sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Lontoo-blogi #2 – huikeita kuvia!



Toinen blogi Lontoosta lähtee käyntiin nyt ja jatkaa siitä, mihin viimeinen jäi!

Kun olin hieman rentoutunut hostellilla, oli taas aika jatkaa matkaa. Tarkoitukseni oli hakea kylältä jotakin ruokaa tai pientä purtavaa, ja päädyinkin lopulta Arlington Cafe -nimiseen mestaan tässä lähellä. Listalla oli aamupalojen lisäksi kaikenlaisia voileipiä, paahtiksia ja muuta hiukopalaa.

”A cheese and ham sandwich and a light coke, please!” sanoin harvinaista kyllä täydellisellä intonaatiolla – tai ainakin kerrankin oli sellainen olo, että sain äänenkorkeuteni kulkemaan hyvinkin uskottavalla ja oikeankuuloisella tavalla. Vaikeahkoa aksenttia mumiseva naikkonen vastaili ”Jotainjotainjotain, je? Jotainjotainjotain, je?” Muistaakseni varmistin hänelle tämän jälkeen vielä tilaukseni uudemman kerran. Seuraavaksi minua pyydettiin valitsemaan paikka ja menemään istumaan.

Istahdin lähelle ikkunaa, josta kajasti kaunis auringonvalo. Lämpötila on kuulemma ollut täällä viime päivinä sellaista 18 asteen luokkaa, eli täällä eletään jo alkukesää. Päähäni tuli hassu ajatus, että koska osaan tätä kieltä hyvin, niin minähän voisin teoriassa vaikka asuakin täällä. Ainoa vain, että tarjoilija tuli luokseni kahvikuppi kädessä! Sanoin tilanneeni dieettikokista (vaikka vahingossa olin kai suomalaisittain puhunutkin ”lightti-kokiksesta”), minkä jälkeen tarjoilija kantoi kahvin pois ja toi minulle hitto vie tavallista kokista! Toistin vielä tilaukseni, ja tarjoilija toi minulle vihdoin ja viimein dieettikokista. Jäin miettimään, oliko amerikkalaisittain lausumani englannin kieli liian vaikeaa näille ihmisille.


Läheltä The Woodberry -hostelliamme

Syötyäni maittavan leipäni kävin viereisessä kaupassa harkitsemassa virvoitusjuoman hankkimista. Totesin, että voisin mahdollisesti ostaa jotain juotavaa reppuun evääksi – ja tajusin samalla, että olin unohtanut reppuni äskeiseen ruokapaikkaan! Huh, siellähän se oli nurkassa! Vaan ei saakeli, en todellakaan tahdo toistaa viimekertaisen Britti-reissuni katastrofia, kun menin hukkaamaan laukkuni ja siinä samassa esimerkiksi passini!

Minulla oli todella monta tuntia kulutettavana ennen kuin Juuso saapuisi Lontooseen ja Antin ja Janin potkupallomatsi loppuisi. Siispä lähdin tutkimaan kaikenlaisia poikkikatuja täällä Seven Sistersin lähimaastossa. Yllätyksekseni huomasin, että tämä paikkahan on kuin Lontoon oma Kontula! Köyhyyttä, ankeutta, kerjääjiä, alkoholisteja ja etnisyyttä. Tuntui, että olin valkoisena miehenä vähemmistössä, ja jokaisella kulmalla oli jokin erikoinen ravintola. Oli karibialaista, pakistanilaista ja jopa ugandalaista ruokapaikkaa, ja nekin harvat eurooppalaista ruokaa tarjoavat liikkeet mainostivat islaminuskoisten halal-lihaa. Pienoinen kulttuurishokki tällaiselle suomalaissällille!



Rasismi on ilmeisesti jonkinlainen ongelmakin täällä alueella

Pitkällisen vaeltelun jälkeen päädyin makoisaan herkkupuotiin, jonka menusta tilasin valkosuklaakrepin. Menu oli kuitenkin vanhentunut, joten jouduin tyytymään valkosuklaavohveliin – mutta ai että miten herkullista se olikaan! Maiskutellessani vohvelia katselin televisiosta musiikkivideota, jonka naisartistia en tunnistanut. Maksun yhteydessä kysyin myyjältä laulajan nimeä, mutta hän oli jotenkin nihkeänä eikä kuulemma tiennyt. Ei sitten.


Rupesin miettimään rahatilannettani. Ulkomailla on se ongelma, että mitä enemmän kiertelee paikkoja, sitä enemmän tekee mieli kuluttaa rahaa ja ostaa syötävää. Päätin, että nyt oli aika rauhoittua ja mennä vieressä olevaan kauniiseen puistoon istuskelemaan. Hetken aikaa ihastelin silmieni edessä avautuvaa maisemaa ja fiilistelin sitä, että olin yksin Lontoossa vailla minkäänlaista kiirettä. Muiden odottaminen ei tuntunut enää työläältä, vaan pystyin kerrankin nauttimaan joutilaisuudesta täysin siemauksin.



Kyltit ja maamerkkien tekstit kertoivat minulle, että olin tullut Tottenhamiin. Siellä sitten kiertelin ympäriinsä ja talsin jalkapohjani puhki asti, kunnes jossain vaiheessa kavereille alkoi olla ajankohtaista suunnitella kohtaamispaikkaa. Muutama epämääräinen puhelu soiteltiin, kun sovitettiin menoja yhteen, mutta silti oikein mitään järkevää tai lopullista ei saatu lyötyä lukkoon. Päädyin viettämään vielä pitkän aikaa yksin ja käymään esimerkiksi paikallisessa Alepassa eli Tescossa hieman shoppailemassa.

Tescon pihalla joku yllättäen naputti minua selkään ja sitten osoitti huppariani, jossa minulla on vanhojen Sega-laitteiden kuvia. En tajua, mistä oli kyse, sillä henkilö ei hymyillyt eikä vastannut kyselyihini mitään, vaan jatkoi vain matkaansa. Eikä hän kyllä oikein takaa voinut nähdä hupparianikaan ennakkoon, joten tuskin oli kyse Sega-fanista. Todella omituinen kohtaaminen.


























Kun vihdoin saimme köörimme kasaan, kävimme vielä majoituksella huoahtamassa ja päädyimme pian joukolla etsimään ruokaa. Menimme muiden kolmen toiveesta epämääräiseen burgeripaikkaan, jonka ruualle itse annoin 1,5/5, mutta muut puhuivat kolmesta tai jopa tilanteeseen nähden viidestä! En kyllä oikein ymmärtänyt kamujen kiintymistä mokoman paikan burgereihin, joissa oli kaiken kukkuraksi kaikista kauheinta makua eli punajuurta sisällä, yök! Lisäksi meinasin vielä tuonnekin paikkaan unohtaa reppuni! Mitä ihmettä?!

Muut alkoivat mieliä keskustaan baarien suuntaan, mutta minä totesin, että en yksinkertaisesti jaksa. Univelkoja olisi hyvä maksella takaisin, ja muutenkin minulla on liian raskas olo moiseen humputteluun ja valvomiseen. Ei tänään, ei.

Tällä hetkellä istuskelen yksin huoneessamme. Muutkaan eivät lopulta jaksaneet lähteä kauemmas, vaan tyytyivät hostellimme aulapubiin, jossa he oletettavasti pelaavat biljardia ja ottavat ehkä yhden tai kaksi. Itse olen sen verran sippi, että ei oikein innosta. Askelmittarikin kertoo karua tarinaa: kävelin tänään noin 19 000 askelta!

Nyt voisi alkaa vähitellen käydä unille. Huomenna luvassa jotain ihan muuta! Loppuun kuitenkin vielä satunnaisia kuvia tältä päivältä. Se on moro!





3 kommenttia:

  1. Voi pyhä elämä, pidä nyt jooko laukustas kiinni kynsin ja hampain!! Ja minä muka hajamielinen kun unohdan näyttää S-bonuskorttia. Mutta ymmärrän kyllä, kun juttelee kamujen kanssa niin huomio on keskustelussa. Mut monta päivää vielä jäljellä, koita nyt tuoda laukkus Suomeen asti!! Hehe, paikallinen Kontula! :DD Vohveli! <3333333 Namiskuukkeli sentään!

    VastaaPoista
  2. Laita vyö vartalon ympärille, niin että se pitää repun kiinni sun selässä!

    VastaaPoista
  3. Awww ihana etana! Haluisin maalata meidän olkkariin tolalsen. :) Mutta 19 000 askelta, you go boy!

    VastaaPoista