Hieman erilainen Euroviisu-vuosi

Katselin juuri loppuun tämän vuoden Euroviisujen ensimmäisen semifinaalin, eikä Suomi edennyt jatkoon. Osa minusta oli iloinen Pertti Kurikan nimipäivien putoamisesta, vaikka toisaalta hieman vakuutuinkin heidän kakofonisesta punk-esityksestään. Miksi moinen ristiriitainen reaktio? Aloitanpa alusta...

Ensimmäiset Euroviisu-muistikuvani ovat vuodelta 1997 [kuulemma vuodelta 1998, kiitos korjauksesta, lukijat!], kun Israelin Dana International voitti kisat kappaleellaan Diva. Tuosta on nyt 17 vuotta, ja siitä lähtien muistan katselleeni kisoja innostuneena ja keskustelleeni niistä kavereidenikin kanssa. En osaa sanoa, missä vaiheessa viimein hurahdin toden teolla viisuihin, mutta varmaan siinä vaiheessa, kun huomasin olevani harvinaisen intohimoinen fani. Monet tuntuvat suhtautuvan kisaan vitsinä, ja osa tätä lukevistakin ehkä tässä vaiheessa ihmettelee, miten muuten kisaan muka sitten voi suhtautua.

Seuraavassa muutama Euroviisu-fanitukseni merkkipaalu:

1. Olen useampana vuotena putkeen blogannut ympäri nettiä arvioitani vuoden jokaisesta kappaleesta

2. Viime vuonna arvioin Euroviisu-kappaleita virallisesti rahaa vastaan Amusa.fi-sivustolle

3. Olin vuonna 2011 Saksassa katsomassa Euroviisuja paikan päällä

4. Omistan tätä vuotta lukuun ottamatta kaikki tällä vuosituhannella julkaistut viralliset Euroviisu-levyt

5. Olen käynyt Euroviisu-risteilyllä ja parina vuonna UMK:ta katsomassa

6. Haastattelin tänä vuonna 10:tä eri UMK-artistia videolle (ylhäältä "Kuka tätä roskaa kirjoittaa?" -osiosta löytää linkin haastatteluihin)

7. Äänestän joka vuosi Euroviisuissa monta kertaa

Listaukseni vakuuttanee kenet vain siitä, että suhtaudun Euroviisuihin intohimoisesti. Häpeäpilkkuna fanitus-urallani ovat Suomen Euroviisut, joissa en ollut paikan päällä. Heräsin tuolloin jotenkin liian myöhään ylikalliiden lippujen hankintaan ja päädyin huutamaan ne Huuto.netistä. Yllättäen myyjä oli huijari, enkä koskaan saanut tilaamiani kahta lippua saati sitten niihin hukkaamaani 200 euroa. Kismitti!

Mikä tästä vuodesta sitten tekee erilaisen muihin vuosiin verrattuna? Kannatin tämän vuoden Uuden musiikin kilpailussa pitkäaikaista suosikkiani Sirua, mutta hän putosi kisasta jo aikaisin. Siirryin pian loistavan Ooppera Skaalan leiriin, mutta kauhukseni Pertti Kurikan nimipäivien suosio ei osoittautunutkaan kuplaksi, vaan he nousivat murskavoittoon. Koin jo alusta asti, että ääni PKN:lle on ääni Euroviisuja vastaan. Liian moni on puhunut PKN:n puolesta esimerkiksi ajatuksella, että jos kerran viimekin vuonna voitti parrakas nainen, niin... Minulle – ja taatusti monille muillekin – Conchita Wurst on loistava laulaja, jolla oli fantastinen kappale. Moni sanoo, että Conchitaa äänestettiin parran vuoksi, mutta itse äänestin Conchitaa parrasta huolimatta.

Näin kirjoitin Conchitasta Amusalle:

Kansainvälisissä keskusteluissa moni on ehtinyt manata Itävallan jatkoon pääsyä, minkä on pakko kertoa jonkinasteisesta suvaitsemattomuudesta. Parrakas nainen lauloi itsensä torstaina kansan sydämiin, ja palkinnoksi tuli jatkopaikan lisäksi ensimmäisen puoliskon paras paikka Ruotsin ja kevennyksenä olevan Saksan jälkeen. Rise Like a Phoenix on vuoden mahtavimpia kappaleita, ja sen menestyminen on voitto myös ennakkoluulottomuudelle mutta ennen kaikkea hyvälle musiikille.

Arvosana: 5/5
Veikkaus sijoituksesta: 1–5

PKN edusti minulle siis Suomessa laajalti vallalla olevaa ajatusta, jonka mukaan Euroviisut ovat pelkkää friikkisirkusta, jossa ulkoavulliset seikat jyräävät kaiken muun edelle. PKN:ää kannustavista harva koskaan kehui itse kappaletta, koska he eivät tunteneet siihen tarvetta. "Ai ei ole hyvä kappale? Mitä sillä on väliä? Eihän Euroviisut nyt aikoihin ole ollut mikään laulukilpailu!" Itse ajattelin, että voitto PKN:lle olisi häviö Euroviisuille ja voitto Euroviisujen vastustajille. Jossain vaiheessa myönnän kuitenkin hieman jopa lämmenneeni PKN:lle itselleen, mutta pääasiassa siitä syystä, että minulla on sydän ja bändin jäsenet ovat todella karismaattisia. Musiikillisesti yhtyeen kappaleesta ei ole kuitenkaan korvamääräisesti mitattuna ollut koskaan mihinkään.

Koska en ole tänä vuonna voinut kannattaa Suomen edustajaa, on intoni koko kisaa kohtaan jäänyt jossain määrin vajaaksi. Opiskelu- ja muut kiireet johtivat siihen, että en tutustunut kappaleisiin juuri ollenkaan ennakkoon. Yhdessä vaiheessa haaveilin journalistimatkasta Wieniin, mutta mediamme ilmeisesti jäi niin sanotussa akkreditaatio-prosessissa valtamedioiden jalkoihin. Tämä laski innostustani entisestään, sillä olin jo unelmoinut siitä, kuinka kävisin haastattelemassa kaikkia vuoden kisailijoita.

Sitten siihen kirjoituksen pointtiin, oi kärsimätön lukijani!

Niin kauan kuin muistan, olen katsonut Euroviisujen esikatselut ennakkoon ennen semifinaaleita. Tällä kertaa katselin kiireisenä vain kaksi tai kolme kappaletta, mutta päätin jättää leikin kesken ja kerrankin ottaa kisan vastaan siten, miten luultavasti suurin osa tekee: sellaisenaan ilman ennakko-odotuksia ja -kannatuksia. Voi hittolainen, miten typerä teko!

Katselin semifinaalia tänään varsin vaivaantuneena. Jo ensimmäinen esitys aiheutti valtavia ongelmia. Lavalla oli omituinen teline, jossa mies keikkui ja lauloi. Kamerakulmat olivat levottomia, lavashow oli sekava ja alareunassa juokseva tekstitys pisti pään vielä pahemmin pyörälle. En saanut kappaleesta ollenkaan kiinni, vaan totesin avovaimolleni, ystävälleni ja 10 kuukautta vanhalle pojalleni, että otetaanpas tekstit pois ennen seuraavaa biisiä. Myös muut seurueestani katselivat kisoja vailla aiempaa tutustumista kappaleisiin.

Mitä pidemmälle ilta eteni, sitä järkyttyneempi olin. Lavashow't olivat toinen toistaan kummallisempia ja häiritsivät keskittymistä itse lauluun. Edellisvuosina kun tunsin kappaleet ennakoon, näyttäytyivät lavatapahtumat extrana, mutta nyt ne nousivat vääjäämättä useassa esityksessä pihvin paikalle. Pienenä poikkeuksena tähän sääntöön olivat ne pari kappaletta, jotka olin sattunut näkemään ennakkoon. Kumpikaan näistä kappaleista ei ollut ollut minusta erityisen hyvä, mutta nyt ne iskivät aivan eri tavalla. Kaksi muuta poikkeusta olivat erinomaisen pelkistetty Viro (jonka olin Italian lisäksi kuitenkin tsekannut joskus alkuvuodesta) sekä Suomen oma Pertti Kurikan nimipäivät. Viroon rakastuin ja totesin, että tässä on tämän vuoden voittaja. Suomi puolestaan oli kaikessa kakofonisuudessaankin sentään tuttu ja turvallinen.

Vähitellen tajusin, että olen kaikki nämä vuodet ollut Euroviisu-fani, koska olen päättänyt olla. Tämä fanitus on kuin kukka, jota vain osa kastelee. Se, joka ei tätä kukkaa kastele, sen kukka kuihtuu. Sellaiselle ihmiselle Euroviisut totisesti on vain friikkisirkus – kisa täynnä merkillisiä lavaesityksiä, kirnuavia puolalaisia naisia ja yhdentekeviä balladeja. Euroviisut on kuin onkin asenne ja kupla, jonka ulkopuolella käymisen jälkeen on helpompi ymmärtää myös epäfanien mielipiteitä. Euroviisu-kuplan ulkopuolella PKN ei tuntunut loukkaukselta kisaa kohtaan, vaan se oli vain yksi päätön numero lisää – ei erityisen hyvä, mutta ei erityisen huonokaan päätön numero. Kolikon kiiltävällä kääntöpuolella ovat kuitenkin ne ihmiset, jotka pitkin vuotta kastelevat tätä fanituskukkaansa. Tällaisille ihmisille, joihin itsekin ehdottomasti tavallisesti lukeudun, toukokuu merkitsee vuoden kohokohtaa – sadonkorjuuta, jolloin kaikki hellävarainen huolenpito viimein kantaa hedelmää.

5/5 – Parhaat asiat maailmassa!

Tiedätkö sen tunteen, kun elämässä tulee vastaan jotain aivan mielettömän laadukasta? Se voi olla oikeastaan melkein mitä vain, mutta tärkeintä on tuntemuksesi siitä, että "nyt ei olisi oikein enää paremmin voinut mennä". Jokin, mitä olet juuri kokenut, on ollut kuin pala taivasta, ohikiitävä ohut hetki täydellisyyttä...

Erityisen kiinnostavaa on, että täydellisyys – niin sanottu viiskauttaviis – voi tulla vastaan tajuttoman monessa erilaisessa muodossa. Se voi olla ruokakokemus, se voi olla jokin ohjelma tai jakso jostain sarjasta, se voi olla kirja, se voi olla artisti, albumi tai vaikkapa vain yksittäinen kappale albumilta.

http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=1905

Tuossa yläpuolella on linkki Amusa-sivustolle kirjoittamaani Miten menestyä vaivatta liike-elämässä -teatteriarvioon. Seuraavassa on keskeinen lainaus arviostani:

"Teatteri on viihdettä, ja viihteen tehtävänä on tuoda lisäiloa elämäämme rutiiniemme ja arkemme keskelle. Joskus ani harvoin viihteen parissa tulee kuitenkin vastaan helmiä, jotka suorastaan häikäisevät meidät.

Nämä tällaiset näytelmät ovat viihteen valioyksilöitä, jotka venyttävät rajoja olemalla enemmän kuin osiensa summa. Yhtäkkiä emme puhukaan enää vain viihteestä, vaan puhumme elämyksistä ja hetkistä. Hetkistä, jotka ovat täällä nyt ja jotka kohta jo ovat kadonneet tavoittamattomiin. Tällaisia ajatuksia minussa herätti musikaalikomedia Miten menestyä vaivatta liike-elämässä, joka ei ole ainoastaan hyvä teatterinäytelmä, vaan se on yksi niistä syistä, miksi ylipäätään rakastamme teatteria."

–––

Niin sanotussa viiskauttaviidessä on nimenomaan tämä ajatus taustalla. Asiat, jotka saavat arvioksi tämän korkeimman arvosanan ovat oman alueensa valioyksilöitä, jotka muistuttavat meitä siitä, miksi pidämme asioista. Joskus saatamme esimerkiksi uusissa ruokapaikoissa käydessämme saada eteemme niin herkullisen ruuan, että tajuamme, että juuri tuollaisia kokemuksia kaipaamme elämäämme. Tai kenties näemme Voice of Finlandissa loistavan esityksen, jonka jälkeen toteamme "this is what it's all about" eli "juuri tällaisten esitysten toivossa katson tätä ohjelmaa".

Viimeisin iso viiskauttaviis juttu elämässäni on ollut muuan muassa Xbox Onelle julkaistu peli Dragon Age: Inquisition. Kyseessä on niin hyvä peli, että se toimii eräänlaisena suunnannäyttäjänä tulevaisuudelle. Dragon Age: Inquisitionin kaltaisten helmien löytäminen on mainio syy pelata ja ostaa uusia pelejä. Toisinaan viiskauttavitoset tosin voivat olla myös sellaisia, että niihin voi jäädä pidemmäksikin aikaa nautiskelemaan. Esimerkiksi jos syö kebabbia kerran parissa viikossa, voi yksittäinenkin suosikkipaikka riittää ja viiskauttavitosen viehätysvoima säilyä. Yksittäistä videopeliä puolestaan harvemmin jaksaa pelata vuodesta toiseen.

Mielenkiintoista on myös se, että jokaisella meillä on aivan omat viiskauttaviitemme, innoittajamme, jotka viitoittavat elämämme tietä eteenpäin. Onkin varsin todennäköistä, että henkilöllä, joka lukee paljon kirjallisuutta, on plakkarissaan lukuisia viiskauttavitosia nimenomaan kirjallisuuden parista. Itse puolestani en ole lukenut kovin paljon kaunokirjallisuutta, mistä johtuen en ole myöskään löytänyt sellaisia teoksia, jotka olisivat motivoineet minua lukemaan lisää. Jonain päivänä ajattelin kuitenkin aloitella lukuharrastusta, sillä olisi todella mielenkiintoista löytää hienous tuostakin puuhasta.

Mitkä ovat sinun elämäsi viiskauttavitoset? Seuraavassa muutama omani:

1. Dragon Age: Inquisition -videopeli
2. Miia Kosusen She Wolf -esitys Voice of Finlandissa
3. Helsinkiläisen Eerikin Pippurin kebab ranskalaisilla ja Perniön Kebabin kebab ranskalaisilla
4. Teatterinäytelmät Miten menestyä vaivatta liike-elämässä ja Peppi Pitkätossu
5. Elokuvat Titanic, Leijonakuningas, Notebook ja Ender's Game
6. Pekan leipä -leipomon ruisleipä
7. Kirjoittamisharrastus

Voice of Finland -esitykset arviossa!

Voice of Finlandin suurena fanina seuraan tietystikin herkeämättä myös tätä käynnissä olevaa kautta. Vaan millaista laatua nähtiin tänään ensimmäisessä suorassa lähetyksessä? Meikäläinen arvioi tavalliseen tapaansa yhdestä viiteen -asteikolla (mukana myös plussat, miinukset ja puolikkaat). Arvosanan lisäksi laitan näkyville myös kannatuslukuni, jossa näkyy se, kuinka paljon tykkään artistista ja tämän kappaleista yleisesti ottaen – ja kuinka paha minusta on, jos artisti putoaa kisasta. Nämä tietysti menevät aika paljolti käsi kädessäkin, mutta eivät aina.

Pari huomiota:

1. Kuten Voicen tyyliin kuuluu, tuomarit hehkuttavat estoitta jokaista esitystä. Vaikka tämä onkin vähän tylsää ja jokseenkin kyseenalaista, niin on se minusta parempi kuin julkinen nöyryyttäminen tai jännittävien ihmisten pieksäminen ja traumatisoiminen ennen sitä seuraavaa kotiinlähtöä. (Kiusaamiselle kampoihin!) Itse pyrin omissa arvioissani kriittisyyteen, mutta ei minullakaan ole mitään tarvetta tai halua suoranaisesti haukkua ketään.

2. Sana mieletön on nykyään muotia. Sitä käyttävät kaikki tuomarit kaikissa ohjelmissa koko ajan. Mikähän siinä on? Jos rupeatte kiinnittämään tähän huomiota, niin ei hittolainen – esimerkiksi Voice of Finlandissa ja Tähdet tähdet -ohjelmassa kuuluu tuota koko ajan!

Sini Järvinen – No Air

Muistan aikanaan, kun Jordin Sparks voitti American Idolin, ja tämä on käsittääkseni hänen kappaleensa. Ongelmana on, että Jordin Sparksilla oli aika paljon kovemmat palkeet kuin Sinillä. Hyvin Sini tästä kappaleestaan kuitenkin suoriutui, vaikka ehkä meni vähän nenä-ääneksi (hienosti sanottuna nasaaliksi) minun makuuni. Falsetit kuitenkin soivat kauniisti, ja kyllähän Sinissä on vähän tuollaista poppiprinsessan vikaa. Genreltään tämä tyttönen on kuitenkin aika selvää Redraman jengiä, eikä täten tyylilajiltaan ihan niin minun juttuni.

Kannatukseni: 2+
Arvosana: 3,5


Riina Ammesmäki – Sä et ole hullu

Tämä Jannan kappale on kyllä kerrassaan kaunis ja terapeuttinen. Itsekin olen tuota kuunnellut silloin, kun olen kokenut olevani hullu, mutta on oikeasti ollut vain vähän vaikeaa. Valitettavasti tässä Riinan esityksessä kävi nyt sama moka kuin aikanaan Maltan Euroviisu-edustajalle Thea Garrettille vuonna 2010 (https://www.youtube.com/watch?v=dtT4bM3Wmnw). Minä suorastaan rakastin Thean My Dream -kappaletta, mutta live-esityksessä kirkkaat valot korostivat kaunottaren käsikarvoja. Riina lauloi hienosti, mutta mahtaa harmittaa tuo yksityiskohta. Yleisesti ottaen Riina ei ole vielä oikein vakuuttanut minua, vaikka hyvin laulaakin.

Kannatukseni: 2,5
Arvosana: 3,5

Kiia Kullberg – Love Me Harder

Kiia on Sinin tavoin selkeää Redraman jengiä – läpikotainen pikku rnb-poppari. Tämä kappale oli kyllä Kiialle ihan kohtuullinen ja hyväntuulinen valinta. Minun makuuni biisi oli kuitenkin vähän turhan lattea ja sillisalaattimainen. En oikein saanut esityksestä otetta, vaan se tuntui turhan paljon kevyeltä rallattelulta. Kevyeänä rallatteluna Kiian veto ei kuitenkaan ärsyttänyt, vaan enemmänkin sai pään keinumaan vienosti mukana. Ansio sekin!

Kannatukseni: 2
Arvosana: 3

Avin Alyasi – I Will Love Again

Avin on kyllä karismaattinen esiintyjä, mutta mielestäni kappalevalinnan kanssa mentiin melko huolella metsään. Kyseessä on puhkikulunut biisi, jota edes hiukan erilainen sovitus ei nyt pelastanut. Ylipäätään tuntuu, että tällainen "rakastan vielä uudelleen!" -tyylinen esitys sopii paremmin jollekin Avinia noin kaksikymmentä vuotta vanhemmalle aikuiselle, eronneelle naiselle. Kyseessä on voimaannuttava kappale, joka nyt kuulosti enemmän karaokelta kuin nykymusiikilta. Kummastelen kyllä tätä valintaa!

Kannatukseni: 2-
Arvosana: 2+

Jesper Anttonen – Lego House

Jesper kaapattiin Michaelin tiimistä Redramalle, ja kyseessä on ehdottomasti yksi suurimpia suosikkejani. Hetskumiehenäkin on pakko myöntää, että on kyllä varsin karismaattinen ja komea kundi, jonka bäkkäripätkät ovat myös olleet aina loistavia. Kauden varrelta mieleen on jäänyt hieno rokahtava veto Michaelin valmennettavana sekä viime kierrokselta One Directionin jokin hitti. Jesperillä on kerrassaan hieno ääni, jota tämä Lego-talo ei kyllä aivan tuonut esiin. Toisin kuin aiemmin, Jesperin räiskyvä luonne ja lavakarisma ei tällä kertaa päässyt valloilleen. Ei huono veto, mutta parempaankin tämä kaveri kyllä pystyy! Yksi kisan parhaista, sanon minä!

Kannatukseni: 4,5
Arvosana: 3+

Miia Kosunen – She Wolf

Niin kuin niin monen muunkin vedoista, myöskään Miian aiemmista esityksistä en aivan kamalan paljon muistanut, paitsi että ääntä tältä naiselta löytyy. Hittolainen, tässä esityksessä olin alusta asti aivan kylmillä väreillä. Ääni soljui aivan täydellisesti ja sopi Miialle kuin nenä, suu, kaksi silmää, korvat, hiukset, otsa, leuka, takaraivo ja posket päähän! Minä en totisesti vitosia helpolla jakele, mutta olisi valehtelua antaa tälle esitykselle vähemmän, kun olin alusta asti aivan koukussa. Ratsastin tunneaallon harjalla odotellen, kestääkö fiilis koko kappaleen ajan, mutta kyllä se vain kesti! Aivan huikea ja mieletön esitys! Nousi kannatuslistalla kovasti!

Kannatukseni: 4
Arvosana: 5

Kaisa Leskinen – Sama nainen

Redraman viimeisenä esiintyjänä nähtiin karismaattinen Kaisa, joka Riinan tavoin myös kärsi hitusen kirkkaista valoista... Chisun kappale oli kyllä oivallinen valinta, sillä näissä naisissa on tietynlainen samanlainen viba. Kaisan silmät vaelsivat esityksessä hauskan- ja suloisennäköisesti – kuin pienellä tytöllä suurella lavalla –, kuten kappaleeseen ja Chisu-tyyliinkin jotenkin sopii. Mukava veto, joka toisaalta herätti myös kysymyksiä: kuinka Kaisa pystyy pitämään linjaansa yllä jatkossa, kun Chisukin on niin uniikki artisti omintakeisella tuotannolla?

Kannatukseni: 3
Arvosana: 3+

Paolo Ribaldini – Hunting High and Low

Paolon kyllä karismaattinen heppu, ja voi jestas, mikä kappalevalinta! Stratovariusta tuli kuunneltua paljonkin joskus täysi-ikäisyyden kynnyksellä (kun bändi vielä oli olemassa alkuperäisellä [?] kokoonpanollaan). Straton kappaleiden hienoin juttu on överi mahtipontisuus, ja joku aikanaan kuvaili heidän tuotantoaan sankariheviksi. Tällaisesta musiikista saa todella paljon positiivista energiaa, ja näin vaikutti myös Paolon versio. Välillä vähän tuntui, että tietty dynamiikka laulusta kuitenkin uupui, kun ääni oli koko ajan niin korkealla ja upean bändin soittimia ei ollut tuotu tällaista raskasta musiikkia ajatellen tarpeeksi muhkeina esille. Lopun rääkäisy oli vähän omituinen, mutta persoonallisuus on aina bonusta. Tyydytään tällä kertaa nyt kuitenkin vahvaan neljäplussaan.

Kannatukseni: 3,5
Arvosana: 4+

–––

Siinä siis arvioni! Seuraavaksi katson nauhalta lopputuloksen... Avin, Kiia, Sini ja Riina olisivat siis se joukko, josta minä tipauttaisin kaksi pois. Taso kuitenkin oli yllättävän kova, eikä kukaan ollut mielestäni huono, vaikkakin Avinin kappalevalinnalla vedettiin tällä kertaa vesiperä. Onnea jatkoonmenijöille ja tipahtaville varmaankin sitäkin enemmän onnea jatkoon!

Ensi viikolla lisää arviointia tulossa, joten pysykäähän lukijat kuulolla! Ja kiitos niin teille kuin illan esiintyjillekin!

Kelluva Kielisirkus esittäytyy

Välkommen! Welcome! Bienvenue! Bienvenido! Crescendo! Willkommen! Tervetuloa!

Noin, nyt sinut on toivotettu tervetulleeksi tähän blogiin ja vieläpä kuudella eri kielellä! Crescendo oli hämäystä, sillä se on oikeasti musiikkitermi, joka näemmä tarkoittaa voimistuen. Ranskan, espanjan ja saksan kielen tervehdykset jouduin myös etsimään Googlella. Englannin, suomen ja ruotsin osasin omasta päästäni, vaikka viimeistä puhun ja kirjoitankin kohtalaisen kehnosti. Enkku ja suomi puolestaan taipuvat niin puheessa kuin kirjoituksessakin ja ovat molemmat aina olleet leipälajejani. Tämän nyt alkavan blogini lisäksi minulla onkin myös eräs englanninkielinen blogi internetin aalloilla.

Tämä blogi on jotain sellaista, mistä olen jo vuosikausia haaveillut. Kirjoittaminen on intohimoni, ja kaikkea pöhköä sanottavaa löytyy mielin määrin. Olen elämäni aikana rustaillut kaikenlaista peli- ja leffa-arvosteluista aina mielipidekirjoituksiin, novelleihin ja runoihin saakka. Tekstejäni on julkaistu vähän siellä täällä, ja olenpahan vain työksenikin kirjoittanut noin vuoden ajan tarinaa erääseen runsasdialogiseen mobiiliroolipeliin. Haavenani olisi jonain päivänä kirjoittaa kirja tai parikin (aiheita ja tyylilajeja on jo jokunen plakkarissa) ja mahdollisesti ansaita kirjoittamalla leipäni tai edes vähän voita sen leivän päälle. Tavoitteeni ovat siis varsin kunnianhimoisia, mutta keinot niiden saavuttamiseen tuntuisivat olevan kiven alla. Toivoisinkin, että tämä blogi ja tämän aktiivinen ylläpito voisivat jollain tavalla auttaa minua matkalla päämäärääni.

Lässynläät sikseen. Seuraavaksi voisin listata hieman aiheita, joista todennäköisesti tulen teille turisemaan:

• Juuri eilen kolme kuukautta täyttänyt poikani Viljami sekä avovaimoni Linda
• Minä itse (sukupuoleni, ikäni, pituuteni, painoni, taustani ja sosiaaliturvatunnukseni kerron teille tietysti jossain vaiheessa)
• Parisuhde haasteineen ja hienouksineen – minulta löytyy myös vinkkejä ja apuja näihin asioihin
• Pakko-oireinen häiriö eli OCD (yllätys yllätys, sairastan tätä kyseisestä vaivaa)
• Yhteiskunta (mitä mieltä olen maailman asioista ja elämästä ylipäätään... ei kuitenkaan mitään poliittista ja vaikeaselkoista sepustusta)
• Elämä ja sen tarkoitus (joopa joo...)
• Arvostelut (tykkään arvostella vähän kaikenlaista pientä kivaa yhdestä viiteen -asteikolla)
• Novellit ja runot (kaikenlaisia pieniä tarinoita ja muita olisi kiva tänne keksiä)
• Ihan mitä mieleen tulee (mielelläni pidän lukijani jännityksessä!)

Noh, siinä nyt oli mahdollisimman geneerinen ja epäkattava lista. En tiedä, herättikö tuon näkeminen mitään intohimoja, mutta jotain tuollaista olisi luvassa! Tarkoitus olisi tällä blogilla päätyä bloggaamaan Kaksplussan bannerin alla. Se olisi nastaa se, ja minulla onkin valmiiksi jo muutama perhepostaus plakkarissa ihan vaikka vain todisteena siitä, että perhebloggaus on kiinnostanut jo jokusen tovin ilmankin tätä blogihakua.

---

Siinäpäs siis olikin ensimmäinen blogini! Ihan ok aloitus, sanoisin. Ehkä 3-/5. En oikein päässyt tämän aikana vielä näyttämään omaa tyyliäni, koska yritin pitää homman asiallisena. Normaalistihan en siis ole asiallinen, vaan kaikkea muuta! Hahahahahaa! Joo.

(Luitko tuon äskeisen naurua kuvastavan ha-sarjan ääneen? Minun on aina pakko lukea tuollaiset ääneen, jotta kuulen, millä tavalla ne on tarkoitettu lausuttavaksi.)

Toiseen kertaan, rakkaahkot (ei nyt kuitenkaan liioitella vielä) lukijat! Seuraavaksi postaan blogiini muutaman vanhan tekstin viimeisen puolen vuoden ajalta, joten elkääpä ihmetelkö, kun poikani kasvaa hetkessä sikiöstä kolmekuiseksi! :)