Kolmisen kuukautta isäksi tulemiseen. Tavallaan pelottavaa ja jännittävää, mutta ei tähän toisaalta oikein vielä osaa suhtautua. Sanotaan elämän isoimmaksi asiaksi, mutta monilla isillä kaiketi iskee vasta sitten, kun mukula itkee käsivarsilla ensimmäistä kertaa. Mielenkiintoista nähdä, miten muhun henkilökohtaisesti vaikuttaa. Kaikkihan kuitenkin tietävät esimerkiksi kovis Eminemin ja ehkä Lil Waynenkin: siinä kaksi pintapuoleisen rajua räppäriä, jotka ylistävät isyyttä ja pikku silmäteriään aina kun mahdollista...
Itse ajattelin joskus aiemmin elämässä, että en edes pidä lapsista. Tämä muuttui, kun olin lähes puoli vuotta töissä ala-asteella kouluavustajana. Hemmetti, niistä lapsistahan tuli mun kavereita, vaikka välillä homma muistuttikin molemminpuolista viha-rakkaussuhdetta. Pidin kuitenkin niiden lasten rehellisyydestä ja siitä, kun välillä huomasi oikeasti tulevansa juttuun ja löytävänsä niiden kanssa yhteisiä säveliä. Kutsuin tuota aikaa silloin elämäni parhaaksi.
Isyydessä ehkä eniten itse odotan sitä, kun pääsee olemaan esimerkki ja äidin kanssa maailman tärkein ihminen maailmassa. Noh, nyt kirvahti heti kyyneleet silmiin. Ehkä jätän jatkotarinani myöhempään kertaan. Vielä musta isä leivotaan! Ties vaikka sortuisin... *gasp*... vauvakuvaspämmiinkin vielä! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti