sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Viljami keikalla ja voitokkaana!

Tämä ei pitkä blogi tule olemaan, mutta kerronpa teille nyt kuitenkin kahdesta Viljami-pojan uudesta suuresta saavutuksesta!

Ensinnäkin rakas Viljami-poikamme kävi vastikään ihka ensimmäisellä musiikkikeikallaan! Muusikko Tommi Kaleniuksen Kale-klubilla järjestettiin Maunulan kirkossa Voice of Finland -voittajan Sirun keikka! Ensin muutaman kappaleen esitti Kalenius itse, ja sen jälkeen päästiin nauttimaan Sirun konsertoinnista! Viljamilla oli luonnollisestikin söpöt pinkit kuulosuojaimet, mutta – luonnollisestikaan – hän ei oikein meinannut aluksi malttaa pitää niitä päässä. Vähitellen poju kuitenkin tottui suojaimiinsa, mutta noin muuten väsymys vaivasi ja itku kaikui. Linda hieman hyssytteli poikaa ja kävi välillä ulkona salista rauhoittelemassa. Hyvin kuitenkin meni ensimmäinen keikka, eikä kirkko ollut akustiikaltaan huonoin mahdollinen vaihtoehto.

Keikan jälkeen kävimme morjestamassa Sirua, jota olen kertaalleen haastatellutkin. Siru, kuten myös moni muu keikkapaikalla, piti kovasti pikkuhurmuristamme ja totesi, ettei hänen keikallaan koskaan ollut ollut noin nuorta kuuntelijaa. Ja eipä ollut Viljamikaan koskaan ollut kenenkään muun keikalla – paitsi Englannissa Billy Joelin keikalla kohdussa ollessaan. Siru myös sanoi kertoneensa jo ennakkoon kaikille, että häntä olisi tulossa katsomaan keikalle moinen söpöläinen. (Olin siis keikan Facebook-sivuilla ennakkoon kysellyt, uskaltaisiko paikalle tulla pienoisen Viljami-pojan kanssa. Jo silloin Viljamin kuva herätti innostusta.)



Toinen merkittävä Viljami-meriitti on, että hän voitti juuri kuvakilpailun! Ihana kanelipullafirma Cinnabon rantautui Suomeen (Helsingin Arabian kauppakeskukseen) ihan vasta, ja Facebook-sivuilla järjestettiin kisa, jossa oli tarkoituksena kerätä omalla Cinnabon-kuvalla mahdollisimman paljon tykkäyksiä. Osallistujia oli Viljamia ennen vain yksi, ja pirteä poikamme päätyikin jyräämään kisan voittoon! Lienee sanomattakin selvää, että kisa ei ollut mikään jättimenestys, mutta uusi asiahan Cinnabon Suomessa onkin! Viljami voitti 15:n mini-Cinnabonin paketin, jonka hinta kaiketi lähentelee noin 30 euroa. Onnea, Viljami!

Tässä vielä Viljamin voittokuva, joka olisi kyllä varmasti pärjännyt kovatasoisemmassakin kisasssa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti