Idioottivarma ohje kompromisseihin – Paranna elämäsi laatua 3418 %

Idioottivarma. Hauska sana.

Käytännössähän tuo tulee englannista. Foolproof. Samaa sukua kuin bulletproof. Toinen kestää typeryksen ja toinen luodin. Luodinkestävä, idiootinkestävä, idioottivarma. Kas näin.

Kompromissien tekeminen on ihmisten välisessä kanssakäymisessä tärkeä taito. Usein eri osapuolet ovat eri mieltä asioista, ja kun kyseessä on käytännön asia, joudutaan usein tulemaan toista vastaan. Kuinka paljon toista vastaan sitten pitää tulla? Onko kompromissin tekeminen viime kädessä sitä, että kumpikin joutuu nöyrtymään, eikä kumpikaan saa olla tyytyväinen? Tavallaan – siis sikäli mikäli ettei ihminen ole valmis myöntämään kompromissien tekemistä lähtemättömäksi osaksi kanssakäymistä! Jos tunnistaa kompromissien tarpeellisuuden ja tärkeyden, ei niiden tekeminen välttämättä aiheuta itkupotkua, vaan niistä seuraa tietynlaista rauhan tunnetta.

Kuten markkinointiteksteillä on tapana, myös tämän blogin mainosotsikko valehtelee. Vai luulitteko todella, että olen lukion lyhyellä matikalla oikeasti laskenut tuon 3418 %? Suurin vale tuossa otsikossa on kuitenkin se, että muka osaisin oikeasti tarjota ohjeen, joka toimii joka tilanteessa. Tuohon en pysty eikä pysty kukaan muukaan tällä pallolla tai toisellakaan, mutta kykenen kuitenkin tarjoamaan ohjeen, joka toimii täydellisesti tietyissä tilanteissa.

Esimerkki 1 – Vitt*maiset tilanteet, joissa idioottivarman kompromissiohjeen antaminen on mahdotonta

Noin, siinä on alaotsikko, jossa on sopiva määrä lihavointia, kursiivia ja alleviivausta. Alaotsikko kaikilla mausteilla! Laitetaanpas saman tien tähänkin ripaus kursiivia!

Kompromissin tekeminen on erityisen vaikeaa tilanteissa, joissa eri vaihtoehtojen määrä hankaloittaa asioiden käsittelyä. Tällaisista tapauksista puuttuu matematiikka ja logiikkaa palveleva metriikka.

Kuvittele tilanne, jossa sinä haluat syömään kiinalaista ja kaverisi tahtoo välttämättä pizzalle. Mikä on kompromissiratkaisu? Sellaista ei yksinkertaisesti ole ilman matematiikkaa, lukuja, numeroita. Yksi jokseenkin sosiaalisesti kohmealta tuntuva tapa ratkaista tilanne olisi pitää kirjaa siitä, kuinka usein kumpikin saa tahtonsa lävitse. Tällöin voitte yhdessä päättää, että tänään mennään toisen mielen mukaan ja huomenna toisen. Tämä on yksinkertaista tilastointia ja siksi sinänsä toimiikin.

Harva kuitenkaan ottaa tieteen käyttöön tällaisessa tilanteessa. Näin ollen olemme joko tuomittuja vääntämään näistä päätöksistä niskat hiessä tai vaihtoehtoisesti sanomaan omille mieltymyksillemme kiitoshei – ellei siis toinen sitten luovuta ensin. Epäkelvolta tuntuisi myös tapa ratkaista tilanne niin, että kumpikaan ei saa haluamaansa. "Jotta kumpikaan ei olisi toista tyytyväisempi, niin mennään kiinalaisruuan ja pizzan sijasta syömään McDonaldsiin!" Tuohan tuntuisi jo vähän lapselliseltakin tavalta ratkaista kyseinen visainen pulma.

Esimerkki 2 – Laskettavissa olevat tilanteet, joissa idioottivarman kompromissiohjeen antaminen on kuin onkin mahdollista

Puhtaissa kaverisuhteissa valtaosa kompromissia vaativista tilanteista on harmi kyllä noita ensimmäisen esimerkin kaltaisia dilemmoja – sitä ollaan menossa jonnekin tai tekemässä jotakin. Erityisen läheiset suhteet sisältävät kuitenkin usein varsin erilaista ongelmanratkaisua. Esimerkiksi pidemmälle edenneissä parisuhteissa – samoin kuin joissain tapauksissa kämppistenkin kanssa – törmätään hieman toisenlaisiinkin tilanteisiin.

Erinomainen esimerkki on parisuhteissa varsin usein esiin nouseva siivoaminen. Kuinka paljon kummankin pitäisi siivota? Mitä saa vaatia? Mistä saa pitää kiinni? Mihin oikeudet loppuvat, mistä alkavat vastuut? Nämä ovat asioita, joita ihmiset googlaavat. Kuinka paljon saan pyytää toiselta? Olenko ihan nipottaja jos... Olenko täysi laiskamato jos...

Tarjoan teille nyt nerokkaan kompromissivälineen, jollaista ei todennäköisesti kukaan koskaan ole keksinyt. Tämä väline perustuu puhtaaseen tilastomatematiikkaan. Miksi väitellä ja riidellä asioista, joita voi laskea? Internet, Wikipedia ja Google ovat muutenkin jo siirtäneet monet turhat riidanaiheet historiaan, joten eikö olisi aika viimein ottaa näissäkin klassikoissa idioottivarmat keinot käyttöön? Eihän kukaan enää halua riidellä aamunkoittoon siitäkään, esiintyikö tuo ja tuo näyttelijä siinä ja siinä elokuvassa, kun pelkällä yhden minuutin kännykkägooglauksella voi saada faktat tiskiin. Pois turha suukopu ja mykkäkoulu! TIEDE ON SAAPUNUT.

THE METHOD

Oletko valmis? Olet saavuttanut tässä pitkässä blogissa sen vaiheen, jota varten epätoivoisena klikkasit linkkiä blogiini (ellei tämä Kielisirkus sitten ole sinulla valmiiksi suosikeissa [kiitos, äiti] tai jos et tullut tänne jotakin muuta reittiä [kiitos siitäkin]). Me kaikki tiedämme sen tuskan, kun joutuu vääntämään asioista, joista ei perkel* ole olemassa ohjenuoria. Näissä asioissa ei hitto vie Google tai IMDB pelasta. MUTTA JOUNI PELASTAA.

Ensin pitää määritellä keskiarvo. (Jep, tämän verran suhteellisuutta tämäkin metodi kuitenkin vaatii...) Tälle keskiarvolle sitten annetaan arvo 50/100. Tämä 50 on kultaisen keskitien arvo – sillä kultainen keskitie on loppuviimein se asia, jolla meidän tulee mitata kaikkea mahdollista ihmiskanssakäymistä. Emme voi olettaa keskivertoa enempää ihmisiltä, sehän on selvä. Muutenhan oletamme liikaa!

Nyt kun tiedämme kultaisen keskitien arvon (joka on siis edelleen se 50, pitäkää nyt mielessä), tulee meidän asettaa arvo meille itsellemme. Siivousasiassa tämä 50 tarkoittaisi siis keskivertaista siivoamismäärää. Kuinka paljon me siivoamme? Miten me ja kumppanimme (tai kämppiksemme) sijoitumme tässä metriikassa?

Jos sinun siivousarvosi on huomattavan kaukana parisi siivousarvosta, törmäätte todennäköisesti usein ongelmiin, jotka olisi luonnollisestikin hyvä ratkaista. Miten ongelma sitten ratkaistaan? Yksinkertaista... Näytetäänpä nyt siis ihan askel kerrallaan, miten homma toimii:

1. Tiedostetaan, että keskiarvo on aina 50/100.

2. Mitataan oma ja partnerin keskiarvo.

3. Mitataan molempien etäisyydet 50:stä.

4. Tehdään töitä, jotta 50 ei olisi omalle kohdalle liian paljon TAI liian vähän.

Jos Mikan siivousarvo on 85 ja Maisan 30 (huomatkaa epäsovinistinen esimerkki, jossa mies onkin se kovempi pirttihirmu ja nainen se laiskamato), ovat molemmat jokseenkin kaukana keskiarvosta. Käytännössä siis Mikan standardi siivoamiselle on keskivertaista korkeampi, kun taas Maisalla on tapana sietää (ja tämän vuoksi todennäköisesti tehdä) sotkua enemmän keskivertoihminen.

Hankalanhan tästä tilanteesta tekee usein se, että korkeamman siivousarvon omaava (sori vaan, muut suomen kielen opiskelijat) alkaa sokeasti vaatia matalammalla siivousarvolla varustetulta enemmän, koska siivoaminen nyt vain on tärkeää ja sotku puolestaan on laiskaa. Tämän kompromissimetodin mukaisesti kuitenkin huomataan, että itse asiassa Maisan lisäksi (arvo 30) myös Mikalla (arvo 85) on sosiaalisena ihmisenä kasvuvaraa.

Jos tarkastellaan numeroita lähemmin, voidaan huomata, että parisuhteen kannalta Mikalla (eli keskivertoa enemmän siivoavalla) on itse asiassa jopa enemmän kasvuvaraa kuin Maisalla – Mika on kultaisesta keskitiestä 35 pisteen päässä (ratkaistu yhtälöllä x = 85 - 50), kun taas Maisa on ainoastaan 20 pisteen päässä (ratkaistu yhtälöllä x = 50 - 30).

Mikan ja Maisan parisuhteessa Maisan pitäisi siis alkaa siivoamaan hieman enemmän, kun taas Mikan pitäisi pystyä laskemaan standardejaan – tai vähintäänkin sitä, kuinka paljon hän vaatii partneriltaan. Homma ei siis toimikaan vain niin, että vähemmän siivoavan pitää siivota sitä enemmän, mitä siivoushullumpi partneri hänellä on – eikä toisaalta niinkään, että laiskempi automaattisesti määrää tahdin.

Kuvitelkaapa tilanne, jossa Erkin pistearvo on 50 ja Tuomaksen pistearvo on 90 (huomatkaa tasa-arvoinen esimerkki, jossa molemmat suhteen osapuolet ovat miespuolisia). Tässä esimerkissä Tuomaksella ei itse asiassa ole oikeutta vaatia Erkkiä siivoamaan enemmän, koska hän täyttää jo parisuhteessa siivoavien miesten keskiarvokriteerit. Käytännössä Tuomaksen tehtävänä on alkaa hyväksymään Erkkiä enemmän.

Tämä kompromissimetodi tasapainottaa eroja epäsuhtaisten kumppanien välillä. Voit vaatia kultaista keskitietä, keskivertoa, mutta et sen enempää.

Mitä sitten on rakkaus? Rakkaus on sitä, että tekee toisen mieliksi enemmän kuin mitä tarvitsee. Siis esimerkiksi siivoaa 85 pisteen arvosta, vaikka 50 olisikin a-ok ("a-ok" on englanninkielinen termi ookoolle, joka ei ole "vain ok", vaan joka on oikeasti "ok"). Vaihtoehtoisesti ensimmäisen esimerkin siivousta rakastava Mika voisi olla saarnaamatta Maisan 30 pisteen siivoamisesta, vaikka hänellä onkin täysi oikeus vaatia 50 pisteen arvoista jälkeä. Tämä sama rakkausesimerkki pätee itse asiassa ihan kaikkeen.

Kun teet enemmän ja olet ystävällisempi kuin mitä toinen olettaa tai pyytää, se on rakkautta. Vaatimisen ilmapiirissä rakastaminen vaikeutuu, koska ilahduttaminen on hankalampaa kuin sen käytännössä pitäisi olla.

Tämä on maailman vaikein ja veemäisin asia – katso!

Empiiristen, imperiumististen ja eksplisiittisten tutkimusten perusteella olen selvittänyt, mikä on koko maailman vaikein ja veemäisin asia. Tämä tieto tulee muuttamaan kokonaan suhtautumisesi elämään. Oletko valmis vastaanottamaan tiedon?

ALOITTAMINEN.

Tuossa se asia on tämän tekstin yläpuolella. Se on kirjoitettu valkoisella fontilla, mutta se tulee kyllä näkyviin, kunhan maalaat sen hiirelläsi. Magiaa!

Miksikö piilotin sanan tuolla tavalla? Halusin vain leikkiä tietotekniikkavelhoa jostain syystä. Halusin kokea oloni nokkelaksi.

Tämän blogin kahdella kuvalla ei ole mitään hiton tekemistä tämän tekstin kanssa. Paitsi että kuvassa oleva poika on kirjoittajan lapsi.

Totisesti, aloittaminen on maailman vaikein ja veemäisin asia. Itse olen huomannut tämän elämässäni lukuisia kertoja. Olen henkilö, joka lykkää tärkeitä asioita tulevaisuuteen niin pitkään, kunnes viimein on pakko aloittaa. Eilen perjantaina 13. päivä (kuinka sopivaa!) jouduin pitämään ruotsin esitelmän luokalle ja jännityksestä huolimatta kyhäsin esityksen kokoon vasta edellispäivänä! Ei siinä – kun sitten lopulta saan itseäni niskasta kiinni, on jälki tavallisesti hyvää. Vajaan kymmenen minuutin esitelmäpätkäni oli osa kolmen ihmisen ryhmätyötä, ja toinen ryhmäläisistäni kehui huumoripitoista osuuttani "mielettömän hyväksi". Totuus onkin, että siinä vaiheessa, kun viimein pistin hihat heilumaan, nautin likipitäen jokaisesta hetkestä työn parissa. Opettajakin siis tykkäsi!

Myös kokeisiin lukeminen, kotitehtävät ja esseiden kirjoittaminen jäävät minulla alati viime tinkaan (mikä hitto "tinka" sitten onkaan). Välillä tämä on vähän turhauttavaakin, sillä usein kun sitten kaivan vaikkapa koemateriaalit nenän eteen, huomaan kauhukseni innostuvani uuden tiedon omaksumisesta! Tulee olo, että hittolainen kun olisi aiemmin aloittanut, kun olisihan se ollut aika siistiä mennä kokeeseen räjäyttämään pankki. Toisaalta koulumenestykseni on kuitenkin aina ollut tasaisen vahvaa, eikä myöhäinen aloittaminen ole oikein koskaan "koitunut kohtaloksi". Kaiketi minulla on siis aika hyvä keskittymiskyky, vaikka muutoin olenkin selkärangaton vätys.

Niin sanotut kouluhommat eivät ole ainoa alue, jossa aloittamisenvaikeus minulla ja muilla ilmenee. Esimerkiksi siivoaminen on asia, josta olen usein todennut pitäväni, kunhan vain saan aikaiseksi. Yleisesti ottaen epäjärjestys ei haittaa silmääni, joten se harvemmin kannustaa minua aloittamaan, mutta esimerkiksi tänään pistin taloa järjestykseen ihan vain siksi, että se tuntui jotenkin jo ajatuksenakin kivalta ja aurinko paistoi kauniisti ikkunasta sisään.

Toinen asiaan liittymätön kuva pojastani. En jaksa keksiä edes mitään heikkoa aasinsiltaa näihin.

Tuntuu siltä, että puhe miesten putkiaivoisuudesta ei ole vain feministien liioittelua. Siinä missä naiset enemmän havainnoivat ympäristöään, minä ja useat muutkin miehet tuntuvat suuntaavan kaiken voimansa ja energiansa yhteen asiaan kerrallaan. Naisille aloittaminen ei ole yleensä yhtä vaikeaa, sillä he eivät ole välttämättä edes koskaan lopettaneet. Minulle puolestaan siivousmoodiin tai ympäristön havainnointiin siirtyminen vaatii syvän päätöksen ja samalla aikaisemman keskittymiskohteen täydellisen unohtamisen. Harjaan tarttuminen saattaa olla minulle hankalaa, mutta kun sen joskus teen, niin minua parempaa siivoojaa saa etsiä!

––

Seuraavan kerran kun pyydät toista ihmistä vaikkapa hakemaan postin postilaatikosta tai tyhjentämään tiskikoneen, huomioithan, että et ole pyytämässä ainoastaan ajassa laskettavaa "minuutin pikkuhommaa", vaan olet pyytämässä 1) lopettamaan edellisen homman, 2) aloittamaan pyytämäsi homman, 3) lopettamaan pyytämäsi homman ja 4) aloittamaan aiemman homman tai jonkin toisen homman tämän kaiken jälkeen. Kuulostaa ehkä liioittelulta, mutta jos asiat ja vaivat laskettaisiin puhtaasti minuuteissa, niin eikö maailma olisi aika toisenlainen, ihmiset hyväkuntoisia ja kaikkien koditkin jatkuvasti tiptop-kunnossa?