviikoista. Kuulemma Dubaissa työviikko on yleensä kuuden päivän mittainen ja jengi tekee jopa 12 tunnin vuoroja!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Eipä tällaisia tuolla kaupungilla kuljeskelemalla opi, joten oli ihan mainiota kyllä jubata!
MUTTA. Aikaa vain kului ja kului. Vähitellen rupesi risomaan. Jäbä toi parit pienet vesipullot minulle eli tarjosi vettä odotellessa. Ihan jees, mutta kestää kestää edelleen... Jumatsuikka, se otti siinä uuttakin puhelua. Kun oli mennyt ehkä noin 40 minuuttia, niin sanoin, että nyt pitää kyllä vähitellen pyytää alennusta. Hymyili vaivautuneesti, että good price on jo. Joo-o... Kesti vieläkin, joten kohta totesin, että varron vielä kuusi minuuttia, mutta sitten kyllä lähden! Ukaasista peloissaan jäbä vieläkin soitteli, että täällä on odotettu melkein 50 minuuttia, että mikä kestää...
Lopulta joku tuli tuomaan sen laturin, mutta oli siinä mennyt varmaan 52 minuuttia tai jotain. Katsoin pokkana sitä filippiiniläistä silmiin ja sanoin, että "I am still wanting for that discount" tai jotain semmoista... Pitkä katsekontakti, vaivautunut hymy ja "it's a good price................" Ladoin suurieleisesti 200 dirhamia pöytään sanomatta oikein mitään. Jäbä kirjotti kuitin ja kiitteli, kun odotin sekä pahoitteli. Sanoin vielä it's okay ja bye.
Lähdin takaisin hotellia kohti ja viimein pääsin huoneeseeni, joka on kyllä aika MAGEE. Kyllähän täällä kelpaa olla ja asustaa ja töitä tehdä. Hyvä sijainti myös. Päätin vetää noin 4 tunnin tirsat, mutta vedinkin vain noin 2 tunnin tirsat. Päätin lähteä kaupungille ja ostin vähän halpoja vaatteita (jotka Lindan mielestä todennäköisesti ovat rumia) ja jotain namiskuukkelia sun muuta. Oli kyllä niin nastaa kulkea tuolla ulkona ehkä noin 25 asteen lämmössä! Niin kaunis kaupunki ja isot tiet. Näkee kauas ja on vaaleita mukavia värejä. Kaupoissakin on tosi kiva kuljeskella ja kaikki ovat niin ystävällisiä. Aina sanotaan söör ja kiitetään. Kaupassakin kun maistoin jonkun naisen tarjoamaa tonnikalaleipää, niin kun sanoin, että pitää vähän miettiä mutta hyvää oli, niin vastaus oli että thänk juu söör. Tulee olo kuin kuninkaalla, kun kunnioitetaan näin.
Mutta huomenna sitten lisää! Tänään vetäydyin aika aikaisin, jotta sain vähän duunia tehtyä ja lepuutettua jalkojanikin. Harmi, etten ollut saanut aktiivisuusrannekettanikaan ladattua kotona hetkeen, niin en saanut tästä päivästä kuin pienen määrän askelia ylös. Oli kuitenkin todella toiminnallinen päivä!
Huomenna sitten Dubai Film Festivaleilla, jonne pääsen pressinä! Jepujee! Tulee mukavaa! Seuraavaksi kuitenkin kylpyyn ja sitten melko pikapuoliin nukkumaan, niin jaksaa huomenna olla skarppina auringon aikaan!
Kiitos lukemisesta! Tuli aika pitkä paasaus... Seuraavalla kerralla enemmän huumoria messiin ja muutenkin paremmat jutut! MOIKKA!
(Noin vajaa 40 minsaa meni kirjottaa tää.)
tiistai 21. heinäkuuta 2015
Kurjuutta ja kivuutta edessäpäin
Jep, kivuutta. Vai olisiko oikeampi muoto kivautta tai kivoutta? Kyseessä on siis väännös sanasta kiva. Aikamoista sirkusta taasen, sanoisin.
Kurjuus, joka edessäni häämöttää, on tietenkin ensi maanantain kesätentti. Tarvitsen suoritukset ja opintopisteet tuosta tentistä, mutta enpä ole oikein saanut luetuksi. Käytännössä pitäisi jotain 12 kaunokirjallista teosta saada tuohon mennessä kahlattua läpi, mutta ei tule kesää – niin kuin ei näemmä tuolla ulkonakaan. Tuntuu siltä, että jotkut näistä kursseista on suorastaan suunniteltu keploteltavaksi läpi! Ei muuta kuin ravistelemaan hihoja, josko sieltä vaikka yksittäinen pataässä putoaisi!
Yleisesti ottaen olen tuskaisankin rehellinen heppu. Työasioissa en huiputa enkä sluibaa, vaan pyrin olemaan aina tarkkana kuin retiisi. Pyrin kaikessa toiminnassani siihen, ettei kukaan joutuisi kärsimään takiani. Tänäänkin huomasin duunissa tehneeni yhden jutun väärin, minkä jälkeen kunnon työmyyrän lailla hoisin homman omatoimisesti kondikseen. En tiedä, kuinka suuri osa ihmisistä olisi tehnyt saman, mutta itse en moisista laista.
Ainoastaan opiskelu on asia, jossa välillä käytän viekkauttani hyväkseni. Valehtele en enkä ole epärehellinen, mutta en myöskään ota jokaista "lue nämä 12 kirjaa tenttiä varten" -ohjetta mitenkään kovin vakavasti. Jos teoksia on saatavana elokuvina tai Googlen kautta löytää helposti koosteet, niin tartun kyllä tarjolla olevaan apuun. On se minusta kuitenkin yliopistoltakin vähän kohtuutonta olettaa, että työssä käyvä ja elämästä nauttiva perheellinen ihminen menisi täysin jokaikisen pilkun mukaan, jos ei ole ihan pakko. Jos tentistä tulee hylsy, niin silloin voin todeta, että taktiikka vaihtoon, mutta muutoin koen itseni tässä asiassa lähinnä kekseliääksi, joskin ajoittain hieman lurjusmaiseksi. Toisaalta ajatukseni elämästä on muutenkin sellainen, että kaikki on relatiivista – kunhan ei joudu valehtelemaan tai tekemään toisille hallaa.
Kivuus, joka minulla on edessäni, on lyhyt ulkomaanmatka. Olen kiltisti painanut useampaakin työtä tämän kesän, joten koen oikeudeksi ja kohtuudeksi, että käytän pari lomapäivää johonkin pidennetyn viikonlopun ulkomaanmatkaan. Tällä hetkellä kolme vaihtoehtoa ovat Praha, Berliini ja Frankfurt. Kaikkiin pääsisi kolmeksi tai neljäksi päiväksi pyörähtämään huokeasti. Voisi olla ihan nastaa, mutta pitää vielä hieman tarkkailla tarjouksia, pohtia mieluisaa kohdetta ja laskeskella pennosia/senttosia. Saapi nähdä, mitä tässä vielä keksii!
Moikka taas!
Kurjuus, joka edessäni häämöttää, on tietenkin ensi maanantain kesätentti. Tarvitsen suoritukset ja opintopisteet tuosta tentistä, mutta enpä ole oikein saanut luetuksi. Käytännössä pitäisi jotain 12 kaunokirjallista teosta saada tuohon mennessä kahlattua läpi, mutta ei tule kesää – niin kuin ei näemmä tuolla ulkonakaan. Tuntuu siltä, että jotkut näistä kursseista on suorastaan suunniteltu keploteltavaksi läpi! Ei muuta kuin ravistelemaan hihoja, josko sieltä vaikka yksittäinen pataässä putoaisi!
Yleisesti ottaen olen tuskaisankin rehellinen heppu. Työasioissa en huiputa enkä sluibaa, vaan pyrin olemaan aina tarkkana kuin retiisi. Pyrin kaikessa toiminnassani siihen, ettei kukaan joutuisi kärsimään takiani. Tänäänkin huomasin duunissa tehneeni yhden jutun väärin, minkä jälkeen kunnon työmyyrän lailla hoisin homman omatoimisesti kondikseen. En tiedä, kuinka suuri osa ihmisistä olisi tehnyt saman, mutta itse en moisista laista.
Ainoastaan opiskelu on asia, jossa välillä käytän viekkauttani hyväkseni. Valehtele en enkä ole epärehellinen, mutta en myöskään ota jokaista "lue nämä 12 kirjaa tenttiä varten" -ohjetta mitenkään kovin vakavasti. Jos teoksia on saatavana elokuvina tai Googlen kautta löytää helposti koosteet, niin tartun kyllä tarjolla olevaan apuun. On se minusta kuitenkin yliopistoltakin vähän kohtuutonta olettaa, että työssä käyvä ja elämästä nauttiva perheellinen ihminen menisi täysin jokaikisen pilkun mukaan, jos ei ole ihan pakko. Jos tentistä tulee hylsy, niin silloin voin todeta, että taktiikka vaihtoon, mutta muutoin koen itseni tässä asiassa lähinnä kekseliääksi, joskin ajoittain hieman lurjusmaiseksi. Toisaalta ajatukseni elämästä on muutenkin sellainen, että kaikki on relatiivista – kunhan ei joudu valehtelemaan tai tekemään toisille hallaa.
Kivuus, joka minulla on edessäni, on lyhyt ulkomaanmatka. Olen kiltisti painanut useampaakin työtä tämän kesän, joten koen oikeudeksi ja kohtuudeksi, että käytän pari lomapäivää johonkin pidennetyn viikonlopun ulkomaanmatkaan. Tällä hetkellä kolme vaihtoehtoa ovat Praha, Berliini ja Frankfurt. Kaikkiin pääsisi kolmeksi tai neljäksi päiväksi pyörähtämään huokeasti. Voisi olla ihan nastaa, mutta pitää vielä hieman tarkkailla tarjouksia, pohtia mieluisaa kohdetta ja laskeskella pennosia/senttosia. Saapi nähdä, mitä tässä vielä keksii!
Moikka taas!
torstai 4. kesäkuuta 2015
Yöllistä sekopäisyyttä
Kello on 1.48, ja Linda ja Viljami vetelevät kilpaa hirsiä sekä sikeitä. Kysymys tällä kertaa kuuluukin, että miksi hitossa ihmiset unissaan vetelevät hirsiä, ja mitä ne hirret oikein ovat? Parempihan niitä tietysti on vedellä kuin roikkua niissä, mutta kuitenkin tuo(kin) sanontapa kummastuttaa. Niin ja entäs mitä ne sikeät sitten ovat? Vissiinkin kyse on sikeistä unista.
Sikeä, sikeä, sikeä. Miksi niin moni sana tuntuu omituiselta, kun sitä toistaa? Toistaa, toisto, toistaja, toistettu, toistua, toistaminen, toistetusti. Eikö muka tunnu omituiselta? Tai kuulosta. Voiko sana ylipäätään tuntua? Tuntuuhan se huulilla. Siltikin tuota tuntumista toistellaan ihmeellisen paljon. Voidaan vaikka kysyä voittajalta, että miltä nyt tuntuu. Miltä silloin muka voisi tuntua? Tuntuvatko tunteet ylipäätään vai tarkoittaa tuntuminen tuossa yhteydessä tunnetilaa eikä niinkään fyysistä kokemusta? Toisaalta eivätkö tunnetilatkin tunnu fyysisesti? Mene ja tiedä tai vaihtoehtoisesti tule ja ole tietämättä. Saat itse päättää.
Mutta kyllä monet ihmiset kertovat, että esimerkiksi jokin idea voi tuntua joltakin. Tai vaihtoehtoisesti idea voi kuulostaa joltakin. Voiko idea sitten myös maistua joltakin, näyttää joltakin tai haista joltakin? Miksi nuo vaihtoehdot kuulostavat höhlemmiltä kuin idean tuntuminen?
Mikä olikaan tämän kirjoitukseni pointti? Päästää ulos kertyneitä tekstuaalisia paineitani! Joskus kirjoitan silkan kirjoittamisen vuoksi. Se on sitä, kun aivoihin iskee inspis, joka on pakko ottaa pois. Siis ihan samalla tavalla kuin korvamadon kohdatessaan on pakko hyräillä ja lauleskella. Korvamato, aika kummallinen sana sekin. Miksi jokin musiikkikappale halutaan rinnastaa matoon?
On se kieli vain yhtä sirkusta ilman meikäläistäkin. Mutta minähän olenkin vain henkilö, joka tahtoo tuoda tämän sirkuksellisuuden tai sirkusmaisuuden ihmisten tietoisuuteen. Onhan kuitenkin aika jänskäpänskä juttu, että meillä ylipäätään (kas kun ei alipäätään) on tällainen kieli (kas kun ei huuli [kas kun kaskun murjaisin]), joka on täynnään omituisia sanontatapoja, joita kukaan ei tavallisesti pidä omituisena.
Minä tykkään leikkiä yhdyssanoilla.
Joo, senpä minä sanoin. Niinkin hassulla jutulla kuin yhdyssanoilla minä tykkään leikkiä.
Meinasin laittaa Facebookiin videon, jossa seison käsilläni uima-altaassa. Videon kuvatekstiksi (vaiko videotekstiksi) meinasin pistää "Taidon näyte". Tavallisestihan taidonnäyte on yhdyssana, mutta sain eräänlaista tyydytystä ajatuksesta, että tuolla tavoin kiskoisin sen kahdeksi kappaleeksi. Tavallaan tällainen vakiintuneiden yhdyssanojen halkominen nimittäin mielestäni tuo esiin sanan ytimen ja alkuperäisen tarkoituksen. Vai eikö muka ole hauskaa ajatella, että taidonnäyte on itse asiassa näyte, joka annetaan taidosta – tai jopa taidon itsensä antama näyte! Vielä ehkä mielenkiintoisempi esimerkki voisi olla sateen kaari, eli sateenkaari. Kuinka moni ajattelee sanan sateenkaari nähdessään, että kyseessä on sateen muodostama tai esiintuoma kaari? Uskaltaisin väittää, että ani harva.
Nyt olen 20 minuuttia kirjoittanut. Kello on 2.08, ja meikämies lähtee nyt vetelemään hirsiä ja sikeitä – koitan kuitenkin vedellä omiani, etteivät nuo kaksi muuta väsynyttä tyyppiä herää.
Daughter moro! (Ei siis son moro.)
Edit: Jäinkin editoimaan tätä tekstiäni vielä. Nyt kello on jo 2.22. Aika uinahtaa.
2.23 nyt. 35 minuuttia elämästäni tähän turhuuteen. Mutta ainakin tämä aika on nyt ikuistettu. Arvo sekin.
2.24.
Sikeä, sikeä, sikeä. Miksi niin moni sana tuntuu omituiselta, kun sitä toistaa? Toistaa, toisto, toistaja, toistettu, toistua, toistaminen, toistetusti. Eikö muka tunnu omituiselta? Tai kuulosta. Voiko sana ylipäätään tuntua? Tuntuuhan se huulilla. Siltikin tuota tuntumista toistellaan ihmeellisen paljon. Voidaan vaikka kysyä voittajalta, että miltä nyt tuntuu. Miltä silloin muka voisi tuntua? Tuntuvatko tunteet ylipäätään vai tarkoittaa tuntuminen tuossa yhteydessä tunnetilaa eikä niinkään fyysistä kokemusta? Toisaalta eivätkö tunnetilatkin tunnu fyysisesti? Mene ja tiedä tai vaihtoehtoisesti tule ja ole tietämättä. Saat itse päättää.
Mutta kyllä monet ihmiset kertovat, että esimerkiksi jokin idea voi tuntua joltakin. Tai vaihtoehtoisesti idea voi kuulostaa joltakin. Voiko idea sitten myös maistua joltakin, näyttää joltakin tai haista joltakin? Miksi nuo vaihtoehdot kuulostavat höhlemmiltä kuin idean tuntuminen?
Mikä olikaan tämän kirjoitukseni pointti? Päästää ulos kertyneitä tekstuaalisia paineitani! Joskus kirjoitan silkan kirjoittamisen vuoksi. Se on sitä, kun aivoihin iskee inspis, joka on pakko ottaa pois. Siis ihan samalla tavalla kuin korvamadon kohdatessaan on pakko hyräillä ja lauleskella. Korvamato, aika kummallinen sana sekin. Miksi jokin musiikkikappale halutaan rinnastaa matoon?
On se kieli vain yhtä sirkusta ilman meikäläistäkin. Mutta minähän olenkin vain henkilö, joka tahtoo tuoda tämän sirkuksellisuuden tai sirkusmaisuuden ihmisten tietoisuuteen. Onhan kuitenkin aika jänskäpänskä juttu, että meillä ylipäätään (kas kun ei alipäätään) on tällainen kieli (kas kun ei huuli [kas kun kaskun murjaisin]), joka on täynnään omituisia sanontatapoja, joita kukaan ei tavallisesti pidä omituisena.
Minä tykkään leikkiä yhdyssanoilla.
Joo, senpä minä sanoin. Niinkin hassulla jutulla kuin yhdyssanoilla minä tykkään leikkiä.
Meinasin laittaa Facebookiin videon, jossa seison käsilläni uima-altaassa. Videon kuvatekstiksi (vaiko videotekstiksi) meinasin pistää "Taidon näyte". Tavallisestihan taidonnäyte on yhdyssana, mutta sain eräänlaista tyydytystä ajatuksesta, että tuolla tavoin kiskoisin sen kahdeksi kappaleeksi. Tavallaan tällainen vakiintuneiden yhdyssanojen halkominen nimittäin mielestäni tuo esiin sanan ytimen ja alkuperäisen tarkoituksen. Vai eikö muka ole hauskaa ajatella, että taidonnäyte on itse asiassa näyte, joka annetaan taidosta – tai jopa taidon itsensä antama näyte! Vielä ehkä mielenkiintoisempi esimerkki voisi olla sateen kaari, eli sateenkaari. Kuinka moni ajattelee sanan sateenkaari nähdessään, että kyseessä on sateen muodostama tai esiintuoma kaari? Uskaltaisin väittää, että ani harva.
Nyt olen 20 minuuttia kirjoittanut. Kello on 2.08, ja meikämies lähtee nyt vetelemään hirsiä ja sikeitä – koitan kuitenkin vedellä omiani, etteivät nuo kaksi muuta väsynyttä tyyppiä herää.
Daughter moro! (Ei siis son moro.)
Edit: Jäinkin editoimaan tätä tekstiäni vielä. Nyt kello on jo 2.22. Aika uinahtaa.
2.23 nyt. 35 minuuttia elämästäni tähän turhuuteen. Mutta ainakin tämä aika on nyt ikuistettu. Arvo sekin.
2.24.
perjantai 3. huhtikuuta 2015
Pitkäperjantai englanniksi – aikamoista kielisirkusta!
Onkos kukaan koskaan miettinyt, mikä tämä päivä on englanniksi? Suomeksihan elämme nyt siis pitkäperjantaita, joka kristillisesti ajateltuna on päivä, jolloin Jeesus ristiinnaulittiin, kuoli ja kaulittiin.
Aiheesta toiseen... Tajunnanvirta palaa otsikon aiheeseen myöhemmin!
Pahoittelut tuosta äskeisestä riimittelystä. Olen jonkin verran uskonnollinen itsekin, mutta ei kai sen tarvitse sitäkään tarkoittaa, että otetaan uskonto ja kuolema ihan... noh, kuolemanvakavasti. Kielisirkusta se on tämäkin, ja täällä jokainen sana, asia ja konsepti on vain jonglöörattava pallo muiden joukossa!
(Linda muuten äsken jotain horisi, että lumi teki enkelin eteiseen ja Viljami teki pökäleen vaippaan. Älä kysy [ellei sitten kiinnosta erityisen paljon].)
Blogi lähti nyt taas ihan toisille raiteille, mutta kerronpa teille mielenkiintoisen mietteeni huumorista. Minusta törkeät, ilkeät ja mauttomat jutut voivat olla ihan hauskoja, mutta kaikki riippuu kertojasta. Jos tiedän vitsailijan olevan hyvä tyyppi, otan hänen kieroutuneen huumorinsa tavallaan itsetietoisena parodiana.
Kun näen televisiossa ylipainoisen 200-kiloisen miehen, saatan vitsillä heti huudahtaa "Oho, onpas lihava!" Kun tämän tekee tarpeeksi nopeasti, nauravat kanssaihmiset, koska kyseessä on spontaani reaktio, johon tarttuminen on tavallaan tragikoomista. Onhan se aika surullista, että arvosteleva dialogi päässämme on niin nopeaa ja automaattista, mutta ennemmin nauran asialle kuin teeskentelen, ettei sitä ole olemassa.
Suhtaudun tällaiseen vitsailuun paljon epäileväisemmin, jos kertoja on yleisesti ottaenkin negatiivisen oloinen ja kyyninen tyyppi. Uskontoasioilla ja muilla tabuaiheilla pilaileva pappi tai muuten vain järkevä aikuinen voi siis olla hauska tavoilla, joilla muut vaikuttaisivat junteilta. Tärkeintä ei ole hyvä juttu, vaan se, että juttu esitetään hyvässä hengessä.
Takaisin varsinaiseen aiheeseen
Hetken kiertelyn jälkeen palaan takaisin päivän polttavaan aiheeseen eli pitkäperjantaihin. Pitkäperjantai tuntuu nimenä tavallaan osuvalta, sillä se viittaa Jeesuksen vaiheikkaaseen kuolinpäivään ja kärsimykseen. Vitsikkyyttä tähän luo kuitenkin se, että eihän päivä oikeasti sen pidempi ole, vaikka se olisikin erityisen tuskallinen. Vuorokausi on poikkeuksetta 24 tuntia, joten nimitys pitkäperjantai tuntuu kansankielisyydessään enemmän huvittavalta kuin asialliselta. Eikö totta?
Vaan mikä pitkäperjantai on englanniksi? Long Friday! No ei sentään – en kirjoittanut näin pitkää postausta paljastaakseni lopulta, että englanninkielinen nimitys tälle päivälle on sanasta sanaan sama kuin suomeksi. Ei, vaan pitkäperjantai on englanniksi Good Friday, eli hyväperjantai! Tämä jos jokin tuntuu nimenä varsin väärältä – mitä ihmeen hyvää noissa tapahtumissa sitten oli? Vai onko tässä kyseessä Suomen sisällissodan kaltainen tapaus, jossa nimitys kertoo enemmänkin historiankirjoittajista kuin varsinaisesta tapahtumasta? Suomen sisällissotaahan kutsutaan lähteestä riippuen kansalaissodaksi, luokkasodaksi, veljessodaksi, vapaussodaksi, punakapinaksi ja vaikka miksi. Jospa siis Good Friday -nimitys tuleekin Jeesuksen epäilijöiltä, joille pitkäperjantain tapahtumat olivat voitto väärää profeettaa vastaan?
Google on kaveri! Lyhyt googletus paljastaa, että englanninkielinen nimitys juontaa juurensa sanan good alkuperäiseen merkitykseen. Hyvän sijasta tämä edelleenkin tuiki tavallinen sana tarkoitti ennen pyhää. Good Friday suomentuisi siis täten pyhäperjantaiksi, ei hyväperjantaiksi. Se siitä sitten.
Tietämättömyyden tunnustus, hyvän pääsiäisen toivotus ja satunnainen vauvavideokevennys
Saatan kirjoittaa tänne tänään vielä arvostelut illan Voice of Finland -esityksistä, mutta aion kuitenkin jo tässä vaiheessa toivottaa hyvää pääsiäistä kaikille (tämä ei ollut se vielä, mutta kohta se tulee!). Lisäksi on pakko totuuden nimissä tunnustaa, että tietämykseni Suomen historiasta ja historiasta ylipäätään on suhteellisen kehnoa ja nuo sisällissodan nimitykset löysin myös Googlen avulla. Se tosin oli jäänyt valmiiksi päähän, että tuosta nimityksestä on vääntöä ollut.
Hyvää pääsiäistä toivottaa myös fiksu Viljami!
sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
Uusi häikäisevä ulkoasu – ja muuta!
Mikä ilo silmälle, mikä design! Tyylitajukas tyttöydeni meni ja pisti blogini ulkoasun uuteen uskoon! Minä toimin taustalla hieman makutuomarina, mutta pääasiassa annoin Lintsulle vapaat kädet. Lopputulos onkin nyt muodikas ja trendikäs!
Liikanimi Kelluva lähti ytimekkäämmästä Kielisirkuksesta kokonaan pois. Olin alun perin olettanut, että Kielisirkus itsessään olisi liian geneerinen nimitys, mutta yllättäen näin ei ollutkaan. Jos kirjoitat Googleen blogini nykyisen nimen, niin on se aivan ensimmäinen asia, mitä löydät! Viljamikin koetti muuten googlettaa jotakin äsken...
Google on ehkä kaveri, muttei sekään sentään kaikkea löydä.
On tuo poika kyllä hassu. Minne ikinä sen asettaakin istumaan, niin kohta on käsissä jotakin kiellettyä tai vähintäänkin kyseenalaista...
Tuosta ulkoasusta vielä muutama sananen.
Mielestäni blogin luukki (look) kuvastaa nyt aika hyvin kaikkea sitä, mitä Kielisirkus edustaa: lintuja, lumiukkoja, rusetteja ja kaikkea muuta totaalisen rändömiä! Ei vaan – tarkoitukseni on tehdä tämän blogin jutuista ennalta arvaamattomia ja yllättäviä. Juuri kun luulet tietäväsi kaikesta kaiken, lässähtää kermakakku päin pläsiä! Koskaan ei tiedä mitä on tulossa.
Tuon Viljamin puhelinkuvan halusin ehdottomasti saada mukaan tuohon banneriin, sillä se vetoaa niin äityleihin kuin kaikkiin muihinkin laatua arvostaviin ihmisiin – ja onhan se nyt hitto yksi söpöimmistä kuvista tässä universumissa!
Tuo veriroiske tuossa alhaalla keskellä on kyllä vähän kyseenalainen. Mitään kauhu- ja gorejuttuja en ajatellut tänne kirjoitella, mutta saa nyt nähdä sitten! (Tai jos tuo ei ole verta, niin mitä sitten? Tomaattia?)
Olevinaan cool mutta oikeasti aika nolo uusi kuva minusta.
Viimeisenä tahdon nostaa esiin vielä tuon vasempaan alakulmaan sijoitetun venyneen Batman-logon. Olen melko suuri Batman-fani, mutta alun perin Linda oli repäissyt kuvakirjastosta tuohon Teräsmiehen S-logon. Kun ehdotin asian korjaamista, lätkäisi muotiguru jostain päälle tuon lepakkologon. Tarkkasilmäisimmät pystyvät edelleen näkemään tuon lepakon alla punaisia jäänteitä menneestä Supermiehestä... Ei tämä tosin haittaa, sillä enhän tähtää jutuissani niinkään kliiniseen puhtauteen ja tahrattomuuteen, vaan pienet rosot tuovat mielestäni luonnetta. Täydellisyys on epätäydellistä!
Kosolti kiitoksia siis kauniille avovaimolleni upeasta uudesta ulkoasusta! Kylä kelpaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)