Näinhän se on, että laps täyttää tänään jo kuukauden. Voisi siis väittää, että vauvaelämä on nyt virallisesti jo käynnissä. Monta hienoa hetkeä mahtui tähän ensimmäiseen kuukauteen, joten summailempa taas tuntojani hieman.
First things first, eli kyllä – olen saanut unta ihan mukavasti. Vauvoja on tietysti monenlaisia ja eritarpeisia, mutta toistaiseksi ainakaan tuon oman mukulan kanssa ei mitään helvetillisiä öitä ole monta ollut. Toki minä miehenä vähemmän joudun lotkauttamaan korviani öisille itkuille muutenkin, sillä Lindahan se on, joka joutuu melko tasaisin väliajoin imettämään. Vissiin joka yö muistan kertaalleen heränneeni muutamaksi sekunniksi tilanteeseen, jossa lapsi ruokailee vieressä. Linda on kyllä selviytynyt tästä alkuäitiydestä todella hyvin, vaikka joutuukin aina heräilemään. Yksi tai kaksi yötä on ollut, jolloin väsymys on ollut vähän kovempaa ja lapsi ei ole meinannut saada unta, mutta muuten on mennyt oikeinkin kivasti. Kaikenlaisten valmistavien kauhutarinoiden jälkeen yöt eivät ole kyllä tuntuneet ollenkaan niin pahoilta, ja samanlaista on sanonut siis lapsen äitikin. Katsoo sitten, kun tulee taas opiskelukiireet ja arkiherätykset takaisin kuvioihin... Toistaiseksi jos yöunet ovat jääneet joskus vähän vähäisemmäksi, niin onpahan saatu ainakin nauttia päikkäreistä.
Lapsen itku oli mulle ennen sellainen asia, joka nostatti karvat pystyyn ja ärsytyslukeman ylös. Oman jälkikasvun kanssa ei ole ollut kuitenkaan näin missään vaiheessa. Kun söpöt pienet kasvot kääntyvät mutruun, tekee minun mieli lohduttaa ja sanoa pikkuiselle muutama kannustava sana. Pidempään jatkuessaan itku alkaa lähinnä surettaa, kun voi tulla voimaton olo, kun toinen on yhtäkkiä kuin maailma romahtaisi. Usein kun nostaa pojan syliin tai vaikka heiluttaa sitteriä, saattaa itku kuitenkin loppua ihan tuosta vain. Nuo tuollaiset ovat erittäin palkitsevia hetkiä ja ovat muodostuneet yhdeksi suurista arjen iloista.
Lapsen kanssa mukavaa on myös se vaaleapunainen ja pörröinen maailma, jossa itsekin saa siinä siivellä elellä. Paidoissa on hymyileviä eläimiä ja muutenkin kaikki on niin myönteistä, mukavaa ja ystävällistä. Lapsen vaippatuotoksia ja pieniäkin saavutuksia ihastellaan hymyillen. "Oho, onpas poika tehnyt ison pissan vaippaan! Hyvä poika! Ja hieeeenosti pysyi paikallaan, kun paitaa vaihdettiin!" Hiljalleen maailmaa alkaa hahmottaa hieman erilaisesta näkökulmasta, jossa pienet kivat hetket ovat ansaitulla paikallaan tärkeämmässä asemassa kuin suuret saavutukset ja elämän isot ja vakavat linjat. Tuntuu upealta, kun suunnittelee pitkän kauppa- ja ruokailureissun ja pieni mies nukkuu tyytyväinen ilme kasvoillaan koko ajan, vaikka matkan varrelle kuinka kuuluu julkisia kulkuneuvoja ja kärryn työntämistä töyssyisillä mukulakivillä. Kotiin saapuessa on voittajafiilis, kun eihän se elämä niin hankalaa taas ollutkaan.
Ensimmäisen kuukauden aikana on ollut palkitsevaa myös katsella pojan alituista kehitystä. Pituutta ja painoa tulee huimaa vauhtia, ja lapsen moni-ilmeisiä kasvoja kestää ihmetellä päivästä toiseen. Siinä missä ensimmäisten viikkojen aikana vauva ei kyennyt katsekontakteihin, seuraa hän nyt puhujan kasvoja hienosti ja toisinaan väläyttelee jopa maailman ihaninta ja luonnollisinta hymyä. On kyllä lutuinen tapaus, ei voi muuta sanoa! Lisäksi hienoa on mennä makuulle lapsen viereen, tuijotella silmiin ja kertoa sille, kuinka hieno ja täydellinen poika se onkaan. Usein tulee tippa silmään.
Kun olin pikkulapsi, tuli meille taloon Molli-kissa. Runollisesti Molli kuoli sillä viikolla, kun muutin pois kotoa Helsinkiin. Molli oli minulle tosi tärkeä, ja usein surullisina hetkinäkin menin sen luo, puhuin sille ja silitin sitä. Nyt lapsen kanssa huomaan tekeväni samaa – silittelen sen sileää pientä päätä varsin usein. Kyseessä on kuin symbioottinen terve suhde, jossa molemmat nauttivat olostaan ja kohtaavat toisensa kunnioittaen ja rakastaen.
Noh, tekstistäni voinee lukea, että on tuo pieni mies vienyt aika hyvin sydämeni mukanaan. Näinpä voin edelleen todeta, että on todella kivaa, että meitä on nyt kolme. Iso kiitos kuuluu Lindalle, joka äitinä tekee joka tapauksessa sen suurimman työn ja osaa hyvin nauttiakin siitä. Ison hatunnoston paikka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti