Saako nettikasinolta oikeasti rahaa ulos

Morjesta porjesta taas kerran joka iikalle! Kaksi postausta kahteen päivään lienee mulle jonkinlainen ennätys. Entisaikaan tuli tätä blogia päivitettyä tavan takaa, mutta kirjoitustyöt vie mehut.

Kasinoteemalla jatketaan taas. Koska siksi. Tällä kertaa aiheena ovat niin sanotut pikatalletus kasinot – siis kasinot, joilla raha kulkee tavallistakin nopeammin.

Moni saattaa epäillä nettikasinoiden rehellisyyttä. Meillä on kotimaassa monopoliyritys nimeltä Veikkaus, joka hallitsee pelialaa rautaisella nyrkillä. Yksikään ulkomainen palveluntarjoaja ei saa täällä pelejään tarjota. Joku saattaa arvostaa sitä, että rahat pysyvät Suomen rajojen sisällä, mutta miltäpäs kuulostaisi, jos Suomessa ei myöskään saisi syödä ulkomailta tuoduissa ravintoloissa? Olisiko kivaa, jos McDonald's, Burger King ja monet muut suositut ketjut vain katoaisivat ja Hesburger olisi ainoa mesta, josta saa kanahampurilaisen ja ranskikset? Hesburgerin ystävät saattavat tässä kohtaa ajatella, että itseä ei haittaisi, mutta vihkoon menee moinen oletus. Nimittäin Hesburgerhan voisi nostaa hintojaan, mikäli kaikki kilpailijat katoaisivat maamme päältä. Itse asiassa muut kuin Hesburgerin ystävät varmaankin alkaisivat syödä terveellisimmin, kun taas Hese-fanaatikot kärsivät kauheimmin. Muhahahaa.

Mutta joo, vertaushan oli tässä kohtaa ontuva, koska eihän Hesburger ainakaan tietääkseni ole mikään valtiollinen instituutio. Yhtä kaikki olisi varmasti ikävää, jos televisiostakin katoaisivat kaikki muut kuin Ylen kanavat. Sitten ei paljon muuta katsottaisi kuin dokumentteja ja urheilua, joista jälkimmäisestäkin on karannut viime vuosina paljon maksukanaville ja muualle. Eipä ole esimerkiksi Antsan Mertarantaa kuultu Ylellä enää hyvään toviin, kun ukko on nykyään Maikkarilla töissä.

Lähti taas kerran hiukkasen lapasesta tämä tekstintynkä. Piti siis puhua siitä, voiko nettikasinoihin luottaa ja saako niiltä rahaa nostettua kotiin. Vastaus on yksiselitteisen lyhyt: kyllä. Linkkaamani pikatalletuskasinot (toisessa kappaleessa) ovat nykypäivän ilmiö, joka englanniksi tunnetaan nimellä pay and play. Ideana on, että rahaa pystyy tallettamaan pikana, eli rahat menevät sisälle välittömästi. Tässä nyt ei sinänsä ole yhtään mitään uutta, vaan pikatalletuskasinoiden suurin vahvuus on juurikin kotiutuksissa. Minäkin vastikään pelasin muuan pay and play -pelisivustolla, josta sain nostettua reippaan tuhat euroa voittoa. No kidding. Nämä voitot tulivat pankkitilille aikuisten oikeasti ihan muutamissa sekunneissa. Heti, kun kävin noston jälkeen katsomassa tilini tilannetta, olivat rahat siellä odottamassa.

Ennen pay and play -nettikasinoita nostojaan sai toisinaan odottaa melko pitkäänkin. Esimerkiksi Visan ja Mastercardin kaltaisilla maksukorteilla voitot saattavat joskus viipyä useita päiviä – jopa viikon tai puolitoista. Syynä tähän on tietenkin näiden maksukorttien palvelun hitaus ja se, että voittajasta halutaan saada erilaisilla tsekkauksilla varmuus. Pay and play -kasinoilla ainoa maksutapa on suomalainen pankki-id, eli suomeksi sanottuna kotimainen verkkopankki. Tuolloin pelaaja jopa kirjautuu sisään nettipankkinsa kautta, jolloin henkilötietoja ei tarvitse jälkeenpäin enää todistella kummemmin. Onneksi pelaamista ei kuitenkaan suoriteta suoraan tilin katteella, vaan talletussumma valitaan edelleenkin ennakkoon. Muutoin systeemiä voisi väärinkäyttää pahasti!

Että näin. Kenties jatkan muidenkin kuin kasino- ja yhteistyöpostausten kirjoittelua tänne jossain välissä. Toistaiseksi aika menee kuitenkin töihin, perheeseen ja hauskanpitoon. Aika on vanhemmiten kyllä ehdottomasti yksi ihmisen rajoitetuimpia valuuttoja. Sitä ei saa hankittua enemmän – paitsi ehkä paremmilla syömistottumuksilla ja liikunnalla. Näistä ja kuntoilutavoitteistani ehkä lisää myöhemmin...

Näkemisiin!

Kiinnostaako rahapelit?

Morjensta taas!

Täällä Kielisirkus kirjoittelee jälleen pitkästä aikaa. Viime aikoina on tullut aika vähän mitään järkevää tänne kirjoitettua – lähinnä kasinoalasta vain juttua. Tai no hetkinen... Enhän mä ennen niitäkään ole tänne mitään fiksua tahi filmaattista kirjoittanut. Koko Kielisirkuksen ideana on ollut lässyttää, mässyttää ja märehtiä kaikenlaista turhaa tänne. Tämä on paikka, jossa en katsele kovinkaan tarkasti pilkun paikkaa tai muutenkaan oikolue mitään. Kaikki kirjoitus tulee ulos aika lailla sana per sekunti -tasolla, mitä nyt välillä pakko hakata backspacea, jottei ihan sörsseliä olisi koko setti. Itse asiassa nyt kun katson, niin melkein joka viides sana pitää backspaceata. Saattaa tosin johtua siitäkin, että olen vähän flunssassa nyt. Pää täynnä räkää ja näin edespäin.

Nettikasinot ja etenkin muuan kasino-opas olisi tällä kertaa aiheena!

Jos rahapelit kiinnostaa – meitsihän nykyisin jopa striimaa pelaamistaan massoille –, niin tuo saitti on aika kohtuullinen paikka lähteä etsimään tietoutta asiaan liittyen. Tuolla sivustolla pääset esimerkiksi lukemaan kasinoarvosteluita ja etsimään vaikkkapa uusia ilmaiskierrostarjouksia. Ei paha! Affisaitteja on toki aikamoisen monta, mutta silti kovin moni menee nettikasinoille sisään suoraan kassun itsensä kautta. Monesti näiltä saiteilta saa kuitenkin hieman paremmat bonukset ja näin edespäin, joten kannattaa katsoa, kenen linkkejä klikkailee. Ennemmin kannattaa luottaa asiantuntevaan affiin kuin vain lähteä sokkona sotimaan! Tai jotain sellaista.

Kasinopelit on loistavaa puuhaa, mutta ei niihinkään tietysti kannata liikaa rahaa upottaa. Pitää muistaa, että kohtuus kaikessa, vaikka meitsikin tänne muutamat yhteistyöpostaukset syytänyt. Mikään ei ole sen epäsuositeltavampaa kuin hukuttaa kaikki rahansa onnenpeleihin, joiden idea on lähinnä tuoda iloa jengille sopivissa määrin. Jos pelaa järkevillä panoksilla ja sellaisilla rahoilla, jotka on varaakin hävitä, niin silloin nää pelit on ihan harmitonta hupia. Viihdebudjetista siis kannattaa näihin rahat ottaa – ei todellakaan mistään vuokra- tai ruokarahoista!

No joo, pitää aina ottaa tuota vastuullistakin pelaamista mukaan näihin setteihin. En halua näyttää huonoa esimerkkiä tai antaa kuvaa, että pelit antaa varmaa rahaa. Kyllä silloin tällöin itsekin saanut ihan kohtuullisia kotiutuksia, mutta kyllä ne pelit osaa impatakin rahaa. Joulukuussa napsahti striimaillessa melkoinen voitto ja sain 1670 euroa ulos. Ei voi kuitenkaan sanoa, että olisin peleistä voitolla vuonna 2018, mutta toisaalta meitsi on tällä alalla töissäkin, joten myös tienatut rahat on pitkälti tältä sektorilta. Välillä voi siis antaa takaisinkin ja musta onkin kohtuullista, että näistä peleistä kirjoittava pelaa itsekin jonkin verran. En siis puhu vain höpöhöpöjä ja mainosta imuria tai puhelinliittymää, joita en itse käytä, vaan puhun kokemuksesta ja täysin rehellisesti vieläpä. :)

Mutta joo – että tällaset stoorit tällä kertaa. Kannattaa kokeilla vaikkapa tuota kasino-opasta, jos on affille tarvetta. Siellä näyttäisi olevan ihan järkevästi noita kassulinkkejä ja hyviä bonuksia tarjolla. Niillä pääsee kivasti alkuun rahapeliharrastukseen, jos vain onnenpelit kiinnostavat ja esimerkiksi Veikkauksen markettimasinat on tulleet tutuiksi. Kohtuus vain kaikessa, niin hyvää tulee!

Seuraavaan kertaan!

Uudet nettikasinot

Jou!

Täällä taas Kielisirkus verryttelee kaunista suomen kieltä ja kertoo kuulumisistaan! Aiheena on siis sekä uudet nettikasinot, että meikäläisen uudet kuulumiset.

Osa varmasti jo tietääkin, että rahapelit on aika suuri asia meikäläisen elämässä. Ei niinkään siksi, että pelaisin koko ajan, vaan koska olen ajatunut pelialalle hommiin. Silloin tällöin tulee kirjoitettua esimerkiksi kasinopelien arvosteluita sekä sitten katsauksia itse kansainvälisistä kassuista ylipäätään.

Ai niin, olenkin unohtanut täällä kertoa, että olen muuttanut aivan vastikään – nimittäin kolmisen viikkoa sitten marraskuun alussa. Ennen asuin merinäköalalla Helsingin Katajanokassa opiskelija-asunnossa, mutta nyt ollaan siirrytty melko lähelle Vantaan rajan tuntumaa, mutta Helsinkiin kuitenkin. Täällä asutaan nyt perheen kanssa 89 neliön omistusasunnossa, jossa on mukavat kaksi kerrosta sekä oma sauna. Oma sauna on hyvän elämän merkki. :D

Siinä vaiheessa, kun poika lähtee päiväkotiin ja avopuoliso duuniin, meitsi jää nukkumaan ja herää jossain vaiheessa kirjoituspuuhiin. Useimmiten aiheena ovat juurikin tämänkin blogin pääaihe eli uudet nettikasinot, mutta toisinaan tulee tehtyä myös kaikenlaisia mediahommia ja muita kirjoitusjuttuja. Välillä aika on aika tiukoilla, mutta sellaista on freelancerin elämä. Liian vähän ei saa koskaan olla duunia, koska siinä vaiheessa joutuu tinkimään leivästään. Parempi on, että on koko ajan pientä kiirettä ja painetta rehkiä. Luovuusprosessikin on mulle tänä päivänä siitä helppo, että pakko on hyvä motivaattori. Jos kaikki olisi liian vapaaehtoista, ei sitä varmaan meinaisi synkkinä syyspäivinä edes eväänsä lotkauttaa.

Mutta hei – kirjoitetaan nyt muutama värssy tähän mun rahapeliduuniin liittyenkin. Eli jos nyt rahapelit sattuvat kiinnostamaan, niin meikäläinen kyllä osaa ohjeista parhaille tuoreille pelimestoille. Muun muassa sellaiset kasinot kuin Frank & Fred ja Nopeampi on mulla suuressa suosiossa. Toisinaan tulee tahkottua nettiin pelivideoitakin, jotka sitten keräävät parhaimmillaan muutamia kymmeniä ihmisiä katselemaan. Tuossa puuhassa parasta ei ole edes pelaaminen itsessään, vaan kaikki se sosiaalisuus ja vuorovaikutus jengin kanssa. Pääsee heittämään läppää ja olemaan ikään kuin huomion keskipisteenä. Mainiota viihdettä moinen – etenkin tällaiselle wannabe-ekstrovertille, joka on kuitenkin luonteeltaan ja luonnoltaan varsin introvertti.

Sitten voisikin kirjoitella taas jotakin vähän muuta. Näillä mun teksteillä kun on tapana aina kiemurrella kuin käärmeellä rantaruohikosta. Tai jotain sellaista. Mutta siitähän te meitsin lukijat tykkäättekin!

Eli mitäs muuta mun elämässä onkaan kuin työt ja uusi kämppä... No ainakin olen taas pitkästä aikaa ottanut salilla käymisen kokovuositeloilta ja ruvennut taas rankomaan rautaa! Alkoi vaa'an viisari meinaan värähtämään siihen malliin, että kova on halu päästä parempaan kuntoon. Oon aina uskonut sellaiseen filosofiaan, että elämän suunnan voi koska tahansa kääntää. Mitä huonommin teet asioita, sitä helpompi muutos on tehdä. Jos syöt päivittäin herkkuja, niin kuinka tehokasta oikeasti on jättää herkut vaikka viikoksi tai pariksi kokonaan. Lisäksi nää hommat pitää ottaa sellaisena haasteena, jossa haluaakin pärjätä hyvin. Pitää ymmärtää se, että kuntoon pääseminen ei ole helppoa, vaan sen kuuluukin ketuttaa. Vähän samalla tavalla puhutaan salin jälkeisistä lihaskivuista hyvänä kipuna. Täytyy ymmärtää kivun tarkoitus ja merkitys kehittymisen suuressa suunnitelmassa!

Moni ihminen helposti ajattelee elämäntilanteessaan, että asiat ovat toivottomia. Ehkä mäkin olen joskus ajatellut niin, mutta en varmastikaan kovinkaan pitkän aikaa. Mitä heikommin menee, sitä suurempi on se ilo, kun saa taas keulan käännettyä oikeaan suuntaan. Ja sehän se vasta nautinnollista on, kun vaikea elämä muuttuu vähitellen siedettäväksi ja sitten jopa mukavaksi – vaikkakaan ei koskaan suorastaan helpoksi. Aina löytyy uusia haasteita.

Jos ajattelen oman elämäni suurimpia haasteita, niin niitä on ollut monenlaisia. Joskus suurin haaste on saattanut olla pääsykokeisiin lukeminen, joskus taas töiden hakeminen. Joskus ne on itse ne työt, jotka haastaa. Ja jos ei sitten ole mitään muuta hankalaa, niin eiköhän aina ihmissuhteista tai vähintään parisuhteesta löydy jotakin sellaista, minkä voisi tehdä paremmin. Ikinä ei ole liian helppoa.

Uudet kasinot ja niiden pelit samoin kuin videopelitkin on aina kiehtoneet mua niiden tuomien sivuhaasteiden vuoksi. Kolikkopelissä menestymisen määrää tuuri, kun taas videopeleissä vaaditaan usein aivan omanlaistaan taitoa. Näissä pelijutuissa voi kohdata haasteita, joita ei ole edes pakko selättää – mutta jotka kääntävät huomiota pois oikean elämän haasteista ja toisaalta antavat perspektiiviä elämään. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään, ja ne voi joko ottaa seikkailuna tai sitten voi valittaa ja voivotella.

Aika tuubaa tuli kirjoitettua, mutta ehkä ensi kerralla on luvassa taas trumpettia! Seuraavaan kertaan siis!

Nettikasino-opas aloittelijalle

Heippa vaan kaikille pitkästä aikaa!

Alkuun sellainen häikäilemätön mainos, että jos rahapelit kiinnostavat, niin tsekkaapa huvikseen vaikkapa tämä LeoVegas arvostelu! Tuota asiaa en valitettavsti voi kirjoittaa oikeaoppisesti yhdysviivan kanssa, sillä kyseessä on Googlea varten kirjoitettu avainsana. Tästä ehkäpä myöhemmin lisää!

Kuten olette varmasti huomanneet, on tämä blogiollut tauolla jo hyvin pitkän aikaa. Tämä johtuu siitä, että minulla on ollut yksinkertaisesti aivan liian paljon muuta kirjoitettavaa. Sitä ei jaksa kirjoitella tällä tavoin pöytälaatikkomaisesti hassun hauskoja juttuja,, kun kirjoittelee muutenkin niin paljon työkseen palkkaa vastaan. Välillä sitä toki toivoisi, että vielä tänäkin päivänä olisi aikaa ja jaksamusta kirjoitella ihan muuten vain jotakin satunnaista shaibandeeria, mutta näin ei vain asia ole. Meikällä on vähintään joka toinen päivä sormenpäät kipeinä siitä, kuinka kovasti mokomat kymmenen sankaria juoksevat jatkuvasti näppiksen poikki.

Meikäläinen on vähitellen viime vuosien aikana ajautunut rahapelialalle. Olen aina ollut innostunut kaikenlaisesta pelaamisesta, ja koska aikanaan sai ihan jo lainkin puolesta pelata nuorenakin kolikkopelejä, tulivat ne jo aikaisessa vaiheessa elämääni. Välillä tuli teininä pelattua vähän liikaakin kavereiden kanssa, mutta aivan tajuttomia summia en sentään koskaan upottanut. Ajatukseni kuitenkin oli, että jos ei ihmisellä ole paljon tuloja, niin eivät menotkaan voi olla kovinkaan suuret. Jos esimerkiksi tienaa 300 euroa kuussa keräämällä lauantaisin kurkkuja, niin ei ole suuri ongelma, vaikka rahat menevät melko nopeastikin kaikenlaiseen hupailuun.

Nuorena minulla kului rahaa keikoilla käymiseen, kavereiden näkemiseen, cd-levyjen ja pelien ostamiseen sekä juurikin kolikkopelien pelaamiseen ja vedonlyöntiin. En voi sanoa juuri säästäneeni rahaa tuohon aikaan, mutta eivät kasinot minulta toisaalta myöskään koskaan mitään oikeasti valtavia rahoja syöneet, koska tulot olivat pienet. Muutenkin tein koko lukioajan töitä, mitä ei voi ihan joka poika tai tyttö sanoakaan! Tässä mielessä koen, että minulla oli oikeuskin tuhlailla, vaikka olisihan sitä sukanvarteenkin voinut jotain laittaa.

Mennään sitten kuitenkin lopulta itse aiheeseen! Meikän kirjoitusten on aina tapana kierrellä ja kaarrella, vaikka kuinka olisi tarkoitus kirjoittaa lyhyt nettikasino-opas aloittelijoille. Tarkoitus on siis tässä blogissa hieman esitellä sitä, millaista tekstiä tavallisesti syljen lähes päivittäin.

Otetaan nyt ensimmäiseksi aiheeksi nettikasinot yleisesti – miksi niillä kannattaa pelata? Totuushan on, että vaikka parhaat kasinopelit ovatkin todella viihdyttävää ajanvietettä, ei nettikasinoilla pelaamista sananmukaisesti voi koskaan suositella. Jos kuitenkin kaipaat pientä lisäadrenaliinia elämään tai muuten vain haluat enemmän jännitystä arkeesi, ovat nettikasinot huomattavasti parempi paikka hakea sitä kuin aviorikos tai lähikaupan ryöstäminen.

Kasinoiden kolikkopelit tarjoavat pelaajalle mahdollisuuden voittaa suuria rahoja, vaikka pääasiassa kyseessä tietenkin onkin varsin kallis harrastus. Ei siis kannata koskaan lähteä tahkoamaan näitä niin sanottuja slotteja ajatuksella, että nyt lyödään isosti leiville. Sen sijaan on parempi lyödä valmiiksi leuka rintaan ja lähestyä pelejä nöyrällä asenteella. Mikäli suuri tuuri käy, voivat kasinoiden talletusbonukset, ilmaiskierrokset ja kolikkopelit ylipäätään antaa koviakin voittoja, mutta suurimman osan ajasta talo tietenkin vie ja pelaaja vikisii. On syytä pelata aina ajatuksella, että "häviän tämän rahan suurella todennäköisyydellä". Älä siis missään tapauksessa lähde laittamaan viimeisiä rahojasi pelin kitaan ajatellen, että nyt on varmasti sinun päiväsi!

Käydäänpä sitten ihan väliotsikoiden kanssa läpi muutamia keskeisiä nettikasinoiden termejä ja tärkeimpiä pointteja.

Kannattaako pelata ennemmin netissä kuin netin ulkopuolella

Moni pelaaja kysyy tätä kysymystä itseltään. Suomessa kolikkopelejä tuntuisi sijaitsevan ihan joka puolella, oli kyse sitten maitokaupoista tai yökerhoista. Pelaamaan pääsee kaikkialla, joten moni ihmettelee, miksi joku haluaisi pelata vielä netissäkin.

Kun minä jossain vaiheessa siirryin nettiin pelaamaan, oli syynä pääasiassa se, että netissä palautusprosentit ovat kovempia. Suomessahan pelialaa hallitsee rautaisella otteellaan valtion omistama Veikkaus. Tämän firman tarkoitus on kerätä rahaa valtiolle ja hyväntekeväisyyteen. Valitettavaa Veikkauksen toiminnassa on kuitenkin se, että jos rahapelejä ajatellaan moraalisesta näkökulmasta, niin on paljon pahempi kylvää pelikoneita ympäriinsä ja mainostaa niitä televisiossa kuin tarjota niitä netissä ihmisille, jotka niitä valmiiksi haluavat etsiä.

Minä tykkään nettikasinoissa siitä, että netissä palautusprosentit ovat suurempia kuin marketeissa. Pelaajilla on siis yksinkertaisesti paremmat mahdollisuudet voittaa netissä kuin mitä Veikkauksen peliautomaateista. Tämän lisäksi näen oman roolini tässä kokonaisuudessa myös tärkeänä. Pyrin kirjoittamaan rahapeleistä järkevään sävyyn ja lähinnä auttamaan kolikkopelaamisesta valmiiksi kiinnostuneita ihmisiä löytämään kaikista parhaat mahdolliset pelipaikat. En siis varsinaisesti ole mikään kasinoiden puolestapuhuja tai henkilö, joka haluaa välttämättä houkutella ihmisiä pelaamisen pariin. Minä vain kirjoitan pelaamisesta kiinnostuneille ihmisille asioista, jotka heitä lähtökohtaisesti kiinnostavat. Jos en minä kirjoittaisi heille jotakin fiksua, kirjoittaisi joku muu heille jotain vähemmän fiksua.

Netissä pelaaminen kannattaa paitsi hyvien palautusprosenttien, myös erinomaisten kasinobonusten, ilmaiskierrosten ja valtavan laajojen pelivalikoimien vuoksi. Jos sinulla siis on tapana laittaa silloin tällöin kauppareissun jälkeen rahaa kolikkopeleihin, niin mitäpä jos säästäisit nämä hilusi ja laittaisit vaikkapa kerran kuussa 20 euroa nettikasinolle?

Kasinobonukset – mitä ne ovat?

Mitä sitten ovat nämä niin sanotut kasinobonukset, jotka ovat tässäkin blogissa nyt tulleet vastaan muutaman kerran?

Nettikasinoilla on niin valtavasti kilpailua, että lähes jokainen kasino on ottanut valikoimaansa omanlaisiaan kasinobonuksia. Ideana on, että näillä erikoiseduilla saadaan mahdollisimman moni pelaaja pelaamaan nimenomaan sillä omalla kasinolla. Usein kasinobonuksissa saatetaan antaa esimerkiksi 100 %:n bonuksia tiettyyn summaan asti – vaikkapa 100 euroon saakka. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä enemmän olet valmis pelitilillesi rahaa tyrkkäämään, sitä enemmän saat bonusrahaa talletuksesi kaveriksi. Kuvittelepa siis tilanne, jossa laitat Kulta-Jaskaan 10 euroa ja saat Veikkaukselta peliin 10 euroa bonusta päälle – eikö kuulostaisi hyvältä? Valitettavasti Veikkaus ei tällaisia bonuksia pelaajilleen koskaan jaa, mutta kansainvälisillä kasinoilla tätä tapahtuu aivan jatkuvasti.

Talletusbonusten lisäksi suosittuja ovat ilmaiskierrokset. Usein kun pelaaja rekisteröityy uudelle pelisivustolle, annetaan hänelle muutama ilmaiskierros johonkin kasinon lukuisista peleistä. Tähän voisi ottaa vertauskohdaksi kuvitteellisen tilanteen, jossa suomalainen pelaaja käynnistää vaikkapa Fruttis-nimisen pelin ja saa saman tien ennen omalla rahallaan pelaamista pelata vaikkapa 20 valmiiksi maksettua ilmaiskierrosta peliin. Ei huono – paitsi että Veikkaukselta ei tällaisiakaan hauskoja ja rahanarvoisia maistiaisia koskaan pääse lunastamaan!

Tutustu nettikasinoihin itse

Tästä tuli nyt aika sekava postaus, mistä voidaan syyttää vaikkapa kellonaikaa. Kirjoitin tämän koko homman kokoon nimittäin keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello kahden ja kolmen välillä... Muutenkin se kuuluisa punainen lanka tuntui olevan varmasti aika lailla hukassa, mutta se nyt ei sinänsä tässä blogissa ole mitenkään harvinaista. Myöskään kielellisesti tämä ei yllä mihinkään nokkelimpien tai parhaiden postauksieni joukkoon, mutta sitä se on!

Sanottakoon joka tapauksessa tähän loppuun, että mikäli nettikasinoilla pelaaminen kiinnostaa, niin esimerkiksi tämä Casumo arvostelu on sellainen, josta on hyvä lähteä liikkeelle lukemaan yhden maailman parhaan nettikasinon saloista. Kun tuota Kasinogurua muutenkin selailee, niin oppii taatusti yhtä sun toista tästä kiehtovasta alasta.

Ei muuta kuin tsekkaamaan jakamani linkit! Tämän jälkeen voit sitten itse päättää, kiinnostaako pelaaminen riittävästi ja haluatko harkita tällaisen hauskan harrastuksen lisäämistä elämääsi. Suosittelen joka tapauksessa pitämään aina maltin matkassa ja suhtautumaan tähän harrastukseen pääasiassa ylimääräisenä ilona elämässä. Liian paljon ei peleille – niin kuin ei millekään muullekaan viihteelle – kannata tilaa antaa. Kun kuitenkin pysyt järkevissä rajoissa, voi slottien rämpyttely olla mukavaa vaihtelua perusarkeen!

Ihastumisen sanastoa

Moi kaikki (olettaen siis, että kaikki lukevat blogiani)!

Huomasin vasta, että muualta tänne viimeksi kopioimani (kuitenkin oma) blogi on rivittynyt aivan hirvittävällä tavalla. Pyydänkin täten anteeksi kaikilta, joiden ruudunvierityskättä moinen erhe on rasittanut. En kuitenkaan vaivaudu korjaamaan ongelmaa, vaan jätän sen tuollaiseksi – muutoinhan tämä teksti muuttuisi turhaksi ja vähän oudoksi.

Asiasta sadanteenmiljoonanteenviidenteenkymmenenteenkahdeksanteentuhanteenkolmanteensataanyhdeksänteentoista, oli mulla muutakin.

Ajattelin nimittäin ihmetellä tässä kovaan ääneen sitä, miten suomen kielen ihastumis- ja rakkaussanasto on niin hassua. Kovaa ääntä symboloidakseni ajattelin suurentaa fonttia.

Hmm... Ei riitä.

Parempi jo, mutta vain erittäin vähän...

TÄMÄ ON HYVÄ! MENNÄÄN TÄLLÄ.

Toisaalta kyllä tämä normaalikin fontti kelpaa, kunhan vain isken tarpeeksi huutomerkkejä perään!!!!!!!!!!!! Tuo oli vasta harjoittelua, tietysti.

On se suomen kielen ihastumis- ja rakkaussanasto vain hassua!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Törmäsin nimittäin Iltalehden otsikkoon, jossa kerrottiin joidenkin Axl Smithin salakuvausuhrien ihastuneen vakavasti Axeliin (taivutus oli niin vaikeaa, että löin saman tien lekkeriksi). Siis kyllä: vakavasti.

Mitä vakavaa ihastumisessa voi olla? Tekeekö siitä vakavan siis se, että siinä on muutakin kuin pikkutyttömäisiä tai pikkupoikamaisia piirteitä? Muodostuuko vakavuus niistä intentioista, joita ihastuva osapuoli päässään pohtii dopamiinin virratessa läpi aivojen? Eli jos et ainoastaan tuijottele toista suurin koiranpentusilmin, vaan myös ajattelet mahdollista perheen perustamista, niin silloinko puhutaan vakavasta ihastumisesta? Toisaalta eikö ihastuminen kuitenkin ole lähinnä mielessä tapahtuva kemiallinen reaktio, jolloin siis ihastumisen taso ei olisikaan niinkään riippuvainen ajatuksista? Tai jos se olisikin riippuvainen ajatuksista, niin eikös nimenomaan tämä kemiallinen reaktio pumppaa esiin juuri tällaisia mietteitä?

Lopulta tullaan sitten siihenkin, että eikös ihastuminen ylipäätään ole asia, joka tekee jopa meistä aikuisista lapsen kaltaisia? Voiko ihastumista siis ylipäätään kutsua vakavaksi? Vähän kuin kutsuisi surua iloiseksi tai iloa surulliseksi.

Palavasti ihastunut ei myöskään onnistu viestittämään, että ihastuja olisi kovinkaan rationaalinen ja looginen toiminnassaa. Kuulostaa enemmänkin siltä, että tunne vie ja järki vikisee.

Sitten taas on olemassa myös esimerkiksi vakavaa seurustelua. Tällä ilmeisesti viitataan jälleen tarkoitushakuisuuteen: vakavassa seurustelussa luodaan katse eteenpäinkin ja pyritään rakentemaan mahdollisimman pitkään toimiva parisuhde. Tämäkin kuulostaa kuitenkin vähän hoopolta, koska eikö olisi parempi puhua vakavissaan seurustelusta? Toisaalta jos ei seurustele vakavissaan, niin minkä takia sitten – seksinkö? Jos seksin takia seurustelee, niin eikö kyse ole enemmänkin seksisuhteesta? Tietävätkö molemmat osapuolet aina, jos kyseessä on ei-vakava seurustelu?

Vakava seurustelu luo kuvan siitä, että kaikki ilo on kadonnut suhteesta. Enää ei naureta eikä pidetä hauskaa, ja ylipäätäänkin toisen kanssa ollaan ainoastaan käytännön syistä. Lyhyesti sanottuna vakava seurustelu kuulostaa siltä, että oltaisiin jo naimisissa.

UMK 2017 – voittaja on Norma John!

Analysoidaanpa hieman tapausta nimeltä UMK.

Kun pääsin haastattelemaan UMK-kilpailijoita, olin innostunut samoin kuin kahtena aiempanakin vuonna. Toissavuonna ehdin tehdä paljon haastatteluita, mutta viime vuonna en lopulta lumimyräköiden takia ehtinyt edes paikalle. Tällä kertaa sain annetun rajallisen ajan puitteissa haastateltua kaikki osanottajat ja olin todella iloinen siitä.

Viime vuonna olin Tukholmassa pressinä katsomassa Euroviisuja ja samaan pyrin tänä vuonna Ukrainan suhteen. Niinpä sanoin kaikille artisteille myös, että Ukrainassa tavataan, jos sattuisitte voittamaan. Minua kiehtoo ajatus tavallaan lähteä kokemaan viisut sellaisen artistin kanssa, jota itsekin kannustan.

Kun mainitsen olevani Suomesta tai muutoin haastattelen porukkaa viisuissa ja kyselen heidän suosikkejaan, saan luonnollisesti myös kommentteja Suomen edustajasta. Sandhjastahan en niin kovin piitannut, vaan kannustin esimerkiksi Annicaa ja Kimmoa sekä Mikael Saarta vuoden 2016 UMK:ssa.

Kuultuani kaikki UMK-ehdokkaat viime vuoden lopussa olin aika pettynyt. Mikään artisti ei noussut kovin suuresti esiin toisin kuin esimerkiksi edellisenä vuonna. Monet haukkuivat yleistä UMKA 2017 -tasoa, enkä tavallaan voinut olla yhtymättä tähän mielessäni. Suosikeikseni nousivat D'Sanz (kaikki kutsuivat kappaletta "Güntheriksi", vaikka oli siellä mukana toinenkin esiintyjä ;) ), Emma ja Norma John. Myöhemmin myös jotkut muut kappaleet kasvoivat, mutta mikään ei oikein napannut sillä tasolla, että olisin voinut täysin kannustaa. Emotionaalista sidettä ei tuntunut syntyvän toisin kuin oikeastaan kaikkina edellisvuosina. Alla suurimmat suosikkini viimeisiltä neljältä vuodelta:

2016: Mikael Saari & Annica Milán ja Kimmo Blom (jälkimmäinen enemmän; kunniamaininta myös Saara Aallolle)

2015: Opera Skaala, Angelo De Nile, Siru

2014: Softengine (voitti)

2013: Krista Siegfrids (voitti

Eilistä UMK:ta katsoessani minulla ei vielä ollut selkeää suosikkia, mutta olin alun perin hieman kallistunut Emman suuntaan, sillä häntä tunnuttiin hehkuttavan myös ulkomailla. Haluaisin Suomen pärjäävän ja että Ukrainassa oltaisiin innostuneita, kun mainitsen olevani Suomesta. Haluaisin voida puhua iloisesti edustajastamme ja siitä, kuinka pidän heistä. Haluaisin myös menestyksen myötä Euroviisujen profiilin nousevan maassamme.

UMK-lähetys itsessään herätti kaksijakoisia tuntemuksia. Kansainvälisten raatien mukaan ottaminen oli täydellinen veto viime vuosien ärsyttävien tavisraatien (taksikuskit, lapset, sateenkaariväki yms.) jälkeen. Oli aivan mahtavaa, että kisalle haettiin tiettyä legitiimiyttä tämän uudistuksen myötä, minkä lisäksi pisteiden antoa oli äärimmäisen jännittävä seurata.

Osa tästä saavutetusta uskottavuudesta vedettiin kuitenkin siitä kuuluisasta vessanpöntöstä alas – nimittäin Niina Lahtisella. Ymmärrän kyllä, että Euroviisujen maine Suomessa on vähän mitä on ja harva meistä suhtautuu tähän vakavahenkisenä, lähes urheilullisena kilpailuna, mutta pitkäaikaisena fanina jatkuva vitsin vääntäminen kisan kustannuksella harmittaa. Joku voittaa 200 miljoonaa kuulijaa, mutta komedienne Lahtinen laitetaan vääntämään seksivitsejä ja puhumaan juustonaksukäsiensä haistelemisesta. Välillä vitsit osuivat ja upposivat, mutta toisina hetkinä tuntui, että tässä yritettiin nuoleskella Euroviisuista kiinnostumatonta mainstream-yleisöä kerääntymään edes nauramaan televisioiden ääreen. Jos yritetään miellyttää kaikkia, ei usein osuta kunnolla kehenkään – ja tämä pätee myös musiikkiin.

Tässä vaiheessa paljastan, että Norma Johnin voitto miellytti minua erittäin suuresti. En innostunut kappaleesta ihan täysillä ennen pisteenlaskua, mutta vähitellen aloin orientoitumaan siihen, että kyseessä olisi paras valinta viisuihin. Kun sitten kuulin voittokappaleen toistamiseen, olinkin jo aivan myyty. Uppouduin kappaleen maailmaan ja olo oli euforinen. Tunsin Blackbirdin sanoin kuvailemattoman kauneuden ensimmäistä kertaa täysillä.

Alla muutama kommentti jokaisesta muustakin kappaleesta ja syyt siihen, miksi en lopulta olisi tahtonut nähdä niitä edustamassa Suomea:

Emma – Liveveto oli epäonnistunut, kuten Emmakin jatkoilla totesi (oli seonnut rytmissä, soihtu oli sammunut ym.). Tämän lisäksi minua on häirinnyt Circle of Lightissa se, kuinka paljon se vertautuu esimerkiksi Tanskan Emmelie de Forestin sekä viime vuoden Islannin Hear Them Calling -kipaleeseen. Kappale oli liian euroviisumainen ja liian tuttu, minkä lisäksi livekoreografiat tuntuivat jotenkin turhan harjoitelluilta ja keinotekoisilta.

Alva – Tämä tyttö osaa laulaa erinomaisesti (olen kuullut hänen Facebook-sivuillaan huippuosaamista), mutta Arrows oli liian tuotettu ja liian purkkapoppimainen. Live-versio kalpeni albumiversiolle – ei siis kuitenkaan laulutaitojen puutteen takia, vaan koska tuollainen raskaalla kädellä editoitu musiikki harvemmin toimii hyvin livenä.

D'Sanz ja Günther – Tykkäsin tästä kappaleesta, mutta kertosäe oli hieman lattea ja sitä kuultiin liikaa. Masturboinnista kertovat lyriikat tuovat kappaleeseen myös vitsielementin, minkä vuoksi sitä on mahdoton ottaa täysin tosissaan. Ja nimenomaan tästä vitsailusta soisi Suomen näissä kuvioissa luopuvan.

Anni Saikku – Itse asiassa varsin toimiva zipale, paitsi että se ei tuntunut oikein kasvavan tarpeeksi. Reaching For the Sun teki sen, mihin pyrkikin, mutta se ei vain ollut kovin paljon. Erottumatonta keskitasoa, eli hukattua potentiaalia.

Knucklebone Oscar – Kisan oudoin tapaus. Räminä ei miellytä korvia, sävellys ei ole kummoinen. Livenä kelpo show, mutta siihen se jäikin.

Lauri Yrjölä – Yksi kisan yllättäjistä. Suomen kieli ei haittaa ja olihan tässä meininkiä. Kappaleen tarina kuitenkin häiritsi samoin kuin sekin, että Yrjölä ei ollut alun perinkään viisuihin orientoitunut. Kurinalaisuuden hehkuttaminen ja sitä kautta rakkauden ja rauhan "mollaaminen" ei oikein näihin kisoihin istu. Kappaleessa potentiaalia mutta ei kalkkiviivoille asti.

Perse – Eivät osanneet laulaa. Huumorinumero, jossa oli jotain tarttuvaakin, mutta samalla aika kammottavaa touhua. Vitsi vanheni nopeasti.

Zühlke – Tuli toiseksi ja mielestäni oikeutetustikin. Lauloi erinomaisesti ja voimalla livenä. Kappaleen supersankariteema oli kuitenkin liikaa. Toisella viisulla olisi saattanut jopa voittaa. Paljon potentiaalia, joten ei muuta kuin takaisin kisaan jonain vuonna.

My First Band – Toimivaa perinteistä bändipoppia. Jotenkin nämä bändit ovat kuitenkin vähän nähty. Suurimmat puutteet olivat kertsin ärsyttäväksi äityvä "Ai! Aijaijai!" sekä se, että tässä laulettiin suuseksistä. Ilman tuota nolon roisia huumoriaspektia tämä olisi ollut jokseenkin toimiva paketti.

Norma Johnin kappaleen ainoa ongelma ennakolta ajatellen on sen niin sanottu tylsyys. Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa vain sitä, että kappaleeseen täytyy orientoitua oikein. Kyseessä on äärimmäisen kaunis tunnelmapala pianonsoittoineen ja kaikkineen, kunhan keskittyy kuuntelemaan eikä vain vedä mässyä ja heitä läppää television ääressä. Toisella livekerralla olin enemmän korvat höröllään ja mustarastas lävisti sydämeni. Kappale kosketti todella, todella vahvasti, kunhan pääsin sen sisään. Silmät kostuivat ja suorastaan häkellyin.

Myös virallisilla Euroviisujen sivuilla ja kaikenlaisissa ulkomaisissa Facebook-päivityksissä on hehkutettu vuolaasti Norma Johnia, jonka moni sanoo säväyttäneen nimenomaan livenä. Oikeasti, tyyliin 90 % tuntuu tykkäävän kappaleesta, kun taas loput 10 % valittelevat sitä, että kisassa tulee olemaan paljon balladeja tai että Blackbird on tylsä. Jotkut ovat myös sanoneet, että kyseessä on objektiivisesti hyvä kappale, mutta se ei kuitenkaan ole heidän makuunsa. Eli kun mennään musiikin ehdoilla, on kappaleesta vaikea löytyy huonoja puolia. Erottuvuuden myötä kannatusta kuitenkin löytyy varmastikin myös äänestämiseen asti.

Minä yhdyn niin suomalaisiin kuin kansainvälisiinkin kappaleen hehkuttajiin – nyt meillä on kappale, jolla niin sanottu häviäminenkään ei tunnu pahalta. Kyseessä on vakavasti otettava, tunteisiin vetoava tapaus, jolle moni povaa top 10 -sijoitusta Ukrainassa. En näe syytä, miksen noita kommentteja kahlattuani ja kappaleeseen rakastuttuani povaisi samaa. Kiitos, raadit! Kiitos, äänestäjät! Kiitos, Norma John!

Trump on presidentti – ja "juntti" on uusi "neekeri"

Päivän epistola on, että Donald J. Trump on Yhdysvaltojen seuraava presidentti.

Minusta tämä kertoo ensinnäkin siitä, että reaktioille on aina olemassa vahva vastareaktio. Trump ei ole poliittisesti korrekti, mutta politiikassa hän on pian maailman valtaisin (eniten valtaa) mies. Mitenkäs tässä nyt näin kävi?

Uskon, että moni on äänestänyt Trumppia siitä syystä, että maailman tilanne on huolettanut. Homma on jotenkin mennyt monilta osin nuorisomaisempaan, progressiiviseen suuntaan. Jos olisin itse syntynyt 60-luvulla, niin varmastikin aika moni asia tässä maailmassa pelottaisi. Ja suoraan sanottuna pelottaa kyllä tälläkin hetkellä. En ole järin uskonnollinen, mutta siltikin esimerkiksi uskonnon pienentynyt asema kertoo karua tarinaa. Esimerkiksi kristinuskossa – niin kuin monissa muissakin uskonnoissa – on kuitenkin paljon hyviä ja etenkin hyvään pyrkiviä arvoja pohjalla.

Itse olen poliittisesti pitänyt itseäni vihreänä. Pidän tasa-arvoa ja luontoa tärkeinä. Mielestäni olisi hyvä, jos ihmiset saisivat olla mitä ovat, eikä ketään haukuttaisi tai tuomittaisi. Viime vuosina olen kuitenkin kokenut ristiriitaisia tunteita niin sanottua vihervasemmistoa kohtaan. Samalla kun perussuomalaiset ja oikeisto ovat nousseet, on myös vihervasemmisto alkanut ajamaan asioitaan omaan makuuni liiankin aggressiivisesti. Esimerkiksi jatkuva persujen haukkuminen, rasistikortin heiluttelu ja mielensäpahoittamisen kierre on mennyt mielestäni yli. Tämä siis ehkäpä kuitenkin eniten kannattajien, ei välttämättä poliitikkojen kohdalla, joskin poliitikoilla on mielestäni vastuu kaitsea laumaansa.

Koko touhu on muuttunut liian ahneeksi. Niin sanotut edistysmieliset pyrkivät saavuttamaan liian paljon liian nopeasti. Tämä johtaa radikaaleihin keinoihin – tehdään asiat hampaat irvessä ja vanhoja arvoja sekä vastustajia tieltä jyräten. Tämä sen sijaan, että muistettaisiin käydä asiallista ja rakentavaa keskustelua. Kun Vihreät oli minulle päivänselvä valinta, ajattelin lapsellisesti jopa äänestäväni hyvyyttä. Olin yksi hyviksistä. Nykyisin harmittaa, että en ole tästä enää niinkään varma.

Jos koetaan, että ollaan oikealla kannalla, niin asioita tulee myös ajaa oikealla tavalla – maltilla, pitkäjänteisyydellä ja kunnioituksella. Nykymaailma tuntuu arvomaailmaltaan hyvinkin päinvastaiselta kuin mitä haluaisin pojalleni opettaa. Poliitikot haukkuvat toisiaan ja heittävät lokaa toistensa päälle, vasemmisto kiroaa persuja ja äärioikeisto pieksee tummaihoisia. Nämäkö ovat niitä aikuisia, jollaisia haluamme lapsistamme kasvattaa?

Minulle tarkoitusperät eivät pyhitä keinoja. Jos halutaan saada hyvää aikaiseksi, täytyy se saavuttaa tekemällä hyvää. Oikoteistä tulee vain ongelmia.

Tärkeää olisi nyt keskittyä suuriin linjoihin ja tehdä asiat kunnolla sen sijaan, että haukattaisiin liian iso pala. Esimerkiksi niin sanottu mielensäpahoittaminen on lähtenyt käsistä ja antaa hyville arvoille vain huonon maineen ja klangin. Missä on joustavuus?

Jos Audi-mies (todella vanha referenssi) heittää seksistisen läpän, niin totta kai hänelle voidaan hommata potkut. Sama juttu sille Ylen tyypille, joka leikki uutislähetyksessä juovansa kaljaa. Tai mitenkäs se Valavuoren rimppakinttuhintti-kommentti? Kannattaa miettiä tarkasti, miten tällaisiin puututaan, sillä aina on taustalla ihmisiä, jotka näkevät tilanteen toisella tavalla. Tällaisilla ihmisillä puolestaan alkaa vuosien saatossa kiehua, eivätkä he missään nimessä tule äänestämään isoissakaan linjoissa vihervasemmiston puolella.

Poliittisten puolueiden edustajien ja kannattajien on syytä tarkoin valita, mitkä taistelut halutaan voittaa ja millä tavalla. Pois siis pikkumaisuus ja puolta kansaa sekä tolkun ihmisiä ärsyttävä ylikorosteinen päällepäsmäröinti! Pois liika perfektionismi ja sokea omien etujen tavoittelu! Pois myös ilkkuminen ja "me tiedämme paremmin" -asenne! Saavutetut voitot eivät ole minkään arvoisia, jos ne herättävät lähes yhtä paljon vastustusta kuin kannatusta. Nöyryys ja hyvyys kunniaan!

Eniten toivon omalta jengiltäni, näiltä Vihreiltä, malttia. Pois sellainen haitallinen asenne, että "suvaitsemattomuutta ei tarvitse suvaita". Tällainen ajattelu on vain tehnyt juntista uuden neekerin.

Maailmankuvamme on täysin manipuloitavissa

Kyllä nyt näin on, että meidän maailmankuvamme on täysin manipuloitavissa.

Surullistahan se on, mutta maapallomme on hiljalleen matkalla kohti kapitalismin ja sensaatioiden johtamaa helvettiä. Kaikki kaupallistuu ja media tekee meistä lampaita. Ei ehkä uusi ilmiö, mutta kärjistymään päin.

Otetaan nyt esimerkkinä tämä Ilta-Sanomien artikkeli. Tiedän, ettei minun pitäisi linkata tuonne, mutta näin nyt kuitenkin teen pointtia todistaakseni.

Uutinen on otsikoitu leijonankokoisin kirjaimin (suora copypaste toi muotoilut mukanaan):

Saara Aalto tylyttää Suomea brittilehden haastattelussa – Oli pakko päästä kotimaastaan pois: ”Siellä ei ole mitään”

Tylyttää Suomea? Näinkö on?

Oikeastihan Saara Aalto puhuu Suomesta kansainvälisen musiikkiuran luomisalustana. Ensin hän kertoo, että Suomessa on asukkaita vain puolet Lontoon väkiluvusta. Tämän jälkeen hän Ilta-Sanomien mukaan sanoo toiseen sensaatiolehden mukaan, että "siellä ei ole mitään". Tässä vaiheessa Saaran ja IS:n lukijoiden välissä on siis filtterinä ja rikkinäisenä puhelimena jo peräti kaksi roskalehteä, jotka elävät sensaatioista, katastrofeista, onnettomuuksista, kuolemasta ja ihmisille ilkkumisesta.

En väitä, etteikö lehdissä esitetty kommentti olisi kirjaimellinen sitaatti Saaralta, mutta oma järkeni sanoo, että Aalto puhui Suomesta nimenomaan kansainvälistä uraa havittelevan nuoren laulajan näkökulmasta. Eikä tällöin ole kyse edes kritiikistä, vaan totuudesta – kotomaamme maaperältä ei ulkomaan lavoille kovin helposti ponnisteta. Tämän lisäksi useat muusikot ovat kertoneet kuulleensa levy-yhtiöiltään, että tässä maassa pitää levyttää suomeksi, jos haluaa menestyä.

Osa meistä suhtautuu mediaan ja tällaisiin juttuihin lähtökohtaisesti kriittisesti, mutta huomattavasti suurempi osa ei edes vaivaudu lukemaan uutista. Nämä ihmiset huutelevat jo sensaatio-otsikon perusteella Saaraa maanpetturiksi ja toteavat pissin nousseen nuoren artistin päähän. Oma lukunsa ovat myös ne ihmiset, jotka ensin järkyttyvät otsikosta ja sen jälkeen kahlaavat siteet silmillä jutun alusta loppuun. He tietävät jo mitä etsivät ja siten he myös sen löytävät. Nämä ihmiset eivät pysähdy tekemään omia johtopäätöksiä, koska niin sanottu arvovaltainen, fiksu ja filmaattinen toimittaja on tehnyt ne jo valmiiksi. "Tätähän sen Saaran oli pakko tarkoittaa, kun otsikko ja toimittajakin niin sanoi!" Sana tylytys esimerkiksi on toimittajan täysin oma lisäys, jonka tarkoitus on ainoastaan myydä juttua – ei missään nimessä välittää todenperäistä tietoa.

Suurin surullisuus ei ole kuitenkaan siinä, että ihmiset olisivat erityisen tyhmiä ja sen takia söisivät juorumedioiden kädestä. Isoin ongelma on, että pilkalliset ja väkisin väännetyt otsikot hyppäävät meidän kaikkien silmille joka puolelta. Emme ole median negatiivisuudelta ja ivalta turvassa edes kaupassa käydessä tai matkalla töihin. Aivan erityisessä manipulaatiovaarassa ovat tietenkin vasta maailmaan tutustuvat, juuri lukemaan oppineet lapset sekä nuoret. Aivopesua ja ehdollistamista tapahtuu aina ja jatkuvasti.

Esiin nousevat kielteiset kommentit ja kannanotot ovat kuitenkin valitettavasti vain jäävuoren huippu – pinnan alla on paljon enemmän. Useihin meihin media vaikuttaa lähinnä vaivihkaa ja huomaamatta. Joskus joku saattaa kysyä mielipidettämme jostakin henkilöstä, ja meillä vain sattuu olemaan intuitio heidän epämiellyttävyydestään tai pahuudestaan. Olemme tietämättämme oppineet inhoamaan ihmistä, jota emme ole koskaan tavanneet. Olkoon se sitten paljon äänessä oleva poliitikko tai vaikkapa niinkin neutraali henkilö kuin aina yhtä iloiselta vaikuttava Saara Aalto.

Päivät, jotka kestävät viikon

Yö on jälleen saapunut, ja meikämoodswinger se täällä taas rustailee. Ja hahaa, enpäs viitannutkaan moodswingerillä tällä kertaa edes mihinkään mielenterveyshäiriöihin, vaan alla olevaan soittimeen, josta Wikipedia tietää kertoa seuraavaa:

"Moodswinger on elektroninen kaksitoistakielinen sitra, johon on lisätty kolmas silta, jonka avulla soittaja voi tuottaa sellaisia äänenvärejä ja yläsäveliä, joita tavanomaisilla kielisoittimilla ei saa."

Mitenkö päädyin moisen instrumentin mainitsemaan? Tavallisestihan sitä puhutaan meikämandoliinista, mutta halusin tarjota rakkaille lukijoilleni vain parasta. Ei kulahtaneita, ikiaikaisia fraaseja, vaan kunnon kielisirkusta ja revittelyä! Sitä te minulta olette tottuneet olettamaan, joten pakkohan minun on toimittaa!

Siirrytäänpäs sitten asiaan! Siis jonninjoutavaan asiaan, mutta asiaa se on kaiketi sekin.

Asiaa

Nyt sitä asiaa tulee, oletko valmis? Ei perhana, eihän tällaisella mussutuksella voi enää tuon otsikon jälkeen aloittaa. Kokeillaanpas uudestaan.

Asiaa, otto 2

Oletko koskaan huomannut, kuinka suhteellista aika on? Tämä näkyy muun muassa siinä, kuinka jokainen vuorokausi ei ole läheskään samanpituinen. Vuorokauden viitteellinen mittahan on 24 tuntia, mutta toisinaan tulee vastaan tapauksia, jotka kestävät huomattavasti pidempään. Esimerkiksi tämä oma viimeisin vuorokauteni on kestänyt arviolta lähemmäs 70 tuntia.

Monesti tällaiset megalomaaniset vuorokaudet alkavat jo ani varhain. Itse heräsin siinä ysin maissa univelkaisena viimeisimmälle blogilleni uskollisesti. Keittiössä pistin musiikit raikamaan ja sytytin kirkasvalolampun. Siinä sitten harjasin hampaat ja söin Fitness-murtsoja keinotekoisen (???) valon loimussa. Lisäksi tein tuiki tärkeän havainnon: päivä kannattaa aloittaa musiikilla, koska se iskostaa saman tien erinomaisen ja energisen fiiliksen otsalohkoon.

Aamutointen jälkeen ratsastin ratikalla kauniin pääkaupunkimme keskustaan, jossa hakeuduin kirjaston kellarikerroksiin. Siellä puolestaan läiskin läppäriäni ja sihautin energiajuoman auki. Myös kamuseni saapui pian paikalle, eikä työnteosta loppujen lopahduksesi tavalliseen tapaan tullut juuri mitään. Tästä päivä jatkuikin sitten vähitellen syömään, kotiin, Viljamia päiväkodista hakemaan, kauppaan ja muihin kivoihin paikkoihin.

Omituista tässä päivässä oli, että tämä kesti melkein kolmen standardivuorokauden verran. En osaa selittää sitä, vaikka haluaisinkin. Joskus päivillä on tapana mennä ohitse hetkessä, jopa 8 tunnissa, mutta tällä kertaa kestoa tuli huomattavasti enemmän.

Mystillinen juttu. Liekö akkumuloimani väsymys aiheutti sen, että elin tätä päivää kolminkertaisen määrän? Tällä kertaa en haahuillutkaan ajatusten aallokossa, vaan olin mukana joka hetkessä.

Kohta voisi mennä nukkumaan.

Kummallisilla kotikonsteilla pois mielen helvetistä

Yö.

Se on se minun aikani. Silloin minulla tekstiä syntyy ja mieli tuntuu kirkkaammalta.

Monesti luovat ja masentuneet ihmiset ovat yökukkujia – näin olen kuullut. Itse selittäisin tätä sillä, että yöllä ajatustoiminta hidastuu, mikä puolestaan vähentää stressiä. Asiat eivät tunnu yöllä enää yhtä ylitsepääsemättömiltä. Minullakin on ahdistushäiriöni myötä aivan liian vilkas ajatustoiminta. Yöaika tekee saman kuin vaikkapa kaljakin – se rentouttaa.

Joskus tuntuu, että jos nukun liian vähän, olen tavallista enemmän läsnä. On kuin värähtelisin aidon maailman kanssa samaan tahtiin sen sijaan, että olisin oman pääni sisällä omine ajatuksineni ja ahdistuksineni.

Sukulan suojatit -sarjassa eräs ongelmanuorista puhui aamuvuorojen puolesta ja kertoi vihaavansa klo 11 alkavia vuoroja. Löysin hänen puheista itseni – aamulla aika kulkee nopeammin kuin päivemmällä. Spekulaationi mukaan tämä johtuu siitä, että jos ihminen nukkuu paljon tai on hereillä pitkään ennen töiden aloittamista, on työnteko vaikeampaa. Emme me halua mennä töihin virkeinä, koska silloin päässämme vain pyörii liian paljon asioita, mikä puolestaan haittaa itse duuniin keskittymistä. Tietyssä määrin puolivaloilla tehty työ on myös tehokkaampaa, koska siinä on enemmän tekemistä ja vähemmän turhaa ajatustoimintaa. Mieli vain kyseenalaistaa ja jarruttelee produktiivisuutta turhaan.

Väsyneenä olemme spontaanimpia, ja spontaanina olemme onnellisempia.